Onko työpaikallasi talousjohtaja, henkilöstöjohtaja ja viestintäjohtaja? Koulussa on rehtori, joka on näitä kaikkia. Hän on myös, ja ennen kaikkea, pedagoginen johtaja. Liikeyrityksiin verrattuna koulussa on vielä toinenkin erikoisuus: keskijohto, assistentit ja koordinaattorit puuttuvat, eli usein rehtori hoitaa työn kaikkia osa-alueita täysin ilman auttavia käsiä. Joillakin onnekkailla on kanslisti, ehkä jopa useammin kuin päivän viikossa. Onnenmyyrillä on apulaisrehtori.
Tehdessäni gradua suomalaisten rehtorien kokemasta työtyytyväisyydestä ja työkuormituksesta, omat tunteeni vaihtelivat ihmetyksestä ihailuun. Rehtorin toimenkuva on uskomattoman laaja, ja tehtävä vaativa. Edellytykset sen tekemiseen vaihtelevat suuresti kunnasta ja koulusta riippuen, sillä koulun toimintaa ohjaa valtakunnallisesti oikeastaan vain opetussuunnitelma, muuten koulu saa päättää melkein kaikesta itse. Ja hoitaa melkein kaiken itse. Varat koulun toimintaan tulevat pääasiassa kunnalta, jonka taloustilanne joko sallii tai ei salli koulun tarvitsemat investoinnit.
Haastattelin tutkimustani varten kuuttatoista suomalaista peruskoulun ja lukion rehtoria. Kysyin heiltä, mitkä ovat heidän henkilökohtaisen käsityksensä mukaan työnsä kuormitustekijöitä, mitkä voimavaratekijöitä ja miten tyytyväisiä he ovat työhönsä juuri tällä hetkellä. Keskustelimme myös siitä, miten kuormitus heillä ilmenee, sekä millä keinoin ja miten hyvin he kokevat palautuvansa työstä ja sen kuormituksesta.
Vastauksina sain useita mieleenpainuvia kommentteja, kuten vertauksen rehtoreista ”unettomien kerhona”. Vaikka tutkimukseni ei ollutkaan määrällinen vaan laadullinen, teki mieleni laskea, miten moni vastaajistani kertoikaan uniongelmista: 8, eli puolet! Suurin osa näistä kahdeksasta kertoi nimenomaan heräävänsä aamuyöllä pohtimaan koulun asioita. Moni kertoi kellonajankin: klo 03 yöllä. Pitäisikö sanonta ”suden hetki” siis nimetä uudelleen ”rehtorin hetkeksi”?
Tilanne kuulostaisi lohduttomalta, jolleivat rehtorit olisi samaan hengenvetoon vakuuttaneet yleistä työtyytyväisyyttään. Vastuun painosta ja ylettömästä työmäärästä sekä työn sirpaleisuudesta huolimatta, tutkimukseeni osallistuneet rehtorit kertoivat viihtyvänsä työssään, pitävänsä sen kaikista osa-alueista ja olevansa tyytyväisiä työhönsä. Moni kertoi tekevänsä työtään lasten takia, osa kertoi halustaan kehittää suomalaista koulua. Jokaisesta haastateltavasta välittyi vastuullinen suhtautuminen omaan työhönsä sekä empatia oppilaita kohtaan. Useimmat kertoivat, etteivät vaihtaisi tätä työtä mihinkään muuhun, eivätkä kaikki halunneet jäädä edes eläkkeelle.
Rehtorien työtyytyväisyyden lähteenä ja työn voimavarana olivat ennen kaikkea ihmiset. Työn merkityksellisyys, eli mahdollisuus vaikuttaa oppilaan elämään positiivisesti ja nähdä lapsen ja nuoren kehittyvän ja nousevan siivilleen, oli vastaajille tärkeää. Ylipäätään vuorovaikutus, silloin kun se oli onnistunutta, koettiin voimavaratekijäksi. Se myös toisaalta muodosti suurimman kuormitustekijän epäonnistuessaan. Erään vastaajan mukaan tätä paradoksia selittää se, että koulu on niin inhimillinen työskentelykonteksti, että näin välttämättä on: ihmiset ovat tärkeimpiä, hyvässä ja pahassa. Joka hetki.
Anne Kinos-Järvinen
ProGradu: Koulun moottori kuormittuu mutta kestää – suomalaisten rehtorien kokemuksia työtyytyväisyydestä ja työn kuormittavuudesta