Taustaa
ADHD on yksi yleisimmistä lapsuuden psykiatrisista häiriöistä. Sitä on tutkittu myös koulutuksen ja kasvatuksen kontekstissa melko paljon, mutta se, miten opettajat ymmärtävät ADHD-diagnoosin ja minkälaista kuvaa he puheissaan tuottavat ADHD-diagnosoiduista lapsista, on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Tutkielman tarkoitus
Tutkielmani tarkoituksena on selvittää minkälaisia merkityksiä opettajat ADHD-diagnoosille luovat ja minkälaista kuvaa opettajat ADHD-diagnosoiduista lapsista tuottavat. Puhetapojen tutkiminen on tärkeää, koska opettajilla ja heidän puhetavoillaan voi olla joko positiivinen tai negatiivinen vaikutus diagnosoitujen lasten hyvinvointiin ja oppimiseen.
Menetelmät
Tutkielmani aineiston olen hankkinut e-lomakkeen kautta, johon on vastannut 70 varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa työskentelevää opettajaa. Vastaajilta vaadittiin, että he ovat muodollisesti päteviä tehtäväänsä. Lomakkeeseen vastaajat löytyivät sosiaalisen median kautta. Lomake muodostui avoimista kysymyksistä, joiden vastauksia analysoin diskurssianalyysin keinoin.
Tulokset
Opettajien puheissa diagnoosi näyttäytyi pääosin tarpeellisena ja hyvänä asiana. Diagnoosia kuvattiin lapsen etuna ja oikeutena. Diagnoosin esitettiin auttavan lasta itseään ja muita ihmisiä ymmärtämään mistä erilaisuus johtuu. Diagnoosin tehtäväksi muodostui myös selittää ympäristölle lapsen häiritsevää ja epäsosiaalista käytöstä. Diagnoosi nähtiin myös välineenä saada tukitoimia varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Lisäksi diagnoosi mahdollistaa lääkehoidon, jonka opettajat näkivät kokemustensa perusteella parantavan lapsen elämänlaatua.
Opettajat esittivät myös diagnoosin haittapuolia lapsen elämään. Opettajien mukaan ADHD-diagnosoitu lapsi saattaa kokea leimautuvansa diagnoosin myötä, koska ADHD-diagnoosin kautta lapsi altistuu erilaisille ennakko-oletuksille. Opettajat myös pohtivat sitä, että onko normaaliuden rajat yhteiskunnassamme turhan suppeat ja onko diagnoosi ylipäätään tarpeellinen.
ADHD-diagnosoitua lasta opettajat kuvasivat lasta pääasiassa haasteiden ja ongelmien kautta. Lapsen ja lapsen käyttäytymisen kuvattiin olevan haaste niin lapselle itselleen kuin hänen ympäristölleen. Diagnosoitu lapsi eroaa opettajien mukaan selkeästi muista lapsista ja eron tekee lapsen kokemat erilaiset haasteet. Lapsen nähtiin tarvitsevan vahvasti sekä pedagogista että rakenteellista tukea varhaiskasvatuksessa ja koulussa. ADHD-diagnosoidun lapsen mahdollisia vahvuuksia ei tuotu kirjoituksissa esille.
Tutkielman merkitys
Opettajien antamat merkitykset ja kuvaukset antoivat tietoa siitä, miten opettajat näkevät ja ymmärtävät ADHD-diagnoosin ja ADHD-diagnosoidut lapset. Puhetavat kertoivat myös osaltaan opettajien tietämyksen tasosta. Opettajien käyttämän kielen tutkiminen on tärkeää, koska kieli ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, vaan myös luo sitä. Käyttämällämme kielellä on vaikutus siihen, miten ADHD ja ADHD-diagnosoidut lapset ymmärretään jatkossa. Toivon tämän tutkielman herättävän opettajia pohtimaan omia puhetapojaan ja diagnoosille annettujen merkitysten alkuperää ja seurauksia.
Krista Forss
ADHD-diagnosoidut lapset opettajien puheessa