Tavoitteet
Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista ruokakasvatusta kotona on annettu ja miten se vaikuttaa lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen. Aikaisemman ruokakasvatus tutkimuksen valossa on tunnistettu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisesti välittynyttä. Samalla on huomattu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisten- ja kulttuuristen rakenteiden seurasta. Tiedot ja taidot välittyvätkin ruoanlaiton sosiaalisen toiminnan seurauksena. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään myös, että toimintaan vaikuttaa yksilön usko omiin kykyihinsä eli minäpystyvyys. Tavoitteena onkin selvittää, välittyykö kotona saatu ruokakasvatus lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen.
Menetelmät
Tutkimukseen osallistui viisi perhettä, joissa kussakin haastateltiin yhtä vanhempaa ja lasta. Tutkimuksen haastattelut olivat sekä strukturoituja että puolistrukturoituja. Vanhempaa koskevat haastattelut olivat puolistrukturoituja ja niiden sisällöt koskivat kotona tapahtuvaa ruokakasvatusta. Vanhemman haastattelun tarkoituksena oli kartoittaa, millaista ruokakasvatusta kotona saadaan ja kuinka se välittyy perheessä. Vanhempien haastattelulla pyrittiinkin löytämään vastauksia ensimmäiseen tutkimuskysymykseen. Lasten aineistonkeruut olivat strukturoituja ja ne toteutettiin avusteisen kyselylomakkeen mukaisesti. Haastattelut koskivat lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä. Tutkija luki lapsille kysymyksiä liittyen ruoanvalmistukseen ja he saivat vastata kokemuksensa perusteella luvun väliltä 0–100. Tämä minäpystyvyyden mittaristo luotiin tätä tutkimusta varten Albert Banduran (2006) kehittelemien minäpystyvyyden mittaristojen pohjalta. Tämän lisäksi mittarissa tukeuduttiin myös ruokakasvatus teoriaan. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti, jolloin ruokakasvatuksen teoriasta nousseet käsitteet ohjasivat teorian etenemistä. Vaikka aineiston analyysi toteutettiin pääosin laadullisesti, hyödynnettiin lasten aineiston määrällisiä ominaisuuksia analyysia ohjaamaan.
Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksen tuloksena saatiin kolme yläluokkaa, jotka olivat sosiaalinen välittyminen, ruokakasvatuksen arvot ja perhekulttuuri. Jokainen näistä sisälsi neljä alaluokkaa. Nämä yläluokat olivat limittyneitä keskenään, mikä todennäköisesti viitta ruokakasvatuksen kokonaisvaltiasuuteen arjessa ja sen rakenteissa. Kaikki yhdistäväksi yläluokaksi muodostui sosiaalisen ruokakulttuurin välittäminen. Ruokakasvatuksella pyritäänkin siirtämään perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Tärkeänä ruokakasvatuksessa pidettiin tietojen ja taitojen välittämistä yhdessä tekemällä. Ruokaa ylipäätään pidettiin myös tärkeänä arvona ja ruoan arvostusta pyrittiin viemään eteenpäin. Perheissä resurssien puute koettiin haasteeksi ruoanvalmistukselle, mutta tunnistettiin suunnitelmallisuuden tuovan apua siihen. Ruokaan liittyvä keskustelu koettiin myös turvalliseksi puheenaiheeksi lasten kanssa. Lisäksi ruokaan liittyvä puhe on myös oiva tapa välittä osaamista eteenpäin. Ruoanlaitto onkin sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyvin tärkeä tilanne, jossa voidaan olla yhdessä, jakaa osaamista sekä viedä perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Parhaimmillaan se antaa myös taitoa siirtää oma osaaminen uusiin tilanteisiin, sekä pohtia kriittisesti omia valintoja ja niiden suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan.
Tuloksina saatiinkin viisi kategoriaa, joihin minäpystyvyys luokiteltiin. Nämä kategoriat olivat todella vahva, vahva, melko vahva, hyvä ja tyydyttävä. Todella vahvaa ja vahvaa pystyvyyttä koettiin erityisesti tiedollisissa ja taidollisissa tilanteissa. Melko vahvaa pystyvyyttä koettiin kognitiivista osaamista vaativissa tilanteissa. Hyvää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jotka vaativat ruokaan liittyvää laajempaa ymmärrystä, kognitiivista osaamista ja joitakin tietoja ja taitoja. Tyydyttävää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jossa piti valmista keitto, kastike tai vieraille ruokaa. Minäpystyyden osalta tulokset osoittivat, että vanhemman kiinnostus ruokaa kohtaan välittyi lasten pystyvyyteen. Ruoanvalmistustaidot välittyivät yhdessä tekemisen ja lapsen osallistamisen kautta, jolloin he pääsivät toimintaan mukaan ja pystyvyys pääsi kehittymään. Lapsia mukaan ottamalla ja tietoja ja taitoja välittämällä pystytäänkin lisäämään lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä.
Lähde:
Bandura, A. (2006b) Guide for constructing self-efficacy scale. Teoksessa T. Urdan (toim.) Self-Efficacy Beliefs of Adolescents (s. 307-337). Information Age Publishing.
Joakim Pelkonen
Kotona saadun ruokakasvatuksen suhde lasten ruoanlaitossa koettuun pystyvyyteen.