Kuukausi: toukokuu 2022

Julkaistu

Alle kouluikäisten lasten vanhempien kokemukset mediakasvatuksesta

 

Digitaalisen median käyttöön liittyvät ratkaisut, tutkimukset ja suositukset herättävät helposti huomiota ja huolta. Jokainen pienen lapsen vanhempi joutuu jossain vaiheessa pohtimaan, mikä on oma suhtautuminen ja linja niin sanotun ruutuajan suhteen. Omia ratkaisuja pohdittaessa turvaudutaan usein vertaistukeen ja osa vanhemmista etsii aktiivisestikin tutkimustietoa ja suosituksia vaikkapa internetistä. Aiheesta on olemassa jonkin verran aiempaa tutkimusta, vaikkakin sen laatu vaihtelee ja toisaalta alle kouluikäisiä ei ole tutkittu niin paljon kuin vanhempia lapsia ja nuoria.

 

Tutkimustehtävä

Tutkimustehtävänä oli selvittää, millaisia kokemuksia alle kouluikäisten vanhemmilla on lasten digitaalisen teknologian käytöstä. Millaista tukea vanhemmat kaipaavat asiassa ja millaisia toiveita heillä on? Taustalla oli oletus siitä, ettei lastenneuvoloista välttämättä saa mitään tukea asiaan, ja että selkeälle, asialliselle esitteelle voisi olla tarvetta.

Asiaa selvitettiin haastattelemalla viittä alle kouluikäisen lapsen vanhempaa sekä analysoimalla tutkimusaineisto sisällönanalyysin keinoin. Selvitin, millaisia kokemuksia perheissä koettiin liittyvän digitaalisen median käyttöön – millaisia haasteita tai huolia aiheesta nousee; mitä positiivisia kokemuksia se luo. Kysyin mahdollisista liiallisen ruutuajan merkeistä ja vanhempien tulevaisuudentoiveista mediakasvattajina. Halusin myös tietää, millaista tukea, suosituksia tai materiaaleja vanhemmilla oli ollut käytössään ja mitä he mahdollisesti olisivat kaivanneet lisää.

 

Tutkimustulokset

Tutkimusperheillä oli erilaisia, varsin toimivia suhtautumistapoja ja linjoja lasten digitaalisen median käyttöön. Osa rajoitti sen käyttöä voimakkaasti jo vauvaiästä alkaen, osa taas ei juurikaan. Yhteisenä piirteenä nousi esiin aiemmassakin tutkimuksessa tunnistettu keskusteleva lähestymistapa vanhemmuuteen. Kun digitaalisen median käytöstä keskustellaan yhdessä lasten kanssa, on helpompaa myös luoda toimivat yhteiset säännöt.

Osa vanhemmista oli tyytyväinen niihin ohjeisiin ja suosituksiin, joita oli löytänyt digitaalisen median käytölle. Moni toi kuitenkin esiin tarvetta löytää helposti ymmärrettävää, tutkimusperusteista materiaalia nykyistä helpommin esimerkiksi neuvolakäyntien yhteydessä. Vanhemmat olivat hyvin tietoisia siitä, että sekä riittämättömät digitaalisen median käyttötaidot että toisaalta sen rajoittamaton käyttö voivat aiheuttaa lapsille haasteita. He peräänkuuluttivatkin myös lasten kanssa työskentelevien ja lapsia hoitavien ammattilaisten nykyistä parempaa kouluttamista mediakasvatuksen kysymyksistä.

Alle kouluikäisten lasten vanhempia voitaisiin tukea mediakasvatuksessa neuvoloissa ja päiväkodissa saatavilla olevan materiaalin ja tuen muodossa. Tällaisen tuen vaikutuksia perheiden arkeen ja vanhempien mediakasvatuskokemuksiin voitaisiin jatkossa tutkia esimerkiksi interventio- tai tapaustutkimuksena.

 

Maria Kyllikki Jantunen

Tutkielma: Huoli ja luottamus – pienet lapset ja digitaalinen media.

Julkaistu

Kotona saadulla ruokakasvatuksella on merkitystä lapsen ruoanlaitto varmuuteen

Tavoitteet

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaista ruokakasvatusta kotona on annettu ja miten se vaikuttaa lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen. Aikaisemman ruokakasvatus tutkimuksen valossa on tunnistettu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisesti välittynyttä. Samalla on huomattu ruokaan liittyvän toiminnan olevan sosiaalisten- ja kulttuuristen rakenteiden seurasta. Tiedot ja taidot välittyvätkin ruoanlaiton sosiaalisen toiminnan seurauksena. Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedetään myös, että toimintaan vaikuttaa yksilön usko omiin kykyihinsä eli minäpystyvyys. Tavoitteena onkin selvittää, välittyykö kotona saatu ruokakasvatus lasten ruoanlaitossa koettuun minäpystyvyyteen.

Menetelmät

Tutkimukseen osallistui viisi perhettä, joissa kussakin haastateltiin yhtä vanhempaa ja lasta. Tutkimuksen haastattelut olivat sekä strukturoituja että puolistrukturoituja. Vanhempaa koskevat haastattelut olivat puolistrukturoituja ja niiden sisällöt koskivat kotona tapahtuvaa ruokakasvatusta. Vanhemman haastattelun tarkoituksena oli kartoittaa, millaista ruokakasvatusta kotona saadaan ja kuinka se välittyy perheessä. Vanhempien haastattelulla pyrittiinkin löytämään vastauksia ensimmäiseen tutkimuskysymykseen. Lasten aineistonkeruut olivat strukturoituja ja ne toteutettiin avusteisen kyselylomakkeen mukaisesti. Haastattelut koskivat lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä. Tutkija luki lapsille kysymyksiä liittyen ruoanvalmistukseen ja he saivat vastata kokemuksensa perusteella luvun väliltä 0–100. Tämä minäpystyvyyden mittaristo luotiin tätä tutkimusta varten Albert Banduran (2006) kehittelemien minäpystyvyyden mittaristojen pohjalta. Tämän lisäksi mittarissa tukeuduttiin myös ruokakasvatus teoriaan. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti, jolloin ruokakasvatuksen teoriasta nousseet käsitteet ohjasivat teorian etenemistä. Vaikka aineiston analyysi toteutettiin pääosin laadullisesti, hyödynnettiin lasten aineiston määrällisiä ominaisuuksia analyysia ohjaamaan.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tuloksena saatiin kolme yläluokkaa, jotka olivat sosiaalinen välittyminen, ruokakasvatuksen arvot ja perhekulttuuri. Jokainen näistä sisälsi neljä alaluokkaa. Nämä yläluokat olivat limittyneitä keskenään, mikä todennäköisesti viitta ruokakasvatuksen kokonaisvaltiasuuteen arjessa ja sen rakenteissa. Kaikki yhdistäväksi yläluokaksi muodostui sosiaalisen ruokakulttuurin välittäminen. Ruokakasvatuksella pyritäänkin siirtämään perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Tärkeänä ruokakasvatuksessa pidettiin tietojen ja taitojen välittämistä yhdessä tekemällä. Ruokaa ylipäätään pidettiin myös tärkeänä arvona ja ruoan arvostusta pyrittiin viemään eteenpäin. Perheissä resurssien puute koettiin haasteeksi ruoanvalmistukselle, mutta tunnistettiin suunnitelmallisuuden tuovan apua siihen. Ruokaan liittyvä keskustelu koettiin myös turvalliseksi puheenaiheeksi lasten kanssa. Lisäksi ruokaan liittyvä puhe on myös oiva tapa välittä osaamista eteenpäin. Ruoanlaitto onkin sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyvin tärkeä tilanne, jossa voidaan olla yhdessä, jakaa osaamista sekä viedä perheen ruokakulttuuria eteenpäin. Parhaimmillaan se antaa myös taitoa siirtää oma osaaminen uusiin tilanteisiin, sekä pohtia kriittisesti omia valintoja ja niiden suhdetta ympäröivään yhteiskuntaan.

Tuloksina saatiinkin viisi kategoriaa, joihin minäpystyvyys luokiteltiin. Nämä kategoriat olivat todella vahva, vahva, melko vahva, hyvä ja tyydyttävä. Todella vahvaa ja vahvaa pystyvyyttä koettiin erityisesti tiedollisissa ja taidollisissa tilanteissa. Melko vahvaa pystyvyyttä koettiin kognitiivista osaamista vaativissa tilanteissa. Hyvää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jotka vaativat ruokaan liittyvää laajempaa ymmärrystä, kognitiivista osaamista ja joitakin tietoja ja taitoja. Tyydyttävää pystyvyyttä koettiin tilanteissa, jossa piti valmista keitto, kastike tai vieraille ruokaa. Minäpystyyden osalta tulokset osoittivat, että vanhemman kiinnostus ruokaa kohtaan välittyi lasten pystyvyyteen. Ruoanvalmistustaidot välittyivät yhdessä tekemisen ja lapsen osallistamisen kautta, jolloin he pääsivät toimintaan mukaan ja pystyvyys pääsi kehittymään. Lapsia mukaan ottamalla ja tietoja ja taitoja välittämällä pystytäänkin lisäämään lasten ruoanlaitossa koettua pystyvyyttä.

Lähde:

Bandura, A. (2006b) Guide for constructing self-efficacy scale. Teoksessa T. Urdan (toim.) Self-Efficacy Beliefs of Adolescents (s. 307-337). Information Age Publishing.

Joakim Pelkonen

Kotona saadun ruokakasvatuksen suhde lasten ruoanlaitossa koettuun pystyvyyteen.

Julkaistu

Lämmin vuorovaikutus muodostuu kuuntelemisesta ja herkkyydestä, tarpeisiin vastaamisesta sekä ainutkertaisuuden kunnioittamisesta

Motivaatio tutkimukselle nousi halusta ymmärtää paremmin niitä vuorovaikutustilanteita, jotka ovat jättäneet syvät, lämpimät muistot varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden mieleen. Koin tämän näkökulman erityisen merkittäväksi koska koen, että nämä muistot vaikuttavat vahvasti niin opettajaopiskelijoiden urapolulla kuin elämässä. Ne muovaavat ja vaikuttavat heidän omaan käsitykseensä siitä, mitä on hyvä opettajuus tai mitä pitää sisällään lämmin vuorovaikutus.

Tutkimustehtävänäni oli analysoida, millaisista elementeistä lämmin vuorovaikutus koostuu opiskelijoiden haastattelujen pohjalta ja millaisia arvoja muistojen taustalle kytkeytyy. Aineisto hankittiin kahdenkeskisinä varsin vapaamuotoisina haastatteluina, joissa oli vaikutteita muistelututkimuksesta. Tutkimukseen osallistui viisi varhaiskasvatuksen opiskelijaa, joista neljä oli ensimmäisen vuoden opiskelijoita ja yksi toisen vuoden opiskelija. He kaikki opiskelivat Helsingin yliopistossa ja haastattelut toteutettiin syyskuussa 2021. Tutkimus oli kvalitatiiivinen ja analyysissä sovellettiin hermeneuttista metodologiaa ja temaattista jaottelua. Rajasin tutkimusjoukon koskemaan erityisesti opintojensa alkuvaiheessa olevia opiskelijoita, koska olin kiinnostunut enemmänkin intuitiivista muistoista ja käsityksistä kuin opintojen kautta muovautuneista käsityksistä. 

Tutkimustuloksia

Tulosteni mukaan lämmin vuorovaikutus muodostui kolmen arvon pohjalle, joita olivat yksilön kunnioittaminen ja herkkyys, tarpeiden tyydyttäminen sekä yksilön kunnioittaminen omana itsenään. Dialogisella vuorovaikutuksella, jossa toisen vuorovaikutukseen osallistuvan näkökulma otetaan huomioon ja häntä kohdellaan tasavertaisena vuorovaikutukseen osallistujana, oli erittäin suuri merkitys tarkasteltaessa haastateltavien muistoja lämpimästä vuorovaikutuksesta. Dialoginen vuorovaikutus edesauttoi yksilöiden välistä vuorovaikutusta ja auttoi haastateltavia ymmärtämään lapsen tarpeita. Havaitsin haastattelujen pohjalta, että dialoginen vuorovaikutus mahdollistui silloin kun yksilöä kuunneltiin erityisellä herkkyydellä hänen tarpeensa huomioiden ja ainutlaatuisuuttaan kunnioittaen. Haastateltavat lisäksi kokivat tekojen, joissa korostui fyysinen läsnäolo, olevan tärkeämpiä kuin sanojen.

Jatkotutkimusehdotuksia

Saatujen havaintojen valossa fyysisiä tekoja pidettiin tärkeinä ja ne nousivat keskiöön. Tutkimusaihe olikin erittäin ajankohtainen painotetusti etäopetukseen siirtymisen johdosta. Jäinkin pohtimaan, voisiko seurata ongelmia, jos lapsi ei koe kasvattajan kanssa fyysisen läsnäolon elementtejä? Onko fyysistä kosketusta mahdollista korvata? Tutkimukseni valossa se ei ole ainakaan helppoa, koska muistot ovat niin sidoksissa fyysiseen läheisyyteen. Etäyhteyksissä on myös muita tekijöitä, jotka on syytä ottaa huomioon. Esimerkiksi yhteydet voivat poiketa tai opettaja ei välttämättä katso silmiin ruudun välityksellä. Voidaanko tämänkaltaisessa vuorovaikutuksessa olla todella läsnä, ts. toteutuuko lämmin vuorovaikutus etäyhteyksin?

Lisäksi tässä tutkimuksessa haastateltavat käyttivät paljon adjektiiveja kuvailuissaan ja haastattelut toteutettiin suomeksi. Olisiko erilaista sanoittaa muistoja jollakin toisella kielellä tai siinä tapauksessa, että haastatellut olisivat suomea ei-äidinkielenään puhuvia? Olisiko mahdollista, että jonkin muun kielen edustajilla itseasiassa toimintaan viittaavat verbit korostuisivat tutkimuksessa? Tämä voisi olla yksi kielitieteen mahdollinen jatkotutkimusaihe. Mikä merkitys siis on sillä, että muistoja sanoitetaan tietyillä ilmaisuilla? 

 

Anna Westman

 

“Se on semmonen ihan niinku lämmin halaus” – Varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden muistoja ja käsityksiä lämpimästä vuorovaikutuksesta

Julkaistu

Minkälaisia haasteita on maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutuspoluilla peruskoulun ja toisen asteen välisessä siirtymävaiheessa?

Maahanmuuttotaustaiset nuoret jäävät useammin ilman toisen asteen koulutusta

Graduaiheeni pohjautuu ilmiöön, jossa maahanmuuttotaustaisilla nuorilla koulutuspolut keskeytyvät peruskoulun jälkeen useammin kuin suomalaistaustaisilla nuorilla. Aiemman tutkimustiedon valossa nämä nuoret joko keskeyttävät toisen asteen koulutuksen tai eivät jatka toiselle asteelle ollenkaan. He myös päätyvät tutkintoon johtamattomiin nivelvaiheen koulutuksiin useammin kuin suomalaistaustaiset nuoret. Osittain vuonna 2021 voimaan tullut oppivelvollisuuden laajeneminen vastaa toiselle asteelle siirtymättömyyden haasteeseen, sillä se velvoittaa kaikki alaikäiset jatkamaan opintoja peruskoulun jälkeen. Se ei kuitenkaan takaa, että toista astetta suoritettaisiin loppuun.

 

Tutkimuksen näkökulmat ja menetelmät

Graduni keskittyy kahdeksan peruskoulun rehtorin, opon tai muun kouluhallinnon asiantuntijan haastatteluihin koskien maahanmuuttotaustaisten nuorten ohjausta, tukea ja nivelvaiheen piirteitä. Aihetta on siis lähestytty asiantuntijoiden näkökulmasta, ja tuloksissa kuvattu, millaisia haasteita he näkevät maahanmuuttotaustaisten nuorten siirtymissä olevan. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa olivat sosiaalisen liikkuvuuden, yhteiskuntaluokkien sekä Pierre Bourdieaun pääomien käsitteet. Haastatteluaineistojen analyysi tapahtui temaattisen sisällönanalyysin avulla.

 

Asiantuntijoiden käsityksiä koulutuspolkujen haasteista

Sisällönanalyysilla asiantuntijoiden puheista muodostui viisi eri maahanmuuttotaustaisten nuorten siirtymävaiheen haasteista puhuttaessa käytettyä pääteemaa. Nämä teemat olivat 1) kielitaito, 2) peruskoulun, nivelvaiheen ja toisen asteen tuki, 3) toiveet ja käsitykset, 4) suomalainen koulujärjestelmä, kulttuuri ja perhetaustat ja 5) yhteiskunta ja integraatio. Näiden teemojen pohjalta toteutettu teoriaohjaava analyysi tuotti kuusi tutkimustulosta, jotka kuvaavat asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, minkälaisia haasteita maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutuspoluilla on.

Ensinnäkin tulosten mukaan maahanmuuttotaustaisten nuorten koulutussiirtymien haasteina ovat perheiden laaja-alainen kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman puute suhteessa suomalaisen keskiluokkaisen koulujärjestelmän kontekstiin. Lisäksi nuorten perheiden ja koulun näkemykset realistisista koulutusvaihtoehdoista eroavat usein toisistaan. Yhteishakujärjestelmä ei kannusta vaihtamaan kokeilun jälkeen toiselle alalle, minkä vuoksi maahanmuuttotaustaiset ovat erityisen haastavassa asemassa valinnan ja tuntemattomien koulutusmahdollisuuksien äärellä.

Tulokset viittaavat myös siihen, että Suomessa ei ole vielä selkeää räätälöityä jär- jestelmää kesken peruskoulun tai peruskouluiän ylittäneille maahan muuttaville lapsille, jol- loin heiltä odotetaan nopeampaa kielen ja peruskoulun oppimäärän haltuunottoa kuin muilta maahanmuuttotaustaisilta. Lisäksi lukiokoulutus näyttäytyi asiantuntijoiden mukaan olevan monien maahanmuuttotaustaisten saavuttamattomissa. Ammatillisessa koulutuksessa taas kielelliseen ja kotoutumista edistävään erityistukeen resurssit nähdään riittämättöminä, mikä johtaa siihen, että ammatillisen tutkinnon saatuaan moni siirtyy heikoilla valmiuksilla työelämään.

Tulokset ovat erityisen kiinnostavia tällä hetkellä ajankohtaisten oppivelvollisuuden laajenemisen sekä syksyllä 2022 voimaan astuvan tutkintokoulutukseen valmentavan TUVA-koulutuksen kannalta. Maahanmuutto on keskeinen ja alati kasvava tekijä yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja koskee vahvasti myös koulutuksen järjestämistä. Tulevien uusien maahanmuuttajien koulutuksen järjestämisen lisäksi on pohdittava, mitkä rakenteelliset tekijät jättävät Suomessa syntyneet ja varttuneet maahanmuuttotaustaiset suomalaiset nuoret edelleen jälkeen lukiokoulutuksesta ja korkeakoulutuksesta suhteessa suomalaistaustaisiin nuoriin.

 

Jenna Kiiskinen

”Aika usein niitten vanhempien toive jo alakoulussa on se, että meidän lapsesta tulee lääkäri” – Asiantuntijoiden käsityksiä maahanmuuttotaustaisten koulutuspoluista

 

Julkaistu

Perhetaustatekijöiden vaikutus 4. ja 5. vuosiluokan oppilaiden koulukiusatuksi tulemiseen

Tutkimuksen tavoite

Perhetaustan ja koulukiusatuksi tulemisen yhteyttä on tutkittu runsaasti erityisesti kansainvälisellä tutkimuskentällä, mutta myös Suomessa. Perhetaustaa on tarkasteltu useimmiten perheen sosioekonomisen aseman näkökulmasta. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että koulukiusatuksi tulemisen todennäköisyyteen vaikuttavat erilaiset perhetaustatekijät sekä lapsen perhetausta unohtamatta muita yksilöllisiä tekijöitä, kuten sosiaalisia taitoja. Tutkimuksessa käytettyä perhetausta-viitekehystä on tarkasteltu erityisesti vanhempien ja lapsen välisen suhteen sekä vanhempien toiminnan näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on saada lisää tietoa siitä, mitkä perhetaustatekijät mahdollisesti ennustavat suomalaisten neljäs- ja viidesluokkalaisten lasten kiusatuksi tulemista. 

Tutkimuksessa käytetyt menetelmät

Tutkimuksessa käytettiin tutkimusaineistona vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn tuottamaa kyselyaineistoa. Oppilaat ovat vastanneet kyselyyn koulupäivän aikana oman opettajan valvonnassa maaliskuussa 2019. Kouluterveyskysely on valtakunnallisesti toteutettu tutkimus, jonka kohderyhmänä on koko kohderyhmään kuuluva ikäluokka. Kouluterveyskysely järjestetään parittomina aina parittomina vuosina. Tutkimuksessa käytettyyn kyselyyn vastasi yhteensä 99 632 neljäs- ja viidesluokkalaista, joista 70 814 vastaukset läpäisivät analyysille asetetut kriteerit. Aineistosta muodostettiin kyselylomakkeen kysymysten perusteella kymmenen perhetaustaa kuvaavaa muuttujaa sekä sukupuolimuuttuja. Näistä perhetaustaa kuvaavista muuttujista neljä oli summamuuttujia ja loput yksittäisiä muuttujia. Muuttujien vaikutusta kiusatuksi tulemiseen tutkittiin logistisella regressioanalyysillä. Tutkimuksessa käytetty lopullinen regressiomalli muodostettiin pakotetulla menetelmällä. Mallin tarkkuutta ja hyvyyttä testattiin selitysastetta mittaavilla tunnusluvuilla, Hosmer-Lemenshown testillä sekä luokittelutaulukolla. 

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Aiemmasta tutkimustiedosta poiketen tässä tutkimuksessa tarkastellut perhetaustatekijät eivät osoittautuneet merkittäviksi ennustimiksi koulukiusatuksi tulemiselle. Toisin sanoen tässä tutkimuksessa käytettyjen perhetaustaa kuvaavien muuttujien avulla ei pystytä ennustamaan luotettavasti oppilaan kiusatuksi tulemista. Perhetaustatekijöistä muodostettu regressiomalli oli tilastollisesti merkitsevä, mutta pystyi selittämään ainoastaan 8.4 prosenttia kiusatuksi tulemista mittaavan muuttujan vaihtelusta. Oppilaan kokema vanhempien toteuttama laiminlyönti näyttäytyi tämän mallin parhaimpana kiusatuksi tulemisen ennustimena. Toisin sanoen, mitä enemmän oppilas oli kokenut laiminlyöntiä, sitä suurempi todennäköisyys hänellä oli tämän mallin mukaan joutua kiusatuksi. Vanhempien toteuttamista väkivallan muodoista henkinen väkivalta ennusti parhaiten kiusatuksi tulemisen todennäköisyyttä. Muita tutkittuja väkivallan muotoja olivat fyysinen väkivalta ja väkivallan todistaminen. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös tyttöjen ja poikien välistä kiusatuksi tulemista. Mallin mukaan tyttöjen ja poikien välistä kiusaamista tarkastelemalla voidaan todeta, että tässä mallissa pojilla on hieman tyttöjä suurempi todennäköisyys tulla kiusatuksi. Vaikka tutkimus ei pystynyt antamaan luotettavaa kuvaa niistä perhetaustatekijöistä, jotka lisäävät oppilaan kiusatuksi tulemisen todennäköisyyttä, antaa se tärkeitä suuntaviivoja. Mielenkiintoinen ja hedelmällinen jatkotutkimuksen aihe olisikin tutkia aihetta lisää sekä pyrkiä löytämään luotettavia ennustimia kiusatuksi tulemiseen perhetaustatekijöiden näkökulmasta.

Sini Saari

”Neljäs- ja viidesluokkalaisten oppilaiden perhetaustatekijöiden yhteys kiusatuksi tulemiseen”

Julkaistu

Mitä opettajat ajattelevat koskettamisen rajoista ja niistä neuvottelemisesta kouluympäristössä?

Koskettaminen on tärkeä osa koulun vuorovaikutusta

Tutkin gradussani koskettamisen rajoja koulukontekstissa peruskoulun opettajien näkökulmasta. Aineistona minulla oli 19 perusopetuksen opettajille tehtyä haastattelua. Tutkimusmenetelmäni oli aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimukseni tehtävä oli selvittää, millaisissa tilanteissa opettajat ovat kokeneet rajanylityksiä koskettamisessa ja miten kouluissa neuvotellaan koskettamisen rajoista. Aiheesta on keskusteltu viime aikoina niin mediassa kuin opettajienkin keskuudessa. Lähestymistapa on kuitenkin lähes poikkeuksetta ongelmalähtöinen. Samaan aikaan koskettamisen hyödyistä – myös koulukontekstissa – tiedetään yhä enemmän, ja varsinkin alakoulun opettajat pitävät sitä välttämättömänä osana koulun arkea. Aiheen tutkiminen oli tärkeää, jotta keskustelun tueksi saataisiin monipuolisia näkökulmia.

Koskettamisen rajat ja niistä neuvottelu koulukontekstissa

Tutkimuksessani koskettamisen rajoihin koulukontekstissa liittyivät voimankäytön rajat, leikillisyyden rajat sekä seksuaaliset rajat. Se, mitkä rajat korostuivat, vaihteli sen mukaan, keiden välillä koskettaminen tapahtui ja kuka siihen teki aloitteen. Jaottelin koskettamisen niin, että opettaja koskettaa oppilasta, oppilas koskettaa opettajaa ja oppilas koskettaa oppilasta. Rajanvetoon vaikuttivat niin oppilaan kuin opettajankin ominaisuudet sekä opettajan oppilaantuntemus. Koskettamisen rajoista neuvottelu jakautui kolmeen vaiheeseen, jotka olivat ennakointi, puuttuminen tilanteessa ja jälkipuinti. Opettajat pyrkivät ennakoimaan rajanylityksiä sopimalla selkeät säännöt koskettamiselle ja keskustelemalla aiheesta oppilaiden kanssa. Jos ennakointi ei onnistunut, opettajat joutuivat puuttumaan tilanteeseen joko sanallisesti tai fyysisesti. Sanallinen puuttuminen oli ensisijainen puuttumisen keino. Rajanylitysten jälkeen kouluissa päädyttiin jälkipuintiin, joka tarkoitti useimmiten rehtorin puhuttelua tai kurinpidollisia toimenpiteitä, kuten jälki-istuntoa. Rajanylitysten ennakointi tuli tyypillisesti ajankohtaiseksi silloin, kun koskettamisen rajat olivat ylittyneet, joten rajoista neuvottelun vaiheet muodostivat ikään kuin kehän.

Koskettamisen rajoja on syytä tutkia lisää eri näkökulmista

Tutkimuksen myötä mieleeni nousi useita kiinnostavia jatkotutkimusaiheita. Olisi mielenkiintoista tehdä sama tutkimus oppilaille ja verrata, kokevatko he koskettamisen rajat samanlaisina kuin opettajat. Opettajien varovaisuus koskettamisen suhteen liittyi tutkimukseni perusteella usein epävarmuuteen siitä, miten muut tulkitsevat koskettamisen. Aiheen tutkiminen oppilaiden näkökulmasta vähentäisi tarvetta luoda ylivarovaista ilmapiiriä koulun arkeen. Jatkossa olisi tärkeää selvittää myös sitä, miksi kouluissa ajauduttiin ennakoinnista huolimatta kerta toisensa jälkeen rajat rikkovaan koskettamiseen. Aiheen tutkimisen avulla voitaisiin löytää ratkaisu ongelmaan ja siten välttää jatkossa rajat ylittävää kosketusta tehokkaammin. Kiinnostavaa olisi viedä koskettamisen rajoihin liittyvä tutkimus myös peruskoulun ulkopuolelle esimerkiksi aikuisopetukseen ja verrata tuloksia omaan tutkimukseeni.

Kerttu Kivioja

”Mut et tavallaan missä se raja menee?” – Opettajien ajatuksia koskettamisen rajoista koulukontekstissa

Julkaistu

Gymnasieelevers uppfattningar om att kombinera studier och idrott

Bakgrund

Att lyckas kombinera studier och idrott är inte alltid enkelt. Beroende på utbildningsnivån kan det dock underlättas om skolan profileras till exempel som en idrottsskola, eller om det över lag finns möjlighet att träna under skoltid. Faktorer som påverkar en lyckad dubbelkarriär är många, men några som är värda att lyfta fram är stödnätverk och flexibla och skräddarsydda lösningar åt de idrottande studenterna. Då idrottarna får det stöd de behöver, både hemifrån och från skolans sida, är det betydligt lättare för dem att prestera bra inom båda. Dock kan det också poängteras att varje student för sig måste göra beslutet över vilkendera de tänker satsa mer på, eller om de vill prestera bra inom både idrott och studier. 

Metod

Studien gjordes i form av en kvalitativ intervjustudie och samplet bestod av elva (11) idrottande gymnasieelever. Intervjuerna bandades in, transkriberades och analyserades därefter med en tematisk analysmodell.

Resultat

Uppfattningarna om vad som möjliggör och utmanar dubbelkarriären hos gymnasieelever är entydiga och resultaten bekräftar bland annat stödnätverkets roll. Olika personer har olika stora roller i den unga idrottarens liv, men de personer som anses betydelsefulla, har en vägande roll och bör därför agera enligt det. Skolans roll i det hela är att stödja och vara flexibla, dock kan det poängteras att det inte alltid är möjligt, speciellt om skolan i fråga inte är profilerat som en idrottsskola. Möjligheten att kombinera idrott med studier beror också på t.ex. välmåendefaktorer, som tillräckligt med näring och sömn, samt hurdan inställning idrottaren har på skolgången. Trots att hen är motiverad till att prestera bra också i skolan, kan det hända att tidsbrist leder till att prestationerna i skolan inte är på toppnivå. 

Rättigheterna som idrottseleverna har i skolan underlättar deras vardag och skiljer deras skolgång rätt så mycket från de icke-idrottarnas. Då icke-idrottare så gott som varje dag har skola från 8-16 och möjligtvis tillbringar kvällar till att studera, har idrottare ofta hälften så mycket skola under dagarna och kvällarna är dedikerade till träningar. 

Resultaten indikerar att idrottarna upplever att vissa färdigheter, som till exempel ansvarstagande och mental styrka, hjälper dem som både idrottare och student. Att planera sin vardag noggrant och effektivt arbeta med skoluppgifter då de har tid är grundläggande för att allt ska löpa smidigt. Förmågor som dessa kan även vara användbara inom idrotten och i framtiden då de kommer in i arbetslivet. 

Olivia Kortelainen,

”Om man ska kunna kombinera det så måste man ändå ha en viss inställning på vad man är villig att göra för idrotten och vad man vill uppoffra.”– Tematisk analys av intervjuer med idrottande gymnasieelever om dubbelkarriär

Julkaistu

Iltapäivätoiminta lapsen ja perheen arjen sekä hyvinvoinnin tukijana

Tutkimustehtävä. Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, minkälainen merkitys lasten koulun jälkeisellä iltapäivätoiminnalla on lapsen sekä perheen arjen ja hyvinvoinnin tukemisessa. Tavoitteena tutkielman avulla on tuoda esille laadukkaaseen iltapäivätoimintaan kuuluvia tekijöitä, joilla arkea ja hyvinvointia voidaan tukea. Iltapäivätoimintaa sekä sen yhteyksiä hyvinvoinnin tukemiseen liittyen on tutkittu vähän. Aiemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että lapsen ja vanhempien välisellä hyvinvoinnilla on vahva yhteys. Jonkun perheenjäsenen hyvinvointi tai pahoinvointi vaikuttaa muuhunkin perheeseen. Iltapäivätoiminnalla on aiempien tutkimusten mukaan suuri merkitys vanhempien työ- ja perhe-elämän yhdistämisessä sekä lapsen yksinäisen ajan vähentämisessä koulupäivän jälkeen. Iltapäivätoiminnalla on myös tärkeä merkitys lapsen sosiaalisten suhteiden ja terveellisten elämäntapojen vahvistamisessa.

Tutkimuksen toteutus. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto kerättiin teemahaastatteluina haastattelemalla kahdeksaa Grani Tenniksen järjestämään liikunnalliseen Tennis- ja mailapelikoulu -iltapäiväkerhoon osallistuvien lasten vanhempaa. Tutkimusasetelma oli fenomenografinen, eli tavoitteena oli ymmärtää ja kuvata vanhempien antamia merkityksiä tutkittavalle ilmiölle. Aineisto analysoitiin hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset. Tutkimuksessa nousi esille iltapäivätoiminnan tärkeä merkitys lapsen ja perheen arjen rytmittämisessä sekä hyvinvoinnin tukemisessa. Toiminta mahdollistaa ennen kaikkea vanhemmille täysipäiväisen työssä käymisen. Vanhemmat kokivat tärkeäksi, että lapsella on jokin turvallinen paikka, jossa voi viettää aikaa koulupäivän jälkeen vanhempien ollessa vielä töissä. Vanhempien hyvinvointia tuki myös se, että arkea ei kuormita ylimääräinen suunnittelu liittyen lapsen yksinäisen ajan vähentämiseen. Lapsen ja vanhempien hyvinvoinnilla koettiin olevan myös vahva yhteys. Iltapäivätoiminta tukee erityisesti lapsen sosiaalista, psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Iltapäivätoiminnassa on mahdollista viettää ohjatusti aikaa muiden lasten kanssa ja harjoitella muun muassa yhdessä toimimisen taitoja, itsesäätelyä ja toiminnanohjausta.

Pohjautuen osan kokemuksiin myös koulujen omista iltapäiväkerhoista,  iltapäivätoimintaa tulisi vanhempien mielestä yleisesti vielä Suomessa kehittää paremmin vastaamaan jokaisen lapsen ja perheen tarpeita. Ensinnäkin ohjaajia tulisi olla toiminnassa riittävästi suhteessa lapsimäärään, jotta jokainen lapsi on mahdollista huomioida ja kohdata tasa-arvoisesti yksilönä. Ohjaajilla tulisi myös olla taitoa toimia erilaisten lasten ja tuen tarpeiden kanssa, jota voitaisiin tukea esimerkiksi nykyistä tarkemmilla ohjaajan työn pätevyysvaatimuksilla. Jokaiselle lapselle tulee tasa-arvoisesti varmistaa turvallinen paikka kehittyä ja kasvaa. Koska iltapäivätoiminta on maksullista, sitä tulisi kehittää myös niin, että sen hyödyntäminen olisi mahdollista jokaiselle sitä tarvitsevalle perheelle taloudellisista resursseista huolimatta.

Koska iltapäivätoimintaa ja sen yhteyksiä hyvinvointiin on tutkittu Suomessa ja kansainvälisesti vähän, tutkimusta tulisi edelleen lisätä tähän liittyen. On tärkeä tietää, mitkä asiat tukevat lapsen ja perheen hyvinvointia, jotta niitä voitaisiin kehittää ja parantaa. Myös erilaisista iltapäivätoiminnan järjestämistavoista tulisi tehdä enemmän tutkimusta, eli minkä tyyppinen iltapäivätoiminta tukee parhaiten lapsen hyvinvointia ja jaksamista.

Tekijä: Jannica Almén

Tutkielman nimi: Iltapäivätoiminta lapsen ja perheen arjen sekä hyvinvoinnin tukijana