Taustaksi
Pro gradu -tutkielmassani haastattelin viittä suomalaista alakoulun luokanopettajaa heidän käsityksistään ja näkemyksistään sinnikkyydestä sekä sen opettamisesta alakouluikäisille. Sinnikkyys on arkinen käsite, joka on psykologian tieteenalan tutkimuksessa määritelty hieman eri tavoin. Käsitteiden moninaisuus ja päällekkäisyys teki aiheen tutkimisesta ja siitä kirjoittamisesta hieman hankalaa, mutta toisaalta myös tärkeää ja mielenkiintoista. Aiemmissa tutkimuksissa sinnikkyyden on osoitettu olevan keskeistä akateemisen menestyksen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta tutkimus ja tieto siitä, miten sinnikkyys kehittyy ja miten sitä voisi opettaa lapsille ja nuorille on kuitenkin vielä ihan alussa.
Tavoitteet
Tutkielmani tavoitteena oli ensisijaisesti lisätä ymmärrystä siitä, mitä sinnikkyys ja sen opetus suomalaisessa alakoulussa tarkoittavat. Tutkielmassa kuvataan alakoulun luokanopettajien käsityksiä sinnikkyyden merkityksestä alakoulun kontekstissa ja miten opettajat pyrkivät opettamaan sinnikkyyttä oppilailleen.
Menetelmät
Tutkimus oli laadullinen tutkimus, johon osallistui viisi sinnikkyyden opettamiseen perehtynyttä luokanopettajaa. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituna haastatteluna. Aineisto kerättiin huhtikuussa 2022 ja analysoitiin teemoittelun ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmillä.
Tulokset
Haastatellut opettajat määrittelivät sinnikkyyden melko samalla tavalla erityisesti periksiantamattomuutena ja tavoitteellisuutena. He pitivät sinnikkyyttä luonteenvahvuutena ja opetettavana taitona. Opettajat hyödynsivät myös itse sinnikkyyttä omassa työssään. Tämän lisäksi sinnikkyys ilmeni alakoulussa oppilaiden oppimisessa ja koulutyöskentelyssä, käyttäytymisessä ja sosiaalisissa suhteissa. Opettajien tavat opettaa sinnikkyyttä olivat moninaisia. Osa opettajista opetti sinnikkyyttä muiden vahvuuksien tai hyvinvointitaitojen kanssa nimenomaisesti niiden opettamiseen varatulla oppitunnilla. Muutoin sinnikkyyttä opetettiin muun opetuksen lomassa. Sinnikkyyttä opetettiin pääasiassa opettajan puheen ja keskustelujen kautta. Opettajan toiminta ja vuorovaikutus oppilaiden kanssa sisälsi vaatimista ja tukemista sekä malttamisen opettamista. Opetustavat perustuvat pitkälti positiiviseen psykologiaan ja vahvuuskasvatukseen. Opettajien sinnikkyyteen liittämät malttamisen ja armollisuuden kuvaukset täydentävät aiempaa teoriaa sinnikkyydestä ja sen opettamisesta. Uusia kysymyksiä ja aiheita Käsitteellisellä tasolla sinnikkyydestä puhuttaessa painottuu yleensä kovan työnteon merkitys ja ulkoa asetetut menestyksen kriteerit. Mielenkiintoista tässä tutkimuksessa oli, että haastatellut opettajat korostivat oppilaan haastamisen ohella oppilaan jatkuvan tukemisen ja kannustamisen tärkeyttä. Tämä kuvaa yleisemminkin opettajan roolia sinnikkyyden vahvuuden kanssasäätelijänä oppilaan rinnalla. Sinnikkyyttä ei tulisi opettaa vain vaatien lisää puurtamista, vaan sinnikkyyden vahvuutta tulisi opettaa käyttämään joustavasti – tietyt tilanteet vaativat sinnikästä puurtamista, toiset vaativat rennompaa otetta ja jopa luovuttamista siinä mielessä, että huomio ja tarmo suunnataan johonkin toiseen tehtävään tai tavoitteeseen. Tutkielman pohjalta ilmeni useita mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita sinnikkyyden ilmiöstä koulukontekstissa. Näitä ovat esimerkiksi opetustyylin mahdollinen vaikutus sinnikkyyden kehittymiseen sekä oppilaan näkökulma sinnikkyyden oppimiseen. Oppilaiden kiinnostuksenkohteiden löytämisen ja niiden tukemisen mahdollisuuksia koulussa tulisi selvittää lisää samoin kuin armollisuuden ja malttamisen nostamista esiin pitkäjänteisen koulutyöskentelyn ja tavoitteellisen opiskelun rinnalla.
Sini Ruutu Luokanopettajien käsityksiä sinnikkyydestä ja sen opettamisesta alakoulussa