Millaisia diskurssiivisia todellisuuksia tutkijat tuottavat? Tähän kysymykseen perehdyin tutkielmassani, jonka tutkimuskohteena olivat kansainväliselle projektille tuotetut tekstit.
Teksti, todellisuus ja toiseuttaminen
Diskurssit vaikuttavat tapaamme käsitteellistää maailmaa, ja toisaalta käsityksemme maailmasta vaikuttaa tuottamamme diskurssiin. Ei siis ole lainkaan merkityksetöntä, millaisia todellisuuksia tuotamme tekstin avulla. Miten esimerkiksi näyttäytyvät oppilaat lauseessa ”Oppilaat lauloivat musiikin tunnilla”? Entä lauseessa ”Opettaja laulatti oppilaita”? Molemmissa tapauksissa oppilaat varmasti laulavat, mutta jälkimmäinen kiinnittää huomion opettajaan, ja hänen toimijuuteensa. Muutamalla sanavalinnan vaihdoksella oppilaasta on maalattu passiivinen opettajan toiminnan kohde. Jälkimmäinen lause kuitenkin toimii, koska se on yhteneväinen ennakkokäsitystemme kanssa. Sanojen ”oppilas” ja ”opettaja” suhde on niin vakiintunut, että vaikka niistä vain toinen olisi mainittu, kuten ensimmäisessä lauseessa, tietää lukija toisenkin osapuolen olevan luultavasti läsnä. Enemmän ihmetystä tai vastustusta saattaisi saada valta-asetelmaa ja instituutionaalisia rooleja rikkova lause ”Oppilaat laulattivat opettajaa”.
Ryhmän jäsenyys on kontekstisidonnaista, ja sosiaalisesti rakennettua. Lapsesta esimerkiksi tulee oppilas, kun hänestä tulee osa kouluinstituutiota. Paljon häilyvämpiä ovat monet muut ryhmät. Milloin lapsesta tulee nuori? Tai kuten tutkimuksessani kysyn, mikä tekee ”maahanmuuttajan”? Tällainen määrittely on vallankäyttöä. Tutkimissani teksteissä akateemikot, jotka eivät siis ole maahanmuuttajaoppilaita, ovat vastuussa siitä, miten kutkin osapuolet tulevat nähdyksi. Heillä on siis mahdollisuus joko toiseuttaa, tai taistella toiseuttamista vastaan. Tutkimuksessani toiseuttamisen ymmärrettiin koostuvat kahdesta oleellisesta prosessista: 1) Jotakin eroa ihmisten välillä korostetaan, ja sen perusteella ihmiset jaetaan ryhmiin. 2) Ulkoryhmään, joka yleensä on heikommassa valta-asemassa, yhdistetään negatiivisia piirteitä.
Tutkijoiden tuottama ”maahanmuuttajaoppilas”
Tutkimukseni käsitteli kahta kansainväliselle kasvatukselliselle projektille tuotettuja tekstejä. Toinen näistä oli opettajankoulutukseen ja muille sidosryhmille suunnattu projektista kertova dokumentti, ja toinen oli projektin rahoitushakemus, jossa projektia kuvattiin tarkasti. Analysoin näitä yhdistellen kasvatus- ja kielitieteitä; laadullisia ja määrällisiä menetelmiä. Analyysit koskivat”maahanmuuttajaoppilaan” nimiä, häneen yhdistettyjä piirteitä, ja hänen toimijuuttaan. Tämä ”maahanmuuttajaoppilas” ymmärrettiin tutkimuksessa kuvitteellisena, tutkijoiden tuottamana henkilönä.
Molemmat toiseuttamisen prosessit olivat yleisiä. ”Maahanmuuttajaoppilaiden” nimien ensisijainen funktio oli erotella heidät kirjailijan/lukijan sisäryhmästä. Heidät eroteltiin sisäryhmästä kiinnittämällä huomiota heidän erilaisuuteensa (esim ”diverse learners”), maahanmuuttajuuteensa (esim. ”students with migrant backgrounds”) ja heidän nuoreen ikäänsä (esim. ”child”). Myös negatiiviset piirteet olivat yleisiä. Esimerkiksi heidät määriteltiin nimillä ”refugee” ja ”asylum seeker”, jotka molemmat viittaavat kehnoon ekonomiseen taustaan. Kontekstissa tarkasteltuna myös erilaisuus näyttäytyi ennen kaikkea haasteena. Heihin yhdistetyt piirteet koskivatkin heidän haasteellisuuttaan, huono-omaisuuttaan, epäpätevyyttään ja passiivisuuttaan. Huomionarvoista on, että teksteissä (77 sivua, 43 100 sanaa) heihin yhdistettiin positiivisia piirteitä (kompetenssi) vain kerran. Silloinkin sen annettiin ymmärtää tulevan tunnistetuksi vain projektin avulla. ”Maahanmuuttajaoppilaan” toimijuuden tutkiminen osoitti, että hän on lauseessa useammin objekti kuin subjekti. Kun hän on lauseen subjektipositiossa, hänen toimijuutensa on usein ehdollista, epävarmaa, tai se ei vaadi häneltä toimintaa tai muutosta (esim. verbit ”olla” tai ”tarvita”). Kun hän toimii, hän kamppailee tai suoriutuu koulutovereitaan huonommin.
Maahanmuuttajuuden diskurssiivisen tuottamisen tutkimisen tulokset asettavat projektin ristiriitaiseen asemaan. Toisaalta se väittää tähtäävänsä vasta maahan muuttaneiden oppilaiden arvioinnin tasavertaistamiseen. Toisaalta se taasen uudelleentuottaa niitä valtarakenteita, jotka ylläpitävät epätasa-arvoa. Projektin on tarkoitus tavoittaa yli 80 opettajaa, ja heidän yli 1000 oppilastaan. Miten onnistuneita voivat projektin tasavertaistamisyritykset olla, jos he kannustavat opettajia näkemään joitain oppilaitaan vähempiarvoisina, toiseuttamaan heitä?
Tutkimusprojektit vallan verkostossa
Tällä tutkimuksella pyrin ensisijaisesti kannustamaan lukijakuntaa kiinnittämään huomiota siihen, että diskurssiivisesti tuottamamme todellisuudet eivät olisi ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, jota tavoittelemme diskurssin ulkopuolella. Ainoana sanomana tämä on kuitenkin vaarallinen. Se nimittäin mahdollistaa samaa toiseuttamista, kuin se kritisoi. Helppo olisi nimittäin sanoa, että nämä ovat vastuuttomia tutkijoita, toisin kuin me vastuullisesti todellisuuksia tuottavat. Käsittely jää yksilön tasolle.
Nämä tekstit on tuotettu laajassa valtasuhteiden verkostossa. Toisaalta niitä kirjoittaneet akateemikot ovat vallan käyttäjiä: Heillä on valta nimetä, määritellä ja kuvata kaikkia teksteissä esiteltyjä henkilöitä, määrittää kuinka he tulevat nähdyksi. Mutta toisaalta he ovat monille valtasuhteille alisteisia. Akatemiaa koskeva tutkimus on osoittanut, että tutkijoilta vaadittava julkaisumäärä on lisääntynyt, ja arvostettuihin julkaisuihin pääseminen on ehto uran kehittymiselle. Samanaikaisesti lisääntyvä byrokratia syö tutkimukselle varattua aikaa, ja rahoituksen saaminen on hankaloitunut entisestään. Yksi käsitellyistä teksteistä olikin projektin rahoitushakemus. Kyseisen rahoitusorganisaation sivuilla kerrottiin hyvän hakemuksen vastaavan rahoituskutsua ”110 %”. Jos tämä on kaikista lähetetyistä hakemuksista se, joka vastasi kutsua parhaiten, eikö se kerro enemmän rahoittavasta instituutiosta kuin itse projektista? Tutkimuksen privatisaatio antaa yhä enemmän valtaa tällaisille instituutioille määrittää mitä tulisi tutkia, ja millaisia hankkeita toteuttaa.
Tällä tutkimuksella pyrin paneutumaan mikrotason, jopa sanatason, analyysiin. Toisaalta pyrin asettamaan tuotettuja tekstejä osaksi laajempaa kontekstia. Toiseuttamista tapahtuu kaikilla tasoilla. Sitä vastaan pitää siis myös taistella kaikilla tasoilla.
Ella-Maria Lukala