Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaisia vaatimuksia ja ehtoja kohdennettu nuorisotyö asettaa työntekijöille ja miten nuori asemoituu kohdennetun nuorisotyön työskentelyssä. Tutkimuksen lähtökohtana oli jälkistrukturalistinen feministinen tutkimus ja tarkastelin kohdennettua nuorisotyötä affektiivisena käytäntönä. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet haavoittuvuuden eetoksen levinneen koskemaan nuorten tukijärjestelmiä ja poliittista ohjausta niin Suomessa kuin muissa länsimaissa. Haavoittuvuuden eetosta on tutkittu laajasti hallinnan näkökulmista nuorisotyössä, mutta vähemmän siitä näkökulmasta, että miten se ohjaa nuorisotekijyyttä ja millaisia vaatimuksia ja ehtoja se asettaa työskentelylle. Tutkimukseni aineistona olivat autoetnografiset muistelutarinat, kenttämuistiinpanot ja nuorten haastattelut. Analyysiin käytin affektiivis-diskursiivista lukutapaa.
Tutkimustuloksista
Tutkimukseni tulokset valottavat sitä, miten kohdennetussa nuorisotyössä haavoittuvuuden eetos legitimoi työtä, ohjaa nuorisotekijyyttä ja asemoi työskentelyyn osallistuvat nuoret. Tunnistin tutkimuksessani, kuinka kohdennetun nuorisotyön affektiivinen käytäntö rakentuu henkilökohtaisuuden, merkityksellisyyden sekä vapauden yhteen kietoutumiin ja tiivistymiin. Nuorisotekijyys näyttäytyy tutkimuksessani affektiivisen subjektifikaation tuloksena, jossa työn henkilökohtaisuus, vapaus ja merkityksellisyys kietoutuvat työn käytöntöihin luoden ambivalensseja työskentelylle. Kohdennettu nuorisotyö asettuu helposti työntekijäkeskeiseksi ja nuori asemoituu työskentelyssä haavoittuvaiseksi ja työntekijän kannateltavaksi. Työn affektiivista luonnetta vaalitaan työskentelyssä aktiivisesti ja sen kautta mitataan työn onnistumisia. Työn tekeminen ja työnteon kuvaaminen linkittyy vahvasti sanoitettuihin ja kehollisiin tunteisiin. Kohdennetun nuorisotyön nähdään olevan muita nuorille suunnattuja palveluita enemmän mukana nuoren elämässä kokonaisvaltaisesti.
Affektiivisuuksilla myös legitimoidaan työtä. Esimerkiksi nuorisotyön olemassaolon tärkeyttä perustellaan välittämisellä, nuoren läheisyydellä ja ajatuksella erilaisesta yhteisesti jaetusta välittävästä ilmapiiristä kuin mitä formaaleimmissa nuorten tukipalveluissa on mahdollista saavuttaa. Legitimaatiota haetaan haavoittuvuuden eetoksella, jossa haavoittuvuus tunnistetaan nuorten ominaisuudeksi ja työskentelyn lähtökohdaksi.
Autoetnografisen tutkielmani välittämä kuva on yksi tapa tunnistaa, sanoittaa ja teoretisoida kohdennettua nuorisotyötä. Nuorisotyön ollessa tarkasti määrittelemätöntä ja hyvin erilaista eri organisaatioissa, voi tämän tutkielman näkemys olla jollekulle toiselle kohdennettua nuorisotyötä samanlaisessa toimintaympäristössä ja samanlaisella nimikkeellä tekevälle vieras. Saman aikaisesti koen kuitenkin tavoittaneeni jotain sellaista, joka saattaa olla tunnistettavaa myös jossain toisessa ihmissuhdetyön kontekstissa. Tutkielmani paikantuu samanaikaisesti hyvin henkilökohtaiseen, mutta myös universaaliin affektiivisten käytäntöjen ja haavoittuvuuden eetoksen väliseen vuoropuheluun.
Anni Kouhia
”Tähdenlennot ja pianon kaunis ääni surun täyttämässä hetkessä ja se sinivuokko”
– Kohdennettu nuorisotyö affektiivisena käytäntönä