Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

I och med att jag snart blir färdig ville jag skriva min magisteravhandling om något viktigt och aktuellt. Lärares tillfredsställelse med sitt arbete har varit på tapeten under de senaste åren. Min undersökning strävade efter att ta reda på hurudan uppfattning klasslärare har om arbetstillfredsställelse som fenomen samt att skapa en bild om hur de upplever att arbetstillfredsställelse syns i vardagen. Dessutom var syftet att skapa förståelse för hur viktigt klasslärare upplever att tillfredsställelse med sitt eget arbete är.

Min undersökning var en kvalitativ studie och jag använde mig av en fenomenografisk forskningsansats. I fenomenografi strävar man att ta reda på människors uppfattningar om olika fenomen. Jag samlade in data genom semistrukturerade tematiska intervjuer av svenskspråkiga klasslärare i Finland. INtervjuerna transkriberades och analyserades genom en fenomenografisk analysmodell.

Resultaten visade att klasslärarna hade varierande uppfattningar om begreppet arbetstillfredsställelse även om alla ansåg det vara någon slags attityd till sitt arbete. Lärarna kopplade begreppet till bl.a. att vara tillfredsställd, att vara nöjd, att känna mening, att trivas eller att lyckas med sitt jobb. Arbetstillfredsställelse kommer fram på många olika sätt för klasslärare i vardagen bl.a. i form av enkäter, samtal med förmän, tankar om kollegor, i undervisningen, i andra arbetsuppgifter samt i det privata livet. Klasslärarna upplevde att arbetstillfredsställelse är ett väldigt viktigt tema som borde genomsyra arbetet. Det att man är tillfredsställd med sitt arbete i det stora hela ansågs hjälpa en att orka i vardagen, klara av sitt arbete samt att må bra.

 

Mauritz Lunabba

Klasslärares uppfattningar om arbetstillfredsställellse

Motivaatio on tärkeä osa ihmisen toimintaa ja sen ylläpitämistä. Motivaatio liittyy siihen mitä ihminen päättää tehdä ja kuinka hyvin hän jaksaa toimintaan keskittyä. Tutkielmassani motivaation perustana käytin odotusarvoteoriaa, jonka mukaan suorituksiin liittyviin valintoihin vaikuttavat eniten oppilaan odotukset omasta kyvykkyydestä ja tehtävän haastavuudesta sekä oppilaan arvostus tehtävää kohtaan. Tehtävää kohtaan liittyvä arvostus voidaan jakaa neljään eri ulottuvuuteen; kiinnostusarvoon, hyötyarvoon, tärkeysarvoon ja kuluihin. Motivaation ja matematiikan osaamisen välille on löydetty yhteys aiemmissa tutkimustuloksissa. Matematiikan osaaminen on tärkeää niin arki- kuin työelämänkin kannalta. Suomalaisnuorten matematiikan osaamisen heikentymisestä on kuitenkin kirjoitettu huolestuneita kirjoituksia mediassa viime vuosina. Vaikka matematiikan osaaminen ei ole heikentynyt lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna, voidaan sen sanoa heikentyneen suomalaisnuorilla 2000-luvun alusta tähän päivään. Maisterintutkielmassani päätin tutkia, millaista on suomalaisnuorten motivaatio matematiikassa, matematiikan osaaminen sekä millaisia yhteyksiä näiden välillä on. Matematiikkamotivaation sekä matematiikan osaamisen osalta selvitin myös, millaisia eroja sukupuolten välillä on.

Maisterintutkielmassani tutkin kolmas- ja neljäsluokkalaisten oppilaiden motivaatiota sekä matematiikan osaamista määrällisin tutkimusmenetelmin. Aineiston mittarit muodostuivat motivaatiokyselystä sekä kolmesta matematiikan osaamista mittaavasta osa-alueesta (laskusujuvuus, sanalliset tehtävät ja looginen päättely). Analysoin aineistoa SPSS-ohjelmistolla ja analyysimenetelmiä käytin kuvailevia tunnuslukuja, korrelaatiota sekä varianssianalyysia.

Tulosten mukaan motivaatio oli melko korkeaa sekä kolmas- että neljäsluokkalaisilla. Motivaatiossa sukupuolten välisiä eroja oli sekä kolmas- että neljäsluokkalaisilla minäkuvassa omasta kyvykkyydestä sekä neljäsluokkalaisilla kiinnostusarvossa. Matematiikan osaamisen osalta poikien osaaminen oli tyttöjen osaamista korkeampaa sekä laskusujuvuudessa että sanallisissa tehtävissä. Loogisen päättelyn osalta tulos oli päinvastainen tyttöjen osaamisen ollen poikien osaamista korkeampaa. Motivaation ja matematiikan osaamisen välillä oli yhteyttä sekä kulujen että minäkuvan omasta kyvykkyydestä osalta. Etenkin minäkuvan ja matematiikan osaamisen välinen yhteys oli havaittavissa sekä korrelaation että varianssianalyysin osalta.

Jatkotutkimusaiheina olisi mielenkiintoista selvittää mitkä ovat kaikista tehokkaimpia keinoja minäkuvan vahvistamiseen matematiikassa etenkin tyttöjen osalta. Lisäksi olisi mielenkiintoista selvittää, onko kouluarjessa vielä joitain sellaisia toimintatapoja, jotka vaikuttavat tyttöjen ja poikien erilaisen minäkuvan muodostumiseen matematiikassa. Pitkittäistutkimuksena voisi myös selvittää, muuttuuko matematiikkaan liittyvä motivaatio ja sen yhteys matematiikan osaamiseen perusopetuksen aikana oppilaiden kasvaessa vanhemmiksi.

 

Ida Horttanainen

Odotusarvoteorian motivaatioulottuvuuksien ja matematiikan osaamisen yhteys alakouluikäisillä

Bakgrund

Det har förts diskussioner i media om åskådningsundervisning och dess undervisning allt mer på senare år. I dagens modell är de elever som hör till den evangelisk-lutherska religionen tvungna att delta i undervisningen för religionen. Livsåskådare har möjlighet att välja ifall de vill undervisas i majoritetsreligionen, det vill säga den evangelisk-lutherska eller undervisas i livsåskådning. Ett medborgarinitiativ startades i augusti 2021 där man anser att livsåskådningsundervisning borde vara tillgängligt för alla elever.

Syfte och genomförande

Magisteravhandlingens syfte var att undersöka hurdana uppfattningar klasslärare har om undervisning i åskådningsämnen. Vilken uppfattning klasslärare har om dagens undervisningsmodell samt hur de uppfattar tanken om ett gemensamt åskådningsämne för alla religioner. För att uppnå forskningens syfte använde jag mig av kvalitativa intervjuer. Jag intervjuade sex behöriga klasslärare från Nyland. Då materialet val samlat och transkriberat analyserade jag materialet med hjälp av tematisk analys.

Resultat

Utifrån det systematiskt analyserade materialet uppkom fem temahelheter. Temahelheterna: (1) Jämlikhet i undervisning, (2) Gemenskap, förståelse och världsbild, (3) praktiska arrangemang, (4) överlappande undervisning och (5) rädsla för marginaliserad religionsundervisning. Dessa teman framkom såväl då lärarna berättade om sina uppfattningar och erfarenheter gällande dagens undervisningsmodell i åskådningsämnena som i hur de uppfattade tanken om ett gemensamt undervisningsämne för alla åskådningar.

Fem av de sex intervjuade lärarna uppfattade undervisningen i åskådningsämnena som problematisk och ansåg att ett gemensamt undervisningsämne för alla åskådningar skulle vara mer givande för eleverna. Dessa fem lärare ansåg att den nuvarande modellen är ojämlik och att den kategoriserar eleverna istället för att föra dem närmare varandra. De ansåg även att undervisningen många gånger är överlappande och att de praktiska arrangemangen försvårar genomförandet av undervisningen. Lärarna ansåg att ett gemensamt åskådningsämne för alla skulle bidra med jämlikhet, förståelse och gemenskap och att problemen med överlappande undervisning och praktiska arrangemangen skulle försvinna. En av de sex lärare uppfattade dagens undervisningsmodell som en bra medelväg. Hen uppfattade att ett gemensamt åskådningsämne skulle bidra med att religionsundervisningen skulle marginaliseras eller helt och hållet försvinna.

 

Vincent Voutilainen

”Vi och dom” Klasslärares uppfattningar om undervisning i åskådningsämnena

Tutkimuksen taustaa

Pro gradu – tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia opettajilla oli normatiiviseen valkoisuuteen ja valkoiseen valtaan liittyen. Tutkimusaihe on merkittävä usean syyn vuoksi: ensinnäkin, useat tutkimukset osoittavat rasismin olevan implementoitunut koulutusjärjestelmään, esiintyen sekä arjen, että rakenteiden tasolla. Tästä huolimatta Suomessa ei tunnusteta rasismin olemassaoloa, eikä esimerkiksi opettajankoulutuksessa käsitellä rasismia tai muita epätasa-arvoa tuottavia valtarakenteita. Kyseenalaista on, että opettajat, jotka toimivat päivittäin marginalisoitujen oppilaiden kanssa, eivät saa työkaluja ja valmiuksia tunnistaa itsessään ja ympäristössään hierarkioita, jotka vaikuttavat oppilaiden oppimiseen, elämään ja hyvinvointiin hyvin merkittävillä tavoilla. Lisäksi, nojaten opettajan moraaliseen ja eettiseen velvollisuuteen edistää tasa-arvoa, yhteiskunnallisiin teemoihin pohjautuvien kurssien puutteellisuus on hyvin kyseenalaista. Merkittävää on havainnoida myös opettajakunnan heterogeenisyyttä ja tarkastella sitä asetelmaa, jossa usein valkoiset / vammattomat opettajat työskentelevät päivittäin mm. PoC (People of Color) / vamman kanssa elävien oppilaiden kanssa. Asetelma itsessään ei ole haitallinen, mutta hyvin tarpeellista on esittää kysymys siitä, kuinka kyseiset opettajat (itseni mukaan lukien) voivat toimia yhdenvertaisuutta tuottavalla tavalla suhteessa monimarginalisoituihin oppilaisiin, jos heillä a) ei ole kokemusta sorron muodoista, kuten rasismista tai ableismista b) heille ei tarjota koulutusta tai välineitä tunnistaa tai ymmärtää kyseisiä rakenteita. Yhdenvertaisuuslakiin ja moraaliseen ymmärrykseen nojaten väitän, että ei ole (enää) mahdollista ajatella, että valkoisuus / vammattomuus saavat olla ”normi”, jota vasten jotain ”toista” verrataan, tai että epätasa-arvo tapahtuu jossain ”muualla”.

Edellä mainittujen syiden vuoksi halusin tutkia, millä tavoilla normatiivinen valkoisuus (ylläpidetty ”normi” valkoisuudesta, johon jotain ”toista” verrataan) ilmeni opettajien käsityksissä ja kokemuksissa. Koska Suomessa tehty tutkimus oli hyvin vähäistä, tarkastelin teemoja systemaattisen kirjallisuuskatsauksen sekä kansainvälisten tutkimusartikkeleiden avulla. Tutkielman teoreettinen viitekehys nojasi Disability Critical Race Theory – viitekehykseen sekä intersektionaalisuuteen. Kyseisten viitekehysten avulla valkoisuus ymmärrettiin tutkielmassa rakenteena, jonka avulla ableististen arvojen ja ihanteiden, kuten toimintakyvyn, sivistyksen ja älykkyyden, ylläpitäminen mahdollistuu.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset osoittivat moninaisia tapoja, joilla normatiivinen valkoisuus ja valkoinen valta ilmenevät koulutusjärjestelmässä. Ne heijastivat tapoja, joilla koulutusjärjestelmä ylläpitää valkoista ylivaltaa ja asettaa eurosentristä, valkoisuuteen ja länsimaalaisuuteen pohjautuvaa tietoa keskiöön. Lisäksi ne vahvistavat jo aiemmissa tutkimuksissa ilmenneitä keinoja, joita valkoiset ihmiset käyttävät puolustaessaan itseään, kieltäessään rasismin olemassaoloa tai pyrkiäkseen korostamaan omaa asemaansa tiedostavina (”woke”) ihmisinä. Olennainen huomio oli, että valkoisten opettajien käsitykset ja kokemukset ja PoC-opettajien käsitykset ja kokemukset heijastivat toisiaan. Tämä tapahtui mm. siten, että valkoisten opettajien kuvatessa tietämättömyyttään ja kyvyttömyyttään puuttua rasismiin, PoC-opettajat kuvailivat kokemuksiaan siitä, kuinka valkoiset opettajat eivät ottaneet vastuuta tasa-arvon toteutumisesta tai tunnistaneet sorron esiintymistä koulutusjärjestelmässä.

Tutkimuksen tulokset vahvistivat niitä toimintamalleja, joilla valkoinen valta ylläpitää rasistisia ja ableistisia hierarkioita koulutusjärjestelmän kontekstissa. Ne viitoittavat tietä kriittiselle tarkastelulle, jota myös Suomessa tulisi tehdä: sekä kouluinstituution, että opettajankoulutuksen tulee instituutioina ottaa vastuuta siitä, että rakenteelliseen epätasa-arvoon puututaan. Lisäksi opettajien valta-asema tulee tunnustaa ja havainnoida, millä tavoilla valkoisuuden ideologiat uusiutuvat koulutusjärjestelmän kontekstissa. Olennaista on kysyä, millaista tietoa nämä ideologiat tuottavat ja kenen näkökulmasta esimerkiksi materiaaleja, palveluja tai opetuskokonaisuuksia suunnitellaan. On aika haastaa ”normaalina” pidettyjä käsityksiä ja arvoa ja etsiä uusia toimintamalleja, jotka palvelevat kaikkia.

Reetta-Maria Puura

Normatiivisesta valkoisuudesta, vallasta ja normikriittisyydestä: Intersektionaalisia ja erityispedagogisia näkökulmia koulutusjärjestelmän epätasa-arvoon ja opettajien asemaan vallankäyttäjinä

Bakgrund

Diskussionen gällande religions- och åskådningsundervisningen i grundskolan har varit aktuell under de senaste årtionden. Den nuvarande religionsundervisningen upplevs som föråldrande. Religionsundervisningen i grundskolan anses inte motsvara de förväntningar som samhället ställer åt skolan. I ett samhälle där mångkulturalitet ökar hela tiden måste skolan erbjuda verktyg i interkulturell kommunikation åt eleverna. Under de senaste åren har man lagt stor uppmärksamhet på hurdana färdigheter grundskolan borde ge för att lära eleverna att bemöta människor med olika åskådningar och kulturella bakgrunder. Skola och undervisning har en stor påverkan på elevernas identitetsutveckling och religion är en av identitetens byggstenar. Detta betyder att åskådningsundervisningen borde erbjuda verktyg att formulera identiteten åt eleverna. Avhandlingen fokuserar på hurdan uppfattning lärare har av åskådningsundervisningen idag.

Syfte och genomförande

Syftet med avhandlingen var att redogöra lärarnas uppfattningar om åskådningsämnen i grundskolan. Syftet var även att presentera lärarnas möjliga utvecklingsförslag för åskådningsämnen och hur ämnet kunde stöda elevernas identitetsutveckling. Utifrån dessa syften skapades två forskningsfrågor: Hurdan uppfattning har lärare om undervisningsmodellen av åskådningsämnen i grundskolan? & På vilket sätt upplever lärare att undervisningsmodellen och valfriheten inom åskådningsämnen kan vidareutvecklas för att stärka elevers identitetsutveckling? För att få svar på dessa frågor genomfördes en kvalitativ studie. Materialet samlades in genom semistrukturerade intervjuer med 4 lärare i Nyland. Datat analyserades sedan med hjälp av innehållsanalys. Först kodades olika kategorier från intervjumaterialen. Dessa kategorier analyserades noggrant för att svara på forskningsfrågorna.

Resultat och diskussion

Resultaten visar att lärarna inte är nöjda med den nuvarande undervisningsmodellen av åskådningsämnen. Lärarna upplevde den nuvarande separerade modellen som föråldrad. Lärarna ansåg att den nuvarande modellen inte erbjuder åt eleverna tillräckligt bra kunskap. Lärarna ansåg att ett nytt ämne som bekantar sig allmänt med olika religioner och åskådningar, samt med olika livsfrågor som etik och moral, skulle stöda elevernas identitetsutveckling bäst. En integrerad undervisningsmodell fick även stöd av lärarna. En av lärarna uttryckte dock oro för elever med minoritetsreligioner om en integrerad modell skulle tas i bruk. Eleverna kunde möjligen tappa intresset för den egna kulturen och religionen om de inte får undervisning i sin egen religion. Detta kunde möjligtvis påverka negativt på elevernas identitetsutveckling. Lärarna uttryckte också att de upplever den nuvarande modellen problematisk för att det inte finns tillräckligt bra läroplan och material. Resultaten visar alltså att både läroplanen och materialet för åskådningsämnen är i behov av uppdatering och förbättring. Detta lägger också en förväntning på lärarutbildningen att utbilda nya lärare så att lärarna har verktyg att undervisa åskådningsämnen så att de gynnar elevernas identitetsutvevkling på bästa möjliga sätt.

Ida Marin

Lärares uppfattningar om åskådningsämnen i grundskolan

Tutkimuksen taustaa
Tutkimuksessani tarkasteltiin erään kunnan työllisyyden kuntakokeilun omavalmentajien, eli työllisyyden hoidon asiantuntijoiden asiantuntijuuden rakentumista yhdessä kuntakokeilun omavalmentajatiimeistä. Omavalmentaja on ammattinimikkeenä uusi, ja se on luotu vuonna 2021 alkaneiden työllisyyden kuntakokeilujen tarpeisiin. Halusin selvittää, minkälaisia verkostoja tiimin sisälle on muodostunut ammatillisen osaamisen rakentamiseksi ja uudenlaisen omavalmentajan työnkuvan hahmottamiseksi. Lisäksi tarkastelin tutkimuksessa omavalmentajien osallisuuden kokemuksia ja verkostojen muodostumista siitä näkökulmasta, minkälainen organisaatiotausta omavalmentajilla on. Osa tiimi jäsenistä työskenteli tutkimuksen teon aikaan valtion ja osa kunnan palkkalistoilla, joten minua kiinnosti tutkia asiantuntijaverkostojen muodostumista myös tietoresurssien saavutettavuuden ja osallisuuden kokemusten näkökulmasta. Työtä tehtiin tutkimuksen tekoaikana pääosin etätyöskentelynä digitaalisilla alustoilla. Tutkimukseni tavoite oli myös tuoda esille digitaalisilla alustoilla työskentelyn vaikutuksia tiimin asiantuntijuuden rakentumiseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus on toteutettu vuosina 2021-2022 laadullisia tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Aineistonkeruumenetelminä käytin puolistrukturoitua haastattelua sekä verkostoanalyysiä. Tutkimusaineisto koostui omavalmentajana työllisyyden kuntakokeilussa työskentelevien tiimin asiantuntijoiden yksilöhaastatteluista (n=10) ja erikseen saman tiimin jäseniltä kerätyistä egosentristen verkostojen visualisointitehtävistä (13 kpl). Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisin sisällönanalyysimenetelmin, hyödyntäen Atlas TI-ohjelmaa. Verkostotehtävän aineisto analysoitiin Gephi 0.10.1 -ohjelman avulla.

Tulokset ja johtopäätökset
Tulokset osoittivat, että omavalmentajien tiimin asiantuntijuus rakentui vahvasti tiimin sisäisten verkostojen toiminnan kautta ja asiantuntijoiden aiempaa osaamista, sekä olemassa olevia verkostoja hyödyntäen. Tiimin asiantuntijaverkostot ovat laajat tiimin sisäisesti, ja ne ulottuvat myös rinnakkaisten tiimien asiantuntijoihin, sekä myöskin Te-toimiston asiantuntijoihin valtiotaustaisten omavalmentajien kautta. Tiimin sisäiset pikku ryhmittymät kehittelivät työkäytänteitä ja loivat uusia toimintatapoja. Tätä muutostoimijuutta on tiimissä rajoittanut resurssipula ja kehittämispäivien ideoiden heikko tuominen käytännön työhön.
Kuntataustaiset omavalmentajat kokivat, että heidän jäsenyytensä ja tietoresurssien saavutettavuus tiimissä on ollut heikompaa, kuin valtiotaustaisten kollegoiden tapauksessa. On myös huomionarvoista, että digitaalista teknologiaa hyödynnettäessä jotkut tiimin jäsenet ovat herkästi kokeneet, että heillä ei ole mahdollisuutta tai oikeutta olla äänessä yhteisissä palavereissa, ja näin ollen heidän asiantuntijuutensa ei ole tullut osaksi tiimin osaamista. Teamsia voi pitää Medusana, joka on muuttanut osan tiimiläisistä ”kiveksi” – näkymättömiksi palavereissa tai yhteisissä tapaamisissa. Kun käytetään esimerkiksi Teams-alustaa erilaisiin vuorovaikutuksellisiin tapahtumiin, olisi organisaatiossa huomioitava, että tekniikka vaikuttaa aktiivisena toimijana työntekijöiden osallisuuden kokemuksiin, aktiivisuuteen ja sitä kautta koko tiimin yhteisen asiantuntijuuden rakentumiseen. Sen käyttöön tarvitaan uusia käytänteitä ja uudenlaista lähestymistapaa, jotta kaikkien omavalmentajien toimijuus saadaan paremmin näkyväksi ja osaksi organisaation asiantuntijuutta.
Tutkimukseni on merkittävä, koska se tuo esille täysin uuden ammattinimikkeen alla työskentelevien työllisyyspalveluiden omavalmentajien haasteita ja oivalluksia asiantuntijuuden rakentumiseen liittyen, työllisyyden kuntakokeilun alkuvaiheessa. Tutkimuksessani lähestytään asiantuntijuuden rakentumista myös etätyöskentelyn näkökulmasta ja tuodaan esille kahden organisaation alaisuudessa työskentelevän tiimin haasteita osallisuuden ja yhteisen kehittelyn kannalta. Työllisyyspalvelut ovat vuoden 2025 alusta siirtymässä kokonaan kuntien alaisuuteen ja tämä kuntakokeilun toiminta-aika vuosina 2021-2024 on erittäin tärkeää aikaa työllisyyspalveluiden uudenlaisen rakenteen ja hallinnon rakentumisen kannalta. Toivon että tutkimukseni voi olla osaltaan vaikuttamassa uudenlaisen työllisyyspalvelun rakentumiseen tutkimassani organisaatiossa.

Anneli Stolt
Omavalmentajien kehittyvä asiantuntijuus – osaamisen vahvistamisen (Medusan) verkosto

Tutkimuksen taustaa ja tutkimuksen tavoitteet

Esiopetuksesta alkuopetukseen siirtyvien lasten odotetaan hallitsevan tiettyjä kouluvalmiustaitoja, joita harjoitellaan ja arvioidaan jo esiopetuksen puolella. Lapset ovat kouluvalmiuksiltaan kuitenkin eritasoisia. Osa lapsista lukee sujuvasti, kun taas osa vasta harjoittelee kirjaimia. Osa lapsista noudattaa opettajan ryhmälle annettavia ohjeita, kun taas osalta tämä ei vielä meinaa onnistua. Nykypäivänä yritetään päästä eroon ajatuksesta, jonka mukaan lapsen tulee olla täysin valmis kouluun. Sen sijaan ajatellaan, että koulun tulisi sopeutua kunkin lapsen kehitysvaihteluun ja täten ottaa vastaan kaikki lapset heidän valmiuksistaan huolimatta. Jotta tämä onnistuisi, on tärkeää kehittää koulua ja opetusta tavoitteen suuntaisesti.

Aihetta on tärkeää tutkia, sillä lasten kouluvalmiustaidot ovat keskeinen keskustelunaihe niin esiopetuksessa kuin alkuopetuksessakin. Koulun valmiutta ei puolestaan ole otettu riittävästi huomioon tutkimuksissa, ja sitä on tärkeää tutkia lisää. Koulun valmiuden tutkiminen tuo tietoa siitä, miten koulun tulisi kehittyä vastatakseen paremmin kunkin koulua aloittavan lapsen tarpeita. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella esi- ja alkuopetuksen opettajien näkemyksiä lasten kouluvalmiuksista ja nykykoulun valmiudesta vastaanottaa taidoiltaan eritasoiset oppijat. Lasten kouluvalmiustaitoja tarkasteltiin ihanteellisten ja tosiasiallisten taitojen näkökulmasta.

Tutkimuksen toteutus

Tässä laadullisessa tutkimuksessa keräsin aineiston puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla etäyhteyksin. Toteutin haastattelut kolmen hengen ryhmähaastatteluina, joihin osallistui yhteensä yhdeksän esi- ja alkuopetuksen opettajaa. Kaikilla haastateltavilla tuli olla kokemusta esi- ja alkuopetuksen oppilaiden opettamisesta. Litteroin haastattelumateriaalin ja analysoin materiaalin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Analyysin tuloksena muodostui viisi lasten kouluvalmiuksia kuvaavaa luokkaa ja kaksi koulun valmiuksia kuvaavaa luokkaa.

Tulokset ja pohdintaa

Opettajat näkivät tärkeiksi kouluvalmiustaidoiksi arjen perustaidot, akateemiset taidot, hienomotoriset taidot, työskentelytaidot ja sosioemotionaaliset taidot. Erityisen tärkeiksi opettajat näkivät arjen perustaidot, työskentelytaidot sekä sosioemotionaaliset taidot. On tärkeää, että lapsi osaa olla koulussa ilman vanhempiaan ja huolehtia itsenäisesti omista hygienia-asioista. Lisäksi lapsen on osattava kuunnella, noudattaa ohjeita ja odottaa omaa vuoroaan sekä toimia isossa ryhmässä ottaen muut lapset huomioon. Moni opettaja koki aiempien tutkimusten tapaan, että akateemisista taidoista on hyötyä, mutta ne eivät ole välttämättömiä kouluvalmiustaitoja. Nykypäivänä etenkin lasten työskentelytaidoissa ja sosioemotionaalisissa taidoissa nähtiin olevan puutteita, jotka näkyvät selvästi luokkahuoneissa. Lasten on esimerkiksi vaikea odottaa omaa vuoroaan ja toimia ison ryhmän jäsenenä.

Opettajien näkemysten mukaan koulun on oltava valmis ottamaan vastaan taidoiltaan eritasoiset lapset, mutta nykyisillä resursseilla se koettiin hankalaksi. Oppilaat eivät saa riittävästi tarvitsemaansa yksilöllistä tukea ja opettajat uupuvat. Koulun resursseja tulisikin lisätä muun muassa ryhmäkokoja pienentämällä ja aikuisia lisäämällä. Opettajat keskustelivat myös siitä, miten nykykoulu voisi muuttua. Opettajat nostivatkin keskusteluun esimerkiksi porrastetun koulunaloituksen ja vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen.

Tutkimus toi tärkeää tietoa lasten kouluvalmiustaidoista – opettajien toiveista ja nykytilanteesta. Tuloksia hyödyntämällä voidaan tukea lapsia esiopetuksessa niissä taidoissa, joissa useimmiten on puutteita. Tutkimus toi myös opettajien äänen kuuluviin koskien koulun resursseja. On tärkeää nostaa näitä asioita pinnalle, jotta tutkimustiedon avulla koulu voisi parantaa valmiuttaan ottaa vastaan kaikki oppijat. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista tutkia etenkin kaksivuotisen esiopetuksen vaikutuksia lasten kouluvalmiustaitoihin.

 

Liina Maximova

Esi- ja alkuopetuksen opettajien näkemyksiä lasten kouluvalmiuksista ja koulun valmiudesta vastaanottaa taidoiltaan eritasoiset oppijat

Taidon oppiminen on keskiössä käsityön oppimisessa. Käytännön taidon, kuten esimerkiksi käsityömenetelmän, oppiminen ilman ennakkotietoja voi kuitenkin olla haastavaa. Oppimista voidaan tukea opetuksen ja oppimateriaalin avulla. Käytännön taidon oppiminen perustuu usein kirjallisten ohjeiden sijaan sanallisiin ohjeisiin ja näyttämiseen, esimerkiksi opetusvideoihin tai demonstraatioon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli vertailla opetusvideon ja demonstraatio-opetuksen eroja käsityömenetelmien oppimisessa. Opetusmenetelmien eroja tarkasteltiin tehtäväsidonnaisen minäpystyvyyden muutoksen avulla. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää miten oppijan taustamuuttujat ovat yhteydessä minäpystyvyyden muutokseen. Minäpystyvyydellä tarkoitetaan ihmisen arvioita omista kyvyistä suoriutua tietystä tehtävästä. Tutkimuksessa päädyttiin tarkastelemaan tehtäväsidonnaista minäpystyvyyden muutosta, sillä minäpystyvyys ennustaa hyvin onnistumista ja lopputulosta.

Opetusvideoiden käyttö opetuksessa lisääntyy ja helpottuu. Etäopetus ja verkkokurssit edellyttävät uudenlaisia oppimateriaaleja. Internet ja tietotekninen kehitys on helpottanut opetusvideoiden tuottamista, katsomista ja jakamista. Tekijänoikeuslain muutoksen myötä verkosta löytyvien opetusvideoiden esittämisen opetuksessa on sallittua. Opettajan on siksi entistä tärkeämpi ymmärtää opetusvideoihin liittyviä haasteita sekä mahdollisuuksia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus oli luonteeltaan interventiotutkimus, jonka aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla kvasikokeellisessa tutkimusasetelmassa ja analysoitiin kvantitatiivisin menetelmin. Tutkimuksessa tarkasteltava perusjoukko muodostui luokanopettajaopiskelijoiden käsityön didaktiikan kurssin osallistujista. Tutkimuksen aineisto koostui 210 vastauksesta. Kokeessa käsityömenetelmän opetus toteutettiin käyttämällä videomuotoista oppimateriaalia testiryhmillä ja perinteistä demonstraatiota kontrolliryhmillä. Tutkittavien minäpystyvyys liittyen valitun menetelmän taitamiseen mitattiin ennen interventiota ja intervention jälkeen. Tutkimuksessa tarkasteltiin kahta käsityömenetelmää, juottamista ja päällikeompelua eli applikointia.

Tulokset ja pohdinta

Opetusvideoissa ja reaaliajassa tapahtuvassa demonstraatiossa voidaan todeta olevan paljon yhtäläisyyksiä ja osa opetusmenetelmien vahvuuksista ja heikkouksista pätevät molempiin. Opetusvideo ei korvaa demonstraatiota tai päinvastoin, vaan parhaimmillaan rinnakkain käytettynä ne täydentävät toisiaan. Tässä tutkimuksessa opetusvideon avulla onnistuttiin kuitenkin aikaansaamaan lähes demonstraatio-opetuksen kaltainen muutos koehenkilöiden minäpystyvyydessä applikoinnissa. Tämä on merkityksellistä käsityön oppimisen kannalta, sillä opetusvideot luovat uusia mahdollisuuksia perinteiseen demonstraatio-opetukseen verrattuna muun muassa mahdollistamalla itsenäisen opiskelun ja vähentämällä opettajan kuormitusta oppitunnin aikana. Juottamisessa sen sijaan opetusvideon aikaansaama muutos koehenkilöiden minäpystyvyydessä oli vain noin 10 % demonstraatio-opetuksen aikaansaamasta muutoksesta. Tutkielman lopuksi pohditaankin tarkasteltujen käsityömenetelmien eroja. Kokeessa juottamiseen liittyvä tehtävä oli applikointia monimutkaisempi niin työvaiheiden ja käytettyjen työkalujen osalta. Olisikin mielenkiintoista selvittää minkälainen käsityömenetelmä soveltuu opetusvideon avulla opetettavaksi ja millä keinoilla käsityömenetelmään liittyvää minäpystyvyyttä voitaisiin vahvistaa. Tämän kaltaisia tutkimuksia varten olisi syytä kehittää käsityöllistä osaamista mittaava mittari, jolloin tulosten tarkastelussa ei tarvitsisi tyytyä minäpystyvyyden muutosten tarkasteluun vaan voitaisiin arvioida osaamista.

Tutkimuksen tulosten perusteella koehenkilöiden taustamuuttujat eivät olleet yhteydessä minäpystyvyyden muutokseen lukuun ottamatta harrastuneisuutta ja osaamista käsityön oppiaineessa. Harrastuneisuus ja osaaminen käsityön oppiaineessa voidaan ymmärtää aikaisemmiksi positiivisiksi kokemuksiksi, joilla on aikaisempien tutkimusten mukaan yksilön minäpystyvyyttä edistävä vaikutus. Myös tämän tutkimuksen tulokset vahvistivat tätä väitettä, mutta osoittivat että aikaisempia positiivisia kokemuksia omaavien minäpystyvyys kehittyi vähemmän kuin muilla koehenkilöillä. Näiden tuloksien valossa voidaan todeta tarkasteltujen opetusmenetelmien soveltuvan erilaisille ja erityisesti kokemattomille oppijoille.

 

Pekka Österberg

Käsityömenetelmään liittyvän minäpystyvyyden muutos video- ja demonstraatio-opetuksessa

Pedagoginen dokumentointi on noussut Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2022) keskeiseksi varhaiskasvatuksen työvälineeksi, jonka avulla voidaan toteuttaa, suunnitella sekä arvioida pedagogista toimintaa. Pedagogisen dokumentoinnin avulla pystytään esimerkiksi tunnistamaan lasten mielenkiinnonkohteita sekä tarpeita, minkä avulla varhaiskasvatuksen henkilöstö pystyy asettamaan toiminnalle tavoitteita, muokkaamaan oppimisympäristöjä sekä valitsemaan tarkoituksen mukaiset toimintamenetelmät. Pedagoginen dokumentointi on dokumentointia laajempi käsite, joka sisältää dokumenttien reflektoinnin sekä hyödyntämisen esimerkiksi toiminnan arvioinnissa. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu pedagogisen dokumentoinnin jäävän kuitenkin usein vain varhaiskasvatuksen toiminnan kuvaamisen tasolle eikä sen pedagogisia mahdollisuuksia ole täysin hyödynnetty. Esteeksi pedagogiselle dokumentoinnille on aiempien tutkimusten mukaan muodostunut esimerkiksi ajan puute, heikot tietotekniset valmiudet sekä metodin osaamattomuus. Koska pedagogisen dokumentoinnin käsite on suomalaisen varhaiskasvatuksen kentällä vielä suhteellisen tuore käsite ja sille on annettu suuri painoarvo laadukkaan pedagogiikan toteuttamiseksi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2022), on sen tutkiminen tärkeää.

Tutkimustehtävä
Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli tutkia Helsingin kaupungin tuottamaa sähköistä ryhmäportfoliota osana pedagogisen dokumentoinnin toteuttamista. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisiksi helsinkiläiset varhaiskasvatuksen opettajat arvioivat omat pedagogisen dokumentoinnin valmiutensa, kuten käytettävissä olevan ajan sekä ymmärryksen pedagogisen dokumentoinnin merkityksestä. Lisäksi haluttiin tutkia, millaisiin käyttötarkoituksiin opettajat kokevat käyttävänsä sähköistä ryhmäportfoliota osana pedagogista dokumentointia. Tutkimus toteutettiin käyttäen kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella. Aineiston analysoitiin SPSS-ohjelman avulla käyttäen esimerkiksi keskiarvotarkastelua sekä Spearmanin järjestyskorrelaatiokerrointa.

Tulokset
Tämän tutkimuksen tulosten mukaan sähköistä ryhmäportfoliota käytetään ryhmän pedagogisen toiminnan, kuten tuokioiden, retkien ja lasten leikkien, kuvaamiseen. Opettajat kokevat toteuttavansa ryhmäportfoliota erityisesti huoltajia varten. Ryhmäportfoliota käytetään jonkin verran toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Lasten osallistuminen ryhmäportfolion toteuttamiseen, esimerkiksi valokuvaamisella, jäi tutkimuksen mukaan vähäiseksi. Kun opettajat kokevat sähköisen ryhmäportfolion hyödylliseksi, ymmärtävät pedagogisen dokumentoinnin merkityksen sekä käyttävät pedagogista dokumentointia suunnitelmallisesti, ryhmäportfoliota käytetään monipuolisemmin, esimerkiksi kehittämisen ja arvioinnin työvälineenä. Koska suunnitelmallinen pedagoginen dokumentointi lisää tämän tutkielman mukaan sähköisen ryhmäportfolion monipuolista käyttöä, voisi opettajan SAK-aikaa kohdentaa juuri pedagogisen dokumentoinnin käyttöön. Lasten ja huoltajien osallisuus sähköisessä ryhmäportfoliossa jäi tämän tutkimuksen mukaan vähäiseksi. Jatkotutkimuksena voisikin tutkia, kuinka huoltajat kokevat olevansa osallisia pedagogisen dokumentoinnin prosessissa.

Jenna Suorsa
Sähköisen ryhmäportfolion käyttö osana pedagogista dokumentointia Helsingin kaupungin päiväkodeissa

Tutkimuksen taustaa

Lapset hakevat säännöllisesti riskejä leikkiessään ja nauttivat fyysisistä haasteista, kuten kiipeämisestä ja korkealta hyppäämisestä. Turvallisuussäännöt voivat kuitenkin rajoittaa lasten riskinottokokemuksia varhaiskasvatuksessa, sillä sääntöjen mukainen ja kontrolloitu yhteiskunta turvallisuushuolineen on vähentänyt lasten mahdollisuuksia leikkiä riskialttiita leikkejä, kuten puissa kiipeämistä ja pää alaspäin roikkumista.

Aikuisen rooli on tärkeä siinä, kuinka paljon lapsille sallitaan riskiottomahdollisuuksia. Jotta lapset oppivat pitämään itsensä turvassa, heille tulee sallia riskienottaminen ja riskileikit. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset jätetään yksin leikkimään valvomatta vaan että annetaan lapsille mahdollisuus yrittää ja erehtyä ilman, että aikuinen puuttuu neuvoillaan joka asiaan.

Tutkimuksen toteutus

Itse asun Pohjois- Amerikassa ja olen useamman vuoden työskennellyt täällä varhaiskasvatuksen parissa. Olen täällä työskennellessäni huomioinut, että lasten ulkoleikkejä rajoitetaan melko paljon siinä pelossa, että lapsille sattuisi onnettomuuksia ja että vanhemmat saattaisivat haastaa henkilökunnan oikeuteen tapaturmien sattuessa. Omaa työskentelyäni varhaiskasvattajana tämä työntekijöiden pelko sekä lasten rajoittaminen ovat mietityttäneet melkoisesti, sillä oma suhtautuminen lasten kiipeilyleikkeihin tai rajuihin leikkeihin on paljon sallivampaa. Riskileikistä täällä myös keskustellaan ja tiedostetaan sen tärkeys, mutta käytäntö rajoituksineen on kuitenkin arkipäivää. Tästä syystä lähdin tässä tutkimuksessani etsimään vastauksia siihen, miten 4–5-vuotiaat lapset kokevat riskileikin sekä mieluisat leikit suomalaisessa varhaiskasvatuksen metsätoiminnassa. Tutkimuksessani pyrin kuvaamaan suomalaisten lasten kertomuksien kautta, miten lapset kokevat riskileikit sekä mieluisat leikit metsätoiminnassa sekä mitkä leikit lapset ymmärtävät kielletyiksi leikeiksi ja mitä sääntöjä leikkeihin liittyy. Analysoin lasten videoituja haastatteluja temaattisen analyysin avulla hyödyntäen myös pienten kertomusten käsitettä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielmassani metsässä tapahtuvista riskileikeistä leikit korkeilla paikoilla sekä puissa että kallioilla kiipeily olivat lasten mielestä mieluisimpia leikkejä, mutta nämä leikit he kokivat myös osittain vaarallisiksi leikeiksi. Lapsilla oli selkeä ymmärrys kiipeilyleikkien ja vauhdikkaiden leikkien vaarallisuudesta. Lapset kykenivät tunnistamaan vahingoittumisen, loukkaantumisen ja kivun mahdollisuuden riskileikkejä leikittäessä. Mielikuvitusleikit sekä roolileikit olivat myös suosittuja leikkejä metsässä. Metsän elementit, kuten puut, kalliot ja luonnonmateriaalit, muuntautuivat surffilaudoiksi, juniksi sekä kotileikin alueiksi. Majaleikeissä leikittiin eläinperhekotileikkejä. Kertomuksissa yhteisistä säännöistä metsässä lapset kertoivat keppileikkeihin sekä kiipeilyyn ja juoksuleikkeihin liittyvistä säännöistä. Tulkitsin lasten ymmärtävän sääntöihin liittyvän turvallisuuden tavoittelun sekä myös metsän ja luonnon suojelemisen. Psyykkisen ja sosiaalisen ympäristön säännöt tulivat myös esille lasten kertomuksissa leikin ulkopuolelle jättämisen ja mukaan ottamisen sääntöinä. Tutkimukseni vahvistaa aiemmissa tutkimuksissa tehtyjä havaintoja siitä, että lapset nauttivat riskileikeistä ja ymmärtävät riskileikkien vaarat. Jatkossa olisi mielenkiintoista selvittää sosiaalisten riskien ottamista lasten leikeissä. Minkälaisia keinoja lapset käyttävät, kun esimerkiksi yrittävät päästä mukaan jo alkaneeseen leikkiin, minkälaisia riskejä he ottavat silloin niin sosiaalisesti kuin psyykkisestikin. Mielenkiintoista olisi myös verrata amerikkalaisten ja suomalaisten käsityksiä riskileikistä. Toivon että graduni herättäisi keskustelua riskileikkien sallimisesta varhaiskasvatuksessa sekä ymmärrystä riskileikkien tärkeydestä.

Satu Soininen

Lasten kokemuksia ja näkemyksiä riskileikistä metsäpäiväkodissa