Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri on ollut merkittävässä muutoksessa Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2016) sekä Varhaiskasvatuslain (2018) uudistuksen myötä ja myös alan johtaminen kokee murrosta hajautetun johtamisen ja pedagogisen johtamisen ristipaineessa. Pedagogisen johtamisen merkitys korostuu uusien normiasiakirjojen myötä entisestään, mutta suurten johtamiskokonaisuuksien ja siitä seuraavan suuren työmäärän myötä sen toteuttaminen on vaikeaa. Johtamisen jakaminen on tarpeen, jotta varhaiskasvatuksen laatu ja lapsen hyvinvointi on mahdollista varmistaa. Alaa vaivaava työvoimapula sekä henkilöstön sitoutumisen haaste vaikeuttavat kuitenkin vastuun jakamista, jolloin esimiehet kokevat käytännön ohjaamistyön korostuvan johtamisessa. Arjessa tähän on vaikeaa vastata hajautetun johtamisen rakenteissa. Puute osaavasta henkilöstöstä sekä työntekijöiden sitoutumisen haaste tuovat varhaiskasvatuksen johtajat peruskysymyksen äärelle: miten työyhteisön osallisuutta voidaan edistää johtamalla?
Yleisessä johtamistutkimuksessa on kiinnostuttu yhä enenevässä määrin osallisuuden, autonomian sekä sisäisen motivaation vaikutuksesta sitoutumiseen ja työn mielekkyyteen. Osallisuus liittyy kokemuksena läheisesti voimaantumiseen ja vaatii toteutuakseen toisaalta yksilön mahdollisuutta vaikuttaa, toisaalta yhteisön jaettua osallisuuden kokemusta. Varhaiskasvatusalan johtamistutkimus on edelleen melko niukkaa ja osallisuutta on tarkasteltu lähinnä johtamisen jakamisen ja lapsen näkökulmasta. Osallisuuden tutkimisen johtamisen näkökulmasta on nyt enemmän kuin ajankohtaista.
Lopulliseksi tutkimustehtäväkseni muotoutui johtajien kokemusten kartoittaminen osallisuuden johtamisesta. Varhaiskasvatuksen johtaminen nähdään vahvasti kontekstiinsa sidoksissa olevana, jolloin myös sen osallisuuden edistämisen tarkastelu on tapahduttava sille ominaisessa todellisuudessa. Työn teoreettinen viitekehys perustui Nivalan (1999) johtamisen kontekstuaaliselle mallille, joka liittää varhaiskasvatusalan johtamistyön erottamattomasti sen substanssiin. Osallisuus ankkuroitui työssäni Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen osallisuuden viitekehykseen (2017), joka liittää sen yksilön sisäiseen motivaatioon, vaikuttamisen mahdollisuuksiin sekä hyvän tekemiseen.
Työni taustalla on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama, Helsingin yliopistossa toteutettava Eduleaders-hanke. Sen tavoitteena on kehittää ja arvioida kasvatus- ja opetusalan johtamiseen liittyvää opetussuunnitelmaa sekä kerätä hankkeen koulutukseen osallistuvien ja asiantuntijoiden näkemyksiä siitä, millaista koulutusta ja osaamista tarvitaan kasvatus- ja opetusalan johtamistehtäviin. Tutkimusaineistonani käytin hankkeen haastatteluaineistoa, joka toteutettiin teemoitettuna täsmäryhmähaastatteluna hankkeen koulutuksen puitteissa. Tutkimustehtävään etsittiin vastausta kartoittamalla kokemuksia varhaiskasvatuksen johtamisosaamisen rakentumisesta, jaetusta johtamisesta, pedagogisesta johtamisesta sekä johtamisen haasteista. Koska tutkielmani käsitteli osallisuuden ja johtamisen kokemuksia, metodologinen valintani oli fenomenologinen. Analyysimenetelmänä hyödynnettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmiä, jonka avulla tiivistin aineistosta kolme keskeistä luokkaa; osaaminen, johtamisen jakaminen sekä johtamisen haasteet.
Tutkimustulokset toivat esille osallisuuden johtamisen keskeisiksi tekijöiksi johtajan substanssin hallinnan ja yleisen johtamisosaamisen sekä henkilöstön itseohjautuvuuden ja ammatillisen kompetenssin. Osallisuutta edistävä johtaminen perustui toimiville jaetun johtamisen rakenteille, johtajan ja opettajan väliselle saumattomalle yhteistyölle sekä opettajien tiimijohtamisen ja pedagogisen johtamisen osaamiselle. Myös johtajien yhteinen johtaminen nousi merkittäväksi tulevaisuuden osallisuutta edistäväksi rakenteeksi. Osallisuuden haasteiksi puolestaan nousivat ammatillinen osaaminen, työn resurssit sekä käynnissä oleva toimintakulttuurin muutos, joka haastaa moniammattillisen työyhteisön osallisuuden johtamista. Johtajat toivovat tulevaisuudessa lisää yhteisön kokeilevaa työotetta, itseohjautuvuutta ja innovatiivisuutta suhteessa perustehtävään.
Osallisuus ja johtajuus ovat käsitteinä haasteellisia johtuen niiden vaikeasta määriteltävyydestä ja vahvasta kokemuksellisuudesta. Osallisuuden mekanismien tunnistamisella on kuitenkin keskeinen merkitys johtamiselle. Tietoisella osallisuuden johtamisella voimme kehittää tapoja sekä rakenteita huomioimalla tekijöitä, jotka osallisuuden kokemukseen vaikuttavat. Osallisuutta edistämällä työyhteisön jäsenten on mahdollista voimaantua, joka luo ympärilleen hyvän tekemisen kehää ja joka voi heijastua eteenpäin varhaiskasvatuksen tärkeimpään tavoitteeseen, lapsen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tulevaisuudessa on olemassa monia mahdollisuuksia osaamisen johtamisen kannalta. Laadukkaan varhaiskasvatuksen turvaamiseksi on kuitenkin tehtävä viisaita koulutuksellisia päätöksiä sekä johtamisen rakenneuudistuksia. Toimintakultuurin muutos ja suuret johtamiskokonaisuudet suhteessa henkilöstöpulaan ovat yhtälö, josta yksittäinen johtaja ei voi ottaa vastuuta ketterällä toiminnalla ja nopealla reagointikyvyllä. Haastetta ei ratkaista myöskään henkilöstön sisäisen motivaation herättelyllä tai osallistavalla työkulttuurilla. Tällä hetkellä tarvitaan laajempaa toimintakulttuurin tietoista tarkastelua sekä rakenteellisia muutoksia, jotka mahdollistavat tarvittavat resurssit ja kokemuksen hyvän työn tekemisestä. Tähän tarvitaan osaamista, hyvää johtamista sekä kaikkien tahojen sitoutumista lapsen hyvinvointia edistäviin päätöksiin.
Kirsi-Marja Heikkinen
Pro Gradu: Osallisuutta edistävä johtaminen varhaiskasvatuksessa