Ompelua harrastetaan ympäri maailmaa. Kiinnostus ompelua kohtaan ei ole kadonnut, vaikka teknologia ja teollistuminen ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita sekä mahdollisuuksia. Erilaisia ideoita ja ohjeita ompeluun löytyy niin käsityöalan lehdistä kuin muistakin julkaisuista sekä nettisivuilta. Kaavoilla halutaan leikitellä ja luoda persoonallisia vaatteita, jotka kuvastavat omaa identiteettiä ja tyyliä. Kuitenkin ompelua on tutkittu melko vähän ja tietoa ompeluprosessista sekä sen haasteista on vaikeaa löytää. Kiinnostavaa on tietää, mitä ompeluprosessin aikana tapahtuu, mitkä ovat sen kriittiset kohdat ja millä tavoin valmiskaavoja ja niihin liitettyjä ompeluohjeita voitaisi parantaa.
TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Tutkimukseen osallistui kolme koehenkilöä, joiden tehtävänä oli valmistaa mekko annetun ohjeen mukaan. Vaatteen valmistusprosessi videoitiin ja koehenkilöitä pyydettiin puhumaan kaikki ajatuksensa ääneen koko tutkimuksen ajan. Tarkoituksena on verbalisoida kaikki tutkimuksen aikana mieleen tulevat ajatukset. Kokeesta saatiin aineistoksi ääneenajatteluprotokollat, niihin liitetyt videot sekä koehenkilöiden valmistamat mekot. Videoista pystyttiin analysoimaan koehenkilöiden toimintaa tutkimuksen aikana.
TULOKSET
Yleisimmät ompeluprosessin haasteet liittyivät saumurin käytön hallintaan ja käsitteiden tuntemiseen. Vaatetusompelussa harrastajat pitävät tärkeänä sitä, että he voivat tehdä muutoksia kaavaan, jotta kaava vastaisi paremmin omia esteettisiä mieltymyksiä vaatteiden suhteen sekä istuisivat paremmin käyttäjälleen. Mielenkiintoista oli, että kaikki koehenkilöt käyttivät työssään erilaisia saumaratkaisuja, vaikka heillä oli sama ohje käytössään. Perusperiaatteena työskentelyssä oli, että mitä tutumpi työskentelyvaihe oli, sitä vähemmän ohjetta käytettiin työskentelyn tukena ja sitä enemmän sovellettiin omaa osaamista työskentelyssä.
Työskentelyn aikana eteen tulleet haasteet koettiin stressaavina, mutta siitä huolimatta haasteisiin tartuttiin ja omaa osaamista haluttiin kehittää. Lehdestä ei käytetty työskentelyn tukena ainoastaan ompeluohjetta, vaan tarkkailun kohteena olivat myös ohjeeseen liitetty kuva sekä lehden yleinen ohjesivu. Työskentelystä voitiin erottaa sekä ohjeen mukaista työskentelyä, että ohjeesta poikkeavaa työskentelyä. Ohjetta käytettiin erityisesti uuden oppimisen apuna sekä silloin, kun haluttiin vahvistusta omalle työskentelylleen. Ohjeen lukeminen oli tulkinnanvaraista ja oli riippuvaista siitä, kuinka syvällisesti ompeluohjeeseen tutustuttiin ennen työskentelyä. Vaikka ohjeeseen toivottiinkin laveampaa selitystä, voidaan todeta, että ohje oli riittävä ja kattaa tarpeenmukaisella laajuudella kaikki työvaiheet.
LOPUKSI
Tutkimuksesta voidaan ajatella olevan hyötyä käsityönopettajille, käsityölehdille ja vaatetusompelijoille tai muille tahoille, jotka tekevät käsitöitä, innostavat käsitöiden pariin sekä opettavat uusia taitoja. Tutkimuksen hyötyinä voidaan nähdä esimerkiksi opetustilanteiden ennakointi, kriittisten kohtien ymmärtäminen ja ohjeiden laadun parantaminen käyttäjien toiveiden mukaan sekä vaatetusompelun monien ulottuvuuksien esiintuominen.
Tutkimusta voisi jatkaa syventymällä tarkemmin eri työvaiheisiin, niiden haasteisiin ja työskentelyn lomassa tapahtuvaan oppimiseen. Kuinka paljon valmiskaavoja käytetään, mitkä ovat niiden hyvät ja huonot puolet käyttäjien näkökulmasta sekä mitkä ovat tavallisimmat muutokset joita harrastajat tekevät kaavoihin paremman istuvuuden ja esteettisen miellyttävyyden saavuttamiseksi.
Johanna Halonen
Pro Gradu: Kaavasta vaatteeksi – Tasapainottelua ompeluohjeen, luovuuden ja haasteiden välillä