lähtökohdat ja tutkimuksen tarkoitus
Muuttuvassa maailmassa uusien ja yllättävienkin haasteiden kohdatessa arkemme tarvitsemme kykyä katsoa tulevaan. Mitä suurempia muutokset ovat, sitä vaikeampaa on ennakoida tulevaisuutta. Tulevaisuus ei kuitenkaan vain tapahdu, vaan teemme sen päätösten ja valintojen sekä meistä riippumattomien seikkojen kautta. Toimijuudessa yhdistyvät eri aikaulottuvuuksien vaikutukset, niin menneisyydessä muodostuneet käsitykset ja arvot kuin tulevaisuuden odotukset ja pelotkin. Suhtautuminen tulevaisuuteen paljastaa siis yksilön ajatuksia omasta asemastaan ja mahdollisuuksistaan yhteiskunnassa.
Tulevaisuus on kiinnostanut ja puhuttanut ihmistä aina. Tällaisena aikana – korona-kevättä eläessämme – tuntuu tulevaisuus olevan entistä enemmän läsnä ihmisten puheissa ja ajatuksissa. Tutkimuksessani analysoin vuosina 2018 ja 2019 kerättyjen noin 16–18-vuotiaiden lukiolaisnuorten kirjoittamia tulevaisuusaiheisia esseitä (n = 53). Tutkimus toteutettiin fenomenografisesti ja siinä käytettiin diskurssianalyysiä tulevaisuudelle annettujen merkitysten tunnistamiseksi. Olin erityisen kiinnostunut siitä, miten nuoret puhuvat tulevaisuudesta ja millaisia merkityksiä he puheellaan tulevaisuudelle antavat. Lisäksi tavoitteena oli tunnistaa menetelmällisesti nuorten tulevaisuuspuheen tapoja sekä analysoida toimijuuden rakentumista tunnistetuissa tavoissa puhua.
tulokset
Tulevaisuuspuheen tavoiksi tunnistettiin lineaarinen, skenaarioperusteinen sekä toivotuista tulevaisuuksista puhuminen. Lineaarisessa korostui menneisyys, tieto sekä nykyiset kehityslinjat. Skenaariopuheessa sen sijaan perustettiin tulevaisuus uudenlaisille ratkaisuille sekä epäjatkuvuuksiinkin perustuneisiin vaihtoehtoihin. Toivotut tulevaisuudet puolestaan olivat subjektiivisin tapa katsoa tulevaan, ja ne perustuivatkin arvoihin, toiveisiin sekä unelmiin.
Toimijuutta ei olisi voitu tutkia vain yksittäisestä puhetavasta, koska tämä antaisi liian yksinkertaistavan kuvan niin puheen kuin toimijuuden luonteesta, jotka ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Määritin kolme tyypillisintä puhetapayhdistelmätyyppiä ”realisteiksi”, ”toimeenpanijoiksi” ja ”utopisteiksi”. Sillä, kuinka tulevaisuudesta puhutaan, on siis merkitystä. Tutkimalla tulevaisuuspuhetta sekä yhdistämällä toimijuuden kompleksiset elementit osaksi sitä voidaan hahmottaa yksilön suhtautumista tulevaan ja näin ollen myös kasvatuksen näkökulmasta saada tietoa siitä, kuinka tukea yksilöä hänen tarvitsemallaan tavalla.
Täydellistä toimijuuden kokonaisuutta on ehkä tarpeetonta määrittää, sillä yhteiskunnallisesti on tärkeää, että on yksilöitä, joilla on erilaisia valmiuksia toimia ja kyky toimia keskenään. Tarvitsemme siis sekä realisteja, jotka juurruttavat meidät ymmärtämään menneisyyden sekä nykyisyyden reunaehtoja ja lainalaisuuksia, sekä toimeenpanijoita, jotka uskovat parempaan tulevaisuuteen ja ovat eturintamassa valmiita tekemään töitä sen eteen. Jotta muutos olisi riittävä, etenkin näinä aikoina, jolloin sekä ilmastonmuutos että korona-virus vaativat meitä etsimään ratkaisuja ”boksin ulkopuolelta”, tarvitaan myös utopisteja, jotka hakevat ratkaisuja todennäköisen toiselta puolelta.
Nuorten tulevaisuusesseiden sisällöissä korostuivat koulutuksen ja työn rooli. Näillä nähtiinkin olevan selkein yhteys toimijuuteen, joten voidaan todeta, että nuoret kokevat rakenteiden tuottaman toimijuuden todennäköisimpänä keinona vaikuttaa ja menestyä elämässään. Muita keskeisiä sisältöjä olivat luonto ja ympäristö sekä ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät toiveet tulevaisuutta kohtaan. Myös teknologia näyttäytyi keskeisenä esseissä muun muassa pohdinnoissa teknologisten ratkaisujen, kuten robottien, vaikutuksesta tulevaisuuden töihin. Näiden lisäksi lähes jokaisessa esseessä näkyi sosiaalisten suhteiden merkittävyys. Perhettä ja ystäviä arvostettiin ja ne koetaan tärkeiksi myös tulevaisuudessa. Harrastukset ja vapaa-ajantoiminta, kuten matkustaminen, oli monessa esseessä keskeisessä roolissa. Suurimpana huolena nuoret esittivät ilmastonmuutokseen liittyviä pelkoja.
lopuksi
Tätä työtä aloittaessani en tiennyt juurikaan tulevaisuuksien tutkimisesta. En edes sitä, kuinka tämä olisi ylipäätään mahdollista. Tulevaisuus tehdään, se on yhtä aikaa mahdollisuuksia, yllätyksiä, kriisejä ja haasteita, aivan kuten tämä päiväkin. Kuitenkin historia on osoittanut, että joskus mahdottomina näyttäytyneet asiat muuttuvat tulevaisuudessa mahdollisiksi. Sen vuoksi haluan päättää joskus mahdottomaltakin tuntuneen pro gradu -prosessini presidentti Sauli Niinistön (huhtikuussa 2020) sanoihin: ”Kannattaa muistaa: sille, joka mahdottoman voittaa, on kaikki mahdollista.”
Tuija Hyvättinen
Pro Gradu: Tulevaisuuspuhetta ja toimijuutta – nuorten tarinoita tulevaisuudesta