Julkisessa keskustelussa sekä sosiaalisessa mediassa varhaiskasvatuksen henkilöstön puheessa työtä kuvaa usein kiire. Kiire on suomalaisessa työelämätutkimuksessa yksi selkeimmin vastaajien käsityksissä nouseva työssä kuormittava teema, eikä varhaiskasvatuksen ala ole tästä poikkeus. Vaikutusmahdollisuuksien puute, suuret lapsiryhmät, matala palkka sekä henkilökunnan sekä muiden resurssien puute ovat monessa ammattilaiskeskustelussa esiin nousevia teemoja. Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä siitä, mitä kiire on, ei kuitenkaan ole usein eritelty prosentuaalisia katsauksia tarkemmin. Miten varhaiskasvatuksen henkilöstö siis työssä koetun kiireen käsittää, millainen on kiireinen työympäristö ja miten kiire työssä näyttäytyy? Kiireen ilmiötä on tärkeä tutkia nyt, sillä varhaiskasvatuksen henkilöstön alalta poistuminen syyt ovat usein työssä itsessään. Lisäksi Varhaiskasvatuslain henkilöstön kelpoisuusvaatimusten tarkentaminen on lisännyt alan sisäistä epäselvyyttä ja työn merkitsevyyden sekä arvostuksen haasteita.
Tutkimuksen toteutus
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa, millaisia käsityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on kiireestä ja kiireettömyydestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa en ollut kiinnostunut siitä, miten paljon kiirettä varhaiskasvatuksessa koetaan, vaan nimen omaa siitä, millaisia merkityksiä varhaiskasvatuksen henkilöstö kiireelle ja kiireettömyydelle antaa. Kiireen käsitettä lähestyin sosiokulttuurisen viitekehyksen kautta.
Tutkimusaineiston keräsin kahdesta Facebookin varhaiskasvatusyhteisöstä laatimallani verkkokyselyllä. Rajasin vastaajamääräksi 101 vastaajaa, johon kuului varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen opettajia, ryhmänavustajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä varhaiskasvatuksen perheohjaajia. Varhaiskasvatuksen johtajat jätin tutkimuksen ulkopuolelle. Laadullista aineistoa kertyi paljon, ja koska tutkimuksen tarkoitus oli tutkia vastaajien käsitysten variaatiota, valikoitui tutkimusmenetelmäksi fenomenografinen viitekehys.
Tutkimuksen keskeiset tulokset
Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatuksen henkilöstö käsitti kiireen toimintatapana, osana työn rakenteita, työympäristön ongelmana, työhön liittyvien arvojen ja todellisuuden kohtaamattomuutena, uhkana hyvinvoinnille ja suhteessa lapsiryhmään. Kiireettömyys käsitettiin työn arvoperustana, rakenteina, yksilöstä riippuvana, arjessa joustamisena, lapsiryhmän kokona ja epäammatillisena toimintana. Kiireen sekä kiireettömyyden ilmiöt käsitettiin yksilön ongelmiksi, mutta myös rakenteellisina ja yhteisön vastuulla olevina ilmiöinä. Mielenkiintoista oli, että kiireettömyyden kokemuksia kuvaillessaan vastaajat vastasivat hyvin omaa työtä ja toimintaansa reflektoiden, sekä omaa vastuutaan painottaen, kun taas kiireen kokemuksissa nousi esiin omakohtaisuus, ahdistus ja vaikutusmahdollisuuksien puute.
Tämän tutkimuksen tuloksista oli pääteltävissä, ettei varhaiskasvatuksen henkilöstö aina koe voivansa vaikuttaa omassa työssään kokemaansa kiireeseen. Kysymyksiksi jää, onko työssä saatavilla apua, onko tietyt työt liikaa yksilön vastuulla ja järjestetäänkö työ sillä tavalla, että resurssit ovat oikein käytössä. Toivoisin, että varhaiskasvatuksen johdon tasolla käytettäisiin varhaiskasvatuksen henkilöstön kiistatonta asiantuntijuutta hyväksi työn tavoitteiden sekä työympäristön arvioinnissa kehittämisessä. Varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja työnkuviin kaivataan selkeytystä, lisää henkilöstöresursseja ja lisää arvostusta niin työntekijöiden kuin julkisen keskustelunkin puolelta.
Jatkotutkimuskohteena voitaisiin tutkia sitä, miksi kiirettä työssä koetaan. Onko kiire kuitenkin työn tekemisen hiljainen tavoitetila, millä tarkoitetaan aktiivista ja tuotteliasta ihmistä? On hyvä pohtia, millainen paikka kiireellä on varhaiskasvatuksen työn arvopohjassa.
Riikka Leinonen
Pro gradu: Varhaiskasvatuksen henkilöstön käsityksiä kiireestä ja kiireettömyydestä työssä