Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia käsityksiä opettajilla on ongelmanratkaisun opettamisesta ja kuinka paljon ongelmanratkaisua opetetaan. Ongelmatehtävällä tarkoitetaan sellaista tehtävä, jota ratkaisija ei voi ratkoa olemassa olevan tiedon avulla, vaan hän joutuu soveltamaan taitojaan ja kehittelemään uudenlaisen tavan tehtävän ratkomiseksi. Ongelmatehtävän vastakohtana voidaan pitää rutiinitehtävää, jonka ratkaisemiseen ratkaisijalla on valmis toimintamalli. Ongelmanratkaisua pidetään julkisessa keskustelussa tärkeänä taitona tulevaisuuden työelämän kannalta. Kuitenkaan suomalaisessa peruskoulussa ongelmanratkaisu ei ole yleistynyt keskeiseksi osaksi matematiikan opetusta, vaikka ongelmanratkaisu onkin ollut opetussuunnitelmassa yli kolmekymmentä vuotta. Opettajan toimintatapoja ohjaa opetussuunnitelmaakin voimakkaammin opettajan käsitykset ja uskomukset. Tarkoituksena on selvittää, millaisia käsityksiä opettajilla on ongelmanratkaisun opettamisesta, mitkä tekijät vaikuttavat ongelmanratkaisun opettamisen määrään sekä miten opettajien käsitykset vaikuttavat ongelmanratkaisun opettamisessa koettuihin vaikeuksiin
Menetelmät
Tutkimus toteutettiin monimenetelmällisenä kyselytutkimuksena. Aineistona käytetiin 160 suomalaisen alakoulun opettajan vastauksia kyselyyn, joka toteutettiin osana suomalaissaksalaista tutkimusprojektia. Aineistoa analysoitiin sekä kvalitatiivisin että kvantitatiivisin menetelmin, tarkoituksena kuvata opettajien käsityksiä ongelmanratkaisun opettamisesta, ja toisaalta myös selittää eroja opettajien käsitysten välillä.
Tulokset ja johtopäätökset
Puolet opettajista kertoi käsittelevänsä ongelmanratkaisua opetuksessaan ainakin kerran viikossa. Opettajan taustatekijöillä ei ollut vaikutusta ongelmanratkaisun opetuksen määrään.
Opettajat kertoivat hyödyntävänsä ongelmanratkaisun opetuksessa erilaisia ongelmanratkaisuaktiviteetteja. Aineiston perusteella ei kuitenkaan pystytty päättelemään, kuinka moni opettaja todella ymmärtää ongelmanratkaisun käsitteen, ja kuinka moni käyttää ongelmanratkaisun opetuksessa rutiinitehtäviä, jotka todellisuudessa eivät siis ole ongelmatehtäviä.
Ongelmanratkaisun opetuksessa koetut vaikeudet liittyivät erityisesti käytettävissä oleviin resursseihin. Moni opettaja koki, ettei ongelmanratkaisun opetukselle ole riittävästi aikaa, jolloin se jää melko pieneen osaan. Myös hyvien ongelmanratkaisutehtävien puute koettiin haasteellisena.
Opettajat kokivat ongelmanratkaisuun liittyvän erilaisia vaatimuksia. Kuudesosa vastaajista ei kokenut ongelmanratkaisuun liittyvän lainkaan vaatimuksia. Hieman alle puolet vastaajista koki ongelmanratkaisuun liittyvän runsaasti erilaisia vaatimuksia, kun taas vajaa 40 % vastaajista koki, että oppilaisiin ja resursseihin liittyy vaatimuksia, mutta opettajan ei tarvitse itse tuntea ongelmatehtävää. Lähes kaikki opettajat kokivat, että ongelmanratkaisun opetus edellyttää täydennyskoulutusta opettajille.
Lopuksi
Tutkimuksen perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka moni opettaja todellisuudessa ymmärtää ongelmanratkaisun käsitteen ja näin ollen hyödyntää ongelmanratkaisua osana matematiikan opetustaan. Tutkimuksessa tuli myös esiin tarve ongelmanratkaisua käsittelevälle opettajien täydennyskoulutukselle, joka mahdollisesti lisäisi opettajien osaamista ja ymmärrystä ongelmanratkaisusta.
Oskari Tolvanen
Pro Gradu: ”Opettajien käsityksiä ongelmanratkaisusta alakoulun matematiikan opetuksessa”