Maaliskuussa 2020 otettiin käyttöön valmius- ja tartuntatautilain mukaiset kansalaisten liikkumista ja kokoontumista rajoittavat määräykset. Ihmisten sosiaaliset kontaktit rajoitettiin minimiin, kun harraste- ja kulttuuritoiminta keskeytettiin, valtaosa aikuisista ohjattiin etätyöhön ja kaikki oppilaitokset, myös peruskoulut, siirtyivät etäopetukseen. Lähiopetusta tarjottiin vain hyvin rajoitetusti 1.–3. luokan sekä erityisen tuen oppilaille.
Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus
Laadullisen tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisena aivan tavalliset hyvistä sosioekonomisista taustoista olevat vuosiluokkien 1–6 oppilaat ja heidän huoltajansa kokivat kevään 2020 etäkoulujakson. Tutkimukseni pyrki myös selvittämään, miten oppilaat ja huoltajat kokivat etäkoulun hyvinvoinnin näkökulmasta ja millaisia mahdollisuuksia opettajalla oli etäkoulun aikana tukea heitä siinä.
Kutsuin tutkimukseeni perheitä, joissa on alakouluikäinen lapsi tai lapsia. Tutkittavia on useista kunnista Etelä-Suomen alueelta. Aineisto koostuu kymmenen oppilaan ja heidän huoltajiensa kertomuksista. Keräsin sen poikkeusolojen aikana haastattelemalla oppilaita ja heidän huoltajiaan etäkoulujakson alku- ja loppuvaiheessa. Lisäksi kolme oppilasta kertoi minulle WhatsApp-viesteillä koulupäivistään.
Tutkimuksen tulokset ja pohdintaa
Siirtyminen luokkamuotoisesta, sosiaalisten kontaktien värittämästä opiskelusta kotiin mullisti oppilaiden arjen. Yhteiskunnan sulkutoimet ja viruksen uhka olivat koko ajan arjessa läsnä. Kodeissa etäkoulun ja -työn sekä etäharrastusten ja erilaisten kodinhoidon velvoitteiden yhteensovittaminen oli välillä haasteellista. Oppiminen vaati uudenlaista toimijuutta ja kykyä kestää yksinäisyyttä sekä epävarmuutta. Toisaalta osa vanhemmista kertoi lapsensa vastuunkannon ja omatoimisuuden kehittyneen ja unenmäärän lisääntyneen etäkoulun aikana. Etäopetus antoi oppilaille mahdollisuuden oppia monia tulevaisuudessa tärkeitä taitoja.
Tutkimus osoitti etäopetuksen kirjavat käytänteet. Jopa samaa koulua käyvien oppilaiden kokemukset saattoivat poiketa toisistaan paljon. Parhaimmillaan etäkoulua kuvattiin innostavana uusien taitojen ja monipuolisten oppimistapojen, kun se pahimmillaan oli yksinäistä ja epävarmaa puurtamista, jossa oppilaan tarpeita ei juuri huomioitu. Useimmiten opetuskäytänteet kehittyivät etäkoulun edetessä, mutta aina näin ei käynyt. Ääripäiden välinen etäisyys siis kasvoi etäkoulujakson edetessä.
Etäkoulu sitoi paljon koko perheen voimavaroja, mutta oppilaan omatoimisuutta oli mahdollista tukea koulun ohjeistuksella ja käytänteillä. Opiskelu etäyhteyksien avulla edellytti uusia työskentelytaitoja, erityisesti itseohjautuvuutta, joten oppilaat tarvitsivat työskentelyynsä paljon tukea. Osa tutkimukseen osallistuneista kertoi, että työskentelytaitoja myös opetettiin koulussa ja se koettiin arkea helpottavana ja voimaannuttavana. Myös taito- ja taideaineiden sekä arjen taitojen opettamisen merkitys koulupäivien kuormittavuutta lieventävänä tekijänä korostui.
Lasten kertomuksissa nousi esiin erityisesti yksinäisyys, väsymys sekä monilla tylsistyminen. Lasten sekä huoltajien väsymys kasvoi etäkoulujakson loppua kohden kaikilla, mutta erityisesti niillä, jotka saivat työskentelyynsä vain vähän tukea koulusta. Etäopiskelu on hyvin intensiivistä ponnistelua ja uusien työskentelytapojen oppiminen vei voimavaroja. Tutkimus osoitti, että koulun ja opettajan merkitys oppilaiden sosiaalisten suhteiden luojana ja ylläpitäjänä on merkittävä myös erityistilanteessa.
Tämä tutkimus osoitti selkeästi, kuinka suuri taakka yksinäisyys on myös silloin kun tietää ystävien olevan olemassa ja digiyhteydellä saavutettavissa. Toivon tutkimuksen nostavan esiin yksinäisyyden ehkäisemisen tärkeyttä kaikessa koulutyössä. Koulun ja opettajan merkitys oppilaiden sosiaalisten suhteiden luojana ja ylläpitäjänä on merkittävä myös erityistilanteessa. Lasten kokema yksinäisyys nousi aineistossa erittäin merkittäväksi hyvinvoinnin uhkatekijäksi. Yhteiskunnan sulkutoimet ja elämän pysähtyminen vain oman kodin ympärille lisäsi yksinäisyyttä. Jokainen tutkimukseen osallistunut lapsi kaipasi kavereitaan, mutta erityisesti se korostui niillä oppilailla, joiden kohdalla yhteydenpito kavereihin jäi oman aktiivisuuden varaan. Oppilaiden yhteisöllisyyttä oli mahdollista tukea etäkoulun aikana. Osa tutkimukseen osallistuneista kertoikin hyvin monipuolista ja innovatiivisista työskentelytavoista. Tutkimus osoittikin voimakkaan tarpeen tukea oppilaiden yhteisöllisyyttä etäkoulun jälkeen lähikoulussa, etenkin kun koronarajoitteet yhä määrittävät sosiaalista toimintaa. Opettajien valmiutta havainnoida ryhmädynamiikkaa sekä rakentaa oppilaiden välille tervettä yhteishenkeä täytyy entisestään kasvattaa.
Toimiva keskusteluyhteys kodin ja koulun välillä sekä oppilaiden keskinäisen kanssakäymisen tukeminen ja tunne, että opettaja on etäyhteydenkin takana läsnä ja välittävä, osoittautuivat onnistuneen etäopetuksen avaintekijöiksi. Oppimisen eriyttäminen ja monipuoliset arviointimenetelmät on mahdollista sisällyttää myös etäopetukseen ja myös alaluokkien oppilaat pystyvät hyödyntämään monipuolisia oppimisalustoja. Etäkoulujaksosta voi oppia ja nyt havaitut onnistuneet käytänteen ottaa huomioon kun koulua kehitetään. Tutkimus osoitti, että onnistuessaan etäopetus voi olla oppilaiden näkökulmasta yhteisöllistä, monipuolista, joustavaa ja motivoivaa.
Reija-Riikka Stenbäck
Pro Gradu: ” Koronakevät 2020: Etäopetus alakoulun oppilaiden ja perheiden kokemana”