Tausta ja tarkoitus
Päädyin tutkimaan kilpailukykyä sen ollessa esillä tutkimusartikkeleissa, valtamediassa ja eri keskustelufoorumeilla niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Talouden vahva rooli koulutuspoliittisessa diskurssissa ja koulutuspolitiikassa näkyvät linjaukset, joita toteutettiin äkillisesti, sai minut pohtimaan, mihin suuntaan nämä kehitykset vievät peruskoulua.
Tutkimuksessani tarkastelin kilpailukyvyn piirteiden esiintymistä alakouluopettajien ryhmäkeskusteluissa. Ryhmäkeskusteluihin osallistui opettajia kahdesta alakoulusta Uudellamaalla keväällä 2019 ja tutkimuksen analyysi perustui teemoitteluun.
Tulokset
Tutkimusaineistostani esille nousivat havaintoina suorituskeskeisyys, yksilöllistäminen ja kehittäminen. Suorituskeskeisyyden teemaan sisällytin tutkimuksessani mittaamisen ja arvioinnin.
Kilpailukyky ei sanana tai käsitteenä tullut esille alakoulunopettajien ryhmäkeskusteluissa. Opettajat yhdistivät arvioinnin ja mittaamisen oppilaan oppimisen tason seuraamiseen ja arvioimiseen. Tulosteni mukaan ryhmäkeskusteluissa esille nousivat mittaamisen yleinen käyttö peruskoulussa, kiinnostus erilaisten mittareiden hyödyntämiseen koulupolun nivelvaiheissa sekä tarve valtakunnallisille testeille. Ryhmäkeskusteluun osallistuneet opettajat toivoivat arvioinnin osalta, että luotaisiin ymmärrettävämpi ja selkeämpi valtakunnallinen arviointikriteeristö. He kannattivat paluuta numeroarviointijärjestelmään. Arvioinnin voi kuitenkin nähdä koulumaailmaan yleisesti kuuluvana osana.
Opettajat toivoivat tämän lisäksi oppilaiden oppimispolkujen yksilöllistämistä. Opetussuunnitelmassakin käsitelty uusliberalistinen yksilöllistämisen tematiikka on tarttunut opettajiin ja se nähtiin tavoiteltavana suuntana perusopetuksessa.
Kilpailukyvyn keskeiset ideat ovat kehittäminen ja parantaminen. Kehittämisen teeman alle muodostui seuraavia alateemoja: opetussuunnitelma ohjauksellisena artefaktina, tiedon kulku, uudistukset opettajien näkökulmista ja luokkakoko. Havaintojeni mukaan keskustelu opetussuunnitelmasta oli monitahoista. Opetussuunnitelma antoi opettajille enemmän autonomiaa, mutta se koettiin epäselväksi ja vaativaksi. Arviot kohdistuivat ilmiöoppimiseen ja laaja-alaiseen opetukseen. Tämän lisäksi opetussuunnitelman tulisi olla rajatumpi ja yksinkertaisempi. Opetussuunnitelma nähtiin suunta-antavana ja omaa opetusta tukevana asiakirjana, mitä ei voi seurata perusteellisesti koulun arjessa.
Tiedon kulku kouluasteiden ja vuosiluokkien välillä koettiin haasteelliseksi. Koulujen välistä yhteistyötä tulisi parantaa ja verkostoja vahvistaa. Sosiaali- ja nuorisopalveluiden sisällyttämistä kouluarkeen tulisi olla sujuvoittaa. Uudistukset kouluissa nostattivat esille kiinnostavia näkökulmia ja niihin otettiin kantaa useassa puheenvuorossa. Uudistukset koetiin työläinä ja hankalina toteuttaa. Tämän lisäksi opettajat kyseenalaistivat, mitä taitoja pidetään tärkeänä peruskoulussa ja mistä syystä.
Opettajat kritisoivat myös koulutuspolitiikan nopeita ratkaisuja. Taustalla on käsitys siitä, että peruskoulun kehittämisen tulisi olla pitkäjänteistä ja johdonmukaista. Luokkakokojen kasvaessa opettajat toivoivat henkilöstömäärän lisäämistä kouluissa.
Loppupohdinta
Kilpailukyvyn tutkiminen ilmiönä on koulutuksen kentällä ajankohtaista. Koulutuspolitiikassa tapahtuvia äkillisiä linjauksia ja erilaisia kehityssuuntauksia tulee tarkastella tulevaisuudessakin enemmän. Mihin suuntaan poliittiset toimet vievät peruskoulua? Entä, mihin suuntaan kehittäminen vie peruskoulua? Kysymykset ovat laajoja, mutta tärkeitä. Johtopäätösteni mukaan koulumaailma muuttuu verkkaisesti ja opettajien rooli uudistusten ja muutosten sisällyttämisessä koulunarkeen on kuitenkin merkittävä.
Anna-Riikka Penttinen
Kilpailukyky peruskoulussa – aineistona alakouluopettajien ryhmäkeskustelut