Helsingin Kampissa synagogan punaruskean kupolin takana sijaitsee yli satavuotias juutalainen koulu. Sen perustivat Suomen suurruhtinaskunnassa palvelleet tsaarin juutalaiset sotilaat saatuaan luvan jäädä asumaan palveluspaikkakunnalleen. Vähitellen syntyi tarve perustaa koulu, joka juutalaisopetuksen lisäksi antaisi korkeatasoista opetusta sekulaareissa aineissa, jotta oppilaat integroituisivat yhteiskuntaan mahdollisimman hyvin. Tällä hetkellä juutalaisen koulun keskeinen tehtävä valtakunnallisen opetussuunnitelman sisältöjen ja tavoitteiden lisäksi on oppilaiden juutalaisen kulttuuri-identiteetin tukeminen ja kulttuuriperinteen säilyttäminen. Yhteiskunnan muuttumisen ja assimilaation seurauksena tämän jälkimmäisen tavoitteen täyttyminen ei ole enää ollut itsestäänselvyys.
Nykytutkimuksen mukaan vahva kulttuuri-identiteetti lisää nuorten hyvinvointia. Mm. lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen toteaa kirjassaan Mitä lapsi tarvitsee hyvään kasvuun (2013), että yksi lasten ja nuorten hyvinvointia heike
ntävä tekijä on juurettomuuden kokemus. Näin ollen tieto omista juurista ja kulttuuri-identiteettipohdinnat ovat erityisen tärkeitä tämän hetken nuorille. Koulujen kulttuurikasvatuksen yhtenä tavoitteena on, että oppilaat löytäisivät oman paikkansa heitä ympäröivässä yhteiskunnassa ja kasvaisivat kulttuuri-identiteetiltään eheiksi. Tutkimusten mukaan taideprojektit edistävät nuorten kykyä tunnistaa itseään, löytää tunteitaan ja kokea osallisuutta omaan elämäänsä ja yhteisöönsä.
Toimin käsityönopettajana juutalaisessa koulussa. Kouluetnografisessa tutkimuksessani halusin selvittää, mitä erityispiirteitä juutalaisesta kulttuuriperinteestä ammentava käsityöprojekti sisältää ja tukeeko tällainen oppimisprosessi oppilaiden juutalaisen identiteetin rakentumista heidän omasta mielestään.
Tutkimus suoritettiin osana seitsemäsluokkalaisten käsityöntunteja. Tutkimustunneilla luettiin Raamatun Joosefin ja hänen perheensä dramaattinen tarina osissa teoksesta Tooran tarinoita juutalaisen perinteen mukaan, ja tekstistä esiin nousseista aiheista keskusteltiin yhdessä oppilaiden kanssa. Keskusteluiden tavoitteena oli tuoda tarinan teemat nykyhetkeen. Keskusteluiden aiheiksi muodostui mm. epäoikeudenmukaisuus ja selän takana puhuminen, kateus, moraali, unet ja niiden tulkinta, nöyryys ja anteeksi antaminen sekä juutalainen identiteetti. Käsityöprojektina oppilaat suunnittelivat ja valmistivat ”Joosefin takin” käyttäen erilaisia käsityötekniikoita, kuten tilkkumaalausta, ryijyompelua ja kirjontaa. Samalla tutustuttiin ompelun työtapoihin ja kaavoituksen perusteisiin.
Tutkimuksen aineistona oli keräämäni havaintomateriaali tutkimustunneilta, reflektio tuntien suunnittelusta ja toteutumisesta sekä tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden videohaastattelut, joissa he reflektoivat taidon oppimista käsityöprosessissa syntyneen teoksensa kautta ja kuvailevat projektin synnyttämiä pohdintoja omasta kulttuuri-identiteetistään.
Tutkimus osoitti, että juutalainen kulttuuriperintö soveltuu käsityötä ja kulttuurikasvatusta yhdistävään projektiin, kun opetuskokonaisuuden suunnittelee ja toteuttaa huolellisesti. Taideaineiden opetuksen näkökulmasta juutalainen perinne on kuin runsaudensarvi, josta ammentaa aiheita. Tähän liittyy omat erityispiirteensä ja haasteensa, joita tutkimuksen myötä selvisi.
Tutkimukseni mukaan taideprojektissa tulee olla lähtökohtana kohderyhmälle nykyhetkeen tuotu, merkityksiä antava ja kiinnostava aihe, jota työstetään sekä toiminnallisesti että monipuolisin työtavoin ja tekniikoin. Tutkimuksen mukaan oppilaat oppivat projektissa käsityölliset taidot kohtuullisen hyvin. Oppitunneilla tunteet menivät laidasta toiseen, onnistumisen ilosta turhautumiseen, innosta tylsyyteen.
Tutkimus osoitti, että oppilaille tulee tarjota uusia sisältöjä, näkökulmia ja ajatuksia purtavaksi, mikä puolestaan vaatii opettajalta paljon aikaa, motivaatiota ja kiinnostusta aiheeseen. Tarinallisuus ja keskustelut rytmittivät ja toivat struktuuria opetuskertoihin, mikä edisti motivaatiota ja työrauhaa. Oppilaat suhtautuivat projektiin pääasiallisesti myönteisesti, mutta sillä ei havaittu olevan vaikutusta oppilaiden kokemaan kulttuuri-identiteettiin. Väitän kuitenkin, että filosofiseettisillä keskusteluilla oli jonkinlainen kosketuspinta heidän sisäiseen, ehkä tiedostamattomaan minuuden kasvuprosessiin. Tarina saattoi tuntua menneisyyteen hautautuneelta, mutta keskustelut toimivat onnistuneesti siltana perinteen ja nykyhetken välillä.
Kulttuuri-identiteetti ei virtaa muuttumattomana aiemmilta sukupolvilta nuorille, vaan nuorilla on omat suodattimensa, ja sen läpi virtaavaa suodatettua tietoa he käyttävät identiteettinsä rakentamiseen. Oppilaille tulisi antaa pelkän vanhan perinteen opettamisen lisäksi mahdollisuus itse tarkastella sitä ja luoda siihen kosketuspintaa. Näin saadaan oppilaiden oma ääni kuuluviin, mikä uudistaa ja tekee perinteestä elävää.
Marjut Davidkin
Joosefin takki – Juutalainen kulttuuriperinne käsityöprojektin alkulähteenä ja kulttuuri-identiteetin muodostajana