Korkeakouluopiskelijoiden digitaalinen mediasuhde

Tutkimuksen taustaa

Digitaalisen median kulutus kasvanut räjähdysmäisesti 2000-luvulle siirryttäessä. Teknologia mahdollistaa digitaalisen median kulutuksen lähes missä vain ja milloin vain. Nykyisin onkin harvinaisempaa nähdä ihmisiä julkisessa liikennevälineessä ilman puhelinta, kuin puhelimen kanssa. Puhutaan jopa digitaalisen median eri alalajien addiktiokulutuksesta. Yleistynyt digitaalisen median kulutus on herättänyt huolen sekä tutkimuskirjallisuudessa, että kuluttajien keskuudessa – mitä se tekee meidän hyvinvoinnillemme? Tutkimusta aiheen tiimoilta on toteutettu paljon, mutta tutkimuksissa on paljon rajoitteita. Tällaisia rajoitteita ovat esimerkiksi tutkimuksissa käytettyjen määritelmien vajavaisuus, kulutuksen mittaaminen vain yhdellä tavalla, heikko luotettavuus. Tutkimuskirjallisuudessa ei ole myöskään yhteisymmärrystä ongelmakulutuksen määritelmistä tai mikä digitaalisessa mediassa aiheuttaa addiktiota; onko se kulutettava väline, internet yleisesti vai sosiaalisen median sisällöt. Tutkimuksissa ei ole huomioitu subjektiivista näkökulmaa.

Tutkimustulokset ovatkin ristiriidassa keskenään. Osassa tutkimuksissa on todettu digitaalisen median kulutuksen aiheuttavan merkittäviä hyötyjä sekä merkittäviä haittoja hyvinvointiin. Aiemmissa tutkimuksissa on myös todettu digitaalisen median kulutuksen vaikuttavan mielenterveyteen sekä sitä edistävästi, että heikentävästi. Digitaalisen median kulutuksen koetaan myös olevan nykyisin ongelmallista tai jopa addiktioksi luokiteltavaa. Kuitenkin tutkimuskirjallisuudessa käytetyt addiktiomääritelmät ovat hyvin vaihtelevia. Määritelmissä on vaihtuvuutta addiktion aiheuttajasta. Osassa määritelmiä katsotaan addiktion olevan internet, osassa teknologiset välineet ja osassa digitaalinen media. Määritelmät perustuvat usein samaan uhkapeliaddiktion määritelmään, jota on hyödynnetty digitaalisen median addiktioiden muodostuksessa.

Tutkimuksen tavoitteet ja menetelmät

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää korkeakouluopiskelijoiden digitaalisen mediasuhteen kautta, miten korkeakouluopiskelijat kokevat suhteensa digitaaliseen mediaan ja millaisia jännitteitä mediasuhteesta on poimittavissa. Tarkoituksena oli myös tarkastella ongelmallisen digitaalisen median kulutuksen määritelmiä ja pyrkiä tarkastelemaan, löytyykö korkeakouluopiskelijoiden kuvailuista yhtenäisyyksiä näihin määritelmiin. Tutkimuskysymyksiin lähdettiin etsimään vastauksia laadullisen tutkimuksen menetelmien kautta. Aineiston keruuseen käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua ja se analysoitiin fenomenografisen analyysimenetelmän keinoin.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Korkeakouluopiskelijoiden digitaalisesta mediasuhteesta oli poimittavissa ristiriitaisia näkemyksiä digitaalista mediaa ja omaa kulutusta kohtaan. Digitaalisen median koettiin tuottavan hyötyä tarjoamalla loputtoman mahdollisuuden vuorovaikutukseen, opiskeluun ja hyvänä rentoutumiskeinona ja ajanviettona arjessa. Kuitenkin samalla digitaalisen median koettiin rajoittavan aitoihin sosiaalisiin tilanteisiin hakeutumista, häiritsevän opiskelua, sekä huonona vapaa-ajan aktiviteettina mihin kulutetaan aivan liikaa aikaa. Pääasiassa digitaalisen median kulutus koettiin huonona tapana kuluttaa aikaa, vaikka se tuottaisi hyötyä ja samalla kulutus aiheutti syyllisyyttä, kuinka oma ainutkertainen elämä käytetään hukkaan ja ”pitäisi tehdä jotain parempaa”. Puhuessaan liiallisesta kulutuksesta viitattiin usein addiktioon, jota myös peruuteltiin paljon, ettei oma kulutus voi olla addiktiota.

Vastauksista heijastui ambivalentti suhtautuminen digitaalisen median kulutukseen. Kulutus tuottaa hyötyä, mutta se koetaan turhana aktiviteettina. Vastauksissa heijastui yhteiskunnan negatiivinen asennoituminen digitaalisen median kulutukseen, kun arvotettiin ”perinteinen media” paremmaksi tavaksi kuluttaa aikaa, vaikka aktiviteetit olisivat samoja. Myös yhteiskunnan suorituskeskeisyys näkyi vastauksissa, kun rentoutuminen ja viihtyminen olivat huonoja tapoja kuluttaa digitaalista mediaa. Mieluummin aika olisi pitänyt käyttää oppimiseen. Etenkin sosiaalisen median sisällöt olivat rajoitusta vaativia, vaikka ne koettiin myös eniten hyötyä tuottavaksi vuorovaikutuksen mahdollistamisen kautta.

Lopputuloksena tutkimuksessa oli, että digitaalisen median kulutus voi tuottaa ongelmia, vaikka se ei olisi addiktiota. Pitäisi hyväksyä digitaalinen media osaksi arkea, mutta samalla opetella kuluttamaan sitä itselle sopivalla tavalla. Olisi myös tärkeää yhdistää digitaalisen median kulutuksen määritelmiä ja tehdä tarkempaa ja yhtenäisempää tutkimusta teeman ympärillä.

Viivi Timonen
Korkeakouluopiskelijoiden digitaalinen mediasuhde

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *