Arjen ja opiskelupolun jatkuvuuden turvaaminen lapsille ja nuorille erilaisissa poikkeustilanteissa on kriittisen tärkeää. Olemme 2020-luvulla eläneet jo yhden kriisivaiheen läpi, jolloin koko maailmaa koetellut koronapandemia (COVID-19) johti laajamittaiseen eristäytymiseen sekä epätietoisuuteen tulevasta. Poikkeustilanteen pakottamana siirtyminen etänä toteutettavaan opetukseen oli välttämätöntä ja sen laajamittaisia vaikutuksia voidaan vasta aavistella ennakkoon. Tutkimusten mukaan Suomessa poikkeustilanteen aikana toteutettu etäopetusjakso turvasi oppilaiden koulunkäyntiä hyvällä tasolla maailmanlaajuisissa vertailuissa. Poikkeustilanteen aikana etäopetuksessa lapset ja nuoret joutuivat silti ottamaan merkittävästi enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ikätasosta tai itsenäiseen opiskeluun vaadittavien taitojen tasosta riippumatta.
Oppimisen itsesäätelytaitojen tärkeys poikkeustilanteen aikana opiskelussa
Oppimisen itsesäätelytaitojen merkitys on tunnustettu jo kauan ennen vuoden 2020 poikkeusoloja tärkeäksi osatekijäksi oppimistuloksiin ja koulunkäynnin mielekkyyden säilymiselle. Ne ovat myös osa laaja-alaista osaamista nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Kuitenkin koronapandemian pakottama vuoden 2020 kevään ja syksyn etäopetusjakso osoitti, miten merkittävässä roolissa oppimisen itsesäätely onkaan ja sen merkityksellisyydestä näille lapsille ja nuorille tulevaisuuden kriittisenä työelämätaitona.
Oppimistaan säätelevä ihminen pystyy siis itsenäisesti havainnoimaan, sekä muokkaamaan omaan oppimiseen liittyviä toimia, kokemuksia ja ajatuksia saavuttaakseen erilaisia tavoitteita. Tämä tapahtuu kolmessa eri vaiheessa. Aluksi arvioidaan tehtävän haastavuutta ja kehitetään motivaatiota toimintaa varten (ennakointivaihe). Seuraavaksi suoritetaan tehtävä aiemman vaiheen ajatuksiin perustuen koko ajan seuraten alitajuisesti omaa toimintaa (suoritusvaihe). Viimeisenä arvioidaan omaa suoritusta suhteessa lopputulokseen ja ensimmäisessä vaiheessa muodostettuihin tavoitteisiin (reflektiovaihe). Seurauksena vaiheiden läpikäynnistä yksilö oppii uutta oppisisällöstä ja omasta oppimisprosessistaan, jota hän voi käyttää jatkossa uusissa ennakointivaiheissa. Tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että jo alakouluikäiset lapset kykenevät harjaannuttamaan itsesäädellyn oppimisen kannalta tärkeimpiä taitoja tietoisesti tai passiivisesti kokemalla ja tekemällä. Kasvun myötä lapsi ja nuori saa lisää kokemuksia ja psyykkisiä valmiuksia toimintansa säätelyyn, jolloin aikuisen tukea tarvitaan entistä vähemmän.
Opettajalta koetun sosiaalisen tuen merkitys korostuu vaikeina aikoina
Etäopiskelu kotona tarkoitti lapsille ja nuorille, että tavanomaisesti heidän opiskeluaan ohjaava ja valvova aikuinen ei ollut enää samalla tavalla fyysisesti läsnä arjessa. Opetuksen järjestämiseen liittyi myös monenlaisia muita epätasa-arvoistavia lapsista riippumattomia tekijöitä, kuten kotiolot ja etäyhteyden mahdollistavien laitteiden toimivuus. Erityisesti omien vanhempien tuen ollessa vähäisempää, opettajan tarjoaman tuen merkitys korostuu tutkimusten mukaan. Tässä työssä olin kiinnostunut opettajalta koetusta sosiaalisesta tuesta ja oppilaan kokemuksesta.
Sosiaalisen tuen kokemus määriteltiin tässä tutkimuksessa yksilön kokemaksi voimavaraksi, joka ilmenee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Sen kokeminen joko vaikuttaa positiivisesti ja välittömästi yksilön terveyttä edistävällä tavalla (suorat vaikutukset) tai suojelee negatiivisilta terveyttä heikentäviltä vaikutuksilta pienentämällä stressiä aiheuttavan reaktion voimakkuutta (suojausvaikutukset). Esimerkiksi aiemmin on osoitettu, että sosiaalisen tuen kokemus edistää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, sekä kriisitilanteista palautumista ikävaiheesta riippumatta.
Sosiaalista tukea voidaan kokea neljällä eri tavalla vuorovaikutuksessa. Emotionaalista tukea, informatiivista tukea, arviointitukea tai instrumentaalista tukea. Opettaja voi muun muassa osoittaa välittämistä sanoillaan (emotionaalinen), antaa neuvoja (informatiivinen), osoittaa oppilaan vahvuuksia suhteessa ympäröivään maailmaan (arviointi) ja tarjoutua auttaman oppilasta välitunnilla selvittämään vaikea oppisisältö (instrumentaalinen).
Tavoitteena opettajan sosiaalisen tuen ja oppimisen itsesäätelyn yhteyksien tutkiminen
Maisterintutkielmassani tutkin suomalaisten yläkoululaisten kokemusta opettajaltaan saamasta sosiaalisesta tuesta ja sen muodoista vuoden 2020 poikkeusjakson aikana. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyrittiin löytämään yhteyksiä tuen kokemuksen ja oppilaan omien itsesäädellyn oppimisen taitojen arvion välillä. Yhteyksien löytymisen myötä opettajat saisivat lisää tietoa ja konkreettisia keinoja tukea oppilaiden oppimisen itsesäätelyn taitojen kehittymistä myös tulevaisuudessa kriisitilanteissa.
Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto on osa laajempaa pitkittäistutkimuksessa kerättyä aineistoa, joka kerättiin syksyllä 2020 osana Koulutus, opetus ja hyvinvointi kouluyhteisössä koronaepidemian aikaan (HEA, Helsingin yliopisto; REAL, Tampereen yliopisto; NEDIS, Tampereen yliopisto; Opetus- ja kulttuuriministeriö) projektia. Lopulliseen otokseen valikoitui mukaan 36 542 oppilasta vuosiluokilta 7–9 eri kouluista ympäri Suomea, jotka olivat osallistuneet projektiryhmän toteuttamaan anonyymiin verkkokyselyyn.
Tulokset osoittivat, että suomalaiset yläkoululaiset kokivat saavansa erittäin vähän sosiaalista tukea opettajalta vuoden 2020 poikkeustilanteen aikana. Pojat kokivat saavansa enemmän tukea kuin tytöt, sekä muun sukupuoliset oppilaat taas kokivat saavansa poika ja tyttöjä vähemmän tukea. Sosiaalisen tuen eri muotojen ja yläkoululaisen antaman itsesäädellyn taitojen arvion välillä oli silti positiivinen yhteys. Korkeampi kokemus opettajan sosiaalisesta tuesta ennusti siis parempaa arviota omista itsesäädellyn oppimisen taidoista uudessa mahdollisessa poikkeustilanteessa. Sosiaalisen tuen muotojen välille ei muodostunut eroja vaikutuksen voimakkuutta tarkastellessa, eli tutkimuksen perusteella ei voi todeta, että tietty opettajalta koettu sosiaalisen tuen muoto olisi toista parempi yläkoululaisten tukemiseksi. Kuitenkin sosiaalisen tuen muotojen väliset yhteydet olivat voimakkaita, eli on todennäköistä, että oppilas kokiessaan opettajalta sosiaalista tukea hän hyvin todennäköisesti kokee helpommin muitakin sosiaalisen tuen muotoja.
Tutkimus antaa siis viitteitä siitä, että opettajat voivat vaikuttaa positiivisesti yläkoululaisten oppilaidensa itsesäädellyn oppimisen taitojen kehittymiseen vaikeinakin aikoina sosiaalisen tuen avulla. Jatkossa voitaisiin keskittyä tarkemmin selvittämään esimerkiksi laadullisin tutkimusmenetelmin sosiaalisen tuen muotojen mukaisia konkreettisia toimia, joita opettaja voisi luokassa käyttää. Myös sosiaalisen tuen ja itsesäädellyn oppimisen taitojen välisiä yhteyksiä voitaisiin jatkossa tutkia myös alakouluikäisten tai erityisryhmien osalta.
Toni Palkamo
Opettajalta koetun sosiaalisen tuen muotojen yhteydet yläkoululaisen itsesäädellyn oppimisen taitojen arvioon uudessa poikkeustilanteessa.