Mitä tapahtuu, kun lapsi tulee Suomeen yksin turvapaikanhakijana ja jää tänne vailla perheensä ja yhteisönsä tukea? Hän kohtaa yhteiskunnan, jossa vallitsevat arvot ovat usein kovin erilaiset kuin hänen lähtömaassaan. Lähdin tutkielmassani katsomaan, millaisia ajatusrakennelmia piilee tukijärjestelmissä, joita olemme rakentaneet näitä lapsia ja nuoria varten. On hyvä miettiä, mitä oikein haluamme heiltä ja mihin heitä kotoutamme.
Markkinat ohjaavat ja katse kääntyy yksilöön
Viime vuosikymmeninä hallinto ja koko yhteiskunta on valjastettu markkinoiden palvelukseen. Yrityselämän kieli ja pelisäännöt ovat liukuneet talouden piiristä kaikkialle yhteiskuntaan. Budjettikuri ohjaa politiikkaa. Tämä uusliberalismiksi kutsuttu suuntaus nakertaa hyvinvointiyhteiskunnan rakenteita. Sen perusta on yksilökeskeisyydessä; keskenään kilpailevien yksilöiden kamppailussa vähenevistä työpaikoista.
Ranskalaisen yhteiskuntafilosofi Foucault’n ajatuksista innoittuneet tutkijat ovat pohtineet, miten meitä hallitaan hienovaraisesti muuttuneessa maailmassa ja miten me opimme hallitsemaan itseämme. Tämä hallinta ei perustu pakkoon, vaan saa meidät vapaaehtoisesti taipumaan haluttuun suuntaan. Opimme muovaamaan itsestämme itsevastuullista ihannekansalaista kilpailuyhteiskunnan tarpeisiin.
Tällaisessa hallinnassa katse kohdistuu rakenteiden sijaan yksilöön, tiedon sijaan tunteisiin. Uusliberalistiseen henkeen sopii, että ihmiset hakevat apua popularisoidusta psykologiasta, kun tiede tai päättäjät eivät tarjoa helppoja vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Itsensä kehittämisen kurssit ja itseapuoppaat ovat epävarmoina aikoina suosittuja. Yksilö trimmaa itseään fyysisesti, emotionaalisesti ja henkisesti.
Nuoret oppivat syyttämään itseään
Suomalaiset tutkijat ovat tunnistaneet tällaisen hallinnan piirteitä myös nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävissä hankkeissa. Niissä toistuu tunteiden tunnistaminen sekä minäkuvan ja itsetunnon kanssa työskentely. Nuoria ohjataan elämänhallintaan, itsekuriin ja itsevastuullisuuteen.
Syrjäytymisen ehkäisy ei kuitenkaan ole tehokasta, kun sekä ongelmien syitä että niiden ratkaisuja etsitään yksilöstä eikä yhteiskunnan rakenteista. Tällä voi olla jopa syrjäytymistä vahvistava vaikutus. Nuorille tarjotaan haavoittuvan roolia ja ohjataan heitä oppimaan syyttämään itseään, jolleivat löydä opiskelu- tai työpaikkaa. Tämä ei ole omiaan vähentämään eriarvoisuutta.
Lähdin selvittämään, löytyykö samoja ainesosia myös ilman huoltajaa tulleiden tukijärjestelmistä. Analysoin viranomaisten laatimia käsikirjoja sekä järjestöjen hankemateriaaleja. Haastattelin myös viittä ammattilaista, jotka työskentelevät näiden lasten ja nuorten kanssa. Puhun nuorista, sillä kohderyhmä on valtaosin teini-ikäisinä maahan tulleita.
Aineistoni perusteella työstä piirtyy kuva, jossa näille nuorille tarjotaan toisaalta haavoittuvan ja toisaalta menestyjän roolia. Haavoittuvuutta nähtiin siitä huolimatta, osoittiko nuori itse varsinaisesti merkkejä hyvinvoinnin riskeistä vai ei. Nuoria pyritään silti ohjaamaan kohti itsevastuullisen kansalaisen ideaalia.
Samaan aikaan nuoret kamppailevat yksinäisyyden kanssa, koska eivät yleensä saa Suomeen perheitään. Yksinäisyyttä pahentaa vähäiset kontaktit suomalaisiin ikätovereihin sekä syrjinnän ja rasismin kokemukset. Työntekijät kyllä myös haastavat tätä paikoin, mutta heidän työaikansa ei riitä rakenteiden muuttamiseen.
Haavoittuvasta pakolaisesta nettomaksajaksi
Mielenterveyspuhe korostuu turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohdalla. Myös aineistossani todettiin, että nämä nuoret tarvitsevat traumatietoista hoivaa. Samalla kuitenkin esitettiin, että tärkeimpiä nuorten hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ovat varsin arkiset asiat; ystävät, harrastusmahdollisuudet, opinnot, vakaa arki ja turvalliset aikuiset – ja ennen kaikkea, oma perhe tai sen puute. Turvapaikanhakijoina tulleilla on usein traumatisoivia kokemuksia taustallaan, mutta voidaan kysyä, tarvitseeko aina mennä mielen sisään hakemaan ongelmia ja ratkaisuja.
Turvapaikanhakijoina tulleilta nuorilta vaaditaan paljon; he eivät saa epäonnistua, sillä uhkana väijyy viime kädessä aina maasta poistaminen. Heidän täytyy osoittaa, että heistä tulee ”nettomaksajia”. Haluan tutkielmallani kannustaa pohtimaan, olisiko syytä muuttaa yhteiskuntaa sen sijaan, että yritämme muokata näitä pakolaislapsia ja -nuoria yhteiskuntaamme sopiviksi? Onko tämä markkinavetoinen yksilöllisyyttä ylikorostava yhteiskunta meille muillekaan hyväksi?
Taina Martiskainen
Maisterintutkielma: Yksinäisiksi hallitut. Ilman huoltajaa tulleiden nuorten tukijärjestelmien tarkastelu hallintavallan näkökulmasta.
Photo by Alexis Antoine on Unsplash