Tutkimuksen tausta
Historiassa luonnonväriaineiden käyttäminen on ollut yleistä aina 1800-luvun loppupuolelle asti, jonka jälkeen synteettiset väriaineet yleistyivät. Synteettisten värinaineiden tulo ei kuitenkaan syrjäyttänyt kokonaan luonnonväriaineita, vaan niiden käyttö jatkui paikoitellen nykypäivään saakka joissakin maissa. Indigonsininen on yksi suosituimmista ihmisen tuntemista väriaineista, tunnettua sinistä väriä saadaan myös värimorsingosta ja näistä tulleiden sinisen värin valonkesto-ominaisuudet ovat hyvät. Eri lähteitä tutkimalla selviää, että sinistä väriä voidaan saada myös muista kasveista ja kasvien lisäksi myös marjoista, sienistä ja jäkälistä. Sinisen värin saanti luonnosta kuvataan vaikeaksi, mutta sosiaalisesta mediasta löytyy paljon värjäysmenetelmiä, joilla sitä tavoitellaan lankojen ja muiden tekstiilien väriksi. Useiden luonnosta saatavien sinisten väriaineiden värinkesto tiedetään jo ennalta heikoksi, tai ei tiedetä värinkesto-ominaisuuksista lainkaan. Saman värin toistaminen todetaan usein vaikeaksi, useimmin sattuman seurauksena muodostuneeksi. Silti luonnonväriaineilla värjätessä sinistä väriä haetaan eri lähteistä.
Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus
Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää sosiaalisesta mediasta löytyvien värjäysmenetelmien antamaa sinistä väriä ja sinisten värien värinkestoa. Sinistä väriä haettiin ennalta valikoiduista luonnonväriaineista: pakastetusta lupiinista, mustapavuista ja pakastetuista korpipaatsaman marjoista. Tutkimus toteutettiin kokeellisena tutkimuksena. Tutkimuksen alussa sosiaalisesta mediasta löytyviä värjäysmenetelmiä kokeiltiin hyvän sinisen värin löytämiseksi, mutta näille alkuvaiheen värjäyksille ei tehty värinkestoon liittyviä testejä. Hyväksi todetut värjäysmenetelmät valittiin varsinaisiin kokeisiin ja kullakin luonnonväriaineella värjättiin kaksi sekoitelankanäytettä. Ensimmäisenä värjättiin jokaisella luonnonväriaineella yksi näyte, jonka väri toistettiin toisella värjäyskerralla samaa värjäysmenetelmää käyttäen. Näytteiden värit määritettiin värinmittauslaitteella. Ensimmäisenä värjätyille näytteille tehtiin värinkestoon liittyviä testejä; vesipesunkestotesti ja hankauksenkestotesti, sekä valonkestotesti, joka toteutettiin Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) toimesta.
Tutkimustulokset
Tutkimuksessa selvisi, että sininen väri oli toistettavissa tiettyä värjäysmenetelmää käyttäen. Väriliemen pH-arvolla ja värjäyslämpötilalla oli vaikutusta värin lankaan tarttumisessa. Tutkimuksen alkuvaiheessa tehtyjen esikokeiden ja varsinaisten kokeiden siniseksi värjättyjen näytteiden väreissä oli visuaalisesti havaittavia eroja. Lupiinilla värjätyissä näytteissä esikokeilun aikana kotioloissa saatiin huomattavasti tummempi väri, kuin varsinaisissa kokeissa. Mustapavuilla ja korpipaatsaman marjoilla värjätyissä näytteissä ero oli todella pieni ja ero liittyi enemmän värin tasaisuuteen, joka näiden kohdalla oli esikokeissa huonompi.
Varsinaisessa kokeessa sininen väri toistettiin Linitest-laitteella samaa värjäysmenetelmää käyttäen.
Silmämääräisesti niin lupiinilla, mustapavuilla kuin korpipaatsaman marjoilla ensimmäisen ja toisen värjäyksen välillä ei ollut suurta eroa havaittavissa. Värinmittauslaitteella tutkittaessa ensimmäisen ja toisen värjäyskerran aikana saadun sinisen värin välillä oli kuitenkin havaittavissa värinmuutosta, etenkin lupiinilla värjätessä. Pienin muutos oli havaittavissa mustapavuilla värjätyissä näytteissä.
Kaikkien värjättyjen näytteiden värinkesto oli heikko tai kohtalainen. Hankauksenkesto lähes kaikissa näytteissä oli hyvä. Pesunkestotestissä tahriutuminen oli vähäistä, mutta pestyt näytteet vaihtoivat väriä tai väri katosi lähes kokonaan. Valonkesto kaikissa näytteissä oli heikko.
Piia Hentunen
Sinistä väriä luonnosta – Kasveista ja marjoista saatavan sinisen värin toistettavuus värjäyksessä ja värin kestävyys