Category Archives: Yleiset

Poikkitieteellisyys ruokkii mielikuvitusta

|

This story is also available in English

Digital Humanities Hackathon -intensiivikurssi 11.–15.5.2015 kokosi yhteen eri alojen osaajia Helsingin yliopistosta ja Aalto-yliopistosta. Kurssi antoi esimakua uudesta, syksyllä alkavasta digitaalisen humanismin sivuainekokonaisuudesta.

DSC_4852

Digitaalisessa humanismissa valtavat aineistot (Big Data) valjastetaan humanistis-yhteiskunnallisen tutkimuksen käyttöön tietojenkäsittelytieteen menetelmien avulla. Hackathonit taas ovat tiiviitä tapahtumia, joissa tehdään monialaista yhteistyötä ohjelmistoihin liittyvissä projekteissa. Tällä viikon kurssilla osallistujat pääsivät kokeilemaan tutkimuksen tekoa harjoitusprojekteissa.

– Hackathonissa hakattiin eteenpäin hirveällä vauhdilla. Viikossa ei opi koodaamaan, mutta sen sijaan oppii kyllä ymmärtämään, millaiset asiat ovat ylipäätään mahdollisia, kuvailee kurssille osallistunut jatko-opiskelija ja graafisen suunnittelun lehtori Arja Karhumaa Aalto-yliopistosta.

Toisiaan täydentäviä kykyjä

Kurssin osallistujajoukko oli poikkeuksellisen heterogeeninen. Tavallisten tutkinto-opiskelijoiden lisäksi mukana oli vaihto-opiskelijoita, tohtorikoulutettavia, tutkijatohtoreita ja lehtoreitakin, jotka ovat kurssilla oppimassa uutta. Humanistien ja tietojenkäsittelytieteilijöiden lisäksi löytyi taidealan ja valtiotieteellisenkin edustajia.

Osallistujat toivat kurssille eri taustoista kumpuavaa osaamistaan.

– Humanistit osaavat esimerkiksi hahmottaa, mitkä kysymykset ovat oleellisia. Tietojenkäsittelijänä minä taas keksin ratkaisuja, joilla näihin kysymyksiin saadaan vastauksia, sanoo tietotekniikan jatko-opiskelija Eric Malmi Aalto-yliopistosta.

– Tein datasta aikasarjoja ja huomasin, että eräässä kohdassa oli selkeä piikki tuloksissa. Historian opiskelija sitten osasi tulkita, mihin historian tapahtumaan ilmiö todennäköisesti liittyy. Sellaiset hetket olivat parhaita oivalluksia.

Yhteistä kaikille osallistujille oli se, että he pääsivät astumaan tutun tonttinsa ulkopuolelle. Tieteiden rajat ylittävässä yhteistyössä pitää oppia ymmärtämään vieraiden alojen kieltä ja ajattelua.

– Erilaiset käsitteet olivat haasteellisia. Niitä piti avata ja selittää puolin ja toisin, kun yhteinen termistö puuttui, Malmi kuvailee.

– Kurssilla on oppinut terminologiaa muilta aloilta. Se on antanut itseluottamusta lähteä keskustelemaan toisen alan ihmisten kanssa, Karhumaa kommentoi.

Alojen välistä tulkkausta

Sekalaisessa ryhmässä työskentely oli tohtorikoulutettava Dragana Cvetanovicin (Aleksanteri-instituutti) mielestä inspiroivaa ja suuri etu.

– Monitieteisiin hankkeisiin pystyy lähtemään mukaan rohkeammin, kun tajuaa että riittää, kun tuo mukaan oman panoksensa ja alkaa pikku hiljaa ymmärtää ja hyödyntää myös muiden osaamista. Silloin voi ryhtyä välikädeksi tai tulkiksi alojen välillä.

– Poikkitieteellinen yhteistyö edistää erityisesti tutkimuksellista mielikuvitusta. Silmät aukeavat ja tajunta laajenee, sanoo viestinnän tohtorikoulutettava Salla-Maaria Laaksonen valtiotieteellisestä tiedekunnasta.

DSC_4838

Tietokone ja tutkijat jakavat työtaakan

Kurssin osallistujat jakautuivat neljään ryhmään, jotka perehtyivät kukin omaan tutkimushankkeeseensa. Ryhmät esittelivät tutkimustuloksiaan 15.5. seminaarissa. Tapahtuma oli varaslähtö kansainväliseen digitaalisen humanismin päivään, jota vietetään 19. toukokuuta.

Hankkeiden tutkimuskysymykset olivat humanistisia. Niihin vastaaminen edellytti kurssilaisilta digitaalisten menetelmien käyttöä. Esimerkiksi Skotlanti-mainintoja 1600–1800-lukujen kirjeistä etsinyt ryhmä ei olisi millään voinut pärjätä manuaalisella lähestymistavalla, sillä heidän aineistonsa koostui jopa 5000 kirjeestä ja yli 2 miljoonasta sanasta.

Digihumanismissa ohjelmoinnin tehtävä voi olla vaikkapa seuloa valtavasta aineistosta tutkimuskysymykselle relevantit materiaalit, joihin voidaan sitten pureutua tarkemmin käsityönä. Tämä säästää huomattavasti tutkijoiden aikaa ja vaivaa sekä huolehtii myös siitä, että kaikki olennaiset materiaalit pääsevät mukaan tutkimukseen.

Teksti: Anni Aarinen. Kuvat: Mika Federley.

Mitä ryhmissä tutkittiin?

Klikkaamalla linkkejä löydät blogimerkintöjä, joita ryhmät kirjoittivat viikostaan.

  • Ensimmäinen ryhmä selvitti teknisten ammattilehtien perusteella sitä, miten hehkulamput levisivät Suomeen ja miten ne otettiin vastaan.
  • Toinen ryhmä tutki, miten sosialismista puhuttiin suomalaisissa sanomalehdissä 1895–1910.
  • Kolmas ryhmä perehtyi siihen, mitä Englannin ja Skotlannin yhdistymisestä sanottiin sen ajan kirjeissä.
  • Neljännen ryhmän tutkimuskohteena oli Suomen ja suomalaisuuden esittäminen Finnairin Blue Wings -lehdissä.

Kiinnostaako digihumanismi, Venäjä tai alkuperäiskansat? Uudet, temaattiset sivuaineopinnot alkavat syksyllä!

Humanistinen tiedekunta pilotoi syksystä 2015 alkaen tietyn teeman ympärille kiertyviä, maisteriopiskelijoille suunnattuja sivuaineopintokokonaisuuksia (25 op, nk. modulaarisia maisteriopintoja). Ensi vaiheessa kokonaisuuksia on tarjolla kolmesta eri teemasta: digitaalinen humanismi, monitieteinen Venäjä-tutkimus sekä alkuperäiskansojen tutkimus.

Ilmoittautuminen alkaa kesän lopussa. Uudenlaisia modulaarisia opintoja esitellään pian avautuvalla ja kesän aikana rakentuvalla sivustolla: https://blogs.helsinki.fi/modulaariset

Lue lisää

Nykykielten oppimateriaalia saa ilmaiseksi verkosta

|

Nykykielten oppimateriaalia

Nykykielten laitoksen oppimateriaalia on verkkojulkaisusarja, joka sisältää opettajiemme laatimaa korkealaatuista oppimateriaalia kielen- ja kirjallisuudentutkimuksen eri osa-alueilta.

Materiaali on tarkoitettu vapaaseen käyttöön opiskelijoille ja kaikille muille kielen- ja kirjallisuudentutkimuksesta kiinnostuneille.

Sarjan uusin osa on Englannin aika: elävän kielen kartoitusta. Sen takana ovat Terttu Nevalainen, Matti Rissanen ja Irma Taavitsainen englantilaisen filologian oppiaineesta.

Sarjan ensimmäinen osa oli kieliteknologian emeritusprofessorin Kimmo Koskenniemen Johdatus kieliteknologiaan, sen merkitykseen ja sovelluksiin. Oppikirja on syntynyt Koskennimen yli kymmenen vuoden ajan pitämien kieliteknologian johdantokurssien pohjalta.

Nykykielten laitoksen oppimateriaalia »

 

Don’t save English, save the dying languages

|

England may have lost a mediocre cricket player in Peter Trudgill, but the world of linguistics gained a living legend.

Students of the Language Change Database Project course interviewed the noted sociolinguist and his wife, Jean Hannah, over coffee a day before his guest lecture at the Metsätalo building in Helsinki on March 18th. Their questions revolved around Trudgill’s experiences as a student at Cambridge and Edinburgh, his career choices, and the future of linguistics and academia.

In his youth Trudgill did indeed dream of playing cricket for England but ultimately his career in academia progressed quite organically. In hindsight, he said he could not “imagine anything better” and has enjoyed his time at several universities, including the University of Lausanne, Switzerland (home to “the best coffee served at a university”) and the University of Agder, Norway, where he is currently tenured.

Peter Trudgill and his wife Jean Hannah

Peter Trudgill and his wife Jean Hannah

The past is now

Unfortunately, a long career like Trudgill’s might be harder to achieve today than in the 1960s. In his view, one of the biggest challenges facing the modern academic world is zealous business thinking, which hurts the fields that are considered “unprofitable”, such as the Humanities.

Putting business first might prove shortsighted, as resources are needed now if the world wants to document languages that are under the threat of extinction. Studying those languages would shed light on the ways prehistoric languages have developed throughout human history.

Trudgill giving lecture

Trudgill giving lecture (on the left), Professor Terttu Nevalainen (on the right)

The origins and evolution of human languages still remain obscured by lack of data.

As linguists we can only try to hypothesise how prehistoric languages may have functioned and the prevalent way to do that is through the Uniformitarian hypothesis, meaning that by observing languages in the present, we can understand what human languages must have been like in the past.

However, in his lecture titled “The Uniformitarian Hypothesis and Prehistoric Linguistics” Trudgill urged researchers to exercise caution when using the hypothesis to make generalisations. He stressed that linguists need to be mindful of chronological and geographical bias and not build models based solely on languages spoken in modern societies, which are highly atypical in the broader history of humankind. Living in “societies of strangers” where the vast majority of the people do not know each other is a very recent development in human history.

In the absence of time machines

Trudgill does not mean to say that observing modern languages is fruitless or that we should abandon the Uniformitarian hypothesis.

While we and our prehistoric ancestors share largely the same physiology and language faculties, we have no way of gathering any hard data on the prehistoric languages themselves (short of inventing a time machine). Thus we must hypothesise based on the workings of modern languages.

Effectively, Trudgill argues that more attention should be paid to the small, endangered and “remote” languages that are still spoken in a context that strongly resembles what prehistoric societies were like: small and tightly-knit groups of people who all know each other, or “societies of intimates”.

Indeed, research on such languages has yielded surprising nuggets of insight into what our prehistoric ancestors’ languages might have been like. Small communities give rise to language features that seem atypical and exotic if looked at from an Indo-European context, yet such features will most likely have been significantly more commonplace in prehistoric times.

Examples of such features abound in small languages.

One example given by Trudgill is Onya Darat, a language spoken on the island of Borneo, whose system of personal pronouns shows generational affiliation. In other words, their personal pronouns signify whether the addressed person belongs to the same or younger or older generation as the speaker.

Such a feature can only appear in a society where people know each other and are aware of everyone’s ancestry. Thus we can surmise that such complex structures linked to non-anonymity may have existed in prehistoric languages, even if they are exceedingly rare in modern ones.

Audience of Trudgill's lecture on March 18th

Trudgill’s lecture on March 18th

Trudgill likewise asserted during the coffee meetup that more linguists should be engaged in documenting small languages around the world, as they are verging on extinction in this era of globalisation and interconnectedness. Now is our last chance to record many of them for posterity.

Lamenting that he himself had not done more fieldwork in his career, Trudgill half-jokingly encouraged younger linguists to “forget about English” in favour of focusing on conserving these endangered languages. Hearing a Professor of English make such claims might sound strange, but it only illustrates the urgency of such conservationist efforts.

Contributors:

Text: Sofia Bergman and Toni Matikainen

Pictures: Saana Kallioinen and Ina Liukkonen

Interview questions, comments and proofreading: Sanna van Erk-Koivisto, Ida Mauko, Antti Siitonen and Ari Slioor

Piirtäminen on ilmaisua vapaimmillaan

|

Charlie Hebdo -piirtäjänä tunnettu Bernard ”Willem” Holtrop haluaa sanoa asiat suoraan. Satiiri on hänen tapansa koetella sananvapauden rajoja.

Willem vieraili Helsingissä 23.3.2015 Satiiri ja sananvapaus -paneelissa. Tilaisuuden järjesti Helsingin yliopiston ranskalaisen filologian oppiaine. Kuva: Mika Federley

Willem vieraili Helsingissä 23.3.2015 Satiiri ja sananvapaus -paneelissa. Tilaisuuden järjesti Helsingin yliopiston ranskalaisen filologian oppiaine. Kuva: Mika Federley

– Satiirin tehtävä on pistää ruotuun sellaiset ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muiden yläpuolella. Se yrittää saada ihmiset katsomaan maailman tapahtumia kriittisesti ja samalla saada heidät nauramaan. Olisi kuitenkin varsin optimistista odottaa, että ihmiset muuttaisivat ajatteluaan kuvieni perusteella, Willem sanoo.

Satiirilla on vahva asema erityisesti ranskalaisessa lehdistökulttuurissa. Satiiriset piirrokset nauttivat journalismissa erityisestä vapaudesta.

– Lehtiartikkelia voidaan toimituksessa lyhentää niin, ettei toimittaja saa sanoa täysin mitä haluaa. Piirrosta sen sijaan ei voi muokata, joten se on julkaistava sellaisenaan tai ei ollenkaan, hän selittää.

Pilapiirtäjän työympäristö. Piirros teoksesta Willem Akbar !, julkaistu Willemin luvalla.

Pilapiirtäjän työympäristö. Piirros teoksesta Willem Akbar !, julkaistu Willemin luvalla.

Vaikutus tehtävä välittömästi

Willem piirtää, koska ei koe olevansa hyvä puhuja, mutta haluaa kuitenkin keskustella. Aiheita riittää aina.

– Todellinen työni on siinä, että katson televisiota, kuuntelen radiota ja luen lehtiä – pysyn perillä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Itse piirtäminen käy nopeasti, hän kertoo.

Willem väittää, ettei ole mitään aiheita, joista hän ei voisi piirtää.

– Rajoja ei ole, mikään ei ole pyhää. Jos kadun jotain piirrostani jälkikäteen, kyse on paremminkin siitä, etten esittänyt pointtiani tarpeeksi suorasti, hän selittää.

Piirtäjä joutuu etsimään rajaa suoruuden ja ilmiselvyyden välillä.

– Saatan pohtia mielessäni kuvan ideaa koko päivän, mutta kuvan on tehtävä vaikutus lukijaan parissa sekunnissa. Jos vitsin joutuu selittämään, se on kuollut jo syntyessään, Willem sanoo.

Piirtäminen aseena

Terrori-iskut Charlie Hebdon toimitukseen tammikuussa ja Kööpenhaminassa järjestettyyn sananvapaustapahtumaan helmikuussa kuohuttivat maailmaa.

– Satiirisesta piirtämisestä on tulossa vaarallista, mutta minun vain täytyy jatkaa. Kaiken, mitä saan päähäni, on myös tultava ulos, Willem kertoo.

Willem on ilmaissut itseään piirtämällä vuosikymmenten ajan. Häntä motivoi suuttumus.

– Olen vihainen. Erityisesti nyt, kun niin moni kollegani on kuollut – mutta jo sitä ennenkin maailmassa oli paljon syitä suuttumiseen. Piirtäminen on minun aseeni, hän kiteyttää.

Uudet ystävät. Piirros teoksesta Willem Akbar !, julkaistu Willemin luvalla.

Uudet ystävät. Piirros teoksesta Willem Akbar !, julkaistu Willemin luvalla.

Itsesensuuri olisi luovuttamista

Tunnelma haastattelussa vakavoituu, kun esille kaivetaan Charlie Hebdon toimituksesta otettu yhteiskuva.

– Tuo mies on kuollut. Ja hän. Ja hän. Ja hän, Willem osoittaa sormella kuvan henkilöitä yksi kerrallaan.

Willem yrittää piirtää Charlie Hebdolle nyt vielä aiempaa enemmän, kun toimitusta pyöritetään pienemmällä porukalla. Hän ei aio muuttaa linjaansa.

– Mikä tahansa itsesensuuri tarkoittaisi sitä, että tappajat ovat voittaneet, hän sanoo.

Katsomme valokuvaa erään Charlie Hebdo -vainajan hautajaisista. Arkku on tussattu täyteen kollegoiden ja ystävien viestejä ja piirroksia. Piirtäminen jatkuu.

Teksti: Anni Aarinen. Piirrokset teoksesta Willem Akbar !, julkaistu Willemin luvalla. Valokuvat: Mika Federley.

Tutustu myös