Uusi teos selvittää suomalaiseen silmään sopivan puheen

Puheen illuusio suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Kaksi eturivin kielen asiantuntijaa, Liisa Tiittula ja Pirkko Nuolijärvi, ovat koonneet Seitsemän veljeksen, Tom Sawyerin, Raidin ja monen muun tutun hahmon sanomiset yksiin kansiin. Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa on ensimmäinen kattava tutkimus siitä, miten suomalaiset kirjailijat ja kääntäjät saavat puhutun kielen elämään myös kirjoitettuna.

Teosta varten Tiittula ja Nuolijärvi ovat käyneet läpi valtavan määrän puhetilanteita ja kertojaääniä suomeksi kirjoitetuista ja käännetyistä romaaneista 1800-luvulta tähän päivään. Kymmenen vuoden urakkana syntynyt kirja antaa kielestä mielenkiintoista tietoa myös maallikolle. Puhutun ja kirjoitetun kielen raja on hämärä, mutta puheen kopio kirjoitettu kieli ei koskaan ole.

Tutkijat osoittavat, millaisia tyylikeinoja kirjailijat käyttävät luodessaan puheen illuusiota. Teos tarjoaa kiinnostavan ajallisen ja maantieteellisen läpileikkauksen puheesta suomalaisessa kirjallisuudessa, kuten Mikko Rimmisen ”Aijaanoeisitmitään”  tai Maria Jotunin sata vuotta varhaisempi ”Niin tuota sitten aattelin että jospa”.

Suomennosten kautta tutkijat taas osoittavat, millaista kieltä kääntäjät ovat luoneet eri aikoina.

– Suomennoksissa puhekieltä on ollut vähemmän kuin kotimaisessa kirjallisuudessa. Uudemmassa nuortenkirjallisuudessa tyylikeinoksi on kuitenkin valittu slangia, vaikka alkuperäinen teksti olisi ollut kirjakielistä. Kääntäjän työ on valintojen ja ratkaisujen tekemistä, Liisa Tiittula sanoo.

Analyysien lisäksi Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa sisältää satoja näytteitä, jotka on poimittu korkeakirjallisuudesta, nuortenkirjoista ja viihdekirjallisuudesta.

Näkökulmien rajattomat mahdollisuudet

Näkökulmat

Helsingin yliopistolla vierailleen kielitieteen professori Eve Sweetserin luento antoi lukuvuodelle kiehtovan päätöksen. Sweetser on opiskellut Harvardissa ja väitellyt tohtoriksi Berkeleyssa, jossa hän on siitä asti tutkinut ja opettanut. Sweetser on vaikuttanut paljon siihen, miten kieliä nykyään opiskellaan. Viime aikoina hän on ollut yhä enemmän kiinnostunut siitä, miten ihmiset puhuessa ja kirjoittaessa omaavat erilaisia näkökulmia. ”They just somehow keep on coming up”, Sweetser naurahtaa.

Sweetser korostaa, etteivät ihmiset yleensä kiinnitä huomiota siihen, miten merkittävä osa arkipäivää näkökulmat ovat. Ne ovat kuitenkin läsnä koko ajan: havaitsemme, käsitämme ja ilmaisemme asioita aina tietystä perspektiivistä. Sweetser huomauttaa, että on myös aivan luonnollista lähestyä asioita toisen ihmisen näkökulmasta sekä kokea vahvasti toisen tunteet.

Vaikka kielellä on mahdollista esittää vain asia kerrallaan, tämä ei estä eri näkökulmien saavuttamista. Kuten kirjailija voi teoksessaan siirtyä yhdestä havaitsijasta ja hetkestä toiseen, myöskään arkielämässä ihminen ei toimi vain oman, senhetkisen perspektiivinsä rajoissa. Sweetser toteaa, että esimerkiksi kertoessamme jostakin tapahtumasta käytämme jatkuvasti mielikuvitusta. Sen avulla voimme siirtyä ajassa taaksepäin, kokea mennyt uudelleen ja asettua kenen tahansa näkökulmaan.

Sweetser on kiinnostunut myös siitä, miten ihmiset käyttävät puheen lomassa eleitä tiettyä näkökulmaa korostaakseen. Eleitä käytetään Sweetserin mukaan kaikissa kulttuureissa yhtä paljon, mutta tietysti eri tavoin: italialaiset elehtivät leveämmin ja toiset – esimerkiksi suomalaiset – suppeammin.

Kun kerromme jostakin tapahtumasta, voimme loihtia sen eleillä ja ilmeillä eloon, kuten Sweetser osoittaa pyyhkiessään käsillään kuviteltua autonikkunaa ja vaihdellessaan kasvojensa ilmettä vihaisesta järkyttyneeksi. Sweetser huomauttaa, että ihmiset tekevät tätä jatkuvasti ja täysin pohtimatta. Halutessaan kertoa jostakin tapahtumasta he eivät vain selosta sitä vaan tuovat sen elävästi nykyhetkeen.

Näkökulmia yhdistämällä eri todellisuuksissa on mahdollista olla yhtä aikaa, kuten Sweetser tarinansa fiktiivisessä automatkassa sekä Helsingin yliopiston luentosalissa. Monta tapahtumaa ja toimijaa yhdessä hetkessä”, Sweetser toteaa, ”kuin kubistisessa maalauksessa!”

Cristina Sandu

Berkeley Linguistics Department, Eve Sweetser »

Maailman puhutuin kieli sai merkittävän tutkimusrahoituksen

Lingua franca eli maailmankieli

Englannin professorin ja humanistisen tiedekunnan dekaanin Anna Maurasen johtama englannin kieltä lingua francana tutkiva hanke on saanut Suomen Akatemialta 350 000 euron tutkimusrahoituksen.

 Tutkimushankkeen kuvauksessa englantia luonnehditaan aikamme globaaliksi lingua francaksi, joka on levinnyt laajemmalle kuin yksikään kieli aiemmin ja jolla on useampi puhuja kuin millään muulla kielellä. Valtaosa puhujista käyttää englantia toisena kielenä, sitä opiskellaan enemmän kuin mitään toista kieltä, ja sille on kehittynyt monia alueellisia muotoja siirtomaa-ajan seurauksena.

Kaiken tämän seurauksena englanti muuttuu nopeasti. Tutkimus etsii samankaltaisuuksia muutosten takaa: globaalin lingua francan, jälkikoloniaalisten englantien ja oppijoiden kielen yhtäläisyyksiä.

Tutkimuksessa selvitetään myös sitä, miten vierasta kieltä prosessoidaan eri ympäristöissä, millaiset yksiköt jäsentävät merkityksiä parhaiten, ja miten kaikki tämä muokkaa kieltä.

Lisäksi hankkeessa analysoidaan ja tuotetaan erilaisten englantien elektronisia aineistoja myös muiden tutkijoiden vapaaseen käyttöön. Analyysien pohjalta projekti pyrkii laajentamaan käsitystä englannin kielestä – sen prosessoinnista ja siitä, miten englantia opitaan ja käytetään tehokkaimmalla tavalla.

Suomen akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin kaikkiaan 311 hakemusta, joista Akatemia myönsi rahoituksen 42 hankkeelle. Maurasen vetämän projektin rahoitus ulottuu vuoteen 2017.

Anna Mauranen Tuhat-tutkimustietojärjestelmässä »

Seppo Kittilälle puoli miljoonaa kielten tutkimukseen

Yleinen kielitiede Seppi Kittilä KittilaSuomen Akatemia on myöntänyt yli 500 000 euron rahoituksen Yleisen kielitieteen yliopistonlehtori Seppo Kittilän johtamalle tiedon alkuperän merkintää maailman kielissä tutkivalle projektille. Tutkimushanke pyrkii selvittämään muun muassa yhteisen ja yksityisen tiedon merkitystä puhetilanteen rakentumiselle.

Hanke lähestyy tutkimusaihettaan monista eri näkökulmista, joista yksi keskeisimmistä on yhteisen ja yksityisen tiedon vaikutus sille, millä tavalla evidentiaaleja eli tiedon alkuperän merkitsimiä käytetään puhetilanteessa.

– Tutkimuksemme on täysin uusi aluevaltaus. Tässä mielessä oli yllätys, että meille myönnettiin rahoitus, vaikka hakemuksemme olikin hyvä, Kittilä sanoo.

Hankkeen tarkoituksena on näyttää, että evidentiaalisuuden merkintä ei ole vain puhujan tietolähdettä, vaan myös muiden puhujien tieto ja puhujan arviot yhteisestä tiedosta ovat tärkeitä.

Hankkeessa tutkitaan evidentiaalisuutta kieltenvälisestä näkökulmasta, mutta sillä on myös kielipainotuksia uralilaisiin, Amdon kieliliiton ja vähemmän tutkittuihin tiibetiläis-burmalaisiin kieliin. Nykykielten laitoksen lisäksi tutkimusryhmään tuleekin jäseniä maailman kulttuurien sekä  suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksesta.

Suomen akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnalle osoitettiin kaikkiaan 311 hakemusta, joista Akatemia myönsi rahoituksen 42 hankkeelle. Kittilän vetämän projektin rahoitus ulottuu vuoteen 2017.

Seppo Kittilä Tuhat-tietokannassa »