Kaksikieliset lapset oppivat oikean ääntämisen usein myöhemmin

Kaksikieliset, alle kouluikäiset lapset omaksuvat kahden kielen äänteitä pääasiassa myöhemmin kuin yksikieliset ikätoverinsa. Eroavaisuus näkyy myös ääntämisvirheiden määrässä ja luonteessa.

Olga Nenonen tutki väitöskirjassaan foneettista kielen kehittymistä alle kouluikäisillä lapsilla, jotka puhuvat kaksikielisinä suomea ja venäjää. Tutkimuksessa seurattiin kuuden lapsen foneettista kehitystä 2,5 vuoden ajanjaksolla. Lisäksi tehtiin 126 lapselle testi, jossa arvioitiin lasten artikulointia venäjäksi ja suomeksi.

Tulokset osoittavat, että kaksikieliset tekevät ääntämisessä osittain samoja virheitä kuin yksikieliset, mutta suuremmassa määrin ja myöhemmällä iällä.

– Lisäksi tutkimusaineistossa esiintyi merkittävä määrä kaksikielisten virheitä, jotka johtuvat venäjän ja suomen foneettisten järjestelmien eroavaisuuksista. Nämä virheet muistuttavat vieraan kielen opiskelijoiden ääntämisvirheitä, Nenonen kertoo.

Analyysi osoittaa, että foneettinen kehitys on nopeampaa ja helpompaa suomen kielessä kuin venäjässä.

– Venäjän vokaalijärjestelmä on suhteellisen yksinkertainen, joten se omaksutaan nopeammin kuin suomen vokaalijärjestelmä. Sen sijaan venäjän konsonanttijärjestelmä on hyvin monimutkainen ja se opitaan suomen konsonantteja hitaammin, Nenonen tarkentaa.

Kielispesifit foneettiset piirteet aiheuttavat eniten ongelmia sekä suomessa että venäjässä. Tutkimus osoittaa, että kaksikielisten foneettisessa kehityksessä kielet voivat vaikuttaa toisiinsa ja jopa häiritä toisiaan. Tätä kutsutaan foneettiseksi interferenssiksi. Ilmiö voi aiheuttaa venäläisen tai suomalaisen aksentin joillakin kaksikielisillä lapsilla. Tavallisesti aksentti kuitenkin hälvenee tai katoaa ajan mittaan.

FL Olga Nenonen väittelee 27.2.2016 kello 11 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 5 (Fabianinkatu 33).

Selkokieli kuuluu kaikille

Suomessa on arviolta jopa 650 000 ihmistä, joilla on vaikeuksia yleiskielen ymmärtämisessä. Heidän arkeaan helpottaa selkokieli. Se on kielen muoto, jossa tekstin tai puheen sisältöä, sanastoa ja rakennetta mukautetaan niin, että asia on helpompi hahmottaa.

Suomalaista selkokieltä alettiin alun perin kehittää 1980-luvulla kehitysvammaisia varten. Sittemmin selkokielen käyttäjiksi on ryhtynyt myös mm. maahanmuuttajia ja ikäihmisiä, joilla on vaikeuksia lukea pitkiä tekstejä.

Selkokielen käyttäjäryhmät ovat keskenään hyvin erilaisia. Suomea vieraana kielenä opettelevan maahanmuuttajan kielitaito kehittyy harjoituksen myötä, jolloin selkokielen tarve yleensä vähenee. Muistisairailla tai niillä vanhuksilla, joilla kognitiiviset kyvyt heikkenevät, tarve on kasvava. Vammaisilla taas kyse voi olla pysyvästä tarpeesta.

Tärkeää on ymmärtää, ettei voida tietää, kuka tarvitsee selkokieltä huomenna.

– Aivoinfarkti tai jokin kognitiivinen sairaus voi iskeä kenen tahansa kohdalle, huomauttaa yliopistonlehtori Camilla Lindholm. Hän tutkii muistisairaiden ihmisten vuorovaikutusta.

Väestön ikääntyminen ja lisääntyvä maahanmuutto kasvattavat selkokielen kysyntää. Aihe on erityisen ajankohtainen nyt, kun Suomeen virtaa turvapaikanhakijoita.

– Turvapaikanhakijoiden suomen oppimisen kannalta olisi hyödyllistä, jos vastaanottokeskusten työntekijöillä olisi käsitys selkokielen periaatteista. Maahanmuuttajat oppivat kieltä käyttämällä sitä, joten heille kannattaa pyrkiä puhumaan selkeää suomea mieluummin kuin vaikkapa pelkkää englantia, ehdottaa vieraileva tutkija Ulla Vanhatalo.

Kirjallisuutta kaikille

Monivivahteiselle ja kimurantille kielellekin on paikkansa esimerkiksi kaunokirjallisuudessa. Tosin myös selkokieliselle kirjallisuudelle on kysyntää.

– Ruotsissa selkokielisen kirjallisuuden taustalla on demokraattinen ajatus siitä, että kaikilla pitää olla perusoikeus lukemiseen ja kirjallisuudesta nauttimiseen – myös niillä, joilla on lukemisen ja luetun ymmärtämisen kanssa haasteita, Lindholm kertoo.

Suomessakin on lukutukitoimintaa, jossa selkokielelle mukautettuja kirjoja luetaan ääneen esimerkiksi kehitysvammaisille.

Selkokirjallisuus on Suomessa selvästi marginaalissa, sillä kaupalliset kustantajat ja valtamedian kirjallisuusarvostelijat eivät ole kiinnostuneita siitä. Selkokeskus kuitenkin jakaa kirjoittajille, kustantajille ja kuvittajille valtion tukea, jonka avulla selkokirjoja julkaistaan sekä alkuperäisteoksina että mukautettuina versioina muusta kirjallisuudesta.

Selkokielen opettelu alkaa tietoisuudesta

Vaikka selkokieli on kirjallisesti kehitetty kielen muoto, monia sen periaatteista voi noudattaa myös puhutussa kielessä. Tärkeää on tietoisuuden lisääminen: maallikko, joka ei ole opiskellut kielitiedettä tai kieliaineita, ei välttämättä edes huomaa puhuvansa tarpeettoman mutkikkaasti.

– Tyypillistä on yrittää puhua korostetun hitaasti ja kovemmalla äänellä, jos keskustelussa toinen osapuoli ei ymmärrä. Todellisuudessa ymmärrysongelma voi kuitenkin johtua esimerkiksi monimutkaisesta lauserakenteesta, erikoisista sanavalinnoista tai liian epäsuorista ilmaisuista, Lindholm kuvailee. Hän on kirjoittanut hoitajaopiskelijoille ohjekirjan dementiapotilaiden vuorovaikutuksesta.

– Kirjakielessä on paljon puheelle vieraita rakenteita, jotka voivat vaikeuttaa ymmärtämistä. Lisäksi viranomainen saattaa alkaa luennoida sen sijaan, että puhuisi tavallisen keskustelun tapaan vuorotellen asiakkaan kanssa ja keskustelukumppanin tarpeista käsin, selittää Selkokeskuksen kehittämispäällikkö Leealaura Leskelä.

Selkokieli voisi ilahduttaa monia sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät varsinaisesti ole sen kohderyhmää. Kukapa ei olisi joskus lukenut virkamiehen kirjoittamaa ohjeistusta tai kuunnellut pitkällistä selostusta ja toivonut, että saisi siitä käännöksen selkeälle suomelle?

Teksti: Anni Aarinen

Lue lisää:

Saksan kieli ja kulttuuri valloittivat Metsätalon

Maanantaina 5.10. Metsätalolla oli tavallistakin enemmän hulinaa, kun reilu 200 saksanlukijaa ja parisen kymmentä saksanopettajaa eri lukioista vieraili Saksa-aiheisessa toimintapäivässä. Tapahtuman järjesti joukko opiskelijoita ja opettajia germaanisen filologian ja saksan kääntämisen oppiaineista. Mukana oli myös Goethe-instituutti.

– Yhteistyö koulujen ja lukioiden kanssa on paitsi antoisaa, myös elintärkeää oppiaineen tulevaisuutta ajatellen, sanoo professori Ulrike Richter-Vapaatalo.

– Päivän järjestämiseen ja muuhun yhteistyöhön osallistuneet opiskelijat saivat tätä kautta myös työelämäyhteyksiä, joista voi olla hyötyä heidän ammatillista tulevaisuuttaan ajatellen.

Yksi ohjelmanumeroista oli rastikierros, jossa lukiolaiset suunnistivat itsenäisesti keskustakampuksella: kolme rastia Metsätalossa, yksi Kaisa-kirjastossa ja yksi päärakennuksella. Kullakin rastilla he ratkaisivat saksan kieltä harjoittavan tehtävän ja saivat oikeasta vastaukseksi palkinnoksi sanan. Viidestä sanasta he kokosivat lopuksi lauseen.

Lukio-opiskelijat istuskelivat myös saksalaisessa kahvilassa pelien ja sumpin äärellä sekä kuulivat infohuoneessa germanistiikan opiskelijoilta siitä, millaista on asuminen Saksassa ja kielten opiskelu Helsingin yliopistossa sekä mitä vaihto-opiskelumahdollisuuksia saksankielisiin maihin on tarjolla.

Lukioiden saksanopettajat puolestaan tutustuivat omassa infokahvilassaan ammatillisiin aiheisiin kuten saksan oppijoiden suullisen kielitaidon arviointiin, monikielisyysdidaktiikkaan ja muuhun saksanopetukseen liittyvään tutkimukseen.

Lopuksi kaikki kokoontuivat yhteiseen viisi luentoa tunnissa -tilaisuuteen, jossa tutustuttiin mm. musikaalien kääntämiseen, saksalaiseen taiteeseen ja kielen luonnolliseen omaksumiseen.

Kuvat: Heini Mähönen

Elias-robotti on kieliteknologian uusi apulaisprosessori

Kieliteknologian oppiaineen tuoreimpia vahvistuksia on humanoidirobotti Elias. Eliaksen työnkuvana on tukea kieliteknologian opetusta ja tutkimusta Helsingin yliopistossa.

Katso Eliaksen esittelyvideo YouTubessa:

screenshotVideon materiaali on kuvattu Eliaksen kesäseminaarin yhteydessä kesäkuussa 2015. Kahdeksan opiskelijan intensiivikurssi käsitteli robotin ja ihmisen välistä vuorovaikutusta. Opettajana oli dosentti Kristiina Jokinen.

– Luonnollisen vuorovaikutuksen automatisointi on kieliteknologian tutkijoiden Graalin malja. Koneiden kielellisten ja kognitiivisten kykyjen kehittäminen on suuri haaste. Ne tarjoavat happotestin, jossa kieliteknologian heikkoudet paljastuvat nopeasti! Opiskelijoille eli tulevaisuuden kieliteknologeille riittää tässä työsarkaa, sanoo tutkija Atro Voutilainen.

Kun yhä useampi opiskelija ja opettaja pääsee kursseilla tutustumaan robotin käyttämiseen, vain mielikuvitus on mahdollisuuksien rajana.

– Robotti on helposti lähestyttävä ohjelmointiympäristö, jota opiskelijat voivat lainata vaikka opinnäytetyötä varten, Voutilainen toteaa.

Robotin hankkimisen mahdollisti tutkijayhteisö BAULTin rahoitus.

Eliakseen pääsee tutustumaan henkilökohtaisesti Koe Kampus -tapahtumassa torstaina 29.10.2015, jossa Elias esittäytyy dosentti Graham Wilcockin avustuksella lukiolaisille ja muille nykykielten laitoksella opiskelusta kiinnostuneille. Tervetuloa!

***

Videossa mainitusta Wikitalk-hankkeesta löytyy lisätietoa seuraavasta artikkelista:

Jokinen, K. and Wilcock, G. (2014). Multimodal Open-domain Conversations with the Nao Robot. In: Mariani, J., Rosset, S., Garnier-Rizet, M. and Devillers, L. (eds.) Natural Interaction with Robots, Knowbots and Smartphones – Putting Spoken Dialog Systems into Practice. Springer Science+Business Media. pp. 213-224

Vieraan kielen puhujat käyttävät ilmaisuja epämääräisemmin

Miksi joskus tuntuu siltä, ettei koskaan pysty puhumaan toista kieltä virheettömästi? Tuore väitöstutkimus osoittaa, että puhujan sanaston rakenteet ja sanojen käyttöprosessit ovat vieraalla kielellä hyvin samankaltaisia kuin äidinkielessä.

Väittelijä Svetlana Vetchinnikovan tutkimuskohteena olivat useammasta sanasta muodostuvat merkitysyksiköt eli kokonaisuuden muodostavat ilmaukset. Hän tutki mm. merkitysyksikön sisällä tapahtuvaa variaatiota eli sitä, miten ilmaisun sanamuoto vaihtelee puhujan mukaan.

Frekvenssi selittää ilmaisussa esiintyvän vaihtelun

Väitöstutkimus osoittaa, että ilmaisussa tapahtuvaa vaihtelua selittää frekvenssi eli se, kuinka usein kyseistä ilmaisua käytetään. Muutosta tapahtuu kahteen eri suuntaan: ilmaisu joko vakiintuu tai sen rakenne löyhenee, jolloin ilmaisun voi muotoilla monilla eri tavoilla.

Ilmaisun runsas käyttö saa sen usein vakiintumaan tiettyyn sanamuotoon. Näin on käynyt esimerkiksi sanonnoille: ne on muodostettava juuri tietyillä sanoilla, jotta kuulija tunnistaa, mitä puhuja tarkoittaa.

Kaikilla yleisilläkään ilmaisuilla ei ole vakiintunutta muotoa: puhuja voi esimerkiksi vaihdella ilmaisussa se tekee minut hulluksi viimeistä komponenttia it drives me crazy/mad/nuts ilman, että merkitys millään tavalla muuttuu.

Sekä äidinkieliset että vieraan kielen puhujat muuttavat ilmaisuiden sanamuotoa. Äidinkielen puhujilla on usein se etu, että koska he ovat altistuneet kielelleen enemmän kuin sitä vieraana kielenä puhuvat, he tuntevat vakiintuneet ilmaisut paremmin.

Jumiutumista ja likiarvoja

Vetchinnikova tarkasteli Helsingin yliopiston opiskelijoiden käyttämää englannin kielen sanastoa heidän omissa teksteissään ja sana-assosiaatiotesteissä. Englanti oli vieras kieli kaikille tutkimuksen osallistujille.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että mitä yleisempi ilmaus on, sitä paremmin puhujat osaavat käyttää sitä tarkasti. Opittu ilmaus saattaa vakiintua henkilön puheeseen liikaakin, jos hän jumiutuu käyttämään samaa ilmausta jatkuvasti.

– Ilmauksen vakiintumisilmiö (fixing) on tuttu esimerkiksi esiintyjille, jotka ovat pitäneet saman puheen tai luennon monta kertaa: samat ilmaukset päädytään toistamaan melkein samoin sanoin jokaisella esityskerralla, Vetchinnikova selittää.

Ilmauksia, joita puhuja käyttää tai kuulee harvoin, ei tuoteta aivan sanatarkasti. Tällöin puhuja käyttää ilmaisua ns. likiarvona (approximation) eli korvaa jonkin ilmauksen osan esimerkiksi toisella lähes samaa tarkoittavalla sanalla.

– Kun henkilö vaikkapa etsii kirjastosta kirjaa, hänellä voi olla kirjan nimestä hieman epätarkka muistikuva: oliko se Looking at the Sun vai Gazing at the Sun, kun itse asiassa nimi onkin Staring at the Sun, Vetchinnikova havainnollistaa.

Kyse on siitä, että puhujat muistavat paremmin ilmauksen merkityksen kuin sen tarkan sanamuodon. Tämä muistin ominaisuus on sama sekä äidinkielisille että vieraan kielen puhujille. Juuri sen takia toisen kielen käyttäjät joskus ”erehtyvät” ja sanovat esimerkiksi so to say eikä so to speak tai to my head eikä to my mind. Kommunikoinnin kannalta tärkeää on, että viestin merkitys menee perille eli kuulija ymmärtää, mitä puhuja tarkoittaa.

– Vieraan kielen käyttö ei enimmäkseen ole virheellistä vaan ainoastaan hieman epämääräisempää, Vetchinnikova sanoo.

Väitös

Svetlana Vetchinnikova väittelee 29.8.2014. Hänen väitöskirjansa tiivistelmineen on ladattavissa E-thesis -palvelussa.

Teksti: Anni Aarinen & Svetlana Vetchinnikova