Vihapuheelle on tunnusomaista, että puhutaan ohi. Kun vihapuhe yltyy hurjaksi, mikään ei tunnu olevan kauempana vuoropuhelusta. Aikaisemmin Ilse Paakkinen on määritellyt artikkelissaan vihapuheen näin:
”Vihapuhe on suvaitsemattomuuteen perustuvaa sanallista syrjintää, jolla pyritään vahvistamaan ja ylläpitämään olemassa olevia valtasuhdehierarkioita rajaamalla (julkista) keskustelua ja vähemmistöjen mahdollisuuksia osallistua siihen. Vihapuhe voi kohdistua uhrin sosioekonomiseen asemaan, uskontoon, elämänkatsomukseen, rotuun, sukupuoleen, seksuaalisuuteen, sairauteen tai vammaisuuteen.”
Entä jos vihapuhe ajateltaisiinkin dialogiksi? Mitä sen dynamiikasta voisi paljastua?