Katajaisen kansan myöhemmät vaiheet: Hidas väkivalta ja vieraantuminen

Kuva: Wikimedia Commons/ Talvivaara, Kipsisakka-allas 1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajatus väkivallan katoamisesta modernissa yhteiskunnassa oli vielä joitakin vuosia sitten erittäin muodikas. Vaikka henkirikosten määrä Suomessa onkin ollut käytännössä 1900-luvulta lähtien laskussa (Findikaattori 15.1.2018), ei väkivalta itsessään ole kadonnut. Vaikuttaakin siltä, että väkivallan muodot muuttuvat yhteiskunnan muun kehityksen myötä.

Kirjallisuustieteilijä Rob Nixon on kehittänyt teoriaa ”hitaasta väkivallasta”, joka ottaa huomioon väkivallan muotoja, jotka eivät yleisesti saa huomiota. Vuonna 2011 ilmestyneessä kirjassaan Slow Violence and the Environmentalism of the Poor Nixon esittää, että nopean ja näkyvän väkivallan lisäksi on olemassa hidasta väkivaltaa, joka ei ole ilmeistä, mutta joka hitaudestaan huolimatta kuitenkin on väkivaltaa. Tällainen käsitys väkivallasta siirtää sitä käsittelevän ajattelun pois välittömistä, suorista väkivallanteoista sen hitaampiin ja salakavalampiin muotoihin. Esimerkkeinä tällaisesta väkivallasta voidaan pitää jokien, soiden, maaperän tai merien saastuttamista, tai radioaktiivisten materiaalien levittämistä luontoon. Hitaasti kertyvät väkivallan ilmentymät ovat useimmiten systeemisiä, eikä niitä ole helppoa lukea jonkin syyksi . Ne ovat kumulatiivisia. Hitaan väkivallan analysointi onkin välttämätöntä, mikäli halutaan ajatella sukupolvienvälisen oikeudenmukaisuuden ja globaalin epätasa-arvon ongelmia. Samaan aikaan on kuitenkin otettava huomioon , että modernissa yhteiskunnassa nopeampikaan väkivalta ei kuitenkaan ole kadonnut, vaan sen olemuksessa on tapahtunut muutos.

Sisäistetty väkivalta

Korealainen filosofi Byung-Chul Han on kirjoittanut, että uusliberalismin määrittelemä yhteiskunta on siirtynyt julkisesti näkyvästä väkivallasta sisäistettyyn malliin, jossa yksilöt kokevat väkivallan välittömästi psyykkisenä ilmiönä. Siinä missä aikaisemmin näkyvä fyysinen väkivalta oli viestintää, modernia aikaa leimaa väkivallan kätkeminen, joka ei tarkoita väkivallan poissaoloa, vaan sen symbolisen kielen katoamista. Väkivallan muuttuminen psyykkiseksi ilmiöksi tarkoittaa aggression kohdistamista ulkopuolen sijaan yksilön omaan sisäiseen elämään. Ulkoisesta repressiosta tulee sisäistä depressiota. Uusliberaali ihminen, jonka elämä on taloudellinen projekti, muuttuu itseään riistäväksi yrittäjäksi. Han huomauttaakin, että tämän seurauksena itsensä ymmärtäminen projektina muodostuu itsen optimoimiseksi, joka puolestaan johtaa vieraantumiseen omasta irralliseksi objektiksi käsitetystä ruumiista.

Ideologia, jonka sisältönä on muuttaa yksilöt autonomisiksi oman elämänsä yrittäjiksi tarkoittaa lopulta vääjäämättömästi kilpailun pyhittämistä universaaliksi moraaliarvoksi. Italialainen filosofi Giorgio Agamben onkin huomauttanut, miten ajatus itseään säätelevistä markkinoista on korvannut oikeuden käsitteen. Markkinat itsessään siis koetaan moraalisesti hyvinä toimijoina, jotka kykenevät autonomisesti toimimaan niin, että ne tuottavat yhteiskunnan teknisen hallinnan kautta hyvää kaikille.

Tilanteessa, jossa itseään psyykkisesti rankaisevat yksilöt kokevat oman toimintansa hyvänä niin kauan kuin se perustuu markkinalogiikkaan, ei laajalle analyysille perinteisistä ympäristökysymyksistä löydy tilaa julkisesta keskustelusta. Tämä puolestaan tuottaa paradoksaalisen tilanteen, jossa yksittäisten ihmisten kulutusvalinnat nähdään suurina ongelmina, mutta teollisuuden tuottamista saasteista ei saada aikaiseksi merkittävää julkista keskustelua. Ekofeministit kuten Ariel Salleh ovatkin huomauttaneet, miten tuotannon tai työn ympäristövaikutuksia väheksytään ja huomiota pyritään siirtämään uusintavan työn, kuten taloudenpidon, aiheuttamiin – huomattavasti vähäisempiin – ympäristövaikutuksiin. Maskuliinisena pidetyn tuotannon (production) sijaan kritiikissä keskitytään siis feminiinisenä pidettyyn uusintavaan tuotantoon (reproduction). Tästä näkökulmasta yhteiskunnallisessa keskustelussa onkin varsin vakavanlaatuinen ongelma, jonka voi nähdä lähtökohtaisesti seksistisenä.

Hämmentäjät vauhdissa

Keskeinen ongelma ympäristön kannalta onkin, miten tuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat voitaisiin tuoda paremmin näkyviin. Filosofi ja psykiatri Frantz Fanon huomioi jo alun perin 1961 ilmestyneessä kirjassaan Sorron yöstä miten kapitalismia leimaa ”kulttuuristen hämmentäjien” armeija, joiden tehtävänä on sekavoittaa ja saattaa epäilyksen alaiseksi julkisuudessa esiintyviä väitteitä, jotka saattavat olla epäedullisia taloudellisen toiminnan kannalta. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii esimerkiksi väittely ilmaston lämpenemisestä ja siitä, miten öljy-yhtiö Exxon Mobil rahoitti ilmaston lämpenemistä kyseenalaistavia ”skeptikkoja” ainakin vuoteen 2007 asti. (NBC News 12.1.2007) Rob Nixon onkin huomauttanut, miten kulttuurisen hämmentämisen  torjuminen toimii yhtenä keskeisenä hitaan väkivallan ehkäisemisen muotona. Nixon viittaa Benedict Andersonin ”kuviteltuihin yhteisöihin” puhuessaan kuvittelemattomista    yhteisöistä, kuten alkuperäiskansoista tai muista vähemmistöistä, joiden elämäntapa ei mahdu kansallisen kehityksen diskursseihin. Kuvittelemattomat yhteisöt ovat yksinkertaisesti niitä yhteisöjä, joiden olemassaolo jonkin toisen yhteisön sisällä pyritään häivyttämään poliittisessa päätöksenteossa ja populaarissa mielikuvituksessa. Tämänkaltainen kuvittelemattomuus johtaa lopulta ihmisten sellaiseen syrjään siirtämiseen, jossa maaperän, eläinten ja luonnollisten resurssien hyödyntäminen on ensisijaista yhteisöjen oikeuksiin nähden.

Inhimillisen elämän muuttuminen taloudelliseksi projektiksi ja kansallisen taloudellisen kehityksen suuret kertomukset johtavat tilanteeseen jossa hidas ja näkymätön väkivalta kasvattavat otettaan sekä yksilöistä ja yhteiskunnasta. Han on kuvannut, miten itsensä toteuttaminen taloudellisena toimintana koetaan vapautena, vaikka talous itsessään, ja näin ollen myös itseään sen kautta toteuttava subjekti, ovat uusliberaalin yhteiskunnan kontrollin alla.

Ei vettä rantaa rakkaampaa

Suomalainen ”erityinen luontosuhde” näyttäytyy nykyään usein vain kykynä hyödyntää luontoa mahdollisimman tehokkaasti. Välineellistetty suhde ympäristöön voi johtaa joko Talvivaaran kaivoksen tapaiseen ympäristökatastrofiin, jota Helsingin yliopiston ympäristöoikeuden professori Kai Kokko on kutsunut ehkä Suomen kaikkien aikojen pahimmaksi ympäristörikokseksi (YLE 22.3.2018), tai pienimuotoisempiin, mutta yhtä lailla vakaviin tapoihin tuhota luontoa, kuten Bådan luodon tuhoaminen. (Satakunnan kansa 22.5.2018)

Teologi Paul Tillich on esittänyt, että ihminen ei voi vapautua kollektiivisesta vieraantumisestaan, ellei hän ensin koe sovitusta henkilökohtaisen vieraantumisensa kanssa. Tillichille vieraantuminen oli aina ensisijaisesti vieraantumista Jumalasta, jota ihminen ei voi itsenäisesti ratkaista. Vaikka emme hyväksyisikään Tillichin uskontokeskeistä lähestymistapaa, voimme kuitenkin nähdä siinä dialektisen mallin yhteiskunnallisen ja henkilökohtaisen vieraantumisen välillä. Tuntuu epätodennäköiseltä, että voisimme ratkaista keskeisiä yhteiskunnallisia ongelmia yksityisesti, tai korjata henkilökohtaista vieraantumisemme tunnetta ensisijaisesti yhteiskunnallisten poliittisten interventioiden kautta. Jos kuitenkin kykenemme edes alustavasti tunnistamaan joitain uusia vieraantumisen ja väkivallan muotoja ja piirteitä, voimme aloittaa mahdottomilta tuntuvien ratkaisujen etsimisen sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla.

Julkaistu 7.6.2018

Kirjoittaja Toni Koivulahti on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.

Viitteet

Agamben, Giorgio (2018). The Mystery of Evil: Benedict XVI and the End of Days. Stanford: Stanford University Press.

Cooper, Terry D. (2006). Paul Tillich and Psychology: Historic and Contemporary Explorations in Theology. Macon: Mercer University Press.

Fanon, Franz (2004). The wretched of the earth. New York: Grove Press.

Findikaattori (15.1.2018): Henkirikokset

Han, Byung-Chul (2018). The Expulsion of the Other: Society, Perception and Communication Today. Cambridge & Medford: Polity Press.

Han, Byung-Chul (2018). Topology of Violence. Cambridge, MA: MIT Press.

Jaskari, Kai (2018) Ympäristöoikeuden professori Talvivaarasta: “Ehkä Suomen kaikkien aikojen pahin ympäristörikos”. YLE Uutiset 22.3.2018, linkki 31.5.2018.

NBC News (1/12/2007). Exxon cuts ties to global warming skeptics, accessed 31.5.2018.

Nixon, Rob (2011). Slow Violence and the Environmentalism of the Poor. Cambridge, MA & London: Harvard University Press.

Salleh, Ariel (1997). Ecofeminism as Politics: nature, Marx and the postmodern. London & New York: Zed Books.

Salminen, Solmu (2018) Merimetsojen pesäluoto poltettiin Lounais-Suomessa – poliisi etsii nyt moottorivenemiehiä. Satakunnan kansa 22.5.2018, linkki 31.5.2018.

Tillich, Paul (1992). Main Works / Hauptwerke 6: Theological Writings. Berlin & New York: De Gruyter