Polarisaatio myrkyttää politiikan

Kuva: Pixabay.com/ju-dit, public domain

Yhteiskunnan polarisaatio on globaalin mittakaavan ongelma. Polarisaatio saa voimansa poliittisesta vastakkainasettelusta, jossa asiattomalla ja loukkaavalla kielenkäytöllä pyritään demonisoimaan vastapuoli. Omien rivien kokoaminen viholliskuvia rakentamalla on vastuutonta ja vaarallista. Viholliskuvien maalailua on totuttu näkemään oikeistopopulistisilta puolueilta, mutta kyllä muuallakin osataan. Hiljattain siihen sortui Vasemmistoliitto Kansan Uutisten artikkelissa, jossa Timo Soinia kutsutaan narsistiksi.

Yhteiskunnan ja politiikan polarisoituminen johtaa siihen, että globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen, pakolaisuuteen, tasa-arvokehitykseen tai ihmisoikeuksien toteutumiseen ei kyetä vastaamaan. Polarisaatio ei etsi vuoropuhelua, vaan vahtii omiksi miellettyjen etua. Voimakkaasti polarisoituneessa ilmapiirissä asioita ei voida käsitellä faktaperustaisesti, koska asioiden kannattaminen tai vastustaminen liittyy esimerkiksi puolueen rakennettuun identiteettiin. Polarisoitunut poliittinen tilanne ei kannusta itsekritiikkiin, koska se uhkaa identiteetin eheyttä. Identiteettipolitiikka muodostuu ongelmalliseksi eritoten, jos se rakentuu viholliskuvien, vastakkainasettelun ja ylemmyydentunnon varaan, koska se tekee identiteetistä joustamattoman ja muuttumattoman, mutta toisaalta hauraan, jonka vuoksi se vaatii jatkuvaa vahvistamista. Neuvottelu ja keskustelunavaukset vastapuolen kanssa voidaan tulkita uhaksi omalle joukolle, joten siihen ei kannusteta.

Kasvishomofillarit ja Sininen tulevaisuus

Koska Kansan Uutisten kolumni on vastaus Sinisen tulevaisuuden ja erityisesti Timo Soinin pitkään jatkuneelle provokaatiolle, katsotaan ensin, millaisista rakennuspalikoista Sininen identiteetti muodostuu. Puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoi taannoista ehdotusta armeijan kasvisruokapäivistä kutsuen ajatusta ideologiseksi pakkosyöttämiseksi. ”Mikään armeija ei taistele linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.” Niinistön voimakas reaktio kertoo siitä, kuinka normatiivinen ja binaarinen sukupuolikäsitys ohjaa ruokailuun liitettyä identiteettiä: vahvan taistelevan tosimiehen moottori toimii lihalla. Ulkoministeri Timo Soini kirjoitti taannoin Maaseudun tulevaisuudessa ”kasvis-homo-fillareista” ja totesi Iltalehdelle, että tarkoituksena oli haastaa fillarikommunismi ja pakolliset kasvisruokapäivät. Normatiiviset sukupuoliroolit ja ympäristöystävällisten valintojen vastustaminen punoutuvat yhdeksi kudelmaksi, jossa tosimiehen (hetero)-identiteetti rakentuu eskapistiseen uskomukseen makkaran ja moottoriöljyn pyhästä liitosta.

Soinin ja Niinistön argumenttien tarkoitus ei ole vakuuttaa suurta yleisöä, vaan tiivistää omia rivejä ja houkutella mukaan heitä, jotka vielä empivät kannassaan. Leimallista kirjoituksille on, että ne perustuvat voimakkaalle vastakkainasettelulle, jossa (tekaistu tai oikea) vastustaja esitetään mahdollisimman naurunalaisena kuitenkin niin, että vastustaja on vielä tunnistettavissa. Mikäli vastapuoli provosoituu vastaamaan alatyylisesti, voitto on sitä suurempi, sillä se voimistaa polarisaatiota, josta populismi saa voimansa.

Narsismi ja tautiluokituksella leimaaminen

Kansan Uutiset julkaisi Kai Hirvasnoron kolumnin, jossa analysoidaan Soinin poliittista uraa ja vedetään loppupäätelmänä yhteen, että Timo Soini oli ”narsisti loppuun asti”. KU:n Facebook-seinällä eräs kommentoija kyseenalaisti nimityksen asiallisuuden. Hirvasnoro perusti vastauksensa Wikipedian auktoriteettiin, jonka mukaan narsismi “(saks. Narzissmus < kr. Narkissos) tarkoittaa itserakkautta, -ihailua ja viettienergian kohdistumista omaan itseen.” Hirvasnoro jatkoi, että hänestä (nimitys) ”on asiallista, koska totta”. Vastaus ohittaa kysymyksen. Hirvasnoro tarjoaa vastaukseksi narsismin historiallista määritelmää. Hirvasnoro ei kuitenkaan käsitellyt blogissaan narsismin määritelmää, vaan kutsui Soinia narsistiksi. Narsismi on kansainvälistenkin tautiluokitusten perusteella vaikeasti määriteltävä sairaus. Narsismista kirjoitetaan usein epäinhimillistävään sävyyn. Esimerkiksi HS käsitteli narsismia ja vakavia psykopatian muotoja 9.11.2017 artikkelissaan, jossa sairaita ihmisiä kutsutaan pedoiksi. Narsistiksi leimaaminen onkin tehokas ja halpa populistinen keino saattaa vastustaja epäsuotuisaan valoon. Hirvasnoron omavaltainen diagnoosi, joka on omiaan epäinhimillistämään Soinia, on oletettavasti vastaus Soinin pitkään jatkuneeseen provokaatioon Vasemmistoliittoa kohtaan. Hirvasnoron kolumni syventää polarisaatiota Suomen poliittisessa kentässä. KU:n Facebook-sivujen kommenttiosiossa ilkutaan Soinia ja ollaan vahingoniloisia siitä, että hän heitti hanskat tiskiin.

Kuka hyötyy?

Näin hiljattain kehopositiivisuusaktivismia koskevan kommentin Instagrammissa, jota voi soveltaa mielestäni myös poliittiseen kontekstiin. Kommentissa todettiin:
”Ystäväni kertoi minulle, että milloin tahansa hänellä on epävarma olo omasta vartalostaan tai ulkonäöstään, hän kysyy itseltään ’kuka hyötyy tästä tunteesta’ ja minusta on upeaa, kuinka yksinkertainen ja osuva tuo kysymys on.”

Yksinkertaisesti nerokas kysymys: kuka hyötyy? Kuka hyötyy kolumnista, jossa Soinia mustamaalataan narsistiksi? Kuka hyötyy Soinin blogista, jossa ilkutaan ihmisiä kasvis-homo-fillareiksi? Molemmissa tapauksissa vastaus on sama: sisäpiiri, tuo omien joukko, jonka identiteetti rakentuu sen varaan, että paha toinen, konservatiivinen narsisti tai fillaroiva homovegaani, tuhoaa kaiken hyvän ja arvokkaan, ellei omien rivejä vahvisteta.

Ekokatastrofin ollessa päivä päivältä yhä lähempänä, identiteettimme ei voi perustua makkaraan ja moottoriöljyyn. Yhtälailla emme voi nimitellä poliittisia vastustajiamme narsisteiksi. Siinä kohtaa, kun vastustajaa aletaan epäinhimillistää, lentävät ihmisoikeuksien periaatteet ikkunasta ulos. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja toteutuminen vaativat globaalia vastuunkantoa, jossa on pyrittävä dialogiin provosoitumisen asemesta. Kuten rauhantyössä, puoluepolitiikassakin erilaisia käsityksiä ja identiteettejä omaksuvien on pyrittävä toisiaan kunnioittavaan puheeseen, koska se on ainoa keino käydä dialogia faktoihin perustuen.

Julkaistu 8.3.2019

Ilse Paakkinen

Kirjoittaja on Hongkongissa asuva teologian tohtori ja fillaroiva vihervassari.