Gülenisteihin on kohdistunut syyttämisen kulttuuri

Kuva: Näkymä Turkin Parlamentista epäonnistuneen kaappausyrityksen jälkeen (Yildiz Yazicioglu / Wikimedia Commons).

Yhdysvaltain Pennsylvaniassa asuvan turkkilaisen muslimioppineen ja imaamin M. Fethullah Gülenin kannattajat ovat joutuneet historiallisen laajojen puhdistustoimien kohteeksi vuoden 2016 heinäkuun 15. päivästä lähtien. Tuona päivänä Turkissa tapahtui lähes 300 ihmisen hengen vienyt vallankaappausyritys. Maan presidentti Recep Tayyip Erdoğan syytti siitä sekä Güleniä että hänen seuraajiaan saman tien. Gülen itse puolestaan tuomitsi kaappausyrityksen heti ja ehdottomasti (Reuters 16.6.2016).

Länsimaiset poliittiset johtajat tuomitsivat kaappausyrityksen pian kuten toki pitikin. He ovat kuitenkin myös varoittaneet Turkin hallitusta, ettei se käyttäisi tilannetta syynä kriitikkojensa puhdistamiseen. Jo elokuun alkuun mennessä kaappausyritys oli tästä huolimatta johtanut lähes 9 000 poliisiin ja noin 21 700 opetusministeriön viranomaisen erottamiseen, 2 745 tuomarin tai syyttäjän ja yli 21 000 yksityiskouluopettajan työkieltoon, 15 000 yliopistodekaanin pakottamiseen eläkkeelle, noin 10 000 sotilaan pidättämiseen sekä yli 100 mediayrityksen sulkemiseen (The New York Times 2.8.2016).

Näin massiivisia puhdistustoimia ei voi noin vain sivuuttaa sosiaalieettisissäkään keskusteluissa. Vaikkeivät sosiaalieetikot olisikaan jonkin yksittäiskontekstin kuten Turkin erityisasiantuntijoita, sosiaalietiikkaan kuuluu haaste ottaa selvää tämänkaltaisista massiiviisista puhdistuksista ja torjua välinpitämättömyyttä.

Kaappausyrityksen varsinaisia vastuullisia toimijoita on tosin ollut todella hankalaa selvittää. Monet parhaatkin asiantuntijat kuten vanhempi tutkija Gareth H. Jenkins (2017) The Central Asia-Caucasus Institute & Silk Road Studies Program -keskuksesta ovat olleet kannanotoissaan varovaisia. Toisaalta vähitellen on käynyt entistä selvemmäksi, ettei pääosa puhdistustoimista liity erityisemmin kyseiseen vallankaappausyritykseen. Kymmenien tuhansien Gülenin ”sympatiseeraajiksi” (sympathizers) kutsuttujen tavallisten kansalaisten leimaaminen terroriorganisaation (Fethullahçı Terör Örgütü, FETÖ) jäseniksi ja heihin kohdistunut raju syyttämisen kulttuuri on uskallettava tuomita selväsanaisesti.

Kummallisuuksia kaappausyrityksessä ja sen tutkinnassa

Epäonnistuneen kaappausyrityksen tapahtumiin liittyy omituisia piirteitä. Miksi kaapparit esimerkiksi pommittivat parlamenttitaloa, kansanvallan symbolia? Tuskin oli yllättävää, että kansa kääntyi tällaisia toimia vastaan. Presidentti Erdogania kuljettanutta siviilikonetta kaapparit sen sijaan eivät ampuneet, vaikka ainakin kahdella kaappareiden F-16-hävittäjällä raportoidaan olleen tähän mahdollisuus (Reuters 18.6.2016).

Kaappausyrityksen vuoksi irtisanottiin noin 150 kenraalia tai amiraalia. Brysselissä palvellut erotettu turkkilainen upseeri on todennut, että tällainen joukko kenraaleita olisi kyllä onnistunut yrityksessä. Hän ei usko gülenistien olleen siinä johtavassa asemassa. Heitä ei ylipäänsä ole hänen mukaansa ”niin paljon armeijassa, varsinkaan sen päällystössä.” (Vocal Europe 23.1.2017) Helsingin Sanomiin (26.2.2017) haastatellut erotetut turkkilaiset Nato-upseerit arvelevat, että kaappaus oli lavastettu tai ainakin presidentti Erdoğan tiesi siitä ennakkoon.

Euroopan Unionin tiedustelujärjestön Intcenin hiljattain vuodettu raportti pitää mahdollisena selittää vallankaappausyrityksen omituisuuksia olettaen, että se jouduttiin toteuttamaan kiireessä. Raportin (EuObserver 2017) mukaan on todennäköistä, että kaappauksen takana oli “ryhmä gülenisteistä, kemalisteista, [hallituspuolue] AKP:n vastustajista ja opportunisteista koostuvista upseereista,” mutta ei kuitenkaan Gülen itse.

Niihin harvoihin, joiden voisi olettaa todella tietävän tapahtumien kulun, lienee luettava Turkin armeijan esikuntapäällikkö (Chief of Staff) Hulusi Akar ja Tiedustelupalvelun päällikkö (MIT Chief) Hakan Fidan. Turkin parlamentaarinen tutkintakomitea ei kuitenkaan ole saanut lupaa kutsua heitä todistamaan tapahtumista. (Baydar 2016)

Suomessa erityisesti kansainvälisen politiikan professori Martti Koskenniemi reagoi nopeasti ja ärhäkästi kaappausyrityksen tutkinnan kyseenalaisiin piirteisiin kuten edellä mainittujen 2 745 tuomioistuinlaitoksen työntekijän erottamiseen (Yle 18.7.2016). Samansuuntaisesti kannatin itsekin Helsingin Sanomissa (Päivänsalo 2016) jo pian kaappausyrityksen jälkeen ”vahvaa ja monipuolista kansainvälistä edustusta” tapahtumien tutkintaan. Vaikka jollakin gülenistiryhmällä olisikin ollut verrattain keskeinen rooli tapahtumissa, se tulisi pystyä osoittamaan mahdollisimman läpinäkyvän prosessin kautta eikä Gülenin maltillisia opetuksia seuraavia tavallisia kansalaisia leimaamalla.

Syyttämisen kulttuuri – jatkuuko se kauan?

Turkin hallitus oli itse asiassa alkanut kutsua gülenistejä terroristiorganisaatioksi jo selvästi vallankaappausyritystä aiemmin. Erdoğanin ja Gülenistien vastakkainasettelu oli kärjistynyt erityisesti edellisen lähipiiriä koskevassa lahjusoikeudenkäynnissä vuonna 2013 (Reuters 31.5.2016). Asiantuntijat kuten Jenkins (2017) katsovat puolestaan gülenisten tehtailleen noihin aikoihin perusteettomia syytöksiä Ergenekon ja Sledgehammer -tutkimusten yhteydessä, joten nykytilanteen tausta ei ole missään nimessä mustavalkoinen.

Vallankaappausyrityksen myötä Erdoğan on joka tapauksessa onnistunut lujittamaan valta-asemansa ennennäkemättömän vahvaksi. Jo noin 135 000 ihmisen raportoidaan menettäneen työpaikkansa tähän liittyneiden puhdistusten seurauksena ja ulkomailla asuvat syytetyt joutuvat pelkäämään Turkissa asuvien läheistensä puolesta. (Helsingin Sanomat 26.2.2017; The Guardian 12.2.2017)

Eikö Turkissa sitten herää tällaista syyttämisen kulttuuria kohtaan vaikutusvaltaista vastarintaliikettä? Nyt olisi vähintäänkin laajan ja avoimen keskustelun aika, kun huhtikuun 16. päivänä Turkissa järjestetään kansanäänestys, joka tulee näillä näkymin vahvistamaan Presidentti Erdoğanin valtaa entisestään. Entä olisiko EU:n tai eurooppalaisten kansalaisten pyrittävä osallistumaan keskusteluun entistä aktiivisemmin?

Suomessakin on asiasta keskusteltava

Suomessa Turkin tilanteeseen on ottanut kantaa tänä vuonna esimerkiksi Helsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen (2017). Hän totesi, että nykytilanteessa hänellä ei ole yhteisiä arvoja Turkin kanssa, kun siellä pidetään toimittajia vankilassa ilman mahdollisuutta puolustaa itseään oikeudessa.

Suomalaiset poliitikot ovat olleet lausunnoissaan pääosin varovaisempia. Euroopan maat eivät ole ylipäänsä halunneet kovin vähällä ärsyttää presidentti Erdoğania, kenties vaaliakseen turvapaikanhakijoita koskevaa yhteistyötä.

Sosiaalietiikassa keskitytään ajattelemaan oikeudenmukaisuuden ja hyvän elämän kysymyksiä usein melko käsitteellisesti. Pyrkimykset silloittaa teoriaa ja käytäntöä ovat kuitenkin välttämättömiä, jos haluamme uskoa sosiaalietiikalla olevan oikeasti väliä. Vaikka siis emme olisi esimerkiksi varsinaisia Turkki-asiantuntijoita (kuten en itse ole), niin voisimmeko vaietakaan tämän kaltaisista hyvin huolestuttavista kehityskuluista? Miten terroristiksi leimaamiset, irtosanomiset ja vaikkapa kuukausien mittaisiksi venyneet pidätykset voivat muodostua syyttämisen kulttuuriksi, jossa käy vaikeaksi erottaa perusteltuja ja erittäin hataria syytöksiä toisistaan ja jossa kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä katoavat normaalit hyvän elämän edellytykset?

Syytökset ovat kuitenkin vasta syytöksiä. Vähintäänkin on esitettävä kriittisiä kysymyksiä.

Julkaistu: 1.3.2017

Kirjoittaja Ville Päivänsalo, TT, on teologisen etiikan ja sosiaalietiikan dosentti sekä systemaattisen teologian yliopistonlehtori (ma.) Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Viitteet

Baydar, Yavuz (2016). Why Did Erdoğan Ask Parliamentary Probe Commission to Terminate Its Mission on Coup Attempt? The World Post 12 December 2016, accessed 14 Feb 2017.

EuObserver (17 Jan 2017). Gulen Did Not Order Turkey Coup, EU Spies Say. Accessed 14 Feb 2017.

Gareth H. Jenkins (2017). Myths and Mysteries: Six months on from Turkey’s Curious Coup. The Turkey Analyst 26 January 2017, accessed 14 Feb 2017.

The Guardian (12 Feb 2017). “I feel like I have been buried alive”: Families live in fear and isolation as Erdoğan leads a witch-hunt. Accessed 14 Feb 2017.

Helsingin Sanomat (26.2.2017), Ulkomaat. Puhdistukset yltävät Naton päämajaan.

The New York Times (2 August 2016). The Scale of Turkey’s Purge Is Nearly Unprecedented, accessed 14 Feb 2017.

Päivänsalo, Ville (2016). Güleniläisyys edustaa maltillista islamia – Erdoğan kutsuu terroristeiksi perusteetta [otsikointi toimituksen]. Helsingin Sanomat 22.7.2016, linkki 14.2.2017.

Reuters (31 May 2016). Turkey officially designates Gulen religious group as terrorists. Accessed 14 Feb 2017.

Reuters (16 July 2016). U.S.-based cleric Gulen says ‘categorically’ denies coup role charges. Accessed 14 Feb 2017.

Reuters (18 July 2016). At height of Turkish coup bid, rebel jets had Erdogan’s plane in their sights. Accessed 1 March 2016.

Virkkunen, Janne (2017). Minulla ei ole yhteisiä arvoja Turkin kanssa. Helsingin Sanomat, Mielipide 16.1.2017, linkki 14.2.2017.

Vocal Europe (23 Jan 2017). Monday Talk with the Purged Former Turkish-NATO Officer. Accessed 14.2.2017.

Yle (18.7.2016). Kansainvälisen oikeuden professori huolissaan Turkista: “Aletaanko varkailta katkoa käsiä, jos kirkonmiehet valtaavat tuomarien paikat?” Linkki 14.2.2017.