Tutkimuksen tausta ja tutkimustehtävä
Leikkien ja pelien täyttämässä lapsen arjessa vaatteet ovat usein kovalla koetuksella, ja edes kalliimmat, laadukkaammiksi oletetut vaatteet eivät usein kestä lapsen käytössä ehjänä kuin hetken aikaa. Lapset myös kasvavat kovaa vauhtia, mikä aiheuttaa haasteita ajatellen vaatteen pitkää käyttöikää. Erään tuttavaperheeni 7-vuotiaan lapsen housujen käyttöön liittyi sellainen ongelma, että housunpolvet rikkoutuivat kaikista housuista todella nopeaa, ja housujen hävittäminen lyhyen käyttöiän jälkeen oli niin ekologisuuteen kuin taloudellisuuteen liittyvä ongelma. Niinpä tutkimukseni tavoitteena oli kehittää lapselle housut, jotka kestäisivät hänellä pitkään. Jotta vaate olisi pitkäikäinen, sen tulisi fyysisen kestävyyden lisäksi olla käyttäjälle mieluinen, ja siksi käyttäjän ottaminen mukaan vaatteen suunnitteluprosessiin oli erittäin tärkeää. Käyttäjäprofiilin, housujen käyttökontekstin ja housujen suunnittelukriteerien määrittämiseen osallistuivat käyttäjä eli lapsi ja hänen vanhempansa. Käyttäjätiedon ja suunnittelukriteerien kokoamisessa, eli aineistonhankinnassa käytin hyödyksi osallistavan suunnittelun menetelmiä. Tutkimuksessa pohdittiin myös osallistavan suunnittelun menetelmien soveltuvuutta yksilöllisen vaatteen suunnitteluprosessiin.
Tulokset
Aineistosta nousi esille tarve normaalissa arjessa käytettäville vapaa-ajan housuille. Housuille määriteltiin toiminnalliset, esteettiset ja ilmaisulliset suunnittelukriteerit. Lapsen vanhemmilla oli suurempi rooli housujen toiminnallisten ominaisuuksien määrittämisessä, kun taas lapsi sai aika vapaasti päättää housujen ulkonäköön liittyvät ominaisuudet. Housujen kehittäminen tapahtui kierrosmaisesti protohousujen ja kahden jatkokehitellyn housuversion suunnittelulla, valmistamisella, käyttöönotolla ja käytettävyyden arvioinnilla. Käytettävyyden arvioinnissa määriteltiin jokaisen housuversion kohdalla käytettävyyteen liittyvät ongelmat, jotka korjattiin seuraavassa housuversiossa.
Housuversioiden käytettävyyden arviointien perusteella housut kehittyivät jokaisessa suunnitteluiteraatiossa, ja niin lapsen kuin vanhempienkin mielestä viimeisin housuversio vastasi kokonaisuudessaan hyvin suunnittelukriteerejä. Lapsen ensimmäinen kommentti hänen nähdessä housut oli: ”Just semmoset ko pitiki!”.
Kuva 1. Viimeisin housuversio.
Osallistavan suunnittelun toimintatavat, kertominen, tekeminen ja näytteleminen tarjosivat hyvän pohjan aineistonhankintaan ja niiden avulla erityisesti lapsen housuja koskevien toiveiden esiin tuominen helpottui. Menetelmät mahdollistivat sen, että lapsi pystyi tuomaan esiin toiveensa jopa ilman, että hänen tarvitsi osata sanoittaa niitä. Osallistavat toimintatavat pitivät tutkimuksen käytännöllisemmällä tasolla, ja ymmärrettävämpänä lapselle. Visuaalinen materiaali ja konkreettiset esineet, kuten lapsen aiemmat housut sekä valmistamani prototyypit olivat hyvin tärkeässä asemassa tutkimuksessa.
Tutkimukseni merkityksiä ja tulevaisuuden tutkimusaiheita
Tutkimukseni merkityksellisyys liittyy mielestäni osallistavan suunnittelun menetelmien hyödyntämiseen tutkimuksessa, jossa on mukana lapsi. Itselläni jäi todella positiivinen kuva yhteistyöstä lapsen kanssa ja lapsi oli pääsääntöisesti kaikissa toiminnoissa innoissaan mukana. Se, että yritin välittää lapselle pitäväni häntä yhtä pätevänä tutkimuksen osallistujana kuin aikuisiakin, tuntui olevan lapselle iso asia. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, että hän teki erittäin mielellään housujen käytettävyyden arviointiin liittyviä kyselyjä. Myös se, että housujen lopullinen ulkonäkö oli todella sellainen, kuin hän oli suunnitellut, melkein hämmästytti häntä, ja selvästi oli hyvin ilahduttavaa hänelle. Osallistavien menetelmien mukauttaminen lapsen kanssa tehtäviin tutkimuksiin on tulevaisuudessakin varmasti tärkeä tutkimusaihe.
Housujen kestävyyden ja pitkäikäisyyden arviointia ei tämän tutkimuksen puitteissa voinut tehdä, sillä viimeisin housuversio ehti olla käytössä ainoastaan reilun kuukauden. Tutkimusta voisi jatkaa arvioimalla housut pidemmän ajan kuluttua uudelleen, mahdollisesti kehittää housuja vielä pidemmälle. Tutkimusta voisi hyödyntää myös kaupallisesti, jos tulokset housujen pitkäikäisyyden toteutumisesta olisivat hyviä. Uskon, että lapsen pitkäikäisille vaatteille olisi kysyntää. Housuihin sisältyi mahdollisuus polven kohtien vaihtamiseen kohtuullisen helposti, purkamalla ja ompelemalla kaksi saumaa. Näihin ”varaosapolviin” liittyen voisi myös tehdä lisätutkimusta, esimerkiksi kehittämällä niiden vaihtoa helpommaksi.
Mirjami Kivioja
”Just semmoset ko pitiki!” 7-vuotiaan lapsen yksilöllisten housujen kehittämistutkimus lapsiperheen kanssa