Koulun rooli syrjäytymisen ehkäisijänä

Tutkimuksen tehtävä

Loputtoman syrjäytymiskeskustelun painopisteet vaihtelevat kovasti sen mukaan, mikä on ajankohtainen aihe kullakin hetkellä. Viime vuosina on esimerkiksi puhuttanut oppivelvollisuuden pidentäminen ja se, onko kyseessä todellinen ratkaisu koulupudokkuuteen vai onko kyseessä sittenkin vain varsin suurella hintalapulla varusteltu epäonnistumiseen tuomittu laastari. Kuluneen vuoden aikana puolestaan keskustelun keskiöön noussut koronaviruksen aiheuttama loppumattomaltakin vaikuttava etäaika on aiheuttanut huolta nuorista, joiden aikuiskontaktit ovat melko lailla minimissään. Osa nuorista putoaa auttamatta harrastuksista sekä etäkoulun kelkasta jääden kotiin, sillä nythän se on jopa toivottuakin. Tämä kotiin jääminen voi kuitenkin muodostua pysyväksi ja on aiempiin syrjäytymisen riskitekijöihin yhdistettynä joillakin nuorilla vakaa askel kohti syrjäytymisprosessin syvenemistä.

Viime vuonna ilmestynyt Sami Kieksin ohjaama dokumentti Logged in toi esiin syrjäytyneiksi luonnehdittujen nuorten miesten oman äänen. Miehet puhuivat dokumentissa pelaamisen merkityksistä sekä siitä, miten heidän päivänsä koostuvat. Dokumentti varmasti avasi katsojien silmiä sille, miltä syrjäytyneen nuoren aikuisen maailma oikeasti näyttää. Kuvitelmat ja stereotypiat vaikuttavat vahvoina ja muodostunevat pitkälti sen mukaan, miten syrjäytymistä käsitellään yleisessä keskustelussa mediassa sekä päättäjien keskuudessa. Syrjäytyneet ovat tilastomassoja, joita pyöritellään taholta toiselle, kun ammattilaiset yrittävät kuumeisesti pohtia, kuinka ylipäätään muodostaa tilastoja heistä, jotka ovat jääneet kaiken toiminnan ulkopuolelle. Voiko myöskään kukaan ulkopuolinen määritellä jonkun olevan syrjäytynyt sillä perusteella, että tämä ei käy töissä tai koulussa, kuten yhteiskunta hartaasti toivoo? Teknologia mahdollistaa sen, että kotoaan poistumattaankin voi kuulua itselle tärkeään yhteisöön ja tämä käy ilmi myös Kieksin dokumentista. Terminologiakin särähtää tässä kohtaa korvaan: syrjäytynyt vai syrjään jätetty?

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tuoda tieteen keinoin nuorten omaa ääntä kuuluviin siitä, mikä heidän elämässään on merkinnyt ja mitä tästä voidaan niin kouluissa, nuorisotoimissa kuin päättäjien keskuudessa oppia. Haastattelin seitsemää työpajatoiminnassa mukana olevaa nuorta aikuista selvittäen, kuinka he kokevat koulukokemustensa vaikuttaneen myöhempään elämänpolkuunsa, joka on sitten lopulta johtanut työpajatoimintaan. Syrjäytymisen prosessin voisi katsoa olleen työpajatoimintaan päätyneiden elämässä jossain määrin läsnä koulutuksen keskeytymisen tai työttömäksi jäämisen myötä.

Tutkimuksen tulokset

Haastatteluista kävi ilmi, että haastateltavien elämässä on ollut läsnä merkityksellisiä koulukokemuksia, niin positiivisia kuin negatiivisiakin. Näiden koulukokemusten merkityksen suuruus vaihteli, ja ehkä hieman yllättäenkin aineiston antama kokonaiskuva ei puoltanut sitä yleistä käsitystä, että kaikki syyt johtavat koululuokkaan. Haastateltavien tarinoista löytyi paljon myös vapaa-ajalta juontaneita syitä, eivätkä läheskään kaikki haastateltavista kokeneet, että koulussa olisi sen enempää voitu vaikuttaakaan, vaikkei kaikki täysin toivotusti mennytkään. Kuitenkin aineiston selkeä sanoma on se, että koulun on mahdollista vaikuttaa esimerkiksi kiusaamiseen puuttumalla, riittävää tukea tarjoamalla sekä luomalla jokaiselle oppilaalle tunteen siitä, että kuuluu kouluun siinä missä muutkin. Tutkimukseni perusteella koulusta kummunnut ulkopuolisuuden tunne kantaa pitkälle elämään ja saattaa jopa vaikuttaa työllistymiseen.

Jonkin asteiset oppimisen haasteet yhdistivät kuutta haastateltavaa seitsemästä, mutta läheskään kaikki eivät muistaneet saaneensa erityisopetusta missään muodossa. Eräs haastateltavista kertoi, että olisi todella kaivannut erityisopettajalta lisätukea, mutta lopuksi totesi kuitenkin, että hänen nähdäkseen tuki olisi vaikuttanut vain kouluarvosanoihin, ei tulevaan koulutus- tai urapolkuun. Hän selkeästi ilmaisi työllistymisensä olevan haasteellista syvien oppimisvaikeuksien vuoksi, joten ehkä erityisopettaja olisi voinut kuitenkin tuoda hänellekin lisää keinoja arjessa selviytymiseen. Toinen haastateltava taas ei eritellyt, kenen tukea hän tarkalleen olisi kaivannut, mutta hän koki, ettei ollut löytänyt vahvuuksiaan kannustuksen puutteen vuoksi koulussa. Tämä oli sitten johtanut varsin pirstaleiseen polkuun kohti toisen asteen tutkintoa ja haastateltava totesikin, että ehkä polku olisi ollut suoraviivaisempi ja päämäärä löytynyt nopeammin, jos häntä olisi enemmän rohkaistu kiinnostuksensa kohteiden pariin. Kaikki tiet eivät siis suinkaan vie kouluun syrjäytymisen ehkäisystä puhuttaessa, mutta kiistatta koulun on kuitenkin mahdollista tasoitella tulevia polkuja sekä antaa matkaan hyviä eväitä.

Elisa Virva-Auvinen

Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma:

”Koulu ohjaamassa elämänpolkuja. Työpajatoimintaan osallistuvien nuorten aikuisten näkemyksiä koulukokemusten vaikuttavuudesta.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *