Nuorten lihaa syövien miesten kokemuksia ilmastokeskustelun vaikutuksista ruokavalioon

Tausta ja tarkoitus
Ruoan aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat olleet puheenaiheena jo pitkään, ja aina viimeistään siinä vaiheessa, kun liha otetaan mukaan keskusteluun, nousee monilla tunteet pintaan. Vaikka monet tutkimukset osoittavat, että juuri lihansyönnin vähentäminen olisi yksi tehokkaimpia keinoja ihmiskunnan ympäristötaakan vähentämiseksi, vastustaa moni raivokkaasti ajatusta ruokavalionsa muuttamisesta. Tämänlainen kasvipainotteisen ruokavalion vastustaminen on erityisesti miehille tyypillinen piirre, minkä takia suomalaiset miehet myös syövät naisia runsaasti enemmän lihaa. Tämän takia halusin selvittää tarkemmin, miten juuri runsaasti lihaa kuluttavat nuoret miehet kokevat ilmastokeskustelun vaikuttaneen heidän syömiseensä, ja minkälaisia keinoja he käyttävät oikeuttamaan lihansyöntiään.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto oli peräisin Helsingin Sanomien keväällä 2020 toteuttamasta ruokavalintoja selvittävästä kyselystä. Yli 23 000 vastauksen joukosta rajattiin tutkimusta varten vain ne 25–34-vuotiaat miehet, jotka eivät noudattaneet tai pyrkineet noudattamaan minkäänlaista kasvipainotteista ruokavaliota. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla analysoitiin näiden 404 miehen vastauksia avokysymykseen ilmastokeskustelun vaikutuksista heidän syömiseensä.

Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksen tuloksena muodostui kuusi vastaajien kokemuksia kuvaavaa kategoriaa. Nämä olivat: ilmastoskeptisyys ja välinpitämättömyys; kotimaisuus, lähiruoka ja luomu; eläinperäisten tuotteiden vähentäminen; hinta, laatu ja valmistus; terveys, sekä muut ekologiset valinnat.
Tuloksista voidaan päätellä, että hyvin suuri osa vastaajista suhtautuu epäilevästi väitteisiin ruoan – ja varsinkin lihan – aiheuttamista ilmastovaikutuksista, ja ilmaisevat turhautuneisuutta koko ruokaan liittyvää ilmastokeskustelua kohtaan. Toisia taas ilmastokeskustelu ei kiinnostanut lainkaan. Tavallisia olivat myös virheelliset tai parhaimmillaankin harhaanjohtavat käsitykset ruoan ilmastovaikutuksista, kuten että suurin osa päästöistä aiheutuisi kuljetuksesta tai pakkausmateriaalista, tai että kotimaisen lihan tuotanto ei olisi ilmaston kannalta haitallista.
Yleisesti ottaen tutkimuksen kohderyhmä koki lihansyönnin niin normaalina osana arkea, ettei sen syömistä sen enempää tarvinnut oikeuttaa. Päinvastoin kasvissyönti nähtiin poikkeavana ja joskus jopa outona. Tämä lihansyönnin normaalius, yhdistettynä vähäisiin kokemuksiin maukkaasta kasvisruoasta toimivat merkittävänä esteenä kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymiseen. Ne vastaajat, jotka olivat vähentäneet lihansyöntiään, tekivät niin ennen kaikkea ulkoisten tekijöiden, kuten perheenjäsenen ruokavalion tai työpaikkaruokalan kasvisruokatarjoilun takia.

Tutkimuksen merkitys
Tutkimuksen tulosten valossa on selvää, että runsas lihansyönti on tässä kohderyhmässä pitkälti tottumuskysymys. Omia tapoja ja tottumuksia on usein vaikea lähteä itse muuttamaan, jolloin siihen yllyttävä ilmastokeskustelu voi helposti tuntua syytävältä ja turhauttavalta. Lähipiiri ja erilaiset julkiset ruokalat ovat kohderyhmän osalta avainasemassa, sillä ne voivat ensinnäkin esitellä heille maukkaita kasvisruokia, mutta myös murtaa lihan oletusasemaa heidän ruokavaliossaan.

Toni Rautakoski

” ’Tulee korvista muutenki koko ilmastohömppä’ – Nuorten lihaa syövien miesten kokemuksia ilmastokeskustelun vaikutuksista ruokavalioon”

Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta

Gradussani tutkittiin varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja eli puhetapoja tukea tarvitsevista lapsista, tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta ja henkilöstön ja lasten saamia subjektipositioita niissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö on avainasemassa lasten osallisuuden mahdollistamisessa, heidän toimintansa, ymmärryksensä ja arvopohjansa mukaan lasten osallisuus joko mahdollistuu tai estyy. Osallisuus on keskeinen toimintaa ohjaava periaate varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa eli vasussa. Osallisuus on sekä poliittista osallisuutta eli kuulluksi tulemista, mielipiteen ilmaisemista ja osallistumista päätöksentekoon, että ryhmään kuulumista. Osallisuuden on todettu lisäävän lasten hyvinvointia, parantavan oppimista. Vasun kuvausta osallisuudesta on pidetty teoreettisesti epäselvänä ja vasussa ei myöskään kerrota, kuinka osallisuutta tulisi käytännössä toteuttaa. Tämän takia varhaiskasvatuksen henkilöstö voi ymmärtää osallisuuden toteuttamisen moninaisesti. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu osallisuudesta puhuttavan jännitteisesti. Toisaalta puhetavat osallisuudesta muokkautuvat henkilöstön osallistuessa osallisuus- koulutukseen. Omassa tutkimuksessani oli tunnistettavissa 5 erilaista tapaa puhua tukea tarvitsevista lapsista. Neutraali tulkintarepertuaari oli puhetta tukea tarvitsevista lapsista ilman viittauksia haasteisiin tai diagnooseihin. Diagnoosi- ja haaste-tulkintarepertuaariin tunnistettiin kuuluvan diagnooseja ja haasteita kuvaavaa puhetta ja se oli joskus jopa lasta leimaavaa. Haasteiden suhteellisuus- tulkintarepertuaarissa lapsen haasteiden ajateltiin olevan sidoksissa johonkin tilanteeseen tai toimintaympäristöön. Tukea kuvaavaan- tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lapsen saamasta tuesta varhaiskasvatuksessa. Tuen avulla onnistuneet lapset- tulkintarepertuaariin tunnistettiin onnistumisten kuvausta lapsen toiminnasta, kun he olivat saaneet sopivaa tukea esim. leikkiin toisten lasten kanssa. Tutkimuksessa tunnistettiin 4 vahvaa puhetapaa osallisuuden mahdollistamisesta. Oikeus osallisuuteen- tulkintarepertuaariin havaittiin 3 osa-aluetta, jotka olivat lasten mukaan ottaminen kaikkeen toimintaan, lasten kuuntelu ja ympäristön muokkaaminen. Tämän tulkintarepertuaarin jännitteeksi tunnistettiin tukea tarvitsevan lapsen ulkopuolelle jääminen. Henkilöstön subjektipositiot olivat oikeuden puolustaja tai oikeuden rajoittaja. Oikeuden puolustaja mahdollisti omalla toiminnallaan lasten mukaan pääsyn toisten lasten kanssa. Lapsi sai joko osallisen tai ulkopuolisen subjektiposition riippuen henkilöstön toiminnasta. Erityispedagogiseen tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lasten saamasta tuesta ja tuen keskeisyydestä osallisuuden toteutumisen kannalta. Jännitettä muodostui, kun kaikkien varhaiskasvatuksen työntekijöiden ei ajateltu käyttävän tällaisia menetelmiä tai ne saatettiin kokea rasitteena. Tunnistetut subjektipositiot olivat erityispedagogiikan asiantuntija, osallisuuden mahdollistaja tai kaventaja. Sensitiivinen, lapsien mielenkiinnon kohteita huomioiva, positiivista palautetta ja lasten tukemista leikissä kuvaava puhe on nimetty lapsilähtöiseksi tulkintarepertuaariksi. Tälle repertuaarille jännitteeksi tunnistettiin aikuislähtöinen tulkintarepertuaari, johon liittyi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja taitojen huomiotta jättäminen. Tässä tulkintarepertuaarissa henkilöstön subjektipositiot olivat joko auttaja, osallisuuden mahdollistaja tai osallisuuden kaventaja. Lapsi saattoi olla osallinen, onnistuja tai ulkopuolinen tai epäonnistuja. Tutkimuksen tulkintarepertuaareihin tunnistetut jännitteet voivat osaltaan kuvata, että osallisuuden toteuttamisesta on erilaisia käsityksiä varhaiskasvatuksessa. Tämän tutkimuksen perusteella voisi ajatella, että kaikkien lasten yhdenvertaisen osallisuuden toteutumiseksi, tulisi keskustelun osallisuudesta lisääntyä ja henkilöstölle tulisi olla mahdollisuus täydennyskoulutuksiin. Lapsen ulkopuolisuuden kokemukset varhaiskasvatuksessa voivat heijastua pitkälle tulevaisuuteen, koska ne voivat muokata lapsen käsitystä omasta sosiaalisesta asemastaan.

Tekijä: Katja Lehtoniemi
Kasvatustiede, varhaiskasvatus