Nuorten lihaa syövien miesten kokemuksia ilmastokeskustelun vaikutuksista ruokavalioon

Tausta ja tarkoitus
Ruoan aiheuttamat ilmastovaikutukset ovat olleet puheenaiheena jo pitkään, ja aina viimeistään siinä vaiheessa, kun liha otetaan mukaan keskusteluun, nousee monilla tunteet pintaan. Vaikka monet tutkimukset osoittavat, että juuri lihansyönnin vähentäminen olisi yksi tehokkaimpia keinoja ihmiskunnan ympäristötaakan vähentämiseksi, vastustaa moni raivokkaasti ajatusta ruokavalionsa muuttamisesta. Tämänlainen kasvipainotteisen ruokavalion vastustaminen on erityisesti miehille tyypillinen piirre, minkä takia suomalaiset miehet myös syövät naisia runsaasti enemmän lihaa. Tämän takia halusin selvittää tarkemmin, miten juuri runsaasti lihaa kuluttavat nuoret miehet kokevat ilmastokeskustelun vaikuttaneen heidän syömiseensä, ja minkälaisia keinoja he käyttävät oikeuttamaan lihansyöntiään.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto oli peräisin Helsingin Sanomien keväällä 2020 toteuttamasta ruokavalintoja selvittävästä kyselystä. Yli 23 000 vastauksen joukosta rajattiin tutkimusta varten vain ne 25–34-vuotiaat miehet, jotka eivät noudattaneet tai pyrkineet noudattamaan minkäänlaista kasvipainotteista ruokavaliota. Teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla analysoitiin näiden 404 miehen vastauksia avokysymykseen ilmastokeskustelun vaikutuksista heidän syömiseensä.

Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksen tuloksena muodostui kuusi vastaajien kokemuksia kuvaavaa kategoriaa. Nämä olivat: ilmastoskeptisyys ja välinpitämättömyys; kotimaisuus, lähiruoka ja luomu; eläinperäisten tuotteiden vähentäminen; hinta, laatu ja valmistus; terveys, sekä muut ekologiset valinnat.
Tuloksista voidaan päätellä, että hyvin suuri osa vastaajista suhtautuu epäilevästi väitteisiin ruoan – ja varsinkin lihan – aiheuttamista ilmastovaikutuksista, ja ilmaisevat turhautuneisuutta koko ruokaan liittyvää ilmastokeskustelua kohtaan. Toisia taas ilmastokeskustelu ei kiinnostanut lainkaan. Tavallisia olivat myös virheelliset tai parhaimmillaankin harhaanjohtavat käsitykset ruoan ilmastovaikutuksista, kuten että suurin osa päästöistä aiheutuisi kuljetuksesta tai pakkausmateriaalista, tai että kotimaisen lihan tuotanto ei olisi ilmaston kannalta haitallista.
Yleisesti ottaen tutkimuksen kohderyhmä koki lihansyönnin niin normaalina osana arkea, ettei sen syömistä sen enempää tarvinnut oikeuttaa. Päinvastoin kasvissyönti nähtiin poikkeavana ja joskus jopa outona. Tämä lihansyönnin normaalius, yhdistettynä vähäisiin kokemuksiin maukkaasta kasvisruoasta toimivat merkittävänä esteenä kasvispainotteiseen ruokavalioon siirtymiseen. Ne vastaajat, jotka olivat vähentäneet lihansyöntiään, tekivät niin ennen kaikkea ulkoisten tekijöiden, kuten perheenjäsenen ruokavalion tai työpaikkaruokalan kasvisruokatarjoilun takia.

Tutkimuksen merkitys
Tutkimuksen tulosten valossa on selvää, että runsas lihansyönti on tässä kohderyhmässä pitkälti tottumuskysymys. Omia tapoja ja tottumuksia on usein vaikea lähteä itse muuttamaan, jolloin siihen yllyttävä ilmastokeskustelu voi helposti tuntua syytävältä ja turhauttavalta. Lähipiiri ja erilaiset julkiset ruokalat ovat kohderyhmän osalta avainasemassa, sillä ne voivat ensinnäkin esitellä heille maukkaita kasvisruokia, mutta myös murtaa lihan oletusasemaa heidän ruokavaliossaan.

Toni Rautakoski

” ’Tulee korvista muutenki koko ilmastohömppä’ – Nuorten lihaa syövien miesten kokemuksia ilmastokeskustelun vaikutuksista ruokavalioon”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *