Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Yhteistyö vanhempien kanssa kuuluu varhaiskasvatuksen päivittäiseen toimintaan. Yhteistyön yhtenä osa-alueena nähdään vanhemmuuden tukeminen, jonka tavoitteena on muun muassa edistää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja auttaa vanhempaa löytämään toimivia kasvatuskäytänteitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia ja näkemyksiä vanhemmuuden tukemiseen liittyen. Tutkimuksessa pyritään kuvailemaan opettajille muodostuvia rooleja vanhemmuuden tukijana sekä etsimään selittäviä tekijöitä roolien muodostumiselle.
Tutkimuksen taustateoriana toimii rooliteoria, jota käytetään sosiaalitieteissä laajasti sosiaalisten kysymysten tutkimuksen ja keskustelun välineenä. Roolit nähdään yleisesti sosiaalista käyttäytymistä ohjaavina malleina, joita ihminen omaksuu ja muokkaa tarpeen mukaan. Roolit syntyvät odotuksista: ihmisen omista odotuksista ja myös sosiaalisen yhteisön odotuksista tiettyyn rooliin liittyen. (Biddle, 1986.)
Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin e-lomake-kyselyllä, joka julkaistiin Varhaiskasvatuksen opettajat -Facebookryhmässä. Analyysiin päätyi lopulta 42:n varhaiskasvatuksen opettajan työtä tekevän henkilön vastaukset. Tutkimuksessa noudatettiin induktiivista tutkimusotetta, ja aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Varhaiskasvatuksen opettajien antamista vastauksista nostettiin analyysin kohteeksi ne asiat, jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin.
Tulokset ja johtopäätökset
Opettajien ajatukset vanhemmuuden tukemisen kuulumisesta opettajan työkuvaan yleisellä tasolla ja tukemisen kuulumisesta heidän omaan työnkuvaansa ovat melko yhteneväiset. Vanhemmuuden tukeminen koettiin toisaalta tärkeänä ja sen nähtiin kuuluvan opettajan työnkuvaan. Toisaalta vastaajien joukossa oli myös sellaisia opettajia, jotka kokivat roolinsa vähäisenä tai eivät kokeneet vanhemmuuden tukemista opettajan tehtävänä. Resurssien riittävyys vanhemmuuden tukemiseen näyttäisi olevan yksilöllistä, sillä vastaukset tätä kysyttäessä olivat hajanaisia. Resurssien riittävyyteen näyttää monivalintakysymysten valinnaisten tarkennuksien perusteella vaikuttavan koulutustausta, työkokemus ja oma vanhemmuus. Sosionomit näyttävät tulosten valossa kokevan resurssiensa riittävyyden paremmaksi kuin kasvatustieteiden kandidaatit ja maisterit. Tuloksia tarkasteltaessa on huomattavissa, että yli puolet (57,1%) kyselyyn vastanneista opettajista kokee työtä määrittävien asiakirjojen velvoittavan vanhemmuuden tukemiseen vain jonkin verran tai ei lainkaan. Asiakirjat (joista vastauksissa useimmin mainittu on varhaiskasvatussuunnitelman perusteet), eivät siten näytä antavan opettajille selkeää kuvaa siitä, missä määrin vanhemmuuden tukeminen kuuluu heidän työhönsä.
Opettajien vastausten tyypittelyn kautta muodostui kahdeksan tyyppiä, jotka edustavat kukin omanlaistaan roolia vanhemmuuden tukijana. Nämä kahdeksan vanhemmuuden tukijan roolia ovat kasvatuskumppani, rajaaja, kuuntelija, puheeksiottaja, opastaja, asiantuntija, vahvistaja ja ongelmien ratkaisija. Kaikkiin näihin rooleihin oli yhdistettävissä odotuksia joko vanhempien tai kollegoiden suunnalta, ja niistä jokainen oli havaittavissa myös opettajien omien roolikokemusten kautta.
Kasvatuskumppanin roolille oleellista on kasvatusvastuun jakaminen yhdessä vanhemman kanssa. Kasvatuskumppani tukee vanhemmuutta neuvottelemalla yhteisistä kasvatuksellisista toimintatavoista ja noudattamalla niitä varhaiskasvatuksessa. Rajaajan roolille ominaista on tarkkaan rajattu näkemys vanhemmuuden tukemisesta ja sen kuulumisesta opettajan työtehtäviin. Rajaaja ei koe resurssiensa riittävän vanhemmuuden tukemiseen ja ohjaakin vanhemmat usein muiden palveluiden piiriin. Kuuntelijan rooli voidaan nähdä jopa passiivisena huolien vastaanottajan ja kantajan roolina. Kuuntelija on helposti lähestyttävä, eikä hän arvostele vanhempia kasvattajina. Roolin syntyyn vaikuttavat erityisesti vanhempien odotukset. Puheeksiottaja voidaan nähdä jossain määrin kuuntelijan vastaroolina, vaikka toisaalta roolit tukevat toisiaan. Puheeksiottaja osaa nostaa esiin huolenaiheita ja esittää oikeanlaisia kysymyksiä, mutta ei pyri neuvomaan tai ohjeistamaan vanhempia. Tämä rooli syntyy työtovereiden ja esimiehen odotusten pohjalta. Opastaja tukee vanhemmuutta antamalla konkreettisia neuvoja arjen haasteista selviämiseksi, opastamalla lapsen tukitoimiin liittyvissä asioissa ja ohjaamalla perheitä tarvittavien palveluiden piiriin. Opastajan rooli muuttuu asiantuntijan rooliksi kun painotus tuen tarjoamisessa siirtyy ohjaamisesta ja neuvomisesta ammatillisen osaamisen esille tuomiseen. Asiantuntija tukeutuu koulutuksen ja ammatillisen kokemuksen tuomaan ammattitaitoon sekä tutkimustietoon. Vahvistaja taas keskittyy vanhemmuuden tukemisessa vanhemman olemassa oleviin taitoihin ja niiden tukemiseen. Hän kannustaa vanhempia ja pyrkii kasvattamaan vanhempien positiivista kuvaa itsestään kasvattajina. Ongelmien ratkaisijan rooli syntyy vanhempien epärealistista odotuksista. Ongelmien ratkaisijalta odotetaan kykyä muuttaa lapsen käytöstä ja keksivän helposti toteutettavia ratkaisumalleja kaikkiin kasvatuksellisiin pulmiin.
Tutkimuksen tuloksista voi lukea lisää E-thesiksessä.
Laura Hytönen
Varhaiskasvatuksen opettajan rooli vanhemmuuden tukijana