Tekijä: graduparaati

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaiset tekijät vaikuttavat Suomessa nuorten kouluakäymättömyyteen ja miten kouluakäymättömyys vaikuttaa nuorten tulevaisuuskäsityksiin. Tulevaisuuskäsityksiä tarkasteltiin tutkimalla nuorten koulutuksellisia tavoitteita peruskoulun suorittamisen jälkeen ja tulevaisuuteen liittyviä mielikuvia. Toisena tavoitteeni oli myös selvittää, eroavatko kouluakäyvien ja kouluakäymättömien nuorten tulevaisuuskäsitykset.

Aikaisempi tutkimus kouluakäymättömyydestä painottuu Pohjois-Amerikkaan, ja kotimaista tutkimusta on vielä verrattain vähän. Kouluakäymättömyyden riskitekijät luokitellaan tekijöihin, jotka liittyvät yksilöön, kouluun ja luokkaan, perheeseen ja asuinympäristöön. Yksilötason riskitekijöitä voivat olla yksilöön itseensä liittyvät syyt (ikä, sukupuoli, oppimisen ja keskittymisen vaikeudet, seksuaalinen suuntautuminen), fyysiseen ja mielenterveyteen liittyvät syyt, kouluun liittyvät tunteet, päihteiden käyttö ja antisosiaalinen käyttäytyminen. Yhteisötasolla riskitekijöitä ovat sosioekonominen tausta (vanhempien koulutustausta ja perheen taloudellinen tilanne), koulun ja luokan ilmapiiri, nuoren ja opettajan välinen suhde ja kiusatuksi joutuminen.

Aiemmat tutkimukset tulevaisuuskäsityksistä ovat osoittaneet, että kouluakäymättömillä nuorilla on matalammat koulutukselliset tavoitteet ja negatiivisempi käsitys tulevaisuudesta kuin kouluakäyvillä nuorilla.

Tutkielman aineistona käytettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keräämää Kouluterveyskyselyn 2019 aineistoa 8. ja 9. vuosiluokkien oppilaista (N = 87 020). Näihin tutkimiskysymyksiin vastattiin kvantitatiivisin menetelmin käyttäen logistista regressioanalyysia, ristiintaulukointia ja t-testiä.

Tutkielman avulla saatiin selville, että lähes päivittäin tai viikoittain luvattomasti poissaolevia nuoria oli melkein 5 prosenttia 8.- ja 9.-luokkalaisista nuorista. Tutkielman tulosten perusteella suurimpia yksilötason riskitekijöitä kouluakäymättömyydelle olivat koulusta pitämättömyys, keskittymisen vaikeudet, nukkumiseen liittyvät vaikeudet, päihteiden käyttö (alkoholi, tupakointi, nuuskan ja huumeiden käyttäminen) ja muiden nuorten kiusaaminen. Yhteisötasolla vanhempien korkeakoulutustausta, erityisesti äidin korkeakoulutustausta oli suojaava tekijä nuorten kouluakäymättömyydelle. Lisäksi tässä tutkielmassa selvisi, että kouluakäymättömillä nuorilla oli matalammat koulutukselliset toiveet ja kielteisemmät mielikuvat tulevaisuudesta kuin kouluakäyvillä nuorilla. Kouluakäymättömät osasivat harvemmin nimetä, mihin he haluavat hakeutua tai eivät halunneet jatkaa opintojaan kuin koulussa käyvät nuoret.

Tutkielmani tulosten perusteella voidaan jatkossa huomioida paremmin kouluakäymättömyyden monisyinen riskitausta, panostaa nuorten koulussa viihtymiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tutkielman tulosten perusteella voidaan myös kehittää ja tukea kouluakäymättömiä peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa jo yläkoulun aikana. Nuoria voidaan auttaa oman koulutuspolkunsa ja tulevaisuustoivon löytämisessä.

Siru Haapamäki

Kouluakäymättömyyteen vaikuttavat yksilö- ja yhteisötason riskitekijät Suomessa ja kouluakäymättömien nuorten tulevaisuuskäsitykset

Taustaa

Aiempien tutkimusten mukaan tunnetaitokasvatus vaikuttaa lasten kehitykseen kokonaisvaltaisesti, mutta tästä huolimatta opettajat ja opettajaopiskelijat saavat vain vähän koulutusta lasten tunnetaitojen kehittämiseksi. Opettajan koulutus on yksi merkittävimmistä tunnetaitokasvatukseen vaikuttavista tekijöistä, minkä takia lähdin tutkimaan luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä tunnetaidoista, tunnetaitokasvatuksesta sekä niiden merkityksestä alkuopetuksen kontekstissa. Koska opettajankoulutus vaikuttaa oleellisesti tulevien luokanopettajien valmiuksiin halusin ottaa tutkielmallani selvää myös siitä, miten alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen sisältöjä on käsitelty yliopisto-opintojen aikana luokanopettajaopiskelijoiden kokemusten perusteella. Opettajankoulutuksen jatkuva kehittäminen on tärkeää, minkä takia tunnetaitokasvatuksen tutkiminen yliopisto-opintojen kontekstissa on tärkeää tulevaisuuden kannalta.

 

Tutkimustehtävä

Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää miten luokanopettajaopiskelijat käsittävät tunnetaidot, alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen ja sen merkityksen lasten kokonaisvaltaisessa kehityksessä. Luokanopettajaopiskelijoiden käsitysten ja kokemusten tutkiminen myös yliopisto-opintojen näkökulmasta avaa tilaisuuden kehittää opettajankoulutusta näkökulmista, jotka luokanopettajaopiskelijat liittävät omalle työlleen tärkeiksi käytännössä. Tutkimuskysymykseni olivat:

1. Miten luokanopettajaopiskelijat määrittävät tunnetaidot ja hyvän tunnetaitokasvatuksen alkuopetuksessa?
2. Miten luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksien mukaan opettajankoulutuksen aikana on käsitelty alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen sisältöjä?

 

Toteutus

Tutkielmani aineisto koostui kahdeksan Helsingin yliopiston maisterivaiheen, joko neljännen tai viidennen vuoden, luokanopettajaopiskelijan haastatteluista. Tutkielman aineisto kerättiin ja analysoitiin laadullisella menetelmällä. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoidulla haastattelulla ja aineisto analysoitiin fenomenografisella tutkimusotteella. Tutkielman tulososio pohjautuu fenomenografisessa analyysissa muodostuneisiin kuvauskategorioihin.

 

Tulokset

Tutkielmani tulosten mukaan luokanopettajaopiskelijoilla oli jäsentynyt käsitys tunnetaitojen ja alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen kokonaisvaltaisesta merkityksestä lapsen kehitykselle. Luokanopettajaopiskelijat käsittivät tunnetaidot taidoiksi, jotka edistävät lasten tunteiden tunnistamista, tunteiden säätelyä, empatiaa sekä sosiaalisia taitoja ja kanssakäymistä muiden kanssa. Alkuopetuksen tunnetaitokasvatus koettiin tärkeäksi osaksi alkuopetusta, jonka tavoitteena on luoda pohja tunnetaitojen kehittymiselle sekä kehittää luokanopettajaopiskelijoiden tärkeimpinä pitämiä tunnetaitoja. Luokanopettajaopiskelijat kokivat, että eivät ole saaneet tarpeeksi alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen toteuttamiseen liittyvää koulutusta. Luokanopettajaopiskelijoiden mielestä yliopiston tehtävänä olisi tarjota lähtökohdat sekä enemmän tietoa toimivista käytännön menetelmistä alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksen toteuttamiseen. Luokanopettajaopiskelijat kehittäisivät opettajankoulutusta sisällöltään ja opetusmenetelmiltään niin, että tunnetaitokasvatuksen käsittely olisi johdonmukaisempaa ja merkityksellisempää.

Luokanopettajien jatkuvasti muuttuvan työn takia opettajankoulutuksen tutkiminen ja kehittäminen on tärkeää. Lasten kokonaisvaltaisen kehityksen tukemiseksi luokanopettajille on tarjottava koulutus, joka antaa parhaat lähtökohdat lasten oppimiselle sekä sosioemotionaaliselle kehitykselle. Koska tutkielmani tulokset kuvaavat  Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä, jatkotutkimus, joka kartoittaa tunnetaitokasvatuksen käsittelyä kaikissa Suomen yliopistojen opettajankoulutuksissa olisi tärkeää. Lisätutkimuksen avulla olisi mahdollista myös kehittää niitä yliopisto-opintojen tarpeita, joita luokanopettajaopiskelijat nostivat esillä tutkielmassani.

 

Jaakko Vähtäri

Luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä alkuopetuksen tunnetaitokasvatuksesta opettajankoulutuksessa

Background and objectives

Youth mental health has become a central topic of public discourse. However, the significance of social structures, such as gender norms, for emotional wellbeing remains understudied in Finland. To address this gap in research, the first objective of my thesis was to examine what kind of masculinity discourses young Finnish men produce. By analysing these discourses, I studied how young men view the gendered expectations to be connected to their presumed mental health. My second objective was to analyse what kind of reactions young Finnish men have to the public mental health discourses.

Although the context of this research is not directly in the education or school context, the topic of masculinity and mental health is fundamentally connected to education. First, education plays a significant role in creating, upholding, and dismantling gender norms which create gendered conditions of possibility for individuals. These, in turn, are connected to student wellbeing and the gendered education choices and selection of optional studies. Therefore, gendered expectations and ideals should be widely addressed and scrutinised in educational institutes and practices. Second, education is widely entangled in the wellbeing discourses and therapeutic ethos, which shape students’ understanding of their responsibility and the role of structural issues in mental health services and discourses. Thus, education is closely interlinked to broader societal phenomena, such as gender norms or wellbeing discourses, which are examined in my thesis.

Research questions and methods

The study was conducted utlising a thematic discursive approach to the open answers in a large questionnaire data about young men’s mental health gathered by Nyyti ry and the Family Federation of Finland in November 2020. The thematisation served mainly as a tool to organise the data, while the discursive approach allowed me to examine how the masculinity and mental health discourses in the data were constructed, and to analyse the ideas and practices within these discourses that shape social reality, limiting and enabling young men’s possibilities to act.

Research results and conclusions

Young men produced three lines of masculinity discourses, which highlight how the traditional masculinity ideals remain strong in Finnish society, upheld with narrow representations of masculinity. These ideals were portrayed as restricting, limiting the actions of young men, and to create gendered conditions of opportunity to show weakness, ask for help, and talk about mental health. As a reaction to the public mental health discourses, young men produced critical reactions, illustrating how the prevailing mental health discourses are insufficient in quality and quantity, too individualised, and seen as discriminatory towards men.

This research indicates a clear need to address the structural gendered expectations in order to widen the positions available for men in society and to find useful solutions to support the mental health of young men. For education, this research provides reasons and justification to critically examine the gendered practices and wellbeing discourses utilised in educational contexts.

Inka Tähkä

“Everywhere you get these models of what you should be like.” Men, masculinities, and mental health.

Bakgrund
Föreställ dig att du är 7 år igen och ska börja skolan. Istället för att ha träffat din blivande lärare under en besöksdag på våren har du kanske haft turen att åtminstone se en bild på hen, och samma gäller ditt blivande klassrum. Tyvärr har övergången från förskolan till skolan sett ut så här för en del förskolebarn under coronapandemin. Detta är förstås oerhört synd och oroväckande, med tanke på vad som har rapporteras om barns psykiska välmående. Därtill har tidigare forskning visat att övergången från förskolan till skolan är ett väldigt kritiskt och sårbart skede i barnets liv. Numera ser man dessutom att det inte enbart är det enskilda barnet som har en betydelse för hur bra övergången sker utan att många andra personer, miljöer och faktorer också spelar in. Till exempel relationen mellan förskolan och skolan har en betydelse för det enskilda barnets övergång och ifall det sker stora förändringar i samhället, har det också en inverkan på det enskilda barnet. Med tanke på all denna information och min erfarenhet av att arbeta med elever som har börjat skolan just under pandemin, väcktes ett intresse att undersöka vidare hurdana uppfattningar lärare har om att arbeta för en smidig övergång från förskolan till årskurs ett under covid-19 pandemin. Dessutom ville jag ta reda på hurdana uppfattningar lärare har om samarbetet mellan förskolan och skolan vid övergången under covid-19 pandemin.

Genomförande
För att på bästa sätt nå lärarnas uppfattningar om övergången under denna exceptionella tid valde jag att intervjua både lärare inom småbarnspedagogik i förskolan och klasslärare. I studien deltog allt som allt fem lärare. Intervjuerna transkriberades och analyserades tematiskt, vilket betyder att man försöker hitta mönster i materialet.

Resultat och slutsatser
Uppfattningarna kring övergången är många och varierande. Vissa upplever att förändringarna och utmaningarna inte har varit så stora, medan andra uttrycker att pandemin nog har haft en inverkan. Det framgår dock att det finns många viktiga faktorer som har en inverkan på smidigheten. Allt från det enskilda barnets skolfärdigheter och förutsättningar, till den dagliga verksamheten och lärarnas kollegiala stöd, kontakten med vårdnadshavarna, förskolan och skolans skilda och gemensamma roller, samt samarbete identifierades som betydelsefulla i studien. Pandemin har på olika sätt utmanat och försvårat dessa, men det verkar som att speciellt skolans roll att förbereda och vårdnadshavarkontakten har lidit mest. Gällande samarbetet mellan förskolan och skolan har lärarna en mera enhetlig syn. Samarbete har gjorts i mindre skala och de fysiska begränsningarna har påverkat den gemensamma verksamheten speciellt med barnen. Man har ändå försökt kompensera genom alternativa arbetssätt. Personalens samarbete har varit rätt så lika under pandemin. Lärarna har utöver konkreta begränsningar och förändringar i vardagen, även varit tvungna att ständigt förhålla sig till pandemins osäkra natur. Ovissheten och de stundvis oklara direktiven uppifrån har bland annat haft en inverkan på lärarnas iver.

Att det är arbete på flera plan som krävs för en lyckad övergång har eventuellt synliggjorts allt tydligare under pandemin, då olika betydelsefulla strukturer och aktörer på olika sätt har begränsats och utmanats. Vi vet inte ännu de verkliga konsekvenserna av coronapandemin, men genom studien har vi fått en inblick i pandemins verkliga och potentiella följder. Därför vore det intressant och värdefullt att bland annat följa med den/de årskurser som har inlett skolan under denna tid och undersöka vilken inverkan det har haft på deras skolgång och välmående.

Frida Rostedt,
”Se de här möjligheterna i stället för att slopa det helt och hållet”: Lärares uppfattningar om etableringen av en smidig övergång från förskola till skola under covid-19 pandemin

Taustaa

Luokanopettajat kohtaavat uransa aikana monia satoja oppilaita, mutta oppilaalle suhde opettajaan on aina ainutlaatuinen ja tärkeä. Kiinnostuin itse pedagogisista suhteista ensimmäisen kerran suorittaessani monialaista opetusharjoittelua. Huomasin, kuinka opettaminen muuttui helpommaksi ja merkityksellisemmäksi, kun suhteeni oppilaiden kanssa syventyi. Mielenkiinto sukeltaa syvemmälle pedagogisten suhteiden maailmaan oli syttynyt.

Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että pedagogisen suhteen laatu vaikuttaa voimakkaasti oppilaan koulusuoriutumiseen, ja siten koko elämään. Positiivisen pedagogisen suhteen on tutkittu olevan yhteydessä oppilaan koulumenestyksen ja kouluun sitoutumisen kanssa. Negatiivisen suhteen on sen sijaan tutkittu ennustavan oppilaan koulu-uupumusta ja alhaista kouluun sitoutumista. Aihe on siis kiistatta tutkimuksen kannalta tärkeä.

Tutkimustehtävä

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, minkälaisia käsityksiä suomalaisilla luokanopettajilla on pedagogisiin suhteisiin liittyen. Tutkimuskysymykseni olivat seuraavat:

1. Mitä haasteita luokanopettajat liittävät pedagogisten suhteiden muodostamiseen?

2. Mitkä tekijät edistävät pedagogisten suhteiden laatua luokanopettajien mukaan?

Tutkimuskysymyksiin vastaamisen kautta tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta siitä, mitkä tekijät nousevat suomalaisten luokanopettajien käsityksissä esiin pedagogisiin suhteisiin liittyvinä haasteina ja suhdetta edistävinä tekijöinä.

Toteutus

Hankin tutkielmani aineiston haastattelemalla seitsemää luokanopettajaa. Puolistrukturoidut haastattelut sisälsivät kysymyksiä pedagogisiin suhteisiin liittyen sekä laatimani kuvitteellisten case-esimerkkikuvausten läpikäymisen. Case-esimerkkien oli tarkoitus kuvata erilaiseksi muodostuneita pedagogisia suhteita. Analysoin opettajien vastaukset fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Sain analyysin lopputuotoksena muodostettua aineistostani kaksi erillistä kuvauskategoriajärjestelmää, jotka vastasivat asettamiini tutkimuskysymyksiin.

Tulokset ja johtopäätökset

Opettajien käsitykset haasteista jakaantuivat viiteen eri kuvauskategoriaan: opettajaan liittyvät haasteet, oppilaaseen liittyvät haasteet, koulumaailmaan liittyvät haasteet, oppilaan vanhempiin liittyvät haasteet ja ulkoiset haasteet. Opettajien käsitykset suhteita edistävistä tekijöistä jakaantuivat puolestaan seitsemään eri kuvauskategoriaan: pedagogiset menetelmät, opettajan ajattelu ja oleminen, oppilaisiin suhtautuminen, oppilaan vanhemmat, kollegiaalinen tuki, koulukulttuuri ja ulkoiset tekijät.

Kokonaisuutta tarkasteltaessa tulokset vahvistivat käsitystä pedagogisista suhteista dynaamisina ilmiöinä, joihin vaikuttavat useat erilaiset tekijät. Lähes kaiken koulussa tapahtuvan toiminnan voidaan katsoa vaikuttavan jollakin tapaa pedagogisiin suhteisiin ja vastaavasti myös pedagogisten suhteiden laadun voidaan ajatella vaikuttavan miltei kaikkeen koulussa tapahtuvaan. Voidaan siis tehdä johtopäätös, että tässä tutkielmassa pedagogisten suhteiden muodostamisen haasteisiin ja suhteiden edistämiseen liitetyt tekijät kuvaavat myös yleisemmällä tasolla opettajien käsitystä oppilaiden koulunkäyntiin liittyvistä tekijöistä.

Tutkielman tulosten tarkastelu tarjoaa opettajille mahdollisuuden oman tietoisuuden kasvattamiseen ja omien toimintatapojen reflektoimiseen. Tulokset toivat esiin myös sellaisia opettajien tunnistamia haasteita, joiden ratkaisemisessa voisi olla hyötyä koulutuksen paremmasta resurssoinnista. Koska pedagogiset suhteet kuuluvat opetusmaailman keskiöön, on tärkeää, että niitä tutkitaan yhä lisää ja keskustelua niiden merkityksestä pidetään yllä.

Santeri Saarinen

Mitä luokanopettajat ajattelevat pedagogisista suhteista? Suhteiden muodostamiseen liitetyt haastet ja suhteita edistävät tekijät

Tutkielman taustalla

Rasismi on yhteiskunnallisena aiheena erittäin merkittävä ja ajankohtainen. Tästä huolimatta katson, että suomalaisessa yhteiskunnassa rasismi on näyttäytynyt ilmiönä, josta on vaiettu, jota on hävetty ja joka on toteutunut osittain salassa. Vaikka keskustelu rakenteellisesta rasismista onkin lisääntynyt, tulkitsen, että rasismiksi mielletään silti pääosin äärioikeistolainan agenda, jonka katsotaan edustavan vain pientä marginaalia. Huomiotta jäävät näin tilanteet ja tahot, jotka määrittelevät suomalaista yhteiskuntaa ja samalla myös kouluinstituutiota. Näyttää siltä, että rasismi on yhteydessä monitahoiseen paradoksiin, missä se on samaan aikaan ylinäkyvä ja näkymättömäksi tehty aihepiiri. Haluan kasvatusalan ammattilaisena syventyä rasismista käytävään keskusteluun ja tuoda julki keinoja, joiden kautta on mahdollista haastaa yhteiskunnassa ja kouluinstituutiossa kiistelty ongelma. Kontekstualisoin rasismin sekä antirasismin tutkielmassani tiiviisti kouluinstituutioon, koska näen koulutuksen reittinä, jonka kautta maailmaa on mahdollista muuttaa. Samalla puutun kuitenkin dilemmaan, jonka toisessa päässä vetävät syvään uurtuneet rakenteet ja joustamaton instituutio nimeltään koulu.

Tutkimustehtävä ja toteutus

Tutkielman tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään tilanteita, jotka mahdollisesti haastavat antirasismin viemisen suomalaiseen koulujärjestelmään. Pyrin kuvaamaan rakenteellista rasismia, antirasismia sekä näiden keskinäistä kamppailua suomalaisessa kouluinstituutiossa. Olen kiinnostunut erityisesti jännitteistä, jotka haastavat antirasismin viemisen suomalaiseen kouluun ja pyrin tekemään ne tutkielmani kautta näkyväksi. Tutkielmallani tavoittelen tietoa rasismista ja sen seurauksista. Sen lisäksi, että pyrin paikantamaan sekä vastustamaan rasismin ilmenemistä, olen sitoutunut tarkastelemaan myös omia ennakkoluulojani sekä rasistisia ajattelumalleja antirasistisen tutkimusagendan kautta.

Tutkielman aineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista, jotka toteutettiin keväällä 2021. Haastattelemani asiantuntijat ovat työllään edistäneet antirasismin toteutumista Suomessa. Heillä on lisäksi yhteys kouluinstituutioon työhistoriansa tai koulutuksensa kautta. Analyysi on toteutettu mukaillen temaattisen analyysin piirteitä.

Tulokset ja johtopäätökset

Jäsensin tulokseni kahden luvun kautta, jotka kuvasivat antirasismin kamppailua suomalaisessa kouluinstituutiossa. Ensimmäinen tulosluku kuvasi valkoista narratiivia, joka määritteli ajatuksen ideaalista kansalaisesta ja oppilaasta. Tuloksien valossa näyttää siltä, ettei kouluissa aina tunnisteta sitä, ketkä rajataan tämän oletetun ideaalin ulkopuolelle. Asiantuntijat katsoivat, että ongelman tunnistaminen on haastavaa erityisesti niille, jotka ovat etuoikeutetussa asemassa.  Tämä on haaste antirasismin ja koulun suhteelle, sillä valtaosa opettajista on valkoisia, keskiluokkaisia ja etuoikeutettuja.

Rasismin vastainen toiminta kulminoitui kouluissa usein yksittäisiksi teemapäiviksi tai kulttuuritempauksiksi. Vaikka asiantuntijat kokivat tarkoitusperät usein hyviksi, he katsoivat, etteivät tällaiset tapahtumat kohtaa antirasismin tavoitteiden kanssa. Yhtenä esimerkkinä olivat kouluissa järjestetyt afrikkalaiset ruokaviikot, joiden tarkoituksena oli kunnioittaa afrikkalaista kulttuuria. Todellisuudessa tapahtumalla toisinnettiin rasistisia ajattelumalleja, joiden pohjalta afrikkalainen ruokakulttuuri on tiivistettävissä yhteen kategoriaan. Asiantuntijat katsoivat, että rasismin vastaista toimintaa tarkasteltiin tässä kontekstissa valkoisen narratiivin kautta.

Toinen tuloslukuni käsitteli rasismin ulkoistamista kouluinstituutiosta. Suomalaista hyvinvointivaltiota sekä koulua kuvataan usein juhlapuheen kautta, jossa sitoudutaan ainakin osittain irti rasismista ja muista eriarvoisuuden muodoista. Juhlapuhe vaikutti asiantuntijoiden mielestä siihen, miten rasismi positioidaan yhteiskunnassa ja kuinka tärkeänä antirasismi nähdään suomalaisessa kouluinstituutiossa. Lisäksi juhlapuheella oli asiantuntijoiden mielestä vaikutusta opettajien identifioitumiseen kouluinstituutiossa. Ajatus kansankynttilästä ja hyväntekijästä tekivät omien ennakkoluulojen ja rasististen ajattelumallien myöntämisen haastavaksi.

Antirasismin positio nähtiin kouluinstituutiossa melko kapeana ja rasismin vastaisuuden nähtiin myös polarisoituneen kouluissa. Vaikka rasismista käytävän keskustelun katsottiin lisääntyneen viimeisten vuosien aikana, se kuvattiin edelleen tabuna asiantuntijoiden puheessa. Asiantuntijat katsoivat, ettei yhdenvertaisuuslainsäädäntöä nähty kouluissa omaa työtä ohjaavana periaatteena. Asiantuntijoiden puheessa myös opetussuunnitelmatekstit saivat osakseen kritiikkiä. Antirasismin vieminen kouluinstituutioon vaatisi heidän mielestään sekä opettajankoulutukselta että opetussuunnitelmilta yhteiskunnallista käännettä.

Etenkin kasvatustieteellisissä lähestymistavoissa rasismin tutkimus on painottunut lähinnä opettajien asenteisiin, maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen ja oppimiseen liittyviin haasteisiin sekä muihin koulun formaaleihin tehtäviin. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet rakenteet kouluinstituution tasolla ja koulun tarkastelu yhteisönä – laajana valtaa pitävänä kokonaisuutena.  Katson, että tämä tutkielma tarkastelee rasismia uudesta näkökulmasta ja luo perusteet jatkotutkimukselle. Esimerkiksi antirasismin käytännön toteutukset koulutuksen kentällä vaativat osakseen lisää huomiota. Tutkijana minua kiinnostaisi päästä havainnoimaan opettajille suunnattuja täydennyskoulutuksia koskien antirasismia ja tutkia erityisesti asennoitumista koulutuksia sekä käsiteltäviä teemoja kohtaan.

Julia Pesonen

”Sitä on niin kauan helppo käsitellä, kun sen voi ulkoistaa itsestään”. Kouluinstituution valkoisuusnormi ja juhlapuhe antirasistisen työn haasteina.