Tutkimuksen taustaa
Pro gradu -tutkielmani aiheena oli moniammatillisen oppilashuollon toteutuminen alakoulussa. Halusin tutkia aihetta luokanopettajien näkökulmasta ja selvittää, mitkä asiat heidän mielestään edistävät tai estävät moniammatillisen oppilashuollon toteutumista. Asuinalueiden eriytyessä ja lasten ja nuorten elinolojen polarisoituessa, oppilaiden hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden tutkiminen on hyvin tärkeää. Oppilashuollon tavoite on luoda mahdollisimman terve ja turvallinen oppimis- ja kouluympäristö sekä suojata oppilaiden mielenterveyttä, ehkäistä syrjäytymistä ja edistää koko kouluyhteisön hyvinvointia. Oppilashuollon toimilla pyritään myös edistämään oppimista ja tunnistamaan sekä ehkäisemään oppimisvaikeuksia ja koulunkäyntiin liittyviä ongelmia. Myös opettajien uupumus on ollut paljon esillä ja varsinkin nuoret opettajat ylikuormittuvat työtaakan ja vastuun alle. Oppilashuolto ja siihen kuuluvat ammattilaiset eivät olekaan edistämässä ainoastaan oppilaiden hyvinvointia, vaan heidän olisi tarkoitus ottaa osaa myös luokanopettajien vastuuseen. Oppilaiden tulisi olla koulun henkilökunnan yhteinen vastuu, joiden hyvinvoinnin eteen kaikki tekevät yhdessä töitä.
Tutkimuksen toteutus ja tutkimustulokset
Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jonka kohteena oli yhtenäiskoulu Helsingistä. Haastattelin viittä eri opettajaa eri luokka-asteilta, heistä neljä oli luokanopettajia ja yksi erityisluokanopettaja. Osa opettajista oli ollut kyseisessä koulussa ja työelämässä jo yli vuosikymmenen, osa vasta pari vuotta. Tulokset analysoitiin laadullisin menetelmin, sisällönanalyysia käyttäen.
Tuloksista ilmeni, että koulun oppilashuollossa työskenteli todella ammattitaitoista henkilökuntaa ja mahdollisuudet oppilashuollon toteutukseen olivat erinomaiset – teoriassa. Käytännössä opettajat kuitenkin kokivat kuitenkin oppilashuollon ammattilaiset todella kaukaisiksi omasta ja oppilaidensa arjesta. Tuloksista ilmeni myös, että oppilaat eivät ole tietoisia kaikista palveluista, joihin he ovat oikeutettuja eivätkä tunne oppilashuollon henkilöitä. Oppilashuolto ei ota osaa oppilaiden arkeen eikä jalkaudu luokkiin tai käytäville tarpeeksi. He auttavat opettajia tarvittaessa pedagogisten asiakirjojen ja oppilaspalavereiden kanssa, mutta eivät tule luokkiin tutustumaan oppilaisiin tai vietä heidän kanssaan riittävästi aikaa. Vastuu oppilaista jää pääosin opettajalle itselleen. Opettajat toivoivat, että oppilashuollon jäsenet tekisivät itsensä näkyviksi. Näin oppilaatkin tietäisivät kenen puoleen tarvittaessa kääntyä ja kokisivat heidät tuttuina ja turvallisina aikuisina.
Oppilashuollon palvelut olivat ruuhkautuneet. Vaikka koululla on läsnä kuraattori ja psykologi joka päivä, on oppilasmäärä ja oppilaiden tuen tarve niin suuri, ettei heillä ole kaikkeen tarvittavaan aikaa. Opettajista tuntui, että se yhteistyö mitä esimerkiksi psykologin tai kuraattorin kanssa on tehty, on ollut hyvää. Vakituisten hoitosuhteiden käynnistäminen tai aina edes yksittäisten tapaamisten saaminen ei ollut helppo prosessi. Esimerkiksi psykologilta oli vaikeaa saada henkilökohtaisia tapaamisaikoja eikä hänellä ollut aikaa tulla luokkaan seuraamaan oppilaan työskentelyä.
Oppilashuollon toteutumisella oli siis valitettavasti enemmän estäviä, kuin edistäviä tekijöitä. Koululla oli muutamia toimivia yhteisöllisiä käytänteitä, kuten KiVa Koulu ja Pro Koulu. Kuitenkin resurssipula, oppilashuollon ruuhkautuneisuus, konsultaatioaikojen puute sekä liian vähäinen yhteistyö laaja-alaisen erityisopettajan kanssa olivat todella estävässä roolissa asianmukaiselle oppilashuollon toteutumiselle. Opettajat kuitenkin nostivat haastattelun teemojen ulkopuolelta esiin edistäviksi tekijöiksi kollegiaalisen tuen ja yhdessä tekemisen meiningin. Vaikka ne eivät ole moniammatillisia, eivätkä kuulu oppilashuoltoon, ne nähtiin omaa arkea kannattelevana ja jaksamista edistävinä tekijöinä, jotka edistävät myös oppilaista huolehtimista.
Anna Mäkelä,
Moniammatillisen oppilashuollon toteutuminen alakoulussa