Matemaattinen maailma -leiri 2018

Teksti: Niko Huhtala ja Matias Kaukolinna
Kuvat: Niko Huhtala

Ensimmäinen leiripäivä aloitettiin tutustumalla toisiin leiriläisiin ja leirinohjaajiin nimi- ja tutustumisleikkien avulla, missä vierähtikin melkein koko aamupäivä. Tutustumisen ohessa leiriläiset saivat yhdessä luoda tulevalle leiriviikolle säännöt ja käytännöt. Tutustumisen jälkeen kävimme läpi pentaminoja. Ruokatauolla siirryimme ulos leikkimään lapsille tuttuja pihaleikkejä. Ruokatauon jälkeen jatkoimme vielä puuhastelua pentaminojen ja muiden matemaattisten pulmien parissa. Iltapäivän viimeisenä ohjelmana saimme vieraaksemme Samuli Siltasen pitämään esityksen lapsille röntgensäteiden matemaattisesta kuvantamisesta. Lapset pitivät todella paljon Samulin vierailusta. Samulin vierailun jälkeen siivottiin päivän päätteeksi ja lähdettiin kotia kohti.

Leirillä tutustuttiin tartuntatautien leviämiseen verkossa.

Tiistain aamupäivänä jatkettiin kuvantamiseen perehtymistä. Päivä alkoi laboratoriovierailulla, jossa maanantaina opittua teoriaa laitettiin käytäntöön. Saimme kurkistaa röntgenlaitteen avulla muun muassa kindermunan, koppakuoriaisen sekä puhelimen sisälle. Leiriläiset pääsivät myös itse kokeilemaan röntgensäteillä kuvatun kuvan säätelyä ja katsomaan kuvattua kuvaa erilaisista kuvakulmista. Lapset pääsivät lopuksi arvuuttelemaan kahden eri koppakuoriaisen lajia niistä otettujen röntgenkuvien perusteella. Labravierailua ohjasivat Alexander Meaney ja Salla Latva-Äijö. Vierailun jälkeen lähdettiin ruokatauolle. Ruokatauon jälkeen lasten kanssa pelailimme shakkia sisällä monella eri shakkilaudalla sekä pihalla isoilla shakkinappuloilla osan leiriläisistä leikkiessä perinteisiä pihaleikkejä.  Iltapäivällä leirin ohjelma jatkui biomatematiikan parissa, kun leiriläiset tutkiskelivat toiminnallisesti tartuntatautien leviämistä kättelypelin ja tartuntaverkkopelin avulla. Ohjelmien jälkeen siivosimme ja jatkoimme seuraavaan leiripäivää kohti.

Laskuvarjoja lentoaikaa tutkittiin pudottamalla itse rakennetut varjot eri kerroksista…

Kolmantena leiripäivänä leiriläiset toivat mukanaan pieniä leluja, joille heidän piti rakentaa laskuvarjot. Ideana oli rakentaa yksinkertaisia materiaaleja ja välineitä käyttäen mahdollisimman hitaasti laskeutuva laskuvarjo. Laskuvarjojen askarteluun ja kehittämiseen käytettiin ensimmäiset pari tuntia. Kun laskuvarjot olivat valmiita, siirryimme Exactumin avoimeen aulatilaan kokeilemaan laskuvarjoja. Laskuvarjot tiputettiin kolmesta eri kerroksesta. Leiriläisten tehtävänä oli mitata puhelimen avulla oman laskuvarjon tippumiseen kuluva aika jokaisesta eri kerroksesta ja taulukoida tulokset. Taulukoinnin jälkeen lähdimme syömään ja pelailemaan pihapelejä. Ruokatauon jälkeen leiriläiset piirsivät pylväsdiagrammit omista taulukoiduista tuloksistaan. Pylväsdiagrammit kuvasivat leiriläisten laskuvarjojen tiputtamiseen kulunutta aikaa eri kerroksista. Samalla keskustelimme hieman suoraanverrannollisuudesta ja tilastojen tekemisestä. Tämän jälkeen askartelimme paperilennokkeja ja testasimme niiden lento-ominaisuuksia. Päivän päätteeksi askartelimme vielä pentamino-paloihin perustuvan lautapelin, jonka leiriläiset saivat halutessaan viedä mukanaan kotiin.

… ja mittaamalla, kuinka kauan varjolla kestää laskeutua alimpaan kerrokseen.

Torstain teemana oli jättikupolin rakentaminen, johon menikin koko päivä. Kupoli rakennettiin siten, että leiriläiset jaettiin viiteen ryhmään. Jokaisen ryhmän piti tehdä yhteistyötä keskenään ja auttaa toisiaan saadakseen kupoli valmiiksi. Kupoli koostui monesta eri värisestä ja mittaisesta putkesta, joita liittämällä keskenään saatiin kaunis rakennelma aikaiseksi. Rakentelun aikana opittiin tekemään ryhmätyötä, jakamaan vastuuta ja tekemällä oppimista.  Leiriläiset pitivät rakennusprojektista paljon ja ryhmätyö onnistui hyvin ryhmien välillä ja ryhmien sisällä.

Matikka-aktiviteettien ohessa ehdittiin myös ulkoilla ja pelata pihapelejä.

Viimeinen leiripäivän alussa saimme vierailijaksi Vadim Kulikovin, joka tuli kertomaan työstään matematiikan osastolla ja opetti leiriläisille solmujen avaamiseen tarvittavaa matematiikkaa. Vierailun jälkeen leiriläiset lähtivät seikkailemaan Amazing Race of Mathin tiimoilta. Leiriläisten tehtävänä oli löytää ja ratkaista Physicumiin piilotettuja matemaattisia pulmia, joista osa osoittautui yllättävänkin haastaviksi. Seikkailun jälkeen leiriläisten tehtävänä oli ottaa kuvia ja videoita ympärillään näkemistään matemaattisista asioista, kuten rakennuksista tai luonnosta. Iltapäivällä leiri alkoi lähestyä loppuaan ja pidimme nyyttikestit, jonka jälkeen vanhemmat saapuivat paikalle. Leiriläiset pääsivät yhdessä vanhempiensa kanssa ratkomaan Amazing Racessa tekemiään tehtäviä ja katsomaan mitä kaikkea teimme viikon aikana.

Myös yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille jätettiin pähkinöitä purtavaksi.

Kiitos kaikille leirillä vierailleille ohjaajille: Samuli Siltanen, Alexander MeaneySalla Latva-Äijö ja Vadim Kulikov! Rakentelupajan toteutusidean saimme tutkija Kristóf Fenyvesiltä Jyväskylän yliopistosta. Rakentelupajan välineet ja opetusmateriaalit tarjosi Experience Workshop.

Matemaattinen maailma -leiri järjestettiin 11.-15.6.2018 Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Leiri oli suunnattu 4.-6. luokan aloittaville lapsille. Lisätietoja Helsingin yliopiston tiedekasvatuskeskuksen leiritarjonnasta löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *