Summamutikka Pasilassa

Teksti: Iikka Talvala, Kuvat: Saara Lehto

26.2.2020 Summamutikan väki suuntasi neljän ohjaajan voimin Päiväkoti Hertta-Susannaan Helsingin Pasilaan. Tämä pajapäivä oli toteutettu osana LUMA2020-hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä lasten ja nuorten tiedekasvatusta kouluissa ja muissa oppimisyhteisöissä.

Pasilaan saavuttuamme järjestelimme liikuntasaliin ja yhteen luokkahuoneeseen välineemme ja jakauduimme ohjaamaan erilaisia aktiviteettejä. Päiväkodin toiveissa oli ollut ohjelmointia ja lämpökamera kuvaamista, sekä ongelmanratkaisua, joten niitä oli myös luvassa.

Lapset kiersivät pienissä ryhmissä pisteeltä toiselle ratkoen kinkkisiä pulmia ja tutustuen luonnontieteen ja teknologian ihmeellisyyksiin. Lämmön karkaamiseen tutustustuttiin lämpökameran avulla. Ihmetystä herätti se, miten kamera ”näkee” lämmön ja se miksi seinään painettu kädenjälki näkyy lämpökamerassa.

Ohjelmointipisteellä lapset saivat ohjelmoida Scratch Juniorilla kissan liikkumaan, hyppäämää ja puhumaan. Ohjelmointi onnistu erittäin hyvin kaikilta ja monet ryhmät olisivat halunneet jatkaa ohjelmointia pidempäänkin. Aika oli kuitenkin rajallista ja  seuraavat aktiviteetit odottivat tekijäänsä.

Pienenä välirastina lapset pääsivät rakentelemaan uunituoreilla ITSPHUN- rakentelupalikoilla. Palikoita yhdistelemällä saatiin aikaan geometrisia kuvioita. Pöydälle olikin pajapäivän aikana rakentunut monta kymmentä hienoa rakennelmaa joiden purkamiseen ohjaajilta kului monta kymmentä minuuttia.

Tanssia ja matematiikkaa, mitä ihmettä? Miten ne muka liittyvät toisiinsa? Norsut ja apinat aiheinen tehtävä yhditeli rytmejä, tanssia ja matematiikkaa. Lapset pääsitvät tallustamaan norsun ja apinan jalanjäljissä pitkin luokkahuonetta. Laulu ja leikki täytti koko luokan ja osan käytävästäkin.

Päivän suosituimmaksi rastiksi nousi lasten keskuudessa herra Munasen muna farmi leikki. Lapset keräilivät kananmunia pesistä ja laskivat päivänaikana kertuneet munat yhteen. Munia löytyi parhampana päivänä yli 10 kappaletta ja vaikka kyseessä olivat alle kouluikäiset lapset, laskutoimitukset eivät tuottaneet ongelmia.

Kiitos Hertta-Susannan henkilökunta, etenkin Saija joka auttoi päivän järjestemisessä. Kiitos myös päiväkodin ihanille lapsille, jotka ratkoivat tehtäviä ahkerasti lähes kahden tunnin ajan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *