Avainsana-arkisto: Jepen jakojäännöspeli

Jeppe Jääkarhun jakolaskupelejä

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Torstaina 21.4. saimme vieraita Vantaalta, kun Kuusikon koulun 3. luokka saapui Origoon touhuamaan matikan pariin. Aihetoiveena olivat jakolaskut, joiden parissa ryhmä oli viettänyt viimeisimmät matikan tuntinsa. Ohjelma koostuikin erilaisista peleistä, joissa Jeppe Jääkarhu tarjosi haastetta jakolaskujen parissa. Kaikki jakolaskupelit löytyvät Oulun yliopiston LUMA-keskuksen materiaalipankista.

Vierailu aloitettiin bingopelillä Jeppe Jääkarhun tapaan. Aluksi lapset kirjoittivat 5×5-kokoiseen ruudukkoon annetut luvut, minkä jälkeen pelinjohtaja alkoi huudella laskutoimituksia, jotka sisälsivät joko kerto- tai jakolaskuja. Bingoa jatkettiin niin kauan, että kaikki olivat saaneet bingon vähintään yhden kerran.

Jepen_kaveripeli
Jeppe Jääkarhun kaveripeli oli vieraiden suosikki.

Seuraavana oli vuorossa Jeppe Jääkarhun kaveripeli, joka taisi olla vieraidemme suosikki. Peli aloitettiin piirtämällä pöytään 14 ennalta sovittua lukua. Tämän jälkeen pelaajat heittivät vuorotellen kahta noppaa. Nopan silmäluvulla tai silmälukujen summalla jaettiin yksi pöytään piirretty luku niin, että jako meni tasan. Jakolaskun tulos merkittiin pelaajan pisteeksi ja käytetty luku yliviivattiin pöydästä. Peli loppui, kun kaikki yhteiset luvut oli käytetty. Voittajaksi julistettiin se, joka keräsi eniten pisteitä.

Jepen_jakojäännöspeli
Jepen jakojäännöspelissä pelilaudalla liikuttiin jakojäännösten suuruisia askeleita.

Kaveripeli oli lapsista niin hauskaa, että sitä pelattiin useampaan kertaan, mutta vähitellen jokainen ryhmä siirtyi kuitenkin pelaamaan vielä Jepen jakojäännöspeliä. Tässä pelissä liikuttiin pelilaudalla sen mukaan, minkä suuruinen jakojäännös syntyi, kun pelilaudalla ollut luku jaettiin nopan silmäluvulla.

Jakolaskut olivat lapsilla hyvin hallussa ja hyväntuulisen pelihetken jälkeen luokan matka jatkui takaisin koulua kohti.