Avainsana-arkisto: leiri

Matikkaleiri kuuluu kesään!

Vaikka koulut loppuivatkin muutama viikko sitten, Origo-luokassa meno ei ole hiljentynyt – päinvastoin! Kesäkuu on alkanut Origossa kiireisenä, sillä luokka on täyttynyt viikottain eri-ikäisistä matematiikasta kiinnostuneista leiriläisistä.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettiin Mieletöntä matikkaa -leiri, johon osallistui peräti 33 innokasta 2.-4. luokalle menevää lasta. Pääosassa oli yhdessä tekeminen ja onnistumisen elämykset. Päivien ohjelma täyttyi mm. leikeistä, askartelusta sekä pelien pelaamisesta innostuneiden leiriohjaajien luotsaamina.

nadia_olli_lilian_kaisa_paula
Mieletöntä matikkaa -leiriläiset testaamassa lennokkiensa toimivuutta. Kuvassa mm. Nadja Rehberger, Olli Reinikainen, Lilian Wang, Kaisa Torri ja Paula Torri.

Samalla viikolla järjestettiin myös kolmipäiväinen 47×59-matikkaleiri, joka oli tarkoitettu niille, joille kaikki on aina liian helppoa. Leiriä olivat järjestämässä Summamutikka-keskuksen lisäksi matematiikan olympiavalmennuksen valmennusjaoston väki.

Kesäkuun toisella viikolla järjestettiin viime kesänäkin suuren suosion saavuttanut Kadonneen rubiinin metsästys -leiri, jolla selvitettiin rouva von Bannekerin rubiinin katoamista. Leiriläiset keräsivät viikon aikana johtolankoja ja silminnäkijähavaintoja rikoksen selvittämiseksi.

hugo
Johtolankoja tutkimassa. Kuvassa Hugo Hyytiälä.

Leiri huipentui  oikean rikostutkijan vierailuun. Leiriläiset pääsivät esittelmään poliisille viikon aikana keräämänsä todisteet ja poliisi kertoi, voidaanko epäilty ”rikollinen” tuomita tulosten perusteella syylliseksi. Vierailun aikana leiriläiset oppivat vielä, kuinka aidon setelin tunnistaa väärästä päästessään tutkimaan poliisin takavarikoimia väärennettyjä seteleitä.

poliisimikke2
Poliisi Petri Varjosen vierailu huipensi huikean leiriviikon. Kuvassa myös Mikael Tamminiemi.

Juhannusviikolla jatkettiin rikosten ratkaisemista televisiosarja CSI:n tyyliin. Kumpulan rikospaikkatutkijat -leiri oli suunnattu yläkouluikäisille nuorille tutkijan aluille. Leiri toteutettiin yhdessä Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen kaikkien resurssikeskusten kesken.

ikosaedri
Leiriviikon aluksi Kumpulan rikospaikkatutkijat rakensivat yhteistyössä ikosaedri-kappaleen, johon he kirjoittivat toiveitaan ja odotuksiaan leiristä.

Juhannuksen jälkeen toiminta Origo-luokassa hiljentyy vähäksi aikaa, mutta jatkuu jälleen elokuussa, kun Mieletöntä matikkaa– sekä Bittejä ja algoritmeja -leirit starttaavat 4. elokuuta.