Avainsana-arkisto: Taikuus

Taikuutta ja vaahtokarkkitaidetta

Teksti & Kuva: Iikka Talvala

Bussilakkokaan ei estänyt Pihlajiston ala-asteen nuoria matemaatikonalkuja saapumasta Summamutikkaan 25.11.2019. Vierailun teemaksi oli valikoitunut taikuus.  Heti tunnin alusta asti innostusta oli havaittavissa oppilaiden kasvoilta, kun pääsimme tutustumaan taikuuteen erilaisten matemaattisten tehtävien avulla.

Tunnin aikana ihmeteltiin osaammeko taikoa näkymättömästä näkyvää erilaisia varjokuvia katselemalla. Varjokuvien pohjalta  syntyi monia kolmiulotteisia kappaleita ja jokaiselle kappaleelle keksittiin nimikin. Varjokuvien jälkeen pääsimme ratkaisemaan neliöiden arvoitusta ja ratkomaan matemaatikon taikatemppua. Matemaatikon taikatempun ratkaisuun löytyi monia ehdotuksia ja lopulta ohjaaja kirjoitti taululle ihmeellisennäköisen kaavan. Kun kaavaa sievennettiin tuttujen laskutoimitusten avulla, päästiin samaan lopputulokseen, kuin oppilaat olivat jo aiemmin päässeet.

Kiitos Pihlajiston ala-astelaisille ja heidän opettajalleen mukavasta vierailusta.

Innokkaita kolmasluokkalaisia Summamutikassa

Teksti & Kuvat: Toni Pentti

Maanantaina 7.10.2019 Summamutikkaluokkaan saapui Kaisaniemen ala-asteelta innokas joukko kolmasluokkalaisia. Keskustelimme ensin, millaisia taikoja oppilaat olivat nähneet tai tehneet. Tämän jälkeen siirryimme tehtävään, jota pohjustettiin matemaatikoiden kyvyllä tehdä näkymättömästä näkyvää. Vierailijat pääsivätkin nyt Platonin kappaleiden varjokuvien avulla rakentamaan itse kappaleita, välineinään vaahtokarkkeja ja hammastikkuja. Lopussa vielä tutkimme yhdessä mm. Hanoin torneihin liittyvää ”taikuutta”.

Platonin kappaleita

Kiitokset vielä Kaisaniemen ala-astelaisille vierailusta!