Author Archives: Anni Aarinen

”I don’t love you anymore” – break up in writing

|

Suomenkielinen lyhennelmä artikkelista löytyy englanninkielisen version alta.

Letters announcing the end of a romantic relationship share some specific characteristics, finds Lecturer Sabine Kraenker from the Department of Modern Languages. She studied real break-up letters and love break-up in novels published in 2000–2010 for her doctoral dissertation.

The sample included emails, SMSs, letters and diary entries.

The sample included emails, SMSs, letters and diary entries.

The texts that Kraenker analyzed were in French and in the form of letters, emails, SMSs, and in the novels also diary entries. Her corpus included 15 authentic messages written by ordinary people, and 25 fictional texts. Many of the texts were collected from the Association pour l’autobiographie in France.

– It was quite difficult to get copies of real break-up emails because the topic is very private, Kraenker says.

Argumentation and conciliation

The texts were all written in the first person and directly addressed to someone. These letters were typically short and very focused on the subject of the break-up. It was clear that the purpose of the letters was to announce that a love relationship is over.

– Usually when writing a letter, you begin by introducing the purpose why you write. However, it was typical for the break-up letters that the beginning was vaguer and the writer did not state clearly at first what the letter is about, Kraenker describes.

The letters included some reasoning on why the relationship cannot continue. Arguments were used to hide the end of a feeling by giving logical reasons for a change in the leaver’s sentiments. The responsibility of the break-up was often delegated to the two persons involved in the love relationship.

– It was typical that the leaver stated that he or she just doesn’t love the other person anymore, and that’s it, Kraenker says.

The tone of the letters was conciliatory. They were not written in a violent way, and neither tried to accuse the other person nor to make them feel guilty. Interestingly, all of the writers in this sample wanted to continue as friends after the break-up.

Fiction only deals with being left

In fiction, the point of view was almost always that of the person being left. The fictional texts described the suffering that the person was going through after their partner left them. The position of the person who leaves the other seems to be missing from this type of French literature.

Kraenker believes that the classic novel Lettres portugaises published in 1669 has greatly shaped the way French writers, especially women, see break-ups.

– The book describes the suffering of a woman after her man has left her, and portrays the woman as a victim. I think that is partly why it is not easy for French women to be proud and happy of their decision to end a relationship, Kraenker contemplates.

More information

Kraenker’s defense of dissertation takes place on 30 May 2014.

The title of Kraenker’s dissertation thesis is Les écrits de la rupture amoureuse dans les textes de gens ordinaires et la littérature française de l’extrême contemporain (2000-2010). English abstract of the thesis is available.

“En rakasta sinua enää” – näin erotaan viestillä

Parisuhteen päättymisestä ilmoittavilla eroviesteillä on tyypillisiä ominaisuuksia, käy ilmi Helsingin yliopiston tuoreesta tutkimuksesta. Sabine Kraenker tutki väitöskirjassaan sekä tosielämän eroviestejä että rakkaussuhteen päättymiseen liittyviä tekstejä vuosina 2000–2010 julkaistuissa romaaneissa.

Kraenkerin analysoimat tekstit olivat ranskankielisiä kirjeitä, sähköposteja ja tekstiviestejä sekä romaaneissa myös päiväkirjamerkintöjä. Hänen aineistossaan oli 15 aitoa, tavallisen ihmisen kirjoittamaa eroviestiä ja 25 fiktiivistä tekstiä. Monet niistä saatiin Association pour l’autobiographie -yhdistykseltä Ranskasta.

– Oli varsin haastavaa saada kopioita oikeista eroviesteistä aiheen yksityisyyden takia, Kraenker kertoo.

Perustelua ja sovittelua

Kaikki analysoidut tekstit oli kirjoitettu minä-muodossa, ja ne puhuttelivat suoraan tiettyä henkilöä. Viestit olivat tyypillisesti lyhyitä ja keskittyivät hyvin tarkasti eroaiheeseen. Oli selvää, että viestien tarkoitus oli ilmoittaa rakkaussuhteen olevan ohi.

– Yleensä kirjeen alussa kerrotaan, miksi se on kirjoitettu. Eroviesteille oli kuitenkin tavallista, että viestin alku oli epämääräisempi ja kirjoittaja ei heti ilmaissut selkeästi, mitä aihetta viesti käsittelee, Kraenker kuvailee.

Viestit sisälsivät perusteluja sille, miksei rakkaussuhde voi enää jatkua. Argumentteja käytettiin peittelemään tunteiden loppumista: jättäjä esitti loogisia syitä sille, miksi hänen tunteensa ovat muuttuneet.

– Usein jättäjä kuitenkin ilmoitti, että hän ei vaan rakasta kumppaniaan enää, ja se siitä, Kraenker selittää.

Viestien sävy oli sovitteleva. Niillä ei pyritty satuttamaan eikä tarkoitus ollut syytellä toista osapuolta tai yrittää saada häntä tuntemaan syyllisyyttä. Erityistä oli se, että kaikissa Kraenkerin keräämissä viesteissä jättäjä halusi jatkaa eron jälkeen ystävinä.

Lisätietoa

Kraenker väittelee perjantaina 30.5.2014

Väitöskirjan tiivistelmä englanniksi. Väitöskirjan nimi on Les écrits de la rupture amoureuse dans les textes de gens ordinaires et la littérature française de l’extrême contemporain (2000-2010).

Fonetiikka valmistautuu ”big dataan”

|

Fonetiikka tutkii puhetta. Eräs puheentutkimuksen erityispiirre on aineiston keräämisen ja jaottelun työläys. Tällä hetkellä fonetiikka valmistautuu ison datan läpimurtoon.

Foneettinen tutkimus painottuu puheeseen prosessina, sen tuottamiseen ja havaitsemiseen ja siihen, miten puhe välittyy.

– Fonetiikka voi olla tutkijoille väline, mutta se on myös itsenäinen tutkimusala. On tärkeää tutkia esimerkiksi, miten ihminen omaksuu puhetta, mitä puhuminen on konkreettisena toimintana ja miten se vaikuttaa kielten muotoutumiseen ja moninaisuuteen, selittää tutkija Mietta Lennes nykykielten laitokselta.

Fonetiikalla on paljon yhtymäkohtia muihin tieteenaloihin. Esimerkiksi fonetiikka ja logopedia hyötyvät toisistaan. Puheteknologian alueella foneettista tietoa tarvitaan esimerkiksi laadukkaan puhesynteesin eli keinotekoisen puheen tai automaattisen puheentunnistuksen kehittämiseen. Koska melkein kaikkia maailman kieliä puhutaan, fonetiikalla riittää työsarkaa myös kielitieteissä, esimerkiksi kielten ääntämisen ja murteiden tutkimuksessa.

Lenneksen oma väitöskirja on parhaillaan esitarkastusvaiheessa. Hän on tutkinut sitä, miten suomen sanojen ja esimerkiksi vokaalien ääntäminen vaihtelee vapaassa keskustelupuheessa.

Lennes pyysi kahtakymmentä ystäväparia juttelemaan vapaasti keskenään noin 45 minuutin ajan. Hän äänitti puheen, minkä jälkeen alkoi varsinainen työ. Lennes ja kourallinen fonetiikan opiskelijoita litteroivat, rajasivat ja luokittelivat materiaalia taukojen rajaamiin puhunnoksiin, sanoihin, tavuihin ja äänteisiin.

– Kone ei ymmärrä puhetta, joten äänitetystä raakamateriaalista ei vielä ole hyötyä. Jos materiaalia halutaan tarkemmin tutkia, se pitää annotoida ainakin osaksi käsin, jotta tutkittavat yksiköt tai ilmiöt ja niiden väliset suhteet voidaan paikallistaa, Lennes kertoo.

Puhekorpuksen eli aineiston valmistaminen oli Lenneksen kohdalla vuosien työ. Puheentutkijoilla aineiston keräämiseen ja jäsentelyyn saattaa kulua valtaosa tutkimushankkeen kokonaisajasta. Koska työtä on paljon, on tärkeää, että aineisto säilytetään ja jaetaan myös muille tutkijoille. Tätä tavoitetta edistää Suomessa FIN-CLARIN -hanke, jossa Lennes työskentelee projektisuunnittelijana. Myös Lenneksen käyttämä aineisto on tulossa saataville tutkimustarkoituksiin Kielipankin kautta.

Köydenvetoa määrän ja laadun välillä

Pelkän käsityön varassa tutkijat eivät enää nykyisin ole. On myös kehitetty automaattisia menetelmiä, jotka esimerkiksi tunnistavat puhesignaalista äänteitä ja sanoja tai kohdistavat litteroitua tekstiä äänitiedostojen vastaaviin kohtiin. Automaattiset työkalut eivät kuitenkaan pysty samaan kuin tutkija. Näin päästäänkin ”big datan” eli valtavien aineistomäärien problematiikkaan:

– Automaation käyttöön liittyy köydenvetoa: yhtäältä halutaan paljon dataa, jotta voidaan kehittää automaattisia menetelmiä. Toisaalta data voi olla sotkuista, jos ihminen ei ole sitä käsitellyt ja iso datamäärä pitää kuitenkin lopulta korjata käsin. Vaihtoehdot ovatkin, että joko otetaan pieni aineisto ja käydään se tarkkaan läpi käsin tai käydään laaja aineisto läpi automaattisesti ja hyväksytään, että siinä on virheitä.

– Jos dataa on todella paljon, koneen tuottamat virheet eivät ole enää aineiston käytön kannalta kohtalokkaita, Lennes kertoo.

Lenneksen tutkimus näyttää, miten monella tavalla äännämme vokaalit vapaassa puheessa. Kun Lennes soittaa tallenteelta satunnaisen joukon koehenkilöiden puheessa esiintyvien sanojen vokaaliäänteitä, on helppo huomata, miten paljon vokaalin ääntäminen käytännössä vaihtelee. Esimerkiksi puhekielen ni-sanan i-vokaali kuulostaa koehenkilöiden puheessa välillä e-vokaalilta tai jonkinlaiselta välimuodolta kahden tai useamman vokaalin välillä.

Väitöskirjassaan Lennes pyrkii ymmärtämään äänteiden variaatiota luonnollisessa puheessa ja vuorovaikutuksessa. Miten kuuntelija ymmärtää puhujaa? Miksi emme juuri koskaan sano sanaa kahta kertaa samalla tavalla? Kuinka on mahdollista, että kuulija silti tunnistaa nämä erilaiset tuotokset samaksi sanaksi?

– Ihmiset ovat aika taitavia ennustamaan, mitä toinen ihminen sanoo ja toisaalta puhuja tietää, mitä kuulija odottaa. Mitä yleisempi sana, sitä vähemmän sanan vokaaleja tarvitsee puheessa erotella, ja mitä harvinaisempi sana, sitä selvemmin se yleensä äännetään, tiivistää Lennes.

BB-talo tieteen nimessä

Big data tarkoittaa isoja määriä aineistoa, jonka keräämisen nykyteknologia mahdollistaa.

Kiinnostava esimerkki ison datan käytöstä fonetiikassa löytyy Yhdysvalloista. MIT-yliopiston tutkijaryhmä Deb Royn johdolla asensi Big Brother -tv-ohjelman tyyliin Royn kodin täyteen mikrofoneja ja videokameroita ja tallensi perheen arkea kolmen vuoden aikana 90 000 tuntia eli noin 8–10 tuntia päivässä. Tarkoitus oli tutkia kerätyn tietomäärän avulla, miten Royn lapsi oppi puhumaan. Ted talk -videolla voi kuulla puolen vuoden ajalta kaikki harjoituskerrat, joiden aikana Royn lapsi oppii sanomaan englannin sanan vesi ”water”.

Fonetiikan professori Martti Vainio uskoo, että Suomessa voitaisiin tehdä samantyyppisiä ison aineiston tutkimuksia suomalaisten lasten puheen oppimisesta.

– Tietenkin asiaan liittyy eettisiä ongelmia, kuten yksityisyyden suoja, jotka pitäisi ratkaista.

Vainion mielestä isoja aineistoja voitaisiin käyttää hyväksi myös esimerkiksi vieraan kielen oppimisen tutkimisessa kouluissa.

– Iso data tulee olemaan foneettisten teorioiden koekenttä. Jos tutkimuksen kehityksessä ei ole mukana, jää sen jalkoihin. Siksi on parempi olla suuren aallon edellä, Vainio toteaa.

Fonetiikkaa alakoululaisille

Professori Vainion mukaan fonetiikkaa pitäisi opettaa jo alakoululaisille.

– Fonetiikkaa pitäisi käsitellä äidinkielentunnilla. Fysiikan tunnilla oppilaille opetetaan atomi, samalla tavalla oppilaiden tulisi käsitteellisesti erottaa edes kirjain äänteestä.

Anna-Kaisa Mustaparta Opetushallituksesta ei tyrmää Vainion ajatusta vaan kutsuu tutkijat mukaan opetussuunnitelman uudistustyöhön.

Opetushallituksessa uudistetaan parhaillaan perusopetusta, mutta fonetiikkaa ei opetussuunnitelmassa juuri käsitellä mainintaa lukuun ottamatta. Mustaparta kertoo, että fonetiikan osalta minimioppimistavoite on se, että oppilas osaa peruskoulun käytyään katsoa sanakirjasta foneettisten aakkosten avulla, miten jokin sana äännetään.

Mustaparran mukaan kielenopiskelun tapoihin halutaan lisää vapautta.

– Kannustamme erilaisiin opetustapoihin. Ei ole esimerkiksi mitään pakollisia teemoja, joita tulisi käsitellä.

Helsingin yliopistolla järjestettiin 6.5.2014 seminaari puheen visualisoinnista ja sen suhteesta kielten opetukseen.

Teksti: Heta Muurinen

Professori Elina Suomelan juhlaseminaari 12.6.

|

Helsingin yliopiston italialaisen filologian professori Elina Suomela siirtyy syksyn alussa eläkkeelle. Hänen kunniakseen järjestetään italiankielinen juhlaseminaari torstaina 12.6. klo 9-12 Metsätalon salissa 12. Pyydämme kaikkia halukkaita ilmoittautumaan tapahtumaan sekä ilmoittamaan mahdolliset ruoka-aineallergiat 2.6. mennessä e-lomakkeella.

Seminaarin ohjelma ja lisätietoa tutkimusyhteisö CoCoLaCin blogista.

Elinan toivetta noudattaen mahdolliset muistamiset pyydetään osoittamaan Helsingin yliopiston italialaisen filologian ainejärjestölle Divina Compagnialle:

tilinumero FI50 1572 3000 3348 13 (BIC: NDEAFIHH) ja viite 1009 (ulkomailta RF181009)

Onnittelijat voivat lisäksi halutessaan eritellä italianopiskelijoiden hyväksi tehtävän lahjoituksen käyttötarkoituksen lisäämällä viestikenttään yhden seuraavista:

  • Elina / kurssikirjat
  • Elina / apurahat
  • Elina / tapahtumat

Tervetuloa – benvenuti!

Elinan ranskalaisen ja italialaisen filologian kollegat

CoCoLaC: Contrasting and Comparing Languages and Cultures

Lisätietoja osoitteesta riikka.ala-risku@helsinki.fi

Guest lectures by Jennifer Jenkins 20-21 May

|

The Changing English project is hosting two guest lectures by Professor Jennifer Jenkins (University of Southampton). Everybody is warmly welcome! Please see the abstracts below.

Tuesday, 20 May, 14-16, room 8, Metsätalo (3d floor)
Topic: “Fit for purpose? Tests of English for entry into international universities”

I begin by exploring international students’ positions on the so-called ‘international’ English language university entry tests. I go on to consider what is missing in such tests, in particular, any response to the sociolinguistic implications of the international spread of English or to recent findings in relevant areas of applied linguistics research.
Of these areas, I will argue, research into English as a lingua franca (ELF) has the greatest relevance for English language entry tests, given that international universities are, by their very nature, ELF communities. Having briefly discussed the notion of ELF, I will return to the tests to examine the extent to which they are (not) fit for the purpose of assessing potential students’ skills for study in an English lingua franca environment. I will conclude by considering what kinds of changes the testers need to implement to bring themselves in line with such an environment (and the 21st Century).

Wednesday, 21 May, 14-16, room 12, Metsätalo (3d floor)
Topic “Revisiting pronunciation in ELF communication contexts”

Pronunciation was the first linguistic level to be explored in empirical ELF research. The earliest findings, published as Jenkins 2000, and in particular, the ‘Lingua Franca Core’ (LFC), proved highly controversial. Nevertheless, subsequent replications have generally supported the original research findings that underpinned the LFC. Subsequent researchers have also paid greater attention to the role of accommodation, which was a major (if usually overlooked) part of the original LFC research. Despite this, negative responses, themselves still often based on misinterpretations of the research, continue to this day. By contrast, the research has begun to have a positive influence on the educating of English language teachers, such as in the syllabuses of Cambridge English’s pre- and in-service teacher training qualifications, respectively, CELTA and DELTA. It is also the subject of a handbook for teachers (Walker 2010). In my talk, I will discuss the original ELF pronunciation research and the ‘fallout’ from it, and explore how the situation has developed over the years, particularly during the intervening years since I last talked on this subject in Helsinki in 2008.

Bio

Jennifer Jenkins holds the Chair of Global Englishes at the University of Southampton, where she is also founding director of the University’s Centre for Global Englishes. She has been researching English as a lingua franca since the 1980s, and has published numerous articles and chapters on the subject, as well as three monographs: The Phonology of English as an International Language (OUP 2000), English as a Lingua Franca: Attitude and Identity (OUP 2007), and English as a Lingua Franca in the International University (Routledge 2014). She has also published a university course book, World Englishes, whose third edition is currently in press as Global Englishes (Routledge). She is the founding editor of the book series, Developments in English as a Lingua Franca (De Gruyter Mouton).

Tomi Huttunen on vimmainen opettaja

|

Tuore professori rakastaa luennoimista, innostuu outoudesta ja fanittaa venäläistä rockmusiikkia.

Tomi Huttunen aloitti opintonsa Helsingin yliopistolla vuonna 1992. Venäjän kieli, kulttuuri ja kirjallisuus veivät mennessään, sillä nyt yli 20 vuotta myöhemmin hänellä on takanaan katkeamaton ura yliopistolla. 1.5.2014 alkaen dosentti, filosofian tohtori Huttunen toimii venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professorina nykykielten laitoksella.

Yhteisöllisyyttä ja oivalluksia

Huttusen mielestä yliopisto-opiskelu on parhaimmillaan silloin, kun opiskelija kokee kuuluvansa osaksi laajempaa akateemista yhteisöä. Huttunen oli aikoinaan osa harrastunutta opiskelijaporukkaa, joka perusti venäläisen nykykirjallisuuden klubin. Klubilaiset tekivät tiivistä yhteistyötä laitoksen tutkijoiden kanssa. Tutkijayhteisöön osallistuminen oli hänelle tärkeä kasvualusta ja sytyke jatko-opintoihin etenemiselle.

Luento on Huttuselle kaikkein luontevin esiintymismuoto. Hän kertoo rakastavansa eniten sitä, miten ajatus muuttaa muotoaan tieteellisen artikkelin ja luennon välillä.

– Artikkelissa ajatus on esitettävä mahdollisimman tiiviisti ja täsmällisesti. Kun tämän ajatuksen vie luennolle, sen pääsee purkamaan auki ihan eri tavalla. Ajatuksesta muotoutuu puolitoistatuntinen matka, jolla saa sinkoilla näkökulmasta toiseen, piirtää kuvia, esittää näytteitä, assosioida laveasti. Se on loputtoman kiehtovaa, Huttunen selittää.

– Kun opiskelijoiden silmissä näkee oivalluksen, se on palkitsevinta, mitä yliopisto-opetuksessa on, hän jatkaa.

Rockia ja avantgardea

Oli kaksi tekijää sille, miksi Huttunen kiinnostui alun perin venäläisestä kulttuurista ja päätti lähteä opiskelemaan sitä. Ensimmäinen syy oli venäläinen rockmusiikki. Huttunen on kirjoittanut aiheesta kirjankin; Pietari on rock kertoo Leningradin rockin ensiaskelista.

– Tarkoitukseni teoksen kirjoittamiselle oli saattaa nuoruuden matka päätökseen. Siinä kuitenkin kävi ihan päinvastoin: kirjan julkaisemisen jälkeen olen puhunut rokista enemmän kuin koskaan aikaisemmin, Huttunen kertoo.

Huttusen kollegat nimittävät häntä leikillään venäläisen rockin professoriksi. Lempinimi ei lopulta ole kovin kaukaa haettu, sillä venäläinen rockmusiikki on luonteeltaan hyvin kirjallista.

– Varsinkin neuvostoaikaisen rockin ymmärtämiseen tarvitsee venäläisen klassisen kirjallisuuden tuntemusta, jotta tajuaa lyriikoissa esiintyvät intertekstuaaliset viitteet, hän selittää.

Professori tunnustautuu klassista rokkia soittavan Akvarium-yhtyeen pitkäaikaiseksi faniksi. Lempikirjailijat sen sijaan ovat vaihtuneet vuosien mittaan Fjodor Dostojevskista Daniil Harmsiin, Tatjana Tolstajaan ja Lev Rubinšteiniin. Kaikki opinnäytteensä hän on tehnyt imaginisti Anatoli Mariengofin tuotannosta.

Tutkimuksellisesti Huttusen ominta alaa on avantgarde eli leikkivä ja kokeellinen kirjallisuus, joka asettaa todellisuuden kyseenalaiseksi. Lukijana häntä viehättävät henkilökohtaisesti suuret venäläiset kertojat, erityisesti historiallinen ja psykologinen kirjallisuus, joka pureutuu syvälle ihmismieleen ja luotaa sielun saloja.

– Kirjallisuus saa olla epätavallista, outoa ja omituista, hän kuvailee.

Venäjä on lähin ja vierain

Huttunen väittää, että venäläinen kulttuuri on monille suomalaisille vierauden huippu. Venäläisyys on meille oman kulttuurimme peili – se vieras vastine, johon vertaamme itseämme.

– Esimerkiksi iskelmistä huomaa, että suomalaisia eivät kiinnosta aiheet, jotka ovat samanlaisia meillä ja Venäjällä, niin kuin kylmä talvi, pakkasukko tai saunominen. Sen sijaan Venäjässä kiehtoo kaikki mahdollisimman kaukainen ja eksoottinen, kuten kasakat, balalaikka ja Volga, Huttunen kärjistää.

Suomalaiset siis hahmottavat omaa kulttuuriaan tarkastelemalla niitä eroavaisuuksia, joita meillä on suhteessa lähinaapuriimme Venäjään.

– Siksi sanoisin, että suomalaisen kulttuurin olemukselle venäläisyys ei ole tärkeää, vaan suorastaan välttämättömyys, Huttunen sanoo.

Teksti: Anni Aarinen. Kuva: Ari Aalto.