Kuvitusta eräästä noitapamfletista

1500 – 1600-lukujen noitapamfletit vastasivat nykypäivän sensaatiolehtiä. Kirjasten painajat ja kirjoittajat muokkasivat noitaoikeudenkäyntien pöytäkirjat viihdyttäviksi tarinoiksi, joiden avulla lukijat pyrittiin vakuuttamaan, että noituudesta tuomitut olivat tehneet rikoksen sekä ihmisiä että jumalaa vastaan.

Myös kuvituksella ja tekstin asemoinnilla houkuteltiin lukijoita ja helpotettiin lukemista. Kohulehdet sekä niiden nettisivut toimivat yhä näin, kertoo englantilaisesta filologiasta 18.11. väittelevä Carla Suhr.

Yksi Suhrin lempipamfleteista kertoo miehestä, joka noidan kirouksen takia päätyi Turkkiin. Miehen paluumatka Englantiin kesti kaksi vuotta, mutta tarina saa onnellisen lopun, sillä syylliseksi paljastuva noita ja hänen kaksi poikaansa on jo ehditty teloittaa hänen murhastaan.

1500- ja 1600-luvulla lukutaito yleistyi hiljalleen alemmissa yhteiskuntaluokissa, vaikka lukutaito jäikin useimmiten alkeelliselle tasolle.  Noitapamfletit suunnattiinkin tälle uudenlaiselle, pääosin kouluttamattomalle ja ennen kaikkea keskiaikaista ritarikirjallisuutta lukemaan tottuneelle suurelle yleisölle. Ritarikirjallisuuden kautta markkinat viihteelliselle kioskikirjallisuudelle olivat jo valmiiksi olemassa.

Lakitekstit onnistuttiin kauppaamaan lukijoille kirjasten tarjoamassa muodossa menestyksekkäästi. Pamflettien suosiota auttoi myös se, että muihin julkaisuihin verrattuna ne olivat halpoja. Menestystä varten sekä kirjoittajat että painajat joutuivat kuitenkin muuttamaan toimintatapojaan. Kirjoittajat muokkasivat vaikeasti tajuttavista oikeusteksteistä kertomuksia, ja painajat lisäsivät pamfletteihin ritarikirjallisuudesta tuttuja halvan näköisiä kuvia, jotta lukijat yhdistäisivät uudenlaiset tekstit populaariksi lukemistoksi. Samasta syystä noitapamfletit painettiin goottilaisilla kirjasimilla 1600-luvun alkupuoliskolle asti.

Noitia ei poltettu roviolla

Väitöskirjaansa varten Carla Suhr tutki kielitieteen ja historiantutkimuksen keinoin kaikki 36 säilynyttä noitapamflettia. Tutkimus osoittaa, kuinka lukutaito ja lukutavat sekä noitauskomukset muuttuivat 150 vuoden aikana, ja kuinka noitapamfletit kehittyivät omaksi tekstilajikseen. 1600-luvun lopulla myös tekstit olivat lyhentyneet ensimmäisistä parinkymmenen sivun kertomuksista ja niiden muoto ja kieli alkoivat muistuttaa syntymässä olevien ensimmäisten sanomalehtien uutisia.

Noituudesta syytettyjen oikeudenkäynnit eivät lukujen valossa olleet läpihuutojuttuja. Englannissa käytiin kaikkiaan 2500 noitaoikeudenkäyntiä, joista noin 500 tapauksessa syytetyn katsottiin syyllistyneen noituuteen. Viimeinen noituudesta tuomittu teloitettiin 1600-luvun lopulla, mutta viimeinen noitaoikeudenkäynti järjestettiin vasta vuonna 1712.

– Englannissa noituudesta tuomittuja ei muuten poltettu roviolla, vaan kuolemantuomio pantiin käytäntöön hirttämällä, alun perin historiaa opiskellut ja myöhemmin nykykielten laitoksella englannin kieleen keskittynyt Carla Suhr tarkentaa.