Tag Archives: monimuotoisuus

Haaveena italian kielen renessanssi

|

Riikka Ala-Risku. Kuva: Ville Korhonen

Italialaisen filologian oppiaine isännöi 18.–20. kesäkuuta kansainvälistä SILFI-konferenssia. Italialaisen kielitieteen tapahtuma kokoaa Metsätaloon nykykielten laitokselle toista sataa italianistia. Kaksi viikkoa ennen konferenssin alkua italian jatko-opiskelijalla Riikka Ala-Riskulla on kiire.

– Näin merkittävä tapahtuma omassa yliopistossa on ainutlaatuinen kokemus. Suhteellisen pienessä oppiaineessa järjestelyissä ovat mukana tavalla tai toisella lähes kaikki opettajista vähän pidemmälle edenneisiin opiskelijoihin, järjestelytoimikunnassa vaikuttava Ala-Risku kertoo.

SILFI järjestetään joka toinen vuosi, nyt ensimmäisen kerran Suomessa. Konferenssista halutaan saada kaikki hyöty myös opiskelijoille: italiankielisen työkokemuksen ja opintopisteiden lisäksi he pääsevät halutessaan eturiviin alan parhaiden tutkijoiden luennoille. Vieraita saapuu Helsinkiin kymmenistä maista, Euroopan lisäksi ainakin Yhdysvalloista ja Israelista.

Konferenssin aiheena ovat tänä vuonna ne kielen ilmiöt, jotka liittyvät muutoksiin sen välityskanavassa siirryttäessä esimerkiksi suullisesta kirjalliseen tai käsikirjoituksista painettuun tai edelleen tietokonevälitteiseen kieleen. Ala-Risku esittelee konferenssissa väitöskirjatutkimustaan, joka käsittelee monikielisyyttä nykyitalialaisessa kertomakirjallisuudessa.

Ala-Riskulle italian kielen opiskelu ja tutkiminen merkitsevät kielellistä monimuotoisuutta ja kulttuurillista rikkautta. Hän toivoisi aiempaa useamman löytävän kielen, jolla on kirjallisuudessa lähes tuhatvuotinen historia ja joka on suomalaisillekin tuttu esimerkiksi musiikin ja gastronomian termistöstä.

– Italian kielen ja kulttuurin merkitys on paljon suurempi kuin maan asukasluku. Kaikki tuntevat Danten, mutta myös nykykirjallisuudella on Italiassa vahva asema.  Italia on kulttuurikieli, joka avaa samalla oven muihin romaanisiin kieliin, sillä se on lähimpänä niiden kantakieltä latinaa, Ala-Risku kertoo.

Samaan aikaan kun Helsingissä luennoidaan italialaisesta kielitieteestä, keskittyy taloutensa kanssa kamppaileva maa seuraamaan sopupeleissä ryvettyneen jalkapallomaajoukkueensa otteita Euroopan mestaruuskisoissa.

– Kirjallisuuden ja keittiötaidon ohella jalkapallo on iso osa italialaista kulttuuria. Siltä ei voi Italiassa välttyä – halusi tai ei, syksyllä tutkimustaan Suomen Rooman-instituutissa jatkava Ala-Risku sanoo.

>> XII Congresso SILFI Società Internazionale di Linguistica e Filologia Italiana

 

Nykykielten laitos menestyi erinomaisesti tutkimuksen arvioinnissa

|

Metsätalon sisäänkäynti. Kuva: Jenni EnqvistKansainvälinen tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen arviointi Helsingin yliopistossa on valmistunut. Nykykielten laitoksen tutkijat olivat hyvin edustettuina useissa arvioinnissa menestyneissä ryhmissä. Nykykielten laitoksen johtajan Arto Mustajoen mukaan tämä vahvistaa aiempien kansainvälisten rankingien tulokset laitoksessa tehtävän tieteen korkeasta tasosta.

Kuuden vuoden välein toteutettava arviointi tehtiin nyt kolmatta kertaa. Vuonna 2010 aloitettu prosessi erosi aiemmista, sillä tutkijat muodostivat ryhmänsä arviointia varten itsenäisesti. Toinen kansainvälisestikin ainutlaatuisen prosessin uutuus oli se, että ryhmät saivat valita vapaasti viidestä kategoriasta sen, johon ne ilmoittautuivat arvioitaviksi.

Mustajoki pitää uutta arviointia monipuolisena ja raikkaana.

– Arvioinnilla on todennäköisesti myös palkinnon ulkopuolelle jääneille yhteisöille hyviä seurauksia, sillä prosessi on auttanut monia samoista kysymyksistä kiinnostuneita tutkijoita löytämään toisensa.

Arvioinnin toteutti viisi kansainvälistä asiantuntijapaneelia. Arviointia varten tutkijayhteisöt vastasivat arviointikysymyksiin. Sen lisäksi heidän julkaisunsa ja niiden saamien viittausten määrä analysoitiin.

Kaikkiaan mukaan ilmoittautui 136 tutkijayhteisöä ja noin 6 000 tutkijaa. Näistä yliopisto valitsi 43 tutkijayhteisöä, jotka palkittiin vuoteen 2016 asti ulottuvalla rahoituksella. Neljän vuoden aikana palkituilla tutkimusryhmillä on käytössä 30 000 euroa jokaista vastuullista tutkijaa kohti.

Oppiaineiden rajat ylittävä ryhmä palkittiin

Ranskalaisen filologian yliopistonlehtori Eva Havu.

Eva Havulle uutinen CoCoLaCin rahoituksesta tuli yllätyksenä.

Yksi palkituista tutkijayhteisöistä on kieliä ja kulttuureja vertaileva CoCoLaC. Monikielisessä tutkimusyhteisössä on kokeneita ja nuoria tutkijoita sekä tohtorikoulutettavia ranskan, saksan, italian ja espanjan kielen oppiaineista.

Yhteisön koordinaattorina toimiva ranskalaisen filologian yliopistonlehtori Eva Havu pitää uutista rahoituksesta loistavana.

– Toistaiseksi järjestämiemme seminaarien ja workshoppien kulut on maksettu tutkijoiden omasta pussista. Arvioinnin tulos osittaa, että varsin uuden ja oppiaineiden rajat ylittävän tutkimusyhteisön toimintamalli on tehnyt vaikutuksen, Havu sanoo.

Lisäksi nykykielten laitokselta palkittiin tiedekunnasta ainoana parhailla mahdollisilla pisteillä Kimmo Koskenniemen vetämä kieliteknologian  ja korpuslingvistiikan BAULT-tutkijaryhmä, Terttu Nevalaisen englannin kieltä tutkiva VARIENG ja Inkeri Vehmas-Lehdon käännöstieteen TraST. Lisäksi useita laitoksen tutkijoita on mukana Juha Janhusen vetämässä kielten diversiteettiä tutkivassa tutkimusryhmässä.

>> INTERNATIONAL EVALUATION OF RESEARCH AND DOCTORAL TRAINING AT THE UNIVERSITY OF HELSINKI 2005–2010
 
 

Väitös kolmesta tutkimattomasta kielestä

|

Tuore tutkimus esittelee kolme aiemmin dokumentoimatonta kieltä: suomenruotsalaisen, albanialaisen ja kosovolaisen viittomakielen. Perjantaina tarkastettava Karin Hoyerin väitöskirja on kielitieteellisen tutkimuksen lisäksi puheenvuoro ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen puolesta.

Karin Hoyer

Karin Hoyer viittoo “väitös”

Yleisen kielitieteen väitöskirja perustuu kyseisten kolmen kielen sanakirjahankkeeseen, joiden aikana Hoyer vietti paljon aikaa suomenruotsalaisten viittomakielisten parissa sekä kuurojen yhteisöissä Kosovossa ja Albaniassa. Tuona aikana hän oppi, että kielitieteellä voi myös parantaa maailmaa.

Jokainen hanke antoi uutta tietoa kielestä ja sen käyttäjistä. Lisäksi sanakirjatyö vahvisti viittomakieltä käyttävää yhteisöä ja antoi sille välineitä kielellisten oikeuksien edunvalvontaan.

– Tämä on tärkeää, sillä Balkanilla kuurot ovat yhteiskunnan alinta kastia, Hoyer sanoo.

Hoyer puhuu äidinkielenään ruotsia. Hän oppi viittomaan aikuisiällä. Suomenruotsalaiseen viittomakieleen hän tutustui vasta sanakirjahankkeessa, koska viittomakielentulkin koulutuksessa opetettiin pääsääntöisesti suomalaista viittomakieltä.

Tutkimusta tehdessään hän opiskeli kolme uutta viittomakieltä. Albaniassa ja Kosovossa kuuroja opetetaan yhä vanhoilla metodeilla. Viittomakieltä ei käytetä opetuskielenä, vaan opettaja puhuu ja kirjoittaa. Suomessakin opetettiin näin vielä 60-luvulla.

– Kuurot joutuvat tällöin opettelemaan kirjoittamista ja lukemista heille monesti täysin vieraan kielen kautta, sillä viittomakieliä ei kirjoiteta. Tämän vuoksi kuurojen oppimistulokset ovat usein varsin heikot, kertoo Hoyer.

Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjät ovat pieni vähemmistö toisen vähemmistön sisällä.

– Jokainen viittomakieli on omanlaisensa. Niillä on omat rakenteensa ja kielioppinsa, vaikka ne ovat saaneet vaikutteita myös puhutuista kielistä. Esimerkiksi suomenruotsalainen ja ruotsalainen viittomakieli ovat eri kieliä, Hoyer selventää.

Väitöksen mukaan kuurojen kielellisen identiteetin vahvistaminen on ensiarvoista. Vasta sen myötä kieliyhteisö voi ottaa vastuun kielisuunnittelusta, joka tarkoittaa muun muassa työtä kielen virallisen tunnustamisen eteen ja viittomakielen saattamisesta kuurojen opetuskieleksi.

Väitös osoittaa, että viittomakielten asema alhaisen statuksen kielinä tuo mukanaan haasteita kielisuunnitteluun ja sanakirjojen toimittamiseen. Puhuttuihin kieliin verrattuna viittomakielten haasteet ovat muutoinkin erilaiset.

– Kuurot syntyvät pääsääntöisesti kuuleville vanhemmille, jotka eivät osaa viittomakieltä. Kielen omaksuminen katkeaa usein sukupolvien välillä, ja se vaikuttaa myös itse kieleen, Hoyer sanoo.

FM Karin Hoyer väittelee 10.2.2012 kello 10 aiheesta “Dokumentation och beskrivning som språkplanering – perspektiv från arbete med tre tecknade minoritetsspråk” (Language Documentation and Description as Language Planning – Working with Three Signed Minority Languages).

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, auditorium PIII, Yliopistonkatu 3. Vastaväittäjänä on FT Päivi Rainò, HUMAK: Humanistinen Ammattikorkeakoulu ja kustoksena professori Jan-Ola Östman.

Väitöskirjan elektroninen versio on luettavissa E-thesis-palvelussa
osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-7612-1

Maailmankuulun lingvistin kipinä kieliin syttyi intiaaneista

|
Kielitieteilijä Andrei Kibrik Kuva: Mika Federley

Kielitieteilijä Andrei Kibrik

Andrei Kibrik on monipuolinen venäläinen lingvisti, joka on niittänyt mainetta kaikkialla maailmassa harvinaisten kielten tutkijana. Kibrik vieraili joulukuussa nykykielten laitoksella, jossa hän esitteli puhutun venäjän korpuksia eli kieliaineistoja.

Puhutun kielen saattaminen kirjalliseen muotoon on työlästä. Minuutin analysoimiseen ja litterointiin menee harjaantuneelta tutkijalta tunti. Työmäärän lisäksi tarkkuuden määrittely on ongelmallista, sillä aineiston käyttäjillä on erilaisia tarpeita.

Sanaston tutkija ei tarvitse intonaatiota kuvaavia merkkejä, kun vuorovaikutustutkija taas haluaisi myös eleet ja ilmeet mukaan kuvaukseen. Kibrikin tutkimusryhmä on ratkaissut ongelman litteroimalla tekstit kolmella tavalla niin, että käyttäjä voi itse valita tarkkuustason.

Kibrik tunnetaan paremmin muiden kuin venäjän kielen tutkijana. Myös Kibrikin isä Aleksandr on maailmakuulu kielitieteilijä. Isän ura ei kuitenkaan ollut ainoa syy, miksi lingvistiikka alkoi kiinnostaa jo pienenä.

– Olin innoissani intiaaneista, kuten monet pikkupojat. Halusin selvittää, millainen on heidän kielensä. Erityisesti pidin navaho-intiaaneista.

Valkoinen mies ja liian monimutkaiset kielet

Kibrikille selvisi kuitenkin pian, että navahon kieli on jo tarkoin tutkittu ja sen puhujiakin on yli 150 000. Kiinnostus ”eksoottisiin” kieliin oli kuitenkin herännyt.

Kielet ovat vieneet Kibrikin paikkoihin, joiden olemassaolosta vain harva tietää. Hän on tutkinut muun muassa dagestanilaisia kieliä sekä turkinsukuista tuvan kieltä, jota puhutaan Mongolian pohjoispuolella. Hänen merkittävin tutkimuskohteensa on kuitenkin Alaskassa puhuttavat kielet.

– Tutkimuksessa on kaksi suurta ongelmaa. Itse kielet, joista suuri osa kuuluu niin kutsuttuun atabaskan kieliryhmään, ovat todella vaikeaselkoisia. Niiden kieliopilliset elementit muodostavat epämääräisiä klimppejä, jotka vielä vaihtelevat sanasta toiseen. Toinen ongelma on kielenpuhujien haluttomuus yhteistyöhön. Valkoista miestä karsastetaan edelleen.

Karsastamiselle on historialliset syynsä. Viime vuosisadalla yhdysvaltalainen kielipolitiikka ei suosinut vähemmistökieliä. Alaskassa puhuttavien parinkymmenen kielen tutkimus ja elvyttäminen tulee kielten säilymisen kannalta liian myöhään. Useimmat niistä katoavat maailmankartalta seuraavan 50 vuoden aikana.

Lingvistien sukuperinne katkeaa

Kibrikin tutkimusten sivutuotteena on syntynyt myös kuvauksia ”Alaskan venäjästä”, jota ovat ylläpitäneet 1840-luvulla Ninilchikin kaupunkiin muuttaneet venäläiset. Kibrikin kuvaus tästä oudolta kalskahtavasta venäjästä sisältyy juuri ilmestyneeseen artikkelikokoelmaan Sociological approaches to non-standard Russian (Slavica Helsingiensia 34).

Kysymykseen lingvistiikan perinteen jatkumisesta suvussa, Kibrik vastaa naurahtaen.

– Onneksi ei jatku. Ei ole hyvä, että lapset tekevät ihan samaa kuin vanhemmat. Tartunnan kielentutkimukseen pojat kyllä saivat kun kävivät jonkin aikaa koulua Alaskassa, mutta onneksi he valitsivat toiset alat. Toinen pojista on psykologi, toinen opiskelee insinööriksi.

Arto Mustajoki
Kirjoittaja on nykykielten laitoksen johtaja


Espanjan kieli vei tulevan tohtorin Filippiineille

|
Kielitieteellistä kenttätyötä Ternaten kylässä. Kuva: Eeva Sippola

Kielitieteellistä kenttätyötä Ternaten kylässä. Kuva: Eeva Sippola

FM Eeva Sippolan tuore väitöskirja on ensimmäinen taltiointi ja kielioppi noin 3000 ihmisen puhumasta Ternaten chabacanosta. Tutkimusta varten Sippola matkusti viimeisen kahdeksan vuoden aikana useaan kertaan Ternaten kylään Filippiineille. Hän opetteli siellä kieltä, asui paikallisissa perheissä ja haastatteli ja nauhoitti chabacanon puhujia.

Ternaten chabacano on yksi harvinaisista espanjalaisista kreolikielistä, jolla tarkoitetaan kahden tai useamman kielen kosketuksesta syntynyttä uutta kieltä.

– Ternaten chabacano kielioppi eroaa sen syntyyn vaikuttaneista kielistä. Siinä on vähemmän taivutuspäätteitä ja kategorioita kuin espanjassa tai tagalogissa ja pääosin espanjalaisperäinen sanasto, mutta kielen rakenne tekee ymmärtämisen vaikeaksi espanjankieliselle.

Eeva Sippola ja Ternaten kylän lapsia

Eeva Sippola ja Ternaten kylän lapsia

Sippolan tutkimuksesta selviää, miten myös tagalogia ja englantia puhuva monikielinen yhteisö on muovannut Ternaten chabacanoa. Kielioppia voidaan hyödyntää espanjalaisen filologian ohella maailman kielten vertailevassa tutkimuksessa ja kielikontaktien tutkimuksessa. Sippola uskoo, että sillä on merkitystä myös Ternaten asukkaille oman paikallisen kieli-identiteetin tukemisessa.

– Chabacano on tietessä käytetty nimi, joka espanjaksi tarkoittaa karkeaa, kömpelöä, rahvaanomaista. Ehkä espanjalaiset kuvittelivat, että chabacano oli vain huonosti opittua espanjaa, eikä oma uusi kielensä. Ternatelaisille chabacano on melko tuntematon nimitys, ja he kutsuvat kyläänsä ja kieltään nimellä bahra, Sippola kertoo.

Tutkimuksen aineiston muodostavat pääosin puhutun kielen näytteet, sillä Ternaten chabacanon puhujat eivät yleensä kirjoita kieltään.

Eeva Sippola väittelee 9.12.2011 kello 10 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta “Una gramática descriptiva del chabacano de Ternate” (Ternaten chabacanon deskriptiivinen kielioppi). Espanjalaisen filologian alaan kuuluva väitöstilaisuus järjestetään Metsätalossa, sali 1 (Unioninkatu 40).  Vastaväittäjänä on professori Mauro Fernández, Universidad de A Coruña ja kustoksena professori Timo Riiho.

Väitöskirjan elektronisen julkaisun voi lukea E-thesis-palvelussa.