Miten Saksa näkyy suomalaismediassa? -luento 17.2.

Saksan Suomen suurlähetystön lehdistöpäällikkö Joachim Bussian luennoi aiheesta “Miten Saksa näkyy suomalaismediassa” tiistaina 17.2.2015 klo 17:15–18:45 Helsingin yliopistossa Metsätalon luentosalissa 1 (Unioninkatu 40).

saksaKyseessä on ”Saksalaisvaikutteita Suomen kulttuurissa ja yhteiskunnassa” -luentosarjan neljäs osa. Sarja järjestetään Emil Öhmannin säätiön tuella.

Tervetuloa!

Gastvortrag der Botschafterin: 25 Jahre deutsche Wiedervereinigung 11.2.

Gastvortrag in deutscher Sprache

In diesem Jahr feiert die Bundesrepublik Deutschland 25 Jahre deutsche Wiedervereinigung.

Zu diesem Anlass lädt die Fachrichtung Germanistik zum Gastvortrag der Botschafterin der Bundesrepublik Deutschland in Finnland ein.

Wer: Dorothee Janetzke-Wenzel, Botschafterin der Bundesrepublik Deutschland in Finnland

Was: Vortrag “25 Jahre deutsche Wiedervereinigung”

Wann: 11.2.2015, 14:15–15:45 Uhr

Wo: Metsätalo, Unioninkatu 40 B, sali 4

Herzlich willkommen!

***

Suurlähettilään luento: 25 vuotta Saksan jälleenyhdistymisestä

Dorothee Janetzke-Wenzel, Saksan liittotasavallan Suomen suurlähettiläs esitelmöi aiheesta ”25 Jahre deutsche Wiedervereinigung” keskiviikkona 11.2.2015 klo 14:15–15:45 Metsätalon luentosalissa 4 (Unioninkatu 40 B). Luento on saksankielinen. Luennon jälkeen on tarjolla kahvia salin edessä. Tervetuloa!

375 humanistia: Jarmo Korhonen

artikkeli-2--bpf8f352wd_s638x0_q80_noupscaleEmeritusprofessori Jarmo Korhonen on kielentutkija, jonka erikoisaloja ovat varsinkin saksan ja suomen fraseologia ja leksikografia. Hän on laatinut ja toimittanut näiltä ja monilta muilta kielitieteen aloilta lukuisia kirjajulkaisuja sekä kaksi sanakirjaa. Korhonen toimi Helsingin yliopiston germaanisen filologian professorina vuosina 1993–2014.

Tutustu Jarmo Korhoseen 375 humanistia -verkkosivuilla

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Sivustolla esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.

„Wenn der Witz nicht trifft, dann ist es vorbei!“

*** suomenkielinen versio alempana ***

Am Dienstag, dem 9.12.2014, hielt Prof. em. Hannes Saarinen eine Vorlesung über das Thema „Haben die Deutschen Humor?“. Manche denken, dass die Deutschen keinen Humor haben, aber nach Saarinen ist das ein Irrtum: Der deutsche Humor ist außerhalb der deutschen Grenzen einfach nicht bekannt. Deutsche Spezialitäten sind Kalauer und Schadenfreude. Witze können auch auf Dialekten oder Lebensweisen anderer Städte basieren. Über die sächsische Sprache macht man oft Späße. Es gibt auch Unterschiede sowohl zwischen dem Osten und dem Westen als auch dem Norden und dem Süden: Ossi z. B. ist der jammernde Typ aus dem Osten und Wessi der arrogante aus dem Westen. Das protestantische Norddeutschland wird für ernster gehalten als das katholische Süddeutschland.

Die Zensur hat den Humor verändert: In der DDR musste man kreativ sein, um Witze über die Regierung zu machen, ohne bestraft zu werden. Solche Witze waren z. B. die sogenannten Flüsterwitze, die in der DDR erzählt wurden. Nach dem Zweiten Weltkrieg war der Humor besonders in Westdeutschland schal, unter den StudentInnen entstand aber eine neue Art von Humor. Einer der berühmtesten Humoristen der 1960er- und 1970er-Jahre war Robert Gernhardt (1937–2006). Zu großem Ruhm gelangten auch Heinz Ehrhardt (1909–1979) und Otto (Otto Waalkes 1948–). Der beliebteste Humorist Deutschlands ist vielleicht Loriot (alias Bernhard-Viktor Christoph-Carl von Bülow, 1923–2011), dessen Humor scheinbar banaler Alltagshumor war. Er hat zum Beispiel sowohl Karikaturen gezeichnet als auch seine eigenen Werke in Verfilmungen dargestellt.

Laut Saarinen ist die für die Deutschen typische Ironie, wie sie etwa in den satirischen Zeitschriften Simplicissmus (1896-1944),  Titanic (1979– Frankfurt a. M.; erscheint heute in Berlin) und Eulenspiegel (1954– Berlin/Ost) reichlich vorkommt, in Finnland vielleicht nicht so beliebt, denn die Finnen können sich verletzt fühlen, so Saarinen. In Deutschland sind die Witze auch öfter dialogischer als in Finnland, und wenn ein Witz erzählt wird, muss man schnell darauf reagieren. Wenn ein Witz übersetzt wird, verliert er seinen Charakter, denn Witze basieren oft auf Wortspielen oder mehreren Bedeutungen eines Wortes. Wenn man also die Sprache nicht kennt, versteht man die Witze auch nicht. Die Lieblingshumoristen von Saarinen sind Kurt Tucholsky (1890–1935) und Max Goldt (1958– ), weil sie mit der Mehrdeutigkeit von Wörtern spielen. Witze sind immer eine Sache des „Hier und Jetzt“: „Wenn der Witz nicht trifft, dann ist es vorbei.“

Text: Jenni Pietilä & Kaisa Matveinen


 ”Jos ei se iske, niin se on ohi!”

”Saksalaisvaikutteita Suomen kulttuurissa ja yhteiskunnassa” -luentosarjan toisessa osassa yleisen historian emeritusprofessori Hannes Saarinen Helsingin yliopistosta luennoi tiistaina 9.12.2014 aiheesta ”Onko saksalaisilla huumoria?”. Usein ajatellaan, ettei saksalaisilla ole huumorintajua. Saarisen tavoitteena oli oikaista tämä väärinkäsitys: hänen mukaansa saksalaisilla on huumoria, sitä ei vain maailmalla tunneta. Sanoja Spaß ja Witz käytetään usein nurinkurisesti, kuten ilmaisuissa ”Spaß muss sein!” ja ”Ist das dein Ernst oder soll das ein Witz sein?”. Saksalaisen huumorin erikoisuuksia ovat Kalauer ja Schadenfreude. Kalauer on eräänlainen puujalkavitsi, joka on usein ontuva sanamerkitysleikki. Schadenfreude on suomalaisillekin tuttua vahingoniloa. Saksassa vitsit voivat perustua myös murteisiin, ja saksilainen murre on usein muiden saksankielisten mielestä huvittavaa. Vitsit voivat olla myös hyvin kaupunkikohtaisia, jolloin on oltava tietoinen kaupungin tapahtumista ja elämäntyylistä. Lisäksi itä‒länsi- ja pohjoinen‒etelä -akseleilla koetaan olevan eroja huumorissa: Ossi & Wessi kuvastavat idän valittavaa Ossia ja lännen ylimielistä Wessiä, ja protestanttinen Pohjois-Saksa nähdään vakavamielisempänä kuin katolinen Etelä-Saksa.

Saarisen mukaan saksalaisille tyypillinen ironia, jota viljeltiin runsaasti esim. satiirisissa pilalehdissä kuten Simplicissimus (1896-1944), Titanic (1979– Frankfurt a. M.; ilmestyy nykyisin Berliinissä) ja Eulenspiegel’ (1954– (Itä-)Berliini), ei oikein istu suomalaiseen huumoriin, sillä suomalaiset voivat loukkaantua. Saksassa vitsit ovat usein myös dialogisempia kuin suomessa ja vitsiä kerrottaessa on osattava reagoida nopeasti. Mikäli vitsi käännetään kielestä toiseen, menettää se usein hauskuutensa, sillä vitsit perustuvat usein sanan monimerkityksellisyyteen tai kielellä leikittelyyn. Jos kieltä ei tunne, ei ymmärrä vitsiäkään. Saarisen lempihumoristit Kurt Tucholsky (1890–1935) ja Max Goldt (1958– ) käyttävätkin sanojen monimerkityksellisyyttä hyväkseen huumorissaan. Saarinen korostaa vitsin tilannekohtaisuutta: ”Jos se ei iske, niin se on ohi”.

Teksti: Jenni Pietilä & Kaisa Matveinen

Saksalaisen musiikin vaikutus Suomen musiikkielämään -luento 20.1.

Professori Eero Tarasti (Helsingin yliopisto, musiikkitiede) luennoi aiheesta “Saksalaisen musiikin vaikutus Suomen musiikkielämään” tiistaina 20.1.2015 klo 18:15–19:45 Helsingin yliopiston kielikeskuksen juhlasalissa Fabianinkatu 26 (3. kerros).

Kyseessä on ”Saksalaisvaikutteita Suomen kulttuurissa ja yhteiskunnassa” -luentosarjan kolmas osa. Sarja järjestetään Emil Öhmannin säätiön tuella.