Mistä tunnistaa epäeettinen sijoittaja?

Viime aikoina on pohdittu, miten Suomi pääsee eteenpäin vaikeissa talousnäkymissä. Samaan aikaan on maailmalla ja meilläkin keskusteltu siitä, miten taloutta voitaisiin ohjata paremmin myös moraalisessa mielessä. Tärkeintä ei pitäisi olla vain sijoitukselle saatava tuotto, vaan millaisia vaikutuksia sijoituksella on ja millä tavoin sijoittajat toimivat rahoitusmarkkinoilla.

Viitaten vuonna 2008 alkaneeseen finanssikriisiin, jossa etenkin islantilaiset sijoittajat niittivät huonoa mainetta toiminnallaan, Helsingin Sanomat uutisoi, että ”Islannin tuhoaja tekee taas diilejä”. Islannissa koko talouskriisin symboliksi ja Suomessakin useissa yrityksissä (mm. Elisa ja Amer) aikaan vaikuttajaksi sijoitustensa kautta noussut investori Thor Björgólfsson on taas alkanut harjoittaa sijoitustoimintaa. Artikkelissa todetaan, ettei ole mahdollista sanoa onko Thor ”hyvis vai pahis”, mutta että ”[h]än on tyypillinen häikäilemätön sijoittaja, joka käyttää mahdollisuudet hyväkseen, eikä hidasta vauhtia pohtiakseen moraalikysymyksiä”.

Pitäisikö sitten sijoittajien pohtia moraalikysymyksiä laajemminkin, on oikeastaan Thor Björgólfssonin toiminnasta riippumaton kysymys.  Myös piensijoittaja voi olla  epäeettinen. Continue reading “Mistä tunnistaa epäeettinen sijoittaja?”