Sielunhoidon muutos selittää yhteiskunnallista keskustelua

Kuva: Unsplash.com, public domain

Ennen hädässä, tuskassa ja kärsimyksen keskellä olevaa seurakuntalaista autettiin Jumalan sanan avulla. Sielunhoitajan, papin, tehtävänä oli tunnistaa seurakuntalaisen synnistä johtuva sielun hätä ja tarjota avuksi oikeanlaista sananjulistusta. Nyt valtakirkon sielunhoitokoulutuksissa tällainen ei tule kuulonkaan. Sielunhoito on radikaalisti uudistunut. Uudistuminen on kulkenut samoissa askelmerkeissä yhteiskunnallisen muutoksen kanssa, tai jopa sen edellä.

Nykyinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sielunhoito perustuu terapeuttiselle auttamiselle, jolla ei tarkoiteta tässä psykologista terapiaa, vaan auttamisen lähtökohtaista tavoitetta. Pyrkimyksenä on edistää autettavan omien, tämän itse hyvänä pitämien asioiden tavoittelua. Terapeuttiseen lähestymistapaan perustuvan sielunhoidon kehittäminen alkoi Yhdysvalloissa 1920-luvulla ja Suomessa 1960-luvulla.

Continue reading “Sielunhoidon muutos selittää yhteiskunnallista keskustelua”