Kumppanuusvanhemmuus on tullut suurelle yleisölle tutummaksi vuonna 2019, kun televisiokanava Nelonen haki osallistujia realitysarjaan nimeltä ”Lapsi tuntemattoman kanssa”. Osallistujat etsivät ohjelmassa itselleen kumppanuusvanhempaa, jonka kanssa perustaa perhe. Nelosen tv-ohjelman nimi antaa tosin hieman harhaanjohtavan kuvan, sillä perhettä suunnitellessa tulevat vanhemmat tutustuvat toisiinsa ja keskustelevat monipuolisesti arvoistaan ammattilaisten samalla tukiessa prosessia.
Kumppanuusvanhemmuus kuvaa sellaisten perheiden vanhempien välistä suhdetta, jossa lapsen biologiset vanhemmat ja heidän mahdolliset parisuhdekumppaninsa jakavat vanhemmuutta suunnitellusti alusta asti useamman kodin välillä, ilman intiimistä tai romanttista suhdetta kumppanuusvanhempaan. Kumppanuusvanhemmuuteen perustuvia perheitä kutsuin tutkimuksessani kumppanuusvanhemmuusperheiksi. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella kumppanuusvanhempien yhteistyön rakentumista vanhempien välisenä neuvotteluna. Toivon myös tutkimukseni tuovan näkyväksi erilaisen tavan toteuttaa perhettä.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelemalla ja haastattelin sellaisia kumppanuusvanhempia, jotka ovat jo perustaneet perheen. Haastattelin kolmea kumppanuusvanhempaa, joista kaksi määritteli itsensä äidiksi ja yksi isäksi. Olin rajannut haastattelun sisältöä koskettamaan tiettyjä teemoja, mutta muuten haastateltavat saivat kertoa omista kokemuksistaan aika vapaasti. Osan kysymyksistä esitinkin haastateltavan kertoman pohjalta. Haastatteluaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Kumppanuusvanhempien neuvottelut ja teot arjessa
Tutkimuksen mukaan kumppanuusvanhemmuusperhe perustettiin vanhempien toiveiden ja arvojen samanlaisuuteen perustuen. Vanhemmat valmistautuivat mahdollisiin ongelmiin. Vanhemmat eliminoivat mahdollisia ongelmia ennakkoon tai he muuttivat toimintaansa ongelman ilmestyessä. Riidattomuus koettiin positiivisena asiana ja se koettiin viittaavan sujuvaan kumppanuusvanhemmuuteen. Tutkimuksen mukaan biologisen vanhemman sidettä lapseen pidetään erityisenä. Perheiden biologisen äidin kodissa on eniten päätäntävaltaa ja hänen roolinsa on vähiten neuvoteltavissa. Neuvottelut ovat yhteydessä yhteistyön rakentumiseen kumppanuusvanhempien välillä.
Perhemuoto kaipaa tunnistamista ja tukea yhteiskunnalta
Tutkimus osoittaa kumppanuusvanhempien rakentavan tietoisesti yhteistyötään ensimmäisestä tapaamisesta lähtien ja perheen perustaminen on harkittua. Tämä on kuitenkin vaatinut kumppanuusvanhemmilta suurta vaivannäköä ja perehtymistä myös perheitä koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi yhden vanhemman elämänmuutokset vaikuttavat myös muiden kumppanuusvanhempien arjen järjestelyihin ja vanhemmuusrooleihin. Kaikilla kumppanuusvanhemmuutta suunnittelevilla ja perheellistyneillä kumppanuusvanhemmilla ei välttämättä ole riittäviä resursseja. Perheille tulisi olla mahdollisuus lakineuvontaan varallisuuteen katsomatta. Kumppanuusvanhemmuusperheiden tunnistamisen avulla yhteiskunnalta saatava tuki osattaisiin kohdentaa oikein ja oikea-aikaisesti. Aiemmissa tutkimuksissa vanhempien sujuva yhteistyö on todettu olevan yhteydessä lasten hyvinvointiin. Kumppanuusvanhemmille tulisikin olla tarjolla sellaista tukea, joka huomioi perheen erityispiirteet ilman että vanhemmat joutuvat kokemaan epämukavuutta oman perhemuotonsa vuoksi.
Kumppanuusvanhemmuusperhe lapsen kokemana?
Mielenkiintoista olisi selvittää lasten kokemuksia kumppanuusvanhemmuusperheessä elämisestä tai selvittää vanhemmaksi määrittely lapsen kokemana. Erityisesti niissä perheissä, joissa lapsen biologisella vanhemmalla on puoliso, oli kyse sitten sosiaalisesta vanhemmasta tai ei. Kumppanuusvanhemmuudessa on vielä paljon tutkittavaa, niin kuin erilaisten perhemuotojen näkyväksi tekemisessä yleensäkin.
Sari Pihlajamäki
Pro gradu: Kumppanuusvanhempien yhteistyön rakentuminen neuvotteluina ja tekoina perhearjessa