Kohti lasten näköisiä palveluita

Lasten ja nuorten näkökulman huomioimisen merkitys heidän käyttämiensä palveluiden kehittämisessä on noteerattu viime aikoina yhä laajemmin. Lapsia osallistavan kehittämistyön hankkeita on käynnissä niin valtio- kuin järjestötasollakin. Pyrkimys lasten osallistamiseen ja osallistumiseen palvelujen kehittämisprosessissa on synnyttänyt ammattilaisille uuden koulutuksellisen tarpeen. Pelastakaa Lapset ry:n toteuttama verkkokoulutuskokonaisuus, Katsele palveluita lapsen silmin, pyrki vastaamaan tähän tarpeeseen tarjoamalla lasten käyttämien palveluiden parissa työskenteleville tietoa lasten kanssa toteutettavasta kehittämistyöstä sekä esittelemällä työkaluja ja esimerkkejä lasten näkökulman tavoittamisesta osana työskentelyä.

Tutkielmassani pyrin selvittämään, millä tavoin lapsikeskeisen kehittämistyön verkkokoulutus tukee lasten käyttämien palveluiden parissa työskentelevien ammattilaisten oppimista ja työskentelyn kehittymistä kohti lapsia osallistavaa työtapaa. Toteutin tutkimuksen laadullisella otteella. Aineisto on kerätty monimenetelmäisesti sekä avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella että teemahaastatteluilla koulutuksen päättymisen jälkeen. Lomakkeelle vastasi 35 koulutukseen osallistunutta lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista, joista viittä lisäksi haastattelin. Analysoin aineiston teorialähtöisesti käyttäen teema-analyysia.

Tuloksia

Tutkitut osallistujat olivat koulutukseen ja sen antiin pääosin tyytyväisiä omiin tarpeisiinsa nähden sekä koulutuksen sisällön ja toteutuksen osalta, ja reagoivat koulutukseen myönteisesti. Osallistujissa tapahtui asenteellista muutosta lasten osallisuutta edistävien työtapojen käyttämisen kynnyksen madalluttua. Osallistujat ilmaisivat myös oppimista tapahtuneen heidän tietojensa ja taitojensa kehityttyä koulutuksen sisältöjen osalta. Koulutuksessa opittu siirtyi työhön asti, mikä näkyi osallistujien työskentelyn muutoksina sekä ajattelun että toiminnan tasolla erityisesti koulutuksen aikana toteutettujen kehittämiskokeilujen myötä. Tämä vaikutti työn laadun paranemiseen ja lasten näkökulman huomioimisen lisääntymiseen konkreettisesti. Katsele palveluita lapsen silmin -koulutuksen vaikuttavuus näkyy lopulta palveluja käyttävien lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisena osana palvelujen kehittämistyötä.

Pohdintaa

Vastaavaa ammattilaisille suunnattua koulutusta ei ole järjestetty aiemmin, joten koulutus itsessään on ollut uraauurtava lapsikeskeisen palvelumuotoilun ja osallisuuden kentällä. Se tekee myös tästä tutkimuksesta ensimmäisen laatuaan. Tutkimuksen merkitys yhteiskunnalliseen keskusteluun ja laajempaan kontekstiin liitettynä näyttäytyy erityisesti lapsen oikeuksien ja osallisuuden edistämisen vahvistamisena sekä sen mahdollistamisen keinoina. Kun tarve muutokselle ja kehitykselle kohti lasten näköisiä palveluita ja instituutioita on tiedostettu, ammattilaisille suunnattu koulutus toimii vipuvartena sen täyttämiseksi. Vaikuttavuustutkimuksen laajentamiseksi ja pätevöittämiseksi olisi tärkeää keskittyä seuraavaksi lasten ja nuorten kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden keräämiseen suoraan heiltä itseltään esimerkiksi palvelussa toteutettavaan kehittämiskokeiluun osallistumisesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut osallisuuden ja toimijuuden kokemukset vahvistavat aktiivista ja pystyvää identiteettiä, joka voi näkyä yksilöiden kansalaisuudessa ja yhteiskunnan jäsenyydessä loppuelämän. Siksi näitä kokemuksia on luotava ja vaalittava lasten elämässä merkityksellisissä kohtaamisissa, joista palvelut koostuvat.

Suvi Koivunen

Palveluammattilaisten rooli lapsen näkökulman vahvistajina kehittämistyössä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *