Kuukausi: marraskuu 2022

Julkaistu

Erityisoppilaat keksintöprojektissa

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet
Keksintöprojektit ovat projekteja, joissa toteutetaan keksintöpedagogiikkaa, joka perustuu tekijäkulttuuriin. Tekijäkulttuurissa luodaan uusia teoksia tai sovelluksia yhdistelemällä perinteisiä käsityötaitoja sekä digitaalisia välineitä. Tekijäkulttuurille on ominaista luova ongelmanratkaisu, innovatiivisuus ja käsillä tekeminen. Keksintöprojekteissa työskennellään ryhmässä ja tuotetaan projektin aikana keksintö.

Pelkkä uuden tiedon omaksuminen ei nykyään enää riitä, vaan globaali ja digitalisoituva maailma vaatii yhä enemmän luovaa ja monialaista ongelmanratkaisua. Aiempien tutkimusten mukaan keksintöprojektit edistävät laaja-alaisen osaamisen kuten digitaitojen ja luovan ongelmanratkaisun kehittymistä sekä vahvistavat oppilaiden osallisuutta ja motivaatiota. Keksintöprojektit tukevat myös oppimista esimerkiksi STEM-taidoissa ja ryhmätyötaidoissa.

Aiempaa tutkimusaineistoa erityisen tuen oppilaiden osallistumisesta keksintöprojekteihin on vielä suhteellisen vähän, joten tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esille erityisoppilaiden kokemuksia keksintöprojektiin osallistumisesta. Tekijäkulttuuria ja keksintöprojekteja pidetään kaikille sopivana, mutta korkeakoulutetut, korkean tulotason miehet ovat yliedustettuina tekijöissä ja esimerkiksi henkilöt, joilla on fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita ovat aliedustettuina STEM-aloilla. Tekijäkulttuuri yleistyy nykyään, mutta materiaalit tekijäprojektien toteuttamisesta erityisoppilaille ovat puutteellisia. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, muuttuiko erityisoppilaiden näkemys omasta osaamisesta ja asenteista keksintöprojektin aikana.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto on kerätty osana Growing Mind -hanketta vaativan erityisen tuen oppilailta. Käsite “vaativa erityinen tuki” viittaa sellaisiin oppilaisiin, jotka tarvitsevat vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseen ja kuntoutumiseen. Tällaista tukea saavat esimerkiksi sellaiset oppilaat, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia tai monivammaisuutta. Oppilaat osallistuivat neljä viikkoa kestävään keksintöprojektiin, jonka aikana kerättiin oppilailta aineisto ryhmätyö- ja työskentelytaidoista. Osa oppilaista vastasi lisäksi Growing Mind alku- ja loppukyselyyn. Aineisto perustuu oppilaan omiin näkemyksiin ja itsearviointiin omista asenteista ja taidoista. Analysoin aineiston etsimällä positiivisia ja negatiivisia keskiarvojen muutoksia sekä tutkimalla aineiston tyyppiarvoja. Etsin aineistosta muutoksia digi- ja teknologia-asenteissa, luovassa ongelmanratkaisussa, luovuudessa, minäpystyvyydessä, työskentelytaidoissa, ryhmätyöskentelyssä ja osallisuudessa.

Tulokset ja johtopäätökset
Aineistosta löytyi sekä positiivisia että negatiivisia muutoksia. Erityisoppilaat arvioivat omaa osaamistaan ja asenteitaan kaiken kaikkiaan hyvin positiivisessa valossa. Selkein positiivinen muutos oli havaittavissa luovassa ongelmanratkaisussa. Negatiivisimmat vastaukset oli havaittavissa ryhmätyötaidoissa ja minäpystyvyydessä. Muutoksissa oli voimakasta vaihtelua niin kysymysten kuin oppilaidenkin kesken. Kokonaisuudessaan muutokset jäivät kuitenkin pieniksi, joten tuloksia ei voi pitää kovin luotettavina. Keksintöprojektit ovat pitkiä projekteja, joten kiinnostuksen ja motivaation lasku ei ole välttämättä yllättävää. Voidaan kuitenkin pitää lupaavana, että negatiivisetkin muutokset jäivät pieniksi eli erityisoppilaiden kiinnostus projektiin säilyy suhteellisen muuttumattomana koko projektin ajan. Tämän perusteella keksintöprojekteja on kannattavaa järjestää kaikenlaisille oppilaille.

Ikra Sheikh
Muutokset erityisoppilaiden asenteissa ja oppimisessa keksintöprojektin aikana

Julkaistu

Minäpystyvyys matematiikan eri osa-alueilla

Matematiikkaan liittyy vahvasti erilaisia asenteita ja ennakko-odotuksia. Tutkielmassa keskiössä on kuudesluokkalaisten minäpystyvyys matematiikan eri osa-alueilla. Heikko minäpystyvyys matematiikassa voi olla esteenä oppimiselle ja oman potentiaalin saavuttamiselle. Osaamista matematiikassa tutkitaan ja mitataan usein osa-alueittain, mutta minäpystyvyyden tutkimusta ei ole juurikaan tehty vertailevasti osa-alueiden välillä. Aikaisempi tutkimus osoitti, että matematiikan eri osa-alueet koetaan erilaisiksi, joka herättää mielenkiinnon siitä, eroaako minäpystyvyys osa-alueesta riippuen.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkielmassani lähdin tutkimaan: millainen kuudesluokkalaisten minäpystyvyys on matematiikan eri osa-alueilla, vaikuttaako sukupuoli minäpystyvyyteen ja minkälaisia eroja minäpystyvyydessä on yksilöllä matematiikan eri osa-alueilla.

Koska vastaavanlaista tutkimusta ei ollut aiemmin tehty lähdin laatimaan mittaria alusta lähtien itse. Mittarissa oli 12 matematiikan tehtävää: kolme tehtävää jokaisesta osa-alueesta. Osallistujat eivät saaneet laskea tehtäviä vaan heidän tehtävänään oli ainoastaan arvioida omaa pystyvyyden tunnettaan. Tutkimukseen osallistui kuudesluokkalaisia, joiden minäpystyvyyttä mitattiin kyselytutkimuksessa neljällä eri osa-alueella, jotka ovat aritmetiikka, algebra, geometria ja tilastomatematiikka. Sukupuolen vaikutuksen osalta aikaisempien tutkimusten tulokset olivat eriäviä, minkä vuoksi se tuli mukaan tutkimukseen.

Yksilön minäpystyvyyden eroja analysoin toistomittauksen varianssianalyysillä, jossa tutkitaan, onko yksilön vastaukissa tilastollisesti merkitsevää eroa eri osa-alueiden välillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tähän tutkimukseen osallistuneiden kuudesluokkalaisten minäpystyvyys matematiikan eri osa-alueilla oli keskiarvollisesti suhteellisen korkea. Tähän tutkimukseen osallistuneiden osalta sukupuoli ei vaikuttanut minäpystyvyyteen tilastollisesti merkitsevästi.

Toistomittauksen varianssianalyysi osoitti, että aritmetiikan ja algebran sekä aritmetiikan ja tilastomatematiikan välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero minäpystyvyydessä.

Jatkotutkimusehdotukset

Tutkimus oli luokassaan ensimmäisiä aiheeseen liittyen, joten jatkotutkimukselle olisi kyllä tilaa. Mielestäni mielenkiintoisimpia jatkotutkimusehdotuksia olisi suhteellisen samanlainen tutkimus, mutta koskemaan esimerkiksi koko oppivelvollisuutta aina alakoulusta lukion loppuun. Minäpystyvyyttä voisi vertailevasti tutkia esimerkiksi koulutuksen nivelvaiheissa eli siirtymissä alakoulusta yläkouluun, yläkoulusta lukioon sekä lukiosta valmistuvien osalta. Tähän tutkimukseen laatimaani mittaria voisi laajentaa ja tehtävien haastavuutta voisi laajentaa niin, että pystyvyyden tunnetta saataisiin koeteltua paremmin.

Alex Tiitinen

Pro gradu: Kuudesluokkalaisten minäpystyvyys mateamtiikan eri osa-alueilla

Julkaistu

Taito- ja taideaineet kestävän tulevaisuuden moottoreina

Kestävään kehitykseen liittyvät ongelmat on tiedostettu jo kymmeniä vuosia. Muutoksen eteen on tapahtunut edistystä ja asenteet ovat muuttuneet kestävän kehityksen suuntaisiksi, mutta silti elintapamme ja kulutustottumuksemme uhkaavat planetaarisia rajoja. Muutoksen pitäisi ulottua asenteiden lisäksi myös toimintaan. Kaikki valintamme ja tekomme ovat tulevaisuudentekoja, jotka määrittelevät sen miten kestävää tulevaisuutta luomme. Ratkaisuna muutokselle tarjotaan ekososiaalista sivistystä, jonka pyrkimyksenä on kestävä toiminta ja ekosysteemien moninaisuuden turvaaminen, kasvatus kohtuullisuuteen ja merkityksellisten asioiden löytäminen muualta kuin tämänhetkisestä kulutuskulttuurista.

Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa kestävän elämäntavan oppimisessa ja käyttäytymismuutoksen aikaansaamisessa. Taito- ja taideaineet perustuvat elämyksiin, tunteisiin ja toimintaan, jotka tukevat oppilaan persoonallisuuden ja kulttuurin kehittymistä sekä auttavat laajempien yhteyksien hahmottamisessa. Tämä tutkimus on rajattu käsittelemään käsityön ja kuvataiteen opetusta, jotka voivat tyydyttää sosiaalisia, henkisiä sekä kulttuurisia tarpeita rajattomasti ja voivat siten toimia moottoreina muutoksen aikaansaamiseksi.

Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kestävää kehitystä opetetaan peruskoulun käsityön ja kuvataiteen opetuksessa sekä miten opetusta voisi kehittää. Tutkimuksessa selvitetään miten kestävä kasvatus käsityön ja kuvataiteen perusopetuksessa voi edistää muutosta kohti ekososiaalista sivistystä.

Teoriaosassa on selvitetty, mitä on kestävän kehitys, mitkä ovat sen ulottuvuudet ja miten ekososiaalinen sivistys voi edistää muutosta kohti kestävää kehitystä. Lisäksi selvitettiin mitä tarkoitetaan kestävällä kasvatuksella ja minkälaisia tulevaisuuden taitoja tarvitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Lopuksi vielä selvitettiin, miten kestävä kehitys näkyy perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja miten käsityön ja kuvataiteen perusopetus voivat toimia kestävän kasvatuksen toteuttajina.

Aineisto kerättiin verkkokyselyn avulla käsityön- ja kuvataiteen opettajilta. Vastauksia saatiin 31 ja aineisto analysoitiin kvantitatiivisten menetelmien ja laadullisen sisällön erittelyn avulla. Kyselyssä pyrittiin selvittämään, minkälaisia kestävän kehityksen teemoja opetuksessa on huomioitu, kuinka usein sekä millä tavoin. Lisäksi selvitettiin, miten koulun ulkopuolisten verkostojen tarjoamia palveluita pystytään hyödyntämään opetuksessa.

Tulosten perusteella kestävä kehitys koettiin tärkeäksi aiheeksi opettaa käsityön ja kuvataiteen oppiaineissa ja sen eri ulottuvuuksia huomioitiin opetuksessa monipuolisesti. Usein opetettavissa sisällöissä korostuivat energian, veden ja materiaalin säästäminen, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen, kulutuksen hillitseminen, perinteiset tekniikat, hyvinvointivaikutukset, myötätunto ja empatia sekä vuorovaikutus ja oppimaan oppimisen taidot. Vain osa vastaajista hyödynsi koulun ulkopuolisten verkostojen tarjoamia palveluita, pääasiassa tiedon hankintaan ja ideointiin. Haasteiksi koettiin ajanpuute ja opetettavan sisällön määrä. Vastausten perusteella opettajien pitäisi saada lisää tietoa ja resursseja aiheen opettamisesta. Koulun toimintakulttuuri tulisi kehittää ja paikallisten opetussuunnitelmien sisältöjä ja tavoitteita tulisi tarkentaa kestävää kehitystä tukeviksi.

Reetta Furustam

Taito- ja taideaineet kestävän tulevaisuuden moottoreina.

Julkaistu

@varhaiskasvatuksenkertomuksia

Tutkimukseni tavoitteena oli analysoida varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksia varhaiskasvatuksen arjen laadusta suhteessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) vuonna 2019 julkaistuihin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreihin. Varhaiskasvatuksen laadun analysoimisen lisäksi työntekijöiden kertomuksista etsittiin myös ratkaisuja varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi. Tutkimuksen aineisto muodostettiin Instagramin @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilin syys-joulukuussa 2021 julkaisuista kertomuksista. Tutkimukseen valittiin laadullisen sisällönanalyysin perusteella 483 kertomusta sekä 9 kyselyä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, jossa on viitteitä deduktiivisesta sisällönanalyysista.

Olen itse työskennellyt Helsingin varhaiskasvatuksen parissa sekä varhaiskasvatuksen opettajana että varhaiskasvatuksen erityisopettajana seitsemän vuoden ajan. Jo tässä ajassa työ varhaiskasvatuksen kentällä ja arjessa on muuttunut paljon, ja huoleni varhaiskasvatuksen tilasta on kasvanut koko ajan. Välillä työ on tuntunut pelkältä pärjäämistaistelulta, mutta varhaiskasvatus, sen laatu ja kehittäminen, ovat edelleen silti suurimpia mielenkiinnon kohteitani. Tästä syystä graduni aihepiiri oli hyvin helppo valita. Varhaiskasvatus sekä varhaiskasvatuksen laadullisten tavoitteiden nostaminen on ollut esillä sekä kansallisessa että kansainvälisessä keskustelussa. Suomessa julkinen keskustelu on keskittynyt lisääntyvien tavoitteiden lisäksi varhaiskasvatuksen veto -sekä pitovoiman haasteisiin. Keskustelua on käyty niin tutkijoiden, varhaiskasvatuksen ammattilaisten, perheiden sekä politiikan näkökulmasta. Varhaiskasvatus on tärkeä osa Suomalaista koulujärjestelmää, ja laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys lasten kehityksen, hyvinvoinnin sekä oppimisen edistäjänä on huomioitu kansallisesti sekä kansainvälisesti. Varhaiskasvatuksen laadusta ei kuitenkaan ole Suomessa pystytty muodostamaan yhtenäistä kansallista tasoa, vaan aikaisempien tutkimuksien perusteella laatu toteutuu epätasaisesti.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että varhaiskasvatuksen laadun toteutuminen varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksissa ei suurimmaksi osaksi vastannut Karvin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreita. Tästä tuloksesta ei voida kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä koko Suomen varhaiskasvatuksen laadusta, vaan se enemmänkin vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että varhaiskasvatuksen laatu on epätasaista esimerkiksi varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Aineistona käytetyt kertomukset varhaiskasvatuksen arjesta vaikuttavat tulevan paikoista, joissa varhaiskasvatuksen laatu toteutuu heikosti.

Vaikka varhaiskasvatuksen laatutavoitteet ovat lisääntyneet, ne eivät ole heijastuneet alan palkkaukseen ja resursointiin. Kertomuksia @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilille lähettäneet varhaiskasvatuksen työntekijät kokevat, että he joutuvat vastaamaan lisääntyneisiin tavoitteisiin samoilla tai jopa heikoimmilla resursseilla kuin ennenkin. Varhaiskasvatuksen veto- sekä pitovoiman heikkous huolestuttaa jo yhteiskunnallisella tasolla. Yhteiskunnallisesti olisikin tärkeää selvittää, miten alan veto- ja pitovoimaa voitaisiin oikeasti parantaa, mistä laatuerot varhaiskasvatuksessa johtuvat, ja millä toimenpiteillä varhaiskasvatuksen laatua saataisiin parannettua sekä yksiköiden välisiä eroja tasattua. Myös toimenpiteitä näiden asioiden eteen täytyy tehdä, jotta meillä olisi jatkossakin työssään jaksavia, koulutettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia toteuttamassa laadukasta varhaiskasvatusta ympäri Suomen.

Maisa Ahonen

@varhaiskasvatuksenkertomuksia: Laadukkaan varhaiskasvatuksen jäljillä

Julkaistu

Kokonaisvaltaisen oppimisen ja kehittämisen polulla

Tutkin gradussani ekspansiivista oppimista sairaalassa pidetyssä muutoslaboratoriossa, mutta mitä se tarkoittaa? Siihen palaan ihan tuota pikaa. Mutta ensin haluan kertoa siitä, miten päädyin tekemään gradun juuri tästä aiheesta. Se kun ei ole merkityksetöntä, mitä valitsee tutkia ja miksi.

Vaihdoin kemian opinnot kasvatustieteeseen sen jälkeen, kun ympäristötieteiden yliopistonlehtori oli avannut ajatteluni ihan uusille urille luennoidessaan kokonaisvaltaisesta ja monitieteisestä näkökulmasta. Tajusin, että haluan itsekin opiskella jotain laaja-alaista ja kokonaisvaltaista, kemiassa olisin vain syventynyt johonkin yhteen kapeaan osa-alueeseen. Niinpä sotkin opiskeluni yhdeksi monitieteiseksi sopaksi ja vaihdoin opiskeluni yleisen ja aikuiskasvatustieteeseen. Heti ensimmäisen vuoden luennoilla minulle tarjoutui lisää mieltäni mullistavia ajatuksia, kun pääsin Yrjö Engeströmin (ekspansiivisen oppimisen mallin muotoilija ja yksi muutoslaboratorion kehittäjistä!) johdolla pureutumaan työelämän kehittämiseen – juuri sillä tavalla kokonaisvaltaisesti kuin kaipasinkin. Jäin aiheeseen kiinni ja kävin kaikki työelämän kehittämisen kurssit, mitä tarjolla oli.

Maisterivaiheessa työelämän kehittämisen kurssilla luennoinut professori vinkkasi, että heiltä kannattaa kysellä graduaineistoja, jos aihepiiri kiinnostaa. Ja kiinnostihan se! Kysyin, ja sain, aineiston, joka oli tuotettu osana sairaalassa tehtyä työelämän kehittämisprosessia. Olin innoissani, ja nyt tehtyäni graduni valmiiksi, olen edelleen innoissani. Pääsin gradussa tutkimaan sellaista aihetta, josta olin oikeasti kiinnostunut ja sain vieläpä kunnon aineiston, jota tutkia. Tätä voin suositella kaikille! Pyytäkää valmista aineistoa! Oman aineiston keruuta saa harjoitella jo kandissa ja tutkimusmenetelmäkursseilla ihan tarpeeksi. Valmiin aineiston laatu voitti mennen tullen sen, mitä olisin itse saanut kerättyä, joten tutkiminen oli ihan eri tavalla mielekästä kuin aikaisemmin.

Nyt siis päästään itse aiheeseen, mikä ekspansiivinen oppiminen ja mikä muutoslaboratorio? Lyhyesti vastattuna: muutoslaboratorio on organisaatioiden kehittämismenetelmä. Siinä tuetaan ekspansiivisen oppimisen prosessin alkuun saamista ja edistämistä. Ekspansiivinen oppiminen taas on organisaatioiden oppimisen malli, jossa organisaation henkilöstö tunnistaa toiminnassaan ongelmia, syitä ongelmien taustalla ja luo lopulta ratkaisumallin, jolla ongelmiin voidaan vastata. Keskeisenä ajatuksena tässä toiminnan analysoinnissa ja ratkaisujen kehittämisessä on kokonaisvaltainen tarkastelunäkökulma ja henkilöstön osallistaminen kehittämään ratkaisut itse. Työtä tarkastellaan sellaisena kokonaisuutena, jossa ongelmien syyt löytyvät siitä, miten työ on kehittynyt ja miten sen kehityksen kuluessa eri osasten väliin muodostuu yhteensopimattomuuksia ja se aiheuttaa työssä havaittavat ongelmat. Niinpä ratkaisuissa osataan ottaa huomioon tämä kokonaiskuva ongelmien taustalla, eikä vain viilailla toimintaa sutjakammaksi vähän sieltä ja täältä.

Mitäpä minä sitten tästä aiheesta gradussani tutkin? Tutkin sitä, miten sairaalahenkilökunta oppi ja loi uusia ratkaisuja toiminnalleen. Ja oppimista tapahtui, mennäkseni nyt hieman tieteellisempään suuntaan tässä kirjoituksessa kerron seuraavaksi niistä ekspansiivisista oppimisteoista, eli oppimisprosessin osista, joita aineistosta löysin. Sairaalahenkilökunta kyseenalaisti useita toimintatapoja heidän nykyisessä toiminnassaan ja he lähtivät analysoimaan toimintaansa ja ongelmien taustalla olevia juurisyitä. He ideoivat paljon ratkaisuja, joilla voitaisiin vastata toiminnan tarpeisiin ja ongelmiin ja joistain niistä lähdettiin muotoilemaan uusia toiminnan malleja. Valmiita malleja kehitettiin vielä edelleen ja lopulta prosessissa päädyttiin siihen, että uusia malleja oltiin valmiita ottaman käyttöön toiminnassa. Mitä aineistostani siis löysin, oli pitkälle etenevä ekspansiivisen oppimisen prosessi, jossa sairaalahenkilökunta muotoili useita uusia ratkaisuja toiminnalleen. Samalla he oppivat toistensa toiminnasta, sillä he edustivat laajasti toimintaa sairaalan eri yksiköistä. Tämä taas oli yksi keskeinen oppimisen kohde prosessissa, kehittää yhteistoimintaa sairaalan sisällä.

Miksi tämä on tärkeää? Sairaalaorganisaatioiden kehittäminen on kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Tähän on monia syitä, tässä niistä muutama: terveydenhuoltotyö on hyvin jakautunutta, se on jakautunut moniin lääketieteen erikoisaloihin ja lisäksi toimintaa toteutetaan fyysisestikin monissa eri paikoissa, joka tarkoittaa monimutkaisia organisaatioita. Lääketiede itsessään on monimutkaistunut ja muuttuu jatkuvasti, kun sairauksille kehitetään yhä uusia hoitomuotoja ja sairaudet itsessäänkin muuttuvat. Toiminnan kohde, eli potilaat sairauksineen, ovat jatkuvasti muuttuvia, joten työnkuva ei pysy tasaisena. Näin ollen sellaiset ratkaisut, joilla työtä kehitetään paikoissa, joissa toimijat eivät ole eriytyneet näin kauaksi toisistaan ja joissa työn kohde on suhteellisen tasainen, toimivat sairaaloissa aika heikosti. Tarvitaan siis toiminnan kehittämisen menetelmiä, jotka vastaavat kehitettävän toimintaympäristön tarpeita.

Koska muutoslaboratorioprosessissa analysoidaan aina koko toiminnan rakenteita ja sen kehitystä, sillä on hyvät mahdollisuudet vastata sairaalaympäristön kehittämisen tarpeisiin. Tällä taas on merkitystä sen kannalta, että nykyisin pitkäaikaissairaat monisairaat potilaat lisääntyvät jatkuvasti ja terveydenhuollossa. Irrallisina yksikköinä toimivien toimijoiden on vaikea vastata tällaisten potilaiden hoidon kokonaiskuvasta. Siksi tässäkin työssä tutkitussa muutoslaboratoriossa yhteistoiminnan kehittäminen oli tärkeässä roolissa. Tulevaisuuden terveydenhuollossa tarvitaan enemmän yhteistyötä, kokonaisvaltaista hoitamista ja raja-aitojen kaatamista eri ammattiryhmien, erikoisalojen ja toimijoiden väliltä.

—-

Mina-Maria Poppeli, Yhteistoiminnan uudelleenjärjestäminen osana sairaalafuusiota – Ekspansiivinen oppiminen muutoslaboratoriointerventiossa

Julkaistu

Korkeakouluopiskelijoiden kokeman uupumuksen pelastus – psykologinen joustavuus

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Korkeakouluopiskelijoiden uupumus on ollut huolestuttavalla tasolla viime vuosien tutkimuksen mukaan. Uupumuksen oireita voi kehittyä jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Tämä on huolestuttavaa, sillä uupumuksen on todettu olevan yhteydessä muun muassa masennukseen ja opintojen keskeyttämiseen. Opiskelu-uupumus on ollut myös yhä enemmän huolenaiheena koronapandemian myötä. Etäopetus on lisännyt opiskelijoiden kokemaa yksinäisyyttä ja vaikuttanut hyvinvointiin negatiivisesti. Opiskelu-uupumuksen ennaltaehkäiseminen olisi näin ollen hyvin tärkeää opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisen kannalta. Tutkimuksen ovat osoittaneet, että opiskelijoiden vahva psykologinen joustavuus vähentää koettua uupumusta. Hyväksymis- ja omistautumisterapiaan (HOT) perustuvalla psykologisella joustavuudella tarkoitetaan tietoisesti hetkessä läsnä olemista ja kykyä toimia omien arvojensa mukaisesti negatiivisista ajatuksista huolimatta.

Aikaisempi tutkimus psykologisen joustavuuden ja uupumuksen yhteydestä perustuu suurimmilta osin työ- ja koulukontekstiin. Näin ollen tutkimuksen lisääminen korkeakoulukontekstissa olisi tärkeää, jotta opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemista voitaisiin ymmärtää paremmin. Tutkimukseni tavoite oli tutkia ensimmäisen vuoden opiskelijoiden uupumusta ja lisätä ymmärrystä psykologisen joustavuuden ja opiskelu-uupumuksen välisestä yhteydestä. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, selittääkö psykologinen joustavuus opiskelu-uupumusta

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineistona käytettiin syksyllä 2020 ja keväällä 2021 kerättyä HowULearn-kyselyä, joka on laadittu Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan keskuksessa HYPEssä. Kyselystä analysoitiin kvantitatiivisesti osioita, joissa vastattiin kysymyksiin koskien opiskelu-uupumusta ja psykologista joustavuutta. Kyselyaineisto koostui Helsingin yliopiston ensimmäisen vuoden opiskelijoiden vastauksista (n=261).

Tutkimuksen tulokset ja pohdintaa

Tulokset osoittivat, että opiskelu-uupumusta esiintyi jo ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa huomattavan paljon. Syksyllä 2020 puolet opiskelijoista eivät olleet uupumusriskissä, kun taas keväällä 2021 vain viidesosa opiskelijoista ei ollut uupumusriskissä. Opiskelijoiden uupumuksen havaittiin kasvaneen merkittävästi syksyllä 2020 ja keväällä 2021 toteutettujen mittausten välillä. Tuloksista selvisi, että opiskelu-uupumus ja psykologisen joustavuus olivat tilastollisesti merkitsevästi yhteydessä toisiinsa. Psykologisella joustavuudella oli merkitystä opiskelu-uupumuksen tasoon. Psykologisesti joustavimpien opiskelijoiden uupumus oli alemmalla tasolla sekä alku- että loppumittauksessa.

Psykologisen joustavuuden vaikutus uupumukseen antaa viitteitä siitä, että yliopisto-opiskelijoiden psykologisen joustavuuden vahvistaminen olisi hyvä ratkaisu opiskelijoiden uupumisen ehkäisemiseen. Psykologista joustavuutta voi lisätä HOT-perusteisilla interventioilla. Helsingin yliopiston opintotarjonnassa on tällä hetkellä kaikille vapaasti valittava Kohti parempaa opiskelua -niminen verkkokurssi, jonka keskeinen tavoite on harjoitella psykologista joustavuutta. Tämän lisäksi opiskelijoiden tietoisuuden lisääminen uupumusoireista olisi hyvä tapa ennaltaehkäistä opiskelu-uupumusta.

Jatkotutkimusta ajatellen olisi mielenkiintoista saada selville missä määrin yksityiselämän tapahtumat vaikuttavat opiskelijoiden uupumukseen. Johtuuko opiskelu-uupumus esimerkiksi opintojen työmäärästä vai, selviääkö osa opiskelijoista helpommalla, koska heillä on vähemmän kuormittavia elämäntapahtumia meneillään heidän opiskeluidensa ulkopuolisessa elämässä?

Tässä tutkimuksessa keskityttiin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden uupumukseen, mutta tutkimusta voisi tehdä myös enemmän koko opiskelukaaren vaiheista ja ottaa selville, minkä vuoden opiskelijat ovat uupuneimpia. Jos tunnistettaisiin selkeitä huippuja tietyssä vaiheessa olevien opiskelijoiden keskuudessa, voitaisiin tarjota tukitoimia tähdennetysti tietyn opiskeluvuoden opiskelijoille. Tämä tutkimus toi kuitenkin arvokasta tietoa siitä, että opiskelu-uupumus esiintyy huomattavan paljon jo ensimmäisen vuoden opiskelijoiden keskuudessa. Opiskelu-uupumuksen ennaltaehkäisemiseen tulisi kiinnittää huomiota mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta opiskelijat eivät uupuisi lisää. Psykologisen joustavuuden vahvistaminen tarjoaa yhden hyvän ehdotuksen uupumisen ongelman ratkaisemiseksi.

Nea Poranen

Korkeakouluopiskelijoiden uupumuksen ehkäiseminen psykologisen joustavuuden avulla

Julkaistu

Työhyvinvoinnin mittaaminen – näkökulmina työn kuormittavuus, työn vaatimukset ja voimavarat, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn imu

Maisterintutkielmassani tarkastelin työhyvinvointia kuormituksen ja uupumisriskin, psykologisten perustarpeiden toteutumisen, työn imun sekä työn vaatimusten ja voimavarojen näkökulmasta. Loin työhyvinvointia mittaavan kyselyn, jonka perusteella voidaan selvittää henkilöstön työhyvinvoinnin tilaa niin tutkielmaa varten valitsemassani kohdeorganisaatiossa kuin jatkossakin erilaisissa organisaatioissa ja työyhteisöissä. Kyselyn tuottamien tulosten avulla voidaan esittää toimenpide- ja kehitysehdotuksia henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi.

Kiinnostuksen kohteena oli mahdolliset erot eri henkilöstöryhmien, tiimien, yksiköiden, sukupuolen, ikäryhmien tai työsuhteen keston välillä. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella yhteyksiä työhyvinvoinnin eri osa-alueiden välillä sekä löytää mahdolliset uupumisriskit ja niitä yhdistävät tekijät henkilöstöstä.

Kohdeorganisaatiossani työhyvinvoinnin tila koko organisaation tasolla oli tutkimustulosten perusteella kokonaisuudessaan hyvä. Psykologisten perustarpeiden vahva toteutuminen, työn imun kokeminen ja hyvät työn voimavarat kuvastavat hyvinvointia työssä. Kohdeorganisaatiossa oli tosin havaittavissa hieman kuormitusta, mutta sitä ei esiintynyt tilastollisesti merkitsevästi missään tietyssä ryhmässä. Koko organisaation tasolla tarkasteltaessa psykologiset perustarpeet toteutuivat hyvin, ja niistä autonomian kokemus oli vahvinta. Työn imua koettiin hyvin ja työn voimavarat olivat työn vaatimuksia vahvemmat.

Joidenkin ryhmien väliltä löytyi eroa psykologisten perustarpeiden toteutumisen, työn imun voimakkuuden, työn vaatimusten ja työn voimavarojen määrässä. Esihenkilöasema oli yhteydessä vahvempiin työn voimavaroihin ja psykologisten perustarpeiden toteutumiseen. Johdon ja toimihenkilöiden välillä oli tilastollisesti merkitsevää eroa psykologisten perustarpeiden toteutumisessa, työn imun voimakkuudessa ja työn voimavaroissa. Johtoryhmään kuuluvilla kaikki edellä mainitut osa-alueet toteutuivat vahvemmin.

Työhyvinvoinnin osa-alueiden väliltä löytyi tutkimuskirjallisuutta tukevia yhteyksiä. Työn voimavarat korreloivat positiivisesti psykologisten perustarpeiden toteutumisen ja työn imun kanssa. Työn imu korreloi puolestaan negatiivisesti kuormituksen määrän kanssa. Työn vaatimusten kasvaessa myös kuormitus kasvoi, kun taas psykologisten perustarpeiden toteutumisen vahvistuessa kuormituksen määrä laski.

Uupumisriskiä arvioin kuormittuneisuutta tarkastelemalla. Jaottelemalla vastaajat kolmeen ryhmään kuormittuneisuuden asteen mukaan, erottui vastaajista pieni eniten kuormittuneiden ryhmä, johon lukeutui 18% kyselyyn vastanneista. Tässä ryhmässä työn imu, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn voimavarat olivat tilastollisesti merkittävästi alhaisemmat kuin ei-kuormittuneiden ryhmässä, johon kuului 26% vastaajista.

Työn voimavaroihin panostaminen mahdollistaa psykologisten perustarpeiden toteutumisen ja työn imun kokemisen, ja psykologisten perustarpeiden täyttyminen tukee työn imun kokemista. Nämä kaikki yhdessä vahvistavat työhyvinvoinnin toteutumista ja vähentävät kuormitusta. Perustuen sekä tämän työn työhyvinvointia mittaaviin tuloksiin että tutkimukselliseen näyttöön suosittelen, että organisaatiossa huomioidaan kattavasti työhyvinvoinnin eri osa-alueet henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämistyössä.

Anu Matarma 1.11.2022 / Työhyvinvoinnin mittaaminen. Näkökulmina työn kuormittavuus, työn vaatimukset ja voimavarat, psykologisten perustarpeiden toteutuminen ja työn imu.

Julkaistu

Mobbningens inverkan på mobbade elevers hälsa och skolframgång i grundskolan

Studiens bakgrund och mål

Mobbningen i skolorna och samhället har blivit allt brutalare fastän tidigare studier visar att mobbningen i själva verket minskat. Tidigare studier har även visat att mobbade grundskoleelever upplever hälsoproblem samt sämre skolframgång som en följd av mobbning. Könsskillnader gällande mobbning har även betraktats i tidigare forskning. Flickor har visat sig vara mer sårbara för psykisk ohälsa som en följd av mobbning. Syftet med denna studie är att utforska mobbningens inverkan på den mobbade grundskoleelevens hälsa samt undersöka hurudana konsekvenser mobbning kan förorsaka på elevers skolframgång. Eventuella könsskillnader gällande konsekvenserna på hälsan och skolframgången tas även i beaktande.

Metod

Denna studie utfördes som en litteraturöversikt. För att samla in data har jag analyserat 19 vetenskapliga studier. Jag har inkluderat både finländska och internationella artiklar i min studie för att få en bredare och fördjupad syn på mobbning. Artiklarna är publicerade mellan 2017 – 2022 och jag analyserade dem med tematisk analys.

Resultat

Resultaten visade att mobbning hade en skadlig inverkan på den
mobbade grundskoleelevens hälsa och skolframgång. Mobbade grundskoleelever upplevde bland annat internaliserande symptom, utåtagerande symptom, psykosomatiska symptom samt somatiska symptom. Som en följd av mobbning presterade mobbade grundskoleelever sämre i skolan och upplevde sämre skolengagemang och skoltillhörighet. I och med detta bör lärare vara medvetna om mobbningens destruktiva effekt på grundskoleelevens hälsa och skolframgång.

Ytterligare framkom det även könsskillnader i min studie. Flickor visade sig vara mer sårbara för psykisk ohälsa, det vill säga internaliserande symptom. Flickor presterade även bättre i de akademiska ämnen i skolan förutom i matematik. Förutom detta var pojkar i riskzon för sämre skolengagemang och skoltillhörighet i jämförelse med flickor.

Sara Huhtanen

Mobbningens inverkan på mobbade elevers hälsa och skolframgång i grundskolan – En litteraturöversikt