Winner takes it all
Vain voittajat muistetaan. Mörkö löi sisään. Den glider in. Virenin kaatuminen. Miedon sadasosa ja Käärijän viisufarssi.
Kilpaurheiludiskurssia tuntevat tietävät voittamisen ja häviämisen näyttelevän isoa roolia urheilubisneksessä.
Tavoiteorientaatioteoria
Tavoiteorientaatioteoriaan kuuluu kaksi orientaatioperspektiiviä:
Tehtäväorientoituneessa tavoiteperspektiivissä yksilö, esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan omaan aikaisempaan tasoonsa. Hän arvioi omaa kehittymistään. Onnistumisen kokemuksia saa parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä.
Minäorientoituneessa tavoiteperspektiivissä esim. oppilas tai urheilija arvioi omaa osaamistaan vertaillen itseään muihin. Menestymisestä, voittamisesta ja muita paremmin tekemisestä saadaan onnistumisen kokemuksia.
Arvaatko jo kumpaa orientaatioperspektiiviä urheilijoilla on enemmän?
…… Kyllä vain, tehtäväorientaatiota!
Pelaajat saavat keskiarvollisesti onnistumisen kokemukset parhaansa yrittämisestä ja kehittymisestä eivätkä esim. voittamisesta ja menestymisestä.
Itseasiassa aikaisemman tutkimuksen mukaan lajista, tasosta, maasta, sukupuolesta tai iästä riippumatta kaikki tarkastelemani tutkimukset ja niiden otokset ovat keskiarvollisesti enemmän tehtäväorientoituneita verrattuna minäorientaatioon. Ja ero on jopa melko selvä.
Mittarit
Urheilun kenttää ja siellä toimivia ihmisiä tuntevana olin puulla päähän lyöty katsoessani aikaisempia tutkimuksia. Vielä enemmän ihmetytti mittarit, joilla tutkimuksia oli tehty. Toinen yleisimmin tavoiteorientaatioteoriaa tutkiva mittari TEOSQ (Task and Ego Orientation in Sport Questionnaire) ei kysy lainkaan voittamiseen liittyvää kysymystä. Kilpaileminen on tavoiteorientaatioteorian alkuperäistutkimusten mukaan minäorientaation ytimessä. Urheilu on kilpailua, joku voittaa joku häviää. Toinen mittari POSQ (Perception of Success Questionnaire) kysyy aikuisversiossaan yhden voittamiseen liittyvän kysymyksen.
Motivaatioilmasto
Motivaatioilmasto kumpuaa tavoiteorientaatioteoriasta. Motivaatioilmaston tehtävä- ja minäsuuntautuneisuus toimivat samalla logiikalla tavoiteorientaatioperspektiivien kanssa. Sen tarkastelun kohteena on yksilön orientaatioiden sijaan psykofyysissosiaalinen ympäristö. Ilmapiiri on kansanomainen sana kuvaamaan motivaatioilmastoa.
Tehtäväsuuntautuneessa motivaatioilmastossa arvotetaan henkilökohtaista kehittymistä ja parhaansa yrittämistä. Onnistumisen kokemukset saadaan oman itsensä ylittämisestä ja muihin vertailua vältetään.
Minäsuuntautunut ilmasto puolestaan on vertailua ylläpitävä. Siinä onnistumisen kokemukset saadaan paremmuudesta suhteessa muihin, eli esim. urheilussa voittamisesta. Voidaankin perustellusti sanoa, että urheilu ja varsinkin kilpaurheilu on hyvin minäsuuntautuneesti latautunut. Pisteitä ja maaleja lasketaan. Joku voittaa ja joku häviää.
Arvaatko jo kumpaa motivaatioilmastoa on havaittu olevan enemmän kaikilla tutkimusjoukolla…
Kyllä vain: Tehtäväilmastoa.
Mittarit
Myös tämä kummastutti. Milläs konstein näihin tuloksiin on päästy?
Perceived Motivational Climate in Sports Questionnaire -2 (PMCSQ-2) oli yleisimmin käytetty instrumentti. Siihen kuuluu kuusi ulottuvuutta kolme tehtäväsuuntautuneisuutta tarkastelevaa (yhteisöllinen oppiminen, yrittäminen ja kehittyminen sekä tärkeä rooli) sekä kolme minäsuuntautuneisuutta tarkastelevaa ulottuvuutta (sisäinen kilpailu, virheistä rankaiseminen ja eriarvoinen huomiointi).
Peruskoulu ja kilpaurheilu
Koulu ja urheilu toimivat muuten eri eetoksilla. Ainakin meillä suomessa. Edellä mainitut teoriat kumpuavat alun perin kasvatus- ja koulutuskontekstista. Mittarit on myös sovellettuja versioita alun perin koulukontekstiin luoduista mittareista. Tässä piilee kompastuskivensä.
Haastattelin
Tutkimusongelman ratkaisemiseksi haastattelin kuutta ammattijääkiekkoilijaa, joilla on keskimäärin n. 10-vuoden kokemus ammattilaisuudesta.
Voittaminen, yrittäminen ja peliaika ovat keskiössä
Tavoiteorientaatioista puhuttaessa yrittämistä arvostettiin todella paljon, mutta voittaminen näyttäytyi kaikista merkityksellisimpänä tavoitteena.
Tämä ei arkilogiikalla yllättänyt ja olisikin tärkeää, että POSQ-mittaria käytettäisiin jatkossa ainakin kilpavaiheen urheilijoilla. Siinäkin voisi tosin olla ainakin toinen voittamista käsittelevä väittämä sen ollessa minäorientaation ytimessä. TEOSQ-mittari ei huomioi voittamisen tai häviämisen ilmiötä lainkaan. Sen käyttäminen kilpaurheilussa on perusteetonta.
Motivaatioilmaston puolella taas tärkeän roolin ulottuvuus tunnistettiin olevan ”väärällä puolella” mittaria. Mittarissa se on tehtäväsuuntautunut aspekti, kun taas aineistossa se oli minäsuuntautunut. Tämäkin on melko loogista. Tärkeä roolihan on verrannollinen muihin. On tärkeitä rooleja ja vähemmän tärkeitä rooleja.
Peliaika oli keskeisin teema motivaatioilmaston kannalta. Se tarkoitti käytännössä samaa kuin tärkeä rooli. Tärkeä rooli on yhtä suuri kuin riittävästi peliaikaa. Jääkiekkoilijat haluavat pelata jääkiekkoa mahdollisimman paljon.
Valmentaja on usein ammattilaisvaiheessa pakotettu jakamaan peliaikaa epätasaisesti ja tällöin hän tulee julkituoneeksi pelaajien roolin tärkeyden. Peliaika on näkyväksi tuotu luottamus- tai epäluottamuslause. PMCSQ-2 mittarissa peliaika teemaa käsitellään todella vähän: 33 väittämästä 2 tulee hiukan viitanneeksi peliaikaan.
Summa Summaarum
Mittarit tarjoavat tehtäväorientaation osin melko oikeanlaisia tuloksia. Pelaajille on todella tärkeää kehittyä ja yrittää parhaansa. Se on urheilijaidentiteetin ytimessä. Minäorientoitunutta voittamista ja siihen liittyvää dynamiikkaa sekä peliajan ilmiötä ei kyseisillä mittareilla tulla saavuttaneeksi riittävän syvällisellä tavalla.
Teemu Mielonen