Tekijä: graduparaati

Taustaa

Tässä tutkielmassa tutkin hyvinvoinnin, tarkemmin uupuneisuuden ja tulevaisuuden suunnitelmien yhteyttä vuonna 2020 toteutetun opiskelijavalintauudistuksen jälkeisenä aikana. Opiskelijavalintauudistus muuttui niin, että todistusvalinnan määrä korkeakoulun pääsykokeissa kasvoi yli 50 prosenttiin ja näin ylioppilaskirjoituksissa menestymisellä on suurempi vaikutus tulevaisuuden suunnitelmiin. Tutkielman aihe selittyy uupumuksen ympärillä jatkuneesta uutisoinnista, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemien kouluterveyskyselyjen huolestuttavista tuloksista sekä Katariina Salmela-Aron toteuttamasta laajasta nuorten uupumukseen liittyvästä tutkimuksesta. Opiskelijat elävät tällä hetkellä myös muutosten aikoja hallituksen tehdessä erilaisia leikkauksia opiskelijoiden toimeentuloon vaikuttaen näin opiskelijoiden hyvinvointiin. Uupumuksen yhteyttä tulevaisuuden suunnitelmiin tai opiskelijavalintauudistuksen vaikutuksia ei olla tutkittu merkittävää määrää.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tutkielman päätavoitteena oli selvittää löytyykö uupumuksen ja tulevaisuuden suunnitelmien väliltä yhteyttä. Lisäksi tutkin miten lukiolaisen opiskeluvuosi, vanhempien koulutustausta sekä sukupuoli ovat yhteydessä hänen uupumukseensa ja tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Tässä tutkielmassa hyödynsin valmista aineistoa, jonka on kerännyt Koulutuksen arviointikeskuksen tutkijat Tilastokeskuksen konsultoimana valtioneuvoston rahoittamaan tutkimukseen “Korkea-asteen opiskelijavalinnan uudistus lukion ja lukiolaisten silmin”. Tutkimushankkeen toteutti Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus (HEA). Tutkimushankkeessa oli yhtenä kohderyhmänä Suomen lukio-opiskelijat ja tutkielmassa käytettävä aineisto koostui Suomen 14 lukion 4 620 opiskelijasta. Aineistonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella, jossa lukiolaiset saivat jättää vastaamatta kokonaan tai keskeyttää vastaamiseen niin halutessaan. Aineiston analyysin tein määrällisin menetelmin. Ensin rakensin uupumukseen liittyvistä muuttujista summamuuttujat. Sen jälkeen etsin vastauksia kaikkiin tutkimuskysymyksiin Spearmanin järjestyskorrelaatiokertoimen avulla. Hyödynsin myös Kruskal-Wallis-testiä, kaksisuuntaista varianssianalyysiä sekä ristiintaulukointia saadakseni luotettavampia vastauksia eri tutkimuskysymyksiin liittyen.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkielman päätulokset olivat, että uupumuksella ja tulevaisuuden suunnitelmilla on yhteyttä. Uupuneimmat lukiolaiset olivat epävarmempia tulevaisuuden suunnitelmiensa kohtaan verrattuna muihin ja he päätyivät todennäköisemmin pitämään välivuoden lukio-opintojen jälkeen. Uupumus lisääntyi opintojen edetessä ja oli korkeimmillaan toisena opintovuonna. Uupumus oli vahvempaa tytöillä. Vanhempien korkea koulutustaso oli yhteydessä korkeampiin koulutuspyrkimyksiin, eli yliopistoon hakemiseen, ja matalampaan uupumukseen. Koulutuspyrkimykset muuttuivat opintojen edetessä niin, että välivuoden houkuttelevuus kasvoi ja ammatillisen oppilaitoksen houkuttelevuus väheni. Tästä voi päätellä, että lukiolaisten hyvinvoinnilla on merkitystä heidän tulevaisuutensa ja koulutuspolun kannalta. Tietoa tulisi hyödyntää lukioiden sekä oppilaanohjauksessa että oppilashuollossa lisäten resursseja, jotta lukiolaisten hyvinvointiin voidaan luoda muutoksia. Suurempi vastaa on yhteiskunnalla, sillä hyvinvoinnin tilan muuttaminen tulisi ottaa laajemmin tavoitteeksi ja tätä tulisi tukea esimerkiksi hallituksen tekemien päätösten kautta.

Jasmin Ahvenainen
Väsyneille välivuosia, jaksaville jatkokoulutusta? Lukiolaisten uupumus ja tulevaisuuden suunnitelmat

Maisterintutkielmani on kriittinen katsaus paljolti eläinperäiselle ruoalle perustuvan kouluruokailun käytänteisiin, nykyiseen kulttuuriseen normistoomme sekä yhteiskuntamme järjestelmiin, jotka rakentuvat eläinten väkivaltaisen kohtelun varaan.

Kerron maisterintutkielmastani tarkemmin esittelyvideolla, johon pääset seuraavasta tästä

Lauri Korpela

Kohti kasviperäistä kouluruokailua – Näkökulmia ravitsemussuositusten ja kouluruokailun kasviperäisyyden mahdollisuuksiin ja eläineettisiin ulottuvuuksiin

Tutkielman taustaa

Tutkielmassani tarkastelin, millaisia näkökulmia varhaiskasvatuksen korkeakouluopettajilla on opetuksesta ja opinnoista sekä tarvitsemastaan täydennyskoulutuksesta, että varhaiskasvatusalan kehittämisestä. Korkeakouluopettajat työskentelevät ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Ammattikorkeakoulussa koulutetaan varhaiskasvatuksen sosionomeja, joilla on alempi tai ylempi korkeakoulututkinto. Yliopistoissa koulutetaan puolestaan varhaiskasvatuksen opettajia, joilla on kasvatustieteen kandidaatin, kasvatustieteen maisterin tai varhaiskasvatuksen erityisopettajan tutkinto.  Alan ammattilaisten opettajista ei ole juurikaan tehty Suomessa tutkimusta (mm. Karila & Nummenmaa 2001; Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2021:3). Kansallinen koulutuksen arviointikeskus julkaisi kuitenkin keväällä 2024 kattavan varhaiskasvatuksen koulutuksia koskevan arvioinnin (Karila ym., 2024). Arviointiin osallistui myös varhaiskasvatusta opettavia korkeakouluopettajia, joiden vastauksia koskevista tuloksista muodostui erinomainen vertailupohja tutkielmani tuloksille.

Suomalaisen varhaiskasvatuksen ominaispiirteet moniammatillisena ja korkeakoulutettuna työyhteisönä (mm. Karila 2016) liittyvät tämän tutkielman tarkastelun kohteena olevien korkeakouluopettajien ydintyöhön opiskelijoiden asiantuntijuuden tukemisen kautta. Lisäksi asiantuntijuuden tukeminen ja kehittäminen tulevat näkyväksi täydennyskoulutusta järjestettäessä, joka on varhaiskasvatuksen koulutusten järjestäjien keskeisimpiä yhteistyömuotoja työelämän kanssa (Karila ym., 2024). Korkeakouluopettajien täydennyskoulutuksen tarpeita tai toteutumista ei ole juurikaan selvitetty tutkimuksellisesti. Myös korkeakouluopettajien mahdollisuus täydennyskoulutukseen pitää yllä heidän osaamistaan. Aikaisemmassa tutkimuksessa on havaittu täydennyskoulutuksen lisäävän työn mielekkyyttä, työssä jaksamista ja kehittymistä (Eskelinen & Hjelt 2017; ks. myös Vlasov ym., 2018), sen avulla voidaan vahvistaa opettajan pedagogisia taitoja, jotka lisäävät työssä pysymistä (Jokinen, Taajamo & Välijärvi 2014).

Varhaiskasvatuksessa on tapahtunut Suomessa lukuisia muutoksia viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Näitä ovat esimerkiksi varhaiskasvatuksen siirtäminen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alaisuudesta opetus- ja kulttuuriministeriöön vuonna 2013 (Alila & Eskelinen 2021.) Lisäksi varhaiskasvatuksen sisällöllinen ohjaus siirtyi vuonna 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta Opetushallitukselle (Karila 2016). Aikaisempi päivähoitolaki muuttui yli 40 vuoden jälkeen varhaiskasvatuslaiksi vuonna 2018. Näiden muutoksien myötä varhaiskasvatuksen näkeminen perheille suunnattuna sosiaalipalveluna alkoi väistyä, varhaiskasvatuksen näyttäytyessä yhä vahvemmin koulutuksellisena palveluna. (Alila & Eskelinen 2021.) Varhaiskasvatuslain (540/2018) myötä varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomien tehtävänimikkeet erotettiin toisistaan, koulutuksien tuottaman erilaisen asiantuntijuuden vuoksi (mm. Nivala & Rönkkö 2021). Tätä ennen sosionomikoulutuksesta valmistuneet henkilöt olivat voineet saada varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden. Nykyinen varhaiskasvatuslaki korostaa pedagogiikan merkitystä ja samalla varhaiskasvatuksen opettajien pedagogista vastuuta (Opetushallitus 2022; Varhaiskasvatuslaki 540/2018).

Lukuisilla varhaiskasvatuksen muutoksilla on merkittäviä vaikutuksia varhaiskasvatusta opettavien korkeakouluopettajien työhön. Varhaiskasvatuksen opettajien aloituspaikkojen sekä monimuotokoulutuksen lisääntyminen ovat lisänneet opiskelijamääriä merkittävästi yliopistoissa. Sosionomien uusi tehtävänimike varhaiskasvatuksessa on puolestaan johtanut uudenalaisen asiantuntijaroolin rakentamiseen. Alan muutokset korostavat myös korkeakouluopettajien ajantasaisen asiantuntijuuden ylläpitämistä varhaiskasvatuksen ammattilaisia kouluttaessaan.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani aineistona käytettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimineen varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin toisen toimikauden aikana tehdyn kyselyn pohjalta syntynyttä tutkimusaineistoa.  Kyselyn toteutti koulutusfoorumin Ammatillinen osaaminen muuttuvassa toimintaympäristössä –jaosto. Kysely järjestettiin varhaiskasvatusta opettaville opettajille ammatillisessa- ja korkeakoulutuksessa ensimmäistä kertaa Suomessa, yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Opetushallituksen kanssa keväällä ja kesällä 2023. Kyselyyn vastasi yhteensä 47 ammattikorkeakoulunopettajaa 19 ammattikorkeakoulusta ja 43 yliopisto-opettajaa seitsemästä yliopistosta. (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2024:7.)

Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisesti aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen sekä nojautuen tulkinnassa fenomenologis-hermeneuttiseen lähestymistapaan.  Tutkielman aineistona on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatusta opettaville henkilöille suunnatun suomen- ja ruotsinkielisen kyselyn tulokset. Kyselyssä oli neljä osiota, koostuen 16 kysymyksestä, jotka olivat pääosin strukturoituja. Tutkielmassani käytettiin kyselytutkimuksen neljättä, avointa osiota. (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2024:7.)

Tulokset

Tutkielman tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että yliopistossa varhaiskasvatusta opettavien työtä haastavat työn tehostumiseen liittyvät tekijät. Tämä näyttäytyi esimerkiksi monimuoto-opiskelijoiden lisääntymisen seurauksena kasvaneena työn määränä. Ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatusta opettavien opettajien työtä haastoi varhaiskasvatuksen sosionomien epäselkeä tehtäväkuva. Tehtäväkuvan epäselkeys näyttäytyi myös ammattikorkeakouluopettajien ristiriitaisina käsityksinä varhaiskasvatuksen sosionomien asiantuntijuudesta.  Aineistossa usein esille tuotu yhteistyö erilaisten toimijoiden, esimerkiksi toisten varhaiskasvatuksen koulutusten, työelämän ja erilaisten verkostojen kanssa, näyttäytyy moninaisena ja vaihtelevana. Yhteistyöksi miellettiin aineistossa hyvin erilaisia asioita, jonka takia siihen liittyvät tavoitteet, toimintatavat, vastuut, kestot ja muut osatekijät jäivät epäselkeiksi. Yhteistyön käsitettä olisi aineiston pohjalta tarpeen selkeyttää alalla tulevaisuudessa.

Pohdinta

Korkeakoulutus vaikuttaisi olevan yhteiskunnan ja työelämän välissä, järjestäen koulutusta itsenäisenä toimijana. Korkeakoulutuksen mahdollisuudet vaikuttaa varhaiskasvatuksen laatuun näyttäisi olevan riippuvaista yhteiskunnan ja työelämän tarjoamista resursseista.  Ammattikorkeakoulut näyttäytyvät aineiston ja tutkimustiedon valossa olevan yliopistoja enemmän työelämän asettamien vaatimuksien puristuksessa. Tämä on johtanut haasteisiin korkeakouluopettajien työssä, heidän yrittäessä sovittaa koulutuksen tuottamaa asiantuntijuutta kustannustehokkaan varhaiskasvatuksen järjestämiseen vastaavaksi. Koulutuksen tuottaman asiantuntijuuden ei tule olla riippuvaista työnantajien tarjoamista resursseista, jotka tunnutaan muotoiltavan usein työelämätarpeiksi. Tulevaisuudessa tarvitaan tutkimusta, kuinka työelämä hyödyntää varhaiskasvatuksen sosionomien koulutuksen tuottamaa asiantuntijuutta heidän tehtäväkuvansa muotoilemisen yhteydessä. Olisi myös tärkeää tutkia päättäjien käsityksiä varhaiskasvatuksen tehtävästä ja laadusta.  Ovatko heidän käsityksensä yhteydessä varhaiskasvatuslain (540/2018) ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (2022) sekä varhaiskasvatukselle annettujen resurssien kanssa. Jatkossa tarvitaan myös tietoa, kuinka varhaiskasvatuksen tutkimustieto ohjaa varhaiskasvatuksen päätöksentekoa esimerkiksi resurssien näkökulmasta.

Venni Vitja

Varhaiskasvatusta opettavien korkeakouluopettajien näkökulmia korkeakoulutukseen ja varhaiskasvatusalan kehittämiseen

 

Lähteet:

Alila, K. & Eskelinen, M. (2021). Varhaiskasvatuksen toimintaympäristön muutokset asiantuntijuuden kehittämisen kehyksenä. Teoksessa: E, Fonsén., M, Koivula., R, Korhonen., & T, Ukkonen-Mikkola. Varhaiskasvatuksen asiantuntijat – yhteistyössä eteenpäin (s. 229–237). Suomen varhaiskasvatus ry.

 

Eskelinen, M. & Hjelt, H. (2017). Varhaiskasvatuksen henkilöstö ja lapsen tuen toteuttaminen. Valtakunnallinen selvitys 2017. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2017:39.

Jokinen, H., Taajamo M., & Välijärvi, J. (2014). Johdanto: pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä. Teoksessa: H, Jokinen., M, Taajamo., J, Välijärvi., S, Honkimäki., H, Keurulainen., A, Mikkola., & K, Weissmann, Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä ja muutoksessa: huomisen haasteita (s. 13–17.) Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6021-6

 

Karila, K. (2016). Vaikuttava varhaiskasvatus – Varhaiskasvatuksen tilannekatsaus. (OPH: Raportit ja selvitykset; Nro 2016:16). http://www.oph.fi/download/176638_vaikuttava_varhaiskasvatus.pdf

 

Karila, K., & Nummenmaa, A. R. (2001). Matkalla moniammatillisuuteen. Kuvauskohteena päiväkoti. Helsinki: WSOY.

 

Karila, K., Rantala, K., Rusi, M., Davidsson, S., Helakari, P., Holsti, E., Keloneva, R., Kytölaakso, K., Malkamäki, L., Valkonen, S., Frisk, T., Mustonen, K., Sarkkinen, T., Huhtanen, M. (2024). Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa 2023: Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 7:2024. https://www.karvi.fi/sites/default/files/sites/default/files/documents/KARVI_0724.pdf

 

 

Nivala, E., & Rönkkö, S. (2021) Varhaiskasvatuksen sosionomin asiantuntijuus ja sosiaalipedagoginen osaaminen. Teoksesta: E, Fonsén., M, Koivula., R, Korhonen., & T. Ukkonen-Mikkola (toim.). Varhaiskasvatuksen asiantuntijat: yhteistyössä eteenpäin (s. 127–146). Suomen varhaiskasvatus ry.

 

 

Opetushallitus. (2022). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Määräykset ja ohjeet 2022:2a. Viitattu 16.3.2024. Luettavissa: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet_2022_2.pdf

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2024:7). Koulutusten kehittämistä tutkimuksella, yhteistyöllä ja verkostoitumalla. Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisfoorumin toisen toimintakauden loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja: 2024:7. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-727-7

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö. (2021:3). Varhaiskasvatuksen koulutusten kehittämisohjelma 2021–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisuja 2021:3. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-876-2

 

Varhaiskasvatuslaki (540/2018). https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20180540

 

Vlasov, J., Salminen, J., Repo, L., Karila, K., Kinnunen, S., Mattila, V., Nukarinen, T., Parrila, S., & Sulonen, H. (2018). Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin perusteet ja suositukset. (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Julkaisut; No. 24:2018. https://karvi.fi/app/uploads/2018/10/KARVI_2418.pdf

Miksi tutkia varhaiskasvatuksen strategista johtamista?

Tutustuessani tutkielman alussa varhaiskasvatuksen johtamiseen havaitsin, että suurissa muutoksissa korostuu strategisen johtamisen merkitys (Maury, Peltola & Valkamo, 2021, 31). Lähdinkin pohtimaan, mitä on varhaiskasvatuksen strateginen johtaminen. Strategiasta puhutaan varhaiskasvatuksessa usein vain kunnan arvojen yhteydessä tai uutta kuntastrategiaa esiteltäessä. Jäinkin pohtimaan tunnenko oikeasti varhaiskasvatuksen strategian.

Tutkimuksessa tarkastellaan kasvatus- ja koulutusalaan kuuluvan varhaiskasvatuksen johtamista. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja lisätä ymmärrystä valtakunnallisesti kuntatason ylempien viranhaltijoiden johtamisesta ja rooleista varhaiskasvatuksen strategisen johtamisen näkökulmasta. Strategisen johtamisen tärkeyden nähdään korostuvan 1.8.2022 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain muutoksen (1183/2021) myötä, jossa tarkennetaan lapsen tukea varhaiskasvatuksessa sekä nostetaan lain säädäntöön inklusiivisuus varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteena.

Varhaiskasvatuksen johtajuuden tutkimus ja kehittäminen on kokonaisuudessaan varsin uutta (Risku & Alava, 2021) ja varhaiskasvatuksen johtajuutta on tutkittu niin Suomessa kuin myös kansainvälisesti enimmäkseen yksikkötasolla (Alila & Parrila, 2011; Douglass, 2019; Hujala, 2004). Aiempaa tutkimusta varhaiskasvatusjohtajien roolista tai johtamisesta ei ole tehty Suomessa valtakunnallisesti. Eskelinen ja Hujala (2015, 97) nostavatkin esiin, että varhaiskasvatusta ei ole tutkittu osana kunnallista palveluorganisaatiota ja kuntaorganisaatio ilmenee varhaiskasvatuksessa vain talouden näkökulmasta, ei niinkään työnantajana tai päätöksentekoelimenä.

Miten tutkittiin?

Tutkimus toteutettiin teorialähtöisellä temaattisella analyysilla ja teoreettisena pohjana toimii Akselinin (2013) väitöskirjassa kehittämä varhaiskasvatuksen strategisen johtamisen teoreettinen jäsennys.

Tutkimuksen aineisto kerättiin osana VakaTuki- varhaiskasvatuksen palveluntuottajien tuen rakenteet ja hallinnon prosessit -tutkimushankeen ensimmäistä osatutkimusta, sähköisellä kyselyllä kuntien varhaiskasvatusjohtajille joulukuun 2022 ja tammikuun 2023 välillä. Kyselyaineisto on laajuudeltaan valtakunnallinen. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on käytetty avointa kysymystä sekä monivalintakysymyksiä tutkimukseen osallistuneiden taustatietoina.

Mitä strategisesta johtamisesta selvisi?

Tutkimuksen perusteella varhaiskasvatuksen strateginen johtaminen tapahtuu kolmella tasolla. Alla oleva kuva selventää näitä tasoja sekä esittelee teemat, jotka syntyivät analyysin pohjalta.

Varhaiskasvatusjohtaja yhdistää tietoa näiltä kolmelta tasolta johtaakseen koko kunnan varhaiskasvatusta mahdollistaen rakenteet, resurssit ja osaamisen, yhtenäisen, laadukkaan sekä pedagogisen varhaiskasvatuksen toteuttamiseksi. Varhaiskasvatuksen missio eli perustehtävä näyttäytyy tutkimuksen perusteella epäselvältä ja strategiapuhe vähäiseltä. Varhaiskasvatuksen johtamista tulisikin kehittää edelleen huomioiden julkisten johtajien vaativa tehtävä ja siinä tarvittava osaaminen. Varhaiskasvatuksen ylimpien viranhaltijoiden johtamista olisi hyvä tutkia lisää heidän työlleen saaman tuen ja tehtävien monimuotoisuuden sekä työajan riittävyyden näkökulmista.

Johanna Sipovaara

”Tärkeää on kokonaisuuden hahmottaminen”
Varhaiskasvatusjohtajien strateginen johtaminen tuen ja inkluusion muutoksessa

Oppivelvollisuus pidentyi vuonna 2021

Kaikilla Suomessa pysyvästi asuvilla lapsilla ja nuorilla on oppivelvollisuus. Vuonna 2021 oppivelvollisuus piteni 18 ikävuoteen. Oppivelvollisuusiän pidentymisen myötä oppivelvollisuus ulottuu myös ensimmäistä kertaa peruskoulun jälkeisiin lukio-opintoihin ja ammatilliseen koulutukseen. Ennen oppivelvollisuuden pidentämistä 18 ikävuoteen oppivelvollisuus suoritettiin useimmiten peruskoulussa, ja oppivelvollisuus päättyi viimeistään kun nuori täytti 16 vuotta. Pidentämällä oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen pyrittiin siihen, että kaikilla nuorilla olisi mahdollisuus suorittaa toisen asteen koulutus, eli lukio tai ammatillinen koulutus, loppuun.

Kuka tai ketkä päättivät oppivelvollisuuden pidentymisestä

Oppivelvollisuuden laajentamisesta päätti eduskunta, perustuen Sanna Marinin johtaman hallituksen tekemään lakiesitykseen eduskunnalle, jossa hallitus esitti oppivelvollisuuden laajentamista. Kansanedustajat keskustelivat eduskunnan täysistunnoissa oppivelvollisuuden laajentamisesta useaan otteeseen. Tämän tutkielman tavoitteena on analysoida sitä, mitä perusteita kansanedustajat käyttivät puhuessaan siitä, että kaikille nuorille tulisi saada toisen asteen koulutus.

Aihetta on tärkeä tutkia, sillä eduskunnalla on paljon valtaa lakien säätämisessä. Suuri valta lakiesitysten valmistelemisessa on myös Suomen hallituksella. Usein hallituksen esittämät lakimuutokset menevät läpi eduskunnassa, koska eduskunnan 200 kansanedustajasta enemmistö kuuluu usein hallituspuolueisiin ja näin ollen myös äänestää eduskunnassa hallituksen esittämien lakimuutosten puolesta. Eduskunta toimii kuitenkin hallituksen toiminnan valvojana, ja eduskunnassa kaikki kansanedustajat voivat kertoa omat poliittiset näkemyksensä riippumatta siitä, ovatko he hallituksessa vai hallituksen ulkopuolella oppositiossa.

Mistä eduskunnassa keskusteltiin liittyen toisen asteen tutkinnon suorittamiseen

Politiikassa on suosittua puhua erilaisista ongelmista, joihin poliitikot etsivät ratkaisuja. Tutkielmassa tarkastelinkin ilman toisen asteen koulutusta jäämistä eräänlaisena ongelmana, josta kansanedustajat  puhuvat eduskunnan keskusteluissa. Tutkielmassa tunnistettiin keskeisiksi eduskuntakeskustelussa esiintyneiksi ongelmiksi esitetyt riskit siitä, että ilman toisen asteen koulutusta olevat jäävät todennäköisemmin ilman töitä tulevaisuudessa ja ovat suuremmassa riskissä syrjäytyä. Näiden riskien taustalla esitettiin olevan työelämän muutos, jonka myötä yhä harvempi pelkän peruskoulun suorittanut jäisi ilman työtä. Kansanedustajat nostivat myös esille peruskoulun varassa olevien nykyistä työllisyysastetta, joka on alhaisempi kuin toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste. Nuorista puhuttiin keskustelussa pitkälti joko koulutuksessa tai työelämässä olevina tai niiden ulkopuolella olevina. Toisen asteen tutkinnon suorittaminen esitettiin keskeisenä jakajana sille, saako nuori myöhemmin töitä ja näin pysyy mukana yhteiskunnassa, vai jääkö nuori ilman töitä ja tippuu yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tulokset kertovat työelämän ja koulutuksen tiiviistä yhteydestä

Tutkielman tulokset osoittavat tiiviin yhteyden työelämän ja koulutuksen välillä. Kansanedustajat esittivät puheenvuoroissaan toisen asteen tutkinnon tarpeelliseksi kaikille nimenomaan sen vuoksi, että työelämä on muuttunut. Jatkossa olisi kiinnostavaa tutkia esimerkiksi sitä, millä perusteilla kansanedustajat puhuivat toisen asteen koulutuksen tekemisestä maksuttomaksi kaikille nuorille oppivelvollisuuden laajentamisen eduskuntakeskustelussa. Tutkielma oli rajattu pelkästään toisen asteen tutkinnon suorittamiseen liittyvien teemojen tarkasteluun, joten kaikkia eduskuntakeskustelussa esiintyneitä teemoja ei voinut ottaa tässä tutkielmassa huomioon.

Tutkielman tulosten perusteella voi myös pohtia, käytetäänkö nykyisessä yhteiskunnassamme työn tekemistä synonyymina yhteiskunnalliselle osallistumiselle. Kansanedustajien puheenvuoroissa työn tekeminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen esiintyivät pääosin yhdessä, joka voi rakentaa kuvaa siitä, että ainoastaan olemalla työelämässä mukana voi olla mukana myös yhteiskunnassa.

 

Venla Kinnunen

Miksi pelkällä peruskoululla ei pärjää?: Ilman toisen asteen koulutusta jäämisen ongelmallistaminen oppivelvollisuuden laajentamisen yhteydessä.

 

Språkkunskaperna i det andra inehmska språket hos elever blir allt sämre och tröskeln till att våga använda språket blir allt högre. Skolelever i Finland har inte längre lika hög motivation till att lära sig det andra inhemska språket utan allt fler elever intresserar sig mer för engelska. För att råda bot på detta skulle eklasstandem kunna vara ett bra tillägg till språkundervisningen. Eklasstandem innebär att elever med olika modersmål träffas virtuellt och samarbetar ömsesidigt och på så vis lär sig språket av varandra.

Avhandlingens syfte är att ta reda på om eKlasstandem är ett bra tillägg till undervisningen i det andra inhemska språket genom att undersöka områdena språkinlärning, motivation och attityd för att få fram dess inverkan till att lära sig det andra inhemska språket. Min avhandling är en kvalitativ enkätstudie var 42 elever och 3 lärare deltog för att få fram resultatet.

Avhandlingens resultat

Avhandlingens viktigaste resultat är att eklasstandem är ett bra tillägg till undervisningen i det andra inhemska språket. Majoriteten av eleverna upplever att eklasstandem har varit nyttigt och de har lärt sig mycket mer än under vanliga lektioner. Det framkom att eleverna tycker eklasstandem påverkat positivt på deras språkinlärning eftersom de lärt sig bland annat att ljuda och uttala ord bättre. Eleverna nämner även att de lärt sig samarbeta och kommunicera bättre. Många elever upplever även att det har varit roligt att få jobba i par tillsammans med jämnåriga. Ur resultatet framkom även att många elever har vågat använda det andra inhemska språket utanför skolan och tandemlektionerna, vilket var väldigt roligt.

Mina egna slutsatser

På basen av resultatet ur studien kan man konstatera att eklasstandem är någonting som borde implementeras i språkundervisningen i allt flera skolor. Eklasstandem har bidragit med att allt fler elever känner sig säkrare på det andra inhemska språket. En av de viktigaste aspekter när man lär sig ett språk är att få använda det för då lär man sig språket påriktigt. I och med eklasstandem får elever möjlighet att kommunicera med jämnåriga och lära sig språket av varandra, vilket jag tror är en bra metod för att öka bland annat motivationen och attityden till det andra inhemska språket.

Jessica Johansson
”Man fattar mycket mer än på vanliga lektioner”
En kvalitativ studie kring eKlasstandems påverkan på elevers språkinlärning samt attityder och motivation till det andra inhemska språket

Taustaa

Motivaatio on jokaiselle tuttu ilmiö, ja on tärkeä toiminnan ja oppimisen käynnistäjä erityisesti koulukontekstissa. Astuin tutkimuksessani viidesluokkalaisten luokkahuoneeseen tekemään havaintoja motivaatiosta. Halusin selvittää, miten opettajat pyrkivät todellisessa koululuokassa vaikuttamaan oppilaiden motivaatioon, ja miten oppilaiden koulumotivaatio käytännössä näkyy. Tutkimuksen keskeisenä teoriana toimii Decin ja Ryanin itsemääräämisteoria, jonka mukaan motivaatio jakautuu sisäiseen eli omasta kiinnostuksesta kumpuavaan motivaatioon sekä ulkoiseen eli erilaisten rangaistusten ja palkintojen ohjaamaan motivaatioon.

Toteutus

Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena, käyttäen tutkimusmenetelmänä etnografista havainnointia. Halusin tarkastella niin sanallista kuin sanatontakin viestintää luokkahuoneessa, ja havainnointi tarjosi mahdollisuuden kurkistaa aitoihin opetustilanteisiin. Sain mahdollisuuden havainnoida kymmenen päivän ajan neljää (N=4) eri opettajaa, kahta (N=2) opetusharjoittelijaa sekä seitsemäätoista (N=17) oppilasta. Havainnoituja oppitunteja kertyi yhteensä 37.

Analyysi

Analysoin aineistoni laadullisen sisällönanalyysin avulla, teoriaohjaavana. Analyysi muodostui siis teorian ja aineiston yhteistyössä. Aineisto on jaettu analyysissä sisäistä motivaatiota tukeviin keinoihin, ulkoista motivaatiota tukeviin keinoihin sekä motivaation näkymiseen oppilaiden toiminnassa. Näistä muodostuivat yläkategoriat, joiden alle tarkentui erilaisia alakategorioita.

Tulokset

Opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden sisäiseen koulumotivaatioon korostamalla itsemääräämisteorian mukaan oppilaiden pätevyyden, autonomian ja yhteenkuuluvuuden tunteita. Pätevyyden korostamiseen opettajien keinona oli erityisesti positiivisen palautteen antaminen, mutta lisäksi selvät odotukset, oppilaisiin kohdistuvat odotukset ja uskomukset, sopivat haasteet ja eriyttäminen sekä riittävä tuki. Autonomiaa korostavista keinoista opettajilla painottui monipuolisten työtapojen käyttö, minkä lisäksi näkyvissä olivat myös oppilaiden aktivoiminen, valinnanmahdollisuuksien tarjoaminen sekä aiheiden yhdistäminen oppilaiden kiinnostuksen kohteisiin ja elämäntilanteisiin. Oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta opettajat paransivat huumorin keinoin, minkä lisäksi käytössä oli muitakin nonverbaalisen ja verbaalisen välittömyyden keinoja, kuten katsekontakteja, ilmeitä, vartalon asentoja, fyysistä läheisyyttä, kehuja, oppilaiden kohtaamista, kysymysten kysymistä sekä opettajan kertomuksia itsestään. Kaikkiin yllä mainittuihin kategorioihin liittyy analyysissä vielä tarkempia alakategorioita, ja tutkielmassa on esitetty niistä runsaasti konkreettisia esimerkkejä.

Oppilaiden ulkoiseen koulumotivaatioon opettajat vaikuttivat toimimalla auktoriteettina, korostamalla tehtävän tärkeyttä sekä palkitsemalla ja rankaisemalla. Eniten luokassa näistä keinoista korostui auktoriteettina toimiminen, johon liittyi ryhmänhallintaa, tekemiseen johdattelua, pakkoa, käskyjä ja pyyntöjä sekä valta-asemaan vetoamista. Tehtävän tärkeyttä opettajat korostivat vetoamalla aiheen, tehtävän tai taidon tärkeyteen. Palkitsemiseen liittyi niin materiaalisia palkintoja kuin kannustuksia ja mielekästä tekemistäkin. Rankaiseminen oli harvoin suoraa, vaan sen sijaan opettajan toiminta tai sanat sisälsivät jonkinlaisen rangaistuksen mahdollisuuden tai uhan.

Oppilaiden koulumotivaatio näkyi sekä sanojen että tekojen kautta. Autonomiaan liittyen he ilmaisivat kiinnostusta ja halua panostaa sekä pohtivat toiminnan tarkoitusta. Pätevyyden osalta oppilaat ilmaisivat turhautumista, halua pärjätä sekä haasteen kaipaamista. Yhteenkuuluvuuden merkitys näkyi kavereiden kanssa jakamisena sekä kiinnostuksena yhteisöllisyyttä kohtaan. Tekojen kautta motivaatio näkyi siinä, työskentelivätkö oppilaat omaehtoisesti, välttelivätkö he toimintaa, olivatko he tuntiaktiivisia, millaista heidän työnsä laatu oli sekä miten he osoittivat turhautumista tai motivaation puutetta.

Tutkimustulokset auttavat opettajia saamaan konkreettisen kuvan siitä, miten oppilaiden koulumotivaatio näkyy ja miten opettaja voi siihen käytännössä eri tavoilla vaikuttaa. Motivointi ei siis ole esimerkiksi vain jälki-istunnolla uhkailua, tarrojen tarjoamista ja videoiden katsomista, vaan siihen liittyy paljon muutakin, ja eri motivointikeinoilla on erilaisia vaikutuksia oppilaiden motivaatioon. Jatkossa voisi olla mielekästä selvittää, mitkä keinot ovat kaikkein otollisimpia oppilaiden koulumotivaation kannalta.

Aino Kemppi
”Onks pakko?” Etnografisia havaintoja oppilaiden koulumotivaatiosta ja opettajien vaikuttamistavoista luokkahuoneessa

Taustaa

Ammatillinen identiteetti kehittyy sekä koulutuksen että ammatissa toimimisen aikana osana yksilön identiteettiä. Sen avulla pyritään ymmärtämään itsensä suhteessa ammatillisuuteen ja työhön sekä millaiseksi ammatissaan halutaan tulla. Oman ammatillisen identiteetin määritteleminen ja tiedostaminen ovat nykypäivän työelämässä erityisen merkityksellisessä roolissa. Kasvatustieteen kentällä on tutkittu erityisesti opettajaidentiteettiä ja sen rakentumista. Opettajaksi kasvu nähdään pitkänä prosessina, joka usein alkaa jo ennen opettajakoulutukseen osallistumista ja jatkuu myöhemmin työssä. Mutta kun tarkastelun kohteeksi otetaan generalisteihin kuuluvat yleisen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijat ja opiskelijat, joiden akateeminen koulutus ei johda tietyn ammatillisen pätevyyden saavuttamiseen, ei ammatillisen identiteetin määrittely alan monipuolisuuden ja generalin luonteen vuoksi ole kuitenkaan mielestäni kovin helppoa. Olen itse oppialan opiskelijana paljon pohtinut omaa osaamistani sekä persoonallisen ja ammatillisen identiteetin kehittymistä opintojen aikana, joten halusin tämän tutkielman avulla selvittää muiden opiskelijoiden kokemuksia.

Tutkimustehtävä ja tutkimuksen toteutus

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, minkälaisena yleisen ja aikuiskasvatustieteen loppuvaiheen opiskelijoilla näyttäytyy heidän kasvatustieteilijän identiteettinsä. Lisäksi halusin tutkia opiskelijoiden kokemuksia opinnoista, harjoittelusta ja aikaisemmasta työelämästä, sekä niiden vaikutuksista heidän kasvatustieteilijän identiteettinsä rakentumiseen.

Tutkimus toteutettiin fenomenologisella tutkimusotteella, jossa keskiössä on tutkimukseen osallistuneiden kokemukset, ja joka on ohjannut tutkimuksen etenemistä ja analyysin tekemistä. Tutkimuksen aineisto on kerätty puolistrukturoidulla haastattelulla Helsingin yliopiston yleisen ja aikuiskasvatustieteen opintojen loppuvaiheessa olevia opiskelijoilta touko-kesäkuussa 2024. Kokemuksia kasvatustieteilijän identiteetistä tarkastelin neljän alateeman avulla: osaaminen, akateemisuus, työelämäarvot ja tulevaisuususko.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokset osoittavat, että opiskelijoiden kasvatustieteilijän identiteetti näyttäytyy heidän kokemustensa mukaan epävarmalta ja epäselkeältä. Oman osaamisen määrittely koetaan vaikeaksi, mutta opiskelijat tiedostavat kuitenkin omat vahvuutensa ja kehityskohteensa, mikä on tärkeä osa ammatillisen identiteetin kehittymistä. Akateemisuutta ei nähdä isona osana sen hetkistä identiteettiänsä, sen sijaan työelämäarvot ovat hyvin tärkeässä osassa heidän kasvatustietelijän identiteetin muodostumisessa. Opiskelijoilla korostuvat pehmeät ja inhimilliset arvot, joita he haluavat hyödyntää myös tulevaisuuden työelämässä. Erityisesti vapaavalintaiset opinnot ja aikaisempi työkokemus koetaan tärkeäksi kasvatustieteilijän identiteettinsä kehittymisessä.

Jotta työelämän vaatimuksiin pystytään vastaamaan, opiskelijat toivovat koulutuksen muuttuvan selkeämmäksi ja painottavan enemmän generaaliutta ja sen vahvuuksia. Myös konkreettisuuden ja käytännönläheisyyden lisääminen opintoihin nousi kehityskohteina esiin. Esimerkiksi yhteistyön lisääminen yri-tysten ja muiden oppilaitosten kanssa nähtiin tärkeänä. Tämä voisi auttaa tarjoamaan opiskelijoille enemmän käytännön kokemuksia ja tukea työelämään siirtymisessä. Lisäksi opiskelijat nostivat esiin tarpeen lisätä oppialan selkeyttä ja tunnettavuutta sekä työelämässä että opiskelijoiden keskuudessa. Selkeät ura- ja ammatilliset näkymät auttaisivat houkuttelemaan ja sitouttamaan opiskelijoita alalle.

Kristiina Rautio

Yleisen ja aikuiskasvatustieteen opiskelijoiden kokemuksia opinnoista ja omasta kasvatustieteilijän identiteetistään

Tilkkutäkkien tekijänä olen ollut aina kiinnostunut amissien tilkkutäkeistä, joskaan en ole selvittänyt tarinaa ja oppeja niiden taustalla. Käytän myös paljon YouTubea, mistä löytyy ohjeita, inspiraatiota ja tietoa varsinkin käsityöharrastusteni tueksi. Pohtiessani maisterintutkielmani aihetta, tuntui näiden kahden asian yhdistäminen kiinnostavalta ja hyödylliseltäkin.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää miten amissien tilkkutäkit näkyvät YouTubessa yleisesti sekä myös millä tavoin tutoriaalit ilmentävät oikeita amissien tilkkutäkkien lainalaisuuksia. Aihealue oli kiinnostava erityisesti siksi, että amissit eivät itse käytä sähköä, teknologiaa tai sosiaalista mediaa, eivätkä he pidä siitä, että heitä valokuvataan tai videoidaan. Lähes kaikki videot, mitkä löytyvät YouTubesta aihetta koskien, ovat muiden, kuin amissiyhteisöjen jäsenten tekemiä. Tavoitteenani oli tehdä niin sanotusti kokeellinen pistokoe melko satunnaisesti valittujen videoiden avulla, jotta näkisin, ovatko opit ja sanomat yhdenmukaisia aihetta koskien. Tämän taustalla taas oli intressi selvittää, voiko YouTubesta saatava oppi perinnekäsityötä ajatellen olla teoriapohjaan verraten oikeanlaista, jolloin YouTube voisi toimia yhtenä modernimpana kanavana käsityöperinteiden säilymistä ajatellen.

Tutkimukseni metodi oli laadullinen mediatutkimus ja aineistoa taas analysoin representaatioanalyysin sekä teorialähtöisen sisällönanalyysin kautta, jotta pystyin luotettavasti ja perustellusti vastaamaan tutkimuskysymyksiini. Valitsin karsinnan päätteeksi viisi aihevideota ja viisi tutoriaalivideota, jotka edustivat mielestäni hyvin perinteitä eikä niissä ollut kaupallista näkökulmaa. Näitä videoita lähdin analysoimaan kahdessa osassa niin, että sain tulkittua videot kattavasti teoriapohjaan verraten.

Yhteenveto

Tutkimuksen tuloksien mukaan videomateriaali, mitä YouTubesta löytyy, tukee varsin hyvin ja yhdenmukaisesti amissien tilkkutäkkiperinteitä. Heidän tilkkutäkkiperinteissään on pähkinänkuoressa kolme eri kategoriaa: värit ja materiaalit, kuviointi ja symboliikka sekä tekniikka ja tikkaus. Värien käytössä oleellista on se, että värejä käytetään toinen toistaan korostavasti niin, että kirkkaat värit, pastellisävyt ja tummat sävyt vuorottelevat, jolloin kontrasti on valtavan hieno. Väreistä vältellään keltaista ja oranssia, sillä ne eivät ole vaatteissa käytettyjä värejä, joista taas tilkkutäkkien materiaalit yleensä tulevat sen jälkeen, kun vaatteet on käytetty loppuun. Kuviointi on usein yksinkertaista ja abstraktia ja hyvin usein täkeissä on iso kuvioneliö keskellä, jota reunustavat ensin ohuemmat sisäkehykset ja sitten leveämmän ulkokehykset. Kuviot ilmentävät abstraktisti esimerkiksi hirsimökkiä, tähteä, tai vaikkapa avioliittoa, jolloin nähtävillä on myös symboliikkaa. Täkit on teknisesti toteutettu täysin käsin (poljettava ompelukone sallittu) ja lopputikkaus on suoritettu yhteisön jäsenten kesken talkootyönä. Nämä kaikki asiat tulivat videoista esiin hyvin yhdenmukaisesti, joskin kattavan kuvan saamiseksi oli tarve katsoa useampia videoita. Ainoa hieman ristiriitainen asia teoriapohjaan verraten oli se, että joissain videoissa oli käytetty kuosillisia kankaita tilkkutöissä, mikä ei ole amissien sääntöjen mukaista muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näissäkin videoissa tosin yleensä kerrottiin, että vain yksiväriset kankaat ovat yleisesti käytössä.

Pohdinta

Amissien tilkkutäkkejä ympäröi vahva perinne ja ne edustavat taloudellisuutta, käytännöllisyyttä, kädentaitoa ja jatkuvuutta. Ne edustavat myös osittain suljettuja yhteisöjä, joissa arvostetaan ahkeruutta ja nöyryyttä, eikä tilkkutäkkejä tehdä taiteen vuoksi turhaan vaan käyttöesineeksi yhteisöjen naisten toimesta. Tilkkutäkit tosin ovat myös sallittu keino ilmentää yksilöllistä luovuutta, sillä tilkkutäkkien tilkkuosa on yksilötyötä, vasta tikkaus tiimityötä. Sosiaalinen media, kuten YouTube taas on moderni kanava, missä tietoa jakavat aivan tavalliset ihmiset joko harrastusmielessä tai ammattimielessä. YouTubesta löytyy materiaaleja jokaiselle harrastajalle omannäköisesti. Samankaltaisen aiheen ympäriltä löytyy valtava määrä videoita, jotka on tehty eri tavoin ja hieman eri näkökulmasta. Videoiden valinta ja tiedon löytäminen ovat täysin YouTuben katsojien käsissä. Toki tiedon tulkintakin jää näin katsojalle. Perinteet ja moderni tekniikka eivät ole toisiaan poissulkevia asioita vaan toisiaan täydentäviä.

Tutkimuksessa ilmeni, että varsin satunnaisesti valitut YouTube-videot ilmentävät hyvin amissien tilkkutäkkiperinnettä ja tutoriaaleistakin nousee monia oikeita lainalaisuuksia esiin niitä katsoessa. Oli kuitenkin tarpeen katsella useampi video kokonaiskuvan tarkentumiseksi, jolloin varsinaiset perinteet tulivat toistettuna ilmi. Jatkotutkimusaiheena voisi olla samojen yhteisöjen joku toinen käsityölaji tai sitten vastaavasti jokin toinen perinnekäsityö vähän toisenlaisesta näkökulmasta videoita tutkien.

Voidaan todeta, että YouTubella on edellytyksiä toimia perinnekäsityön viestin viejänä, kiinnostuksen levittäjänä ja oikeiden oppien antajana. Tämä on varsin lohdullinen asia ainakin tällaisen perinteitä vaalivan käsityöläisen näkökulmasta.

Satu Rantanen – Yhdysvaltojen Amissien tilkkutyöt: Käsityöperinteet YouTube-videoissa

Työ on yksi elämän tärkeimpiä tekijöitä nyky-yhteiskunnassamme. Työn tekemistä voidaan pitää ihmisoikeutena, jota kuuluu edistää ja suojella. Työn suuren merkityksen takia voidaan puhua työntekijäkansalaisuudesta. Käsite viittaa siihen sosiaaliseen ja taloudelliseen siteeseen, jonka työ muodostaa yksilön ja yhteiskunnan välille. Työntekijäkansalaisuuden voi saavuttaa osallistumalla palkkatyöhön. Valitettavasti kaikille työntekijäkansalaisuus ei ole yhtä helposti saavutettavissa. Vammaisten ihmisten työllistymisluvut ovat matalia, vaikka osalla onkin hyvä tai erinomainen työkyky. YK:n vammaissopimus takaa vammaisten ihmisten oikeuden työhön, mutta yhdenvertaiseen työelämään on vielä pitkä matka. Monissa tutkimuksissa työvalmennuspalvelut ovat osoittautuneet hyväksi keinoksi tukea vammaisten ihmisten työllistymistä. Työvalmennuspalvelut yksilöllisiä työllisyyspalveluita vammaisille ihmiselle. Palvelun tavoitteena on palkkatyö.

Tässä tutkielmassa lähdin tutkimaan vammaisten työvalmennus Virtaamoa. Virtaamo on pitkään ja menestykkäästi toiminut työvalmennuspalvelu Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella. Tutkielmassani halusin kuvata sitä, miten työvalmennus Virtaamo edistää vammaisten ihmisten työllistymistä ja miten nämä palvelut koetaan. Lisäksi lähdin selvittämään mitä haasteita ja mahdollisuuksia vammaiset ihmiset kohtaavat työelämässä. Tutkin näitä haasteita ja mahdollisuuksia suhteessa vammaisten ihmisen työntekijäkansalaisuuden rakentumiseen.
Toteutin tutkimukseni puolistrukturoidulla haastattelulla ja haastattelin yhteensä seitsemää henkilöä. Haastateltavina oli Virtaamon asiakkaita, työvalmentajia ja Virtaamon yhteistyökumppaneita. Analyysin toteutin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tulosten mukaan Virtaamo tarjoaa asiakkailleen monipuolista tukea ja palveluun ollaan yleisesti ottaen tyytyväisiä. Virtaamon palveluista tässä tutkielmassa nousi esiin henkinen tuki, työpaikkakäynnit, toiveiden huomiointi ja yritysyhteistyö. Ristiriitaisia tunteita herätti eniten työpaikkakäynnit, joiden tarpeellisuutta asiakkaat kyseenalaistivat. Työvalmentajat nostivat esiin sen, että työnkuva on ajan saatossa muuttunut ja asiakkaiden haasteet ovat yhä suurempia elämän kaikilla osa-alueilla.

Tulosten mukaan vammaisten työntekijäkansalaisuus on mahdollinen, mutta se on vaikeasti saavutettavissa ja erityismerkitty. Vammaisten työmahdollisuudet ovat hyvin rajattuja ja työhön päästäkseen on tehtävä ensin ilmaista työtä, jotta työnantaja oppisi luottamaan vammaisen ihmisen työkykyyn. Aineistossa ilmeni myös, että vammaiset kohtaavat työyhteisöissä paljon työpaikkakiusaamista, jonka taustalla on vammaisten ihmisten työnkyvyn yli- tai aliarviointi. Kaikissa työyhteisössä ei ole kaikille selvää täsmätyökykyisen työntekijän rajattu ja räätälöity työnkuva. Täsmätyökykyisyydellä viitataan siihen, että henkilöllä voi olla työkykyä kokoaikaiseen työhön, mutta hän tarvitsee yksilöllisiä mukautuksia työhönsä. Termin ajatellaan olevan osuvampi ja kunnioittavampi verrattuna viralliseen osatyökykyisen käsitteeseen. Palkkatuki, työvalmennuspalvelut ja onnistunut yritysyhteistyö toimivat vammaisten työntekijäkansalaisuuden mahdollistajina.

Tässä tutkielmassa työn tekemiselle annetaan suuri painoarvo. On kuitenkin hyvä muistaa, että ihmisarvoa ei tule mitata suhteessa työhön ja yhteiskuntaan voi osallistua monella eri tavalla. Työn tekeminen on vain yksi tapa olla osallisena yhteiskunnassa. Työn tekemistä voidaan pitää vain rahan lähteenä ja työstä ei tarvitse tehdä identiteettiään. Kapitalistinen järjestelmä painottaa työn merkitystä ja ihmisen merkitystä työvoimana, mutta yhteiskunnassa täytyy olla sijaa myös toisinlaisilla tavoille elää ja olla osallisena. Yhteiskuntamme ei halua päästä vammaisia osaksi työntekijäkansalaisuutta ja sillä tavalla sitoo heidät köyhyyteen. Jos yhteiskunta sulkee tietyt ryhmät ulos työntekijäkansalaisuudesta, pitää yhteiskunnan silloin tarjota tasa-arvoiset aineelliset edut myös tälle ulossuljetulle ryhmälle. Yhteiskunnan tulee siis entistä enemmän tukea aidosti työkyvyttömiä ja toisaalta myös purkaa työllistymisen esteitä heiltä, jotka on väitetty, oletettu tai nimetty työkyvyttömiksi.

Julia Tuoma

”Et siinä mitään ei menetä ja paljon voi saada” – työvalmennus Virtaamo työntekijäkansalaisuuden mahdollistajana